sunnuntai 31. tammikuuta 2010

Nieriää ruohosipulikastikkeessa

Ari tuli sulostuttamaan päiväämme sunnuntailounaan merkeissä. Tarkoituksemme oli alun perin keittää tänään lihalientä, mutta viime aikojen pakkaset johtivat siihen että liemiainesten tilaamisen kanssa olisi pitänyt olla liikkeellä aikaisemmin kuin perjantaina - kovalla pakkasella ei hoideta eläinkuljetuksia, mikä tietysti oikein onkin. Liemenkeittoa täytyy siis lykätä, mutta päätimme kuitenkin valmistaa suunnitelmien mukaisesti lounaaksi kuhaa Mannerheimin tapaan. Viime metreillä kuha muuttui nieriäksi, joka pääsi markkeeraamaan järvitaimenta, mutta Mannerheimin pöydässä pysyttiin edelleen.

Järvitaimen ruohosipulikastikkeessa
4 annoskalan kokoista järvitaimenta (meillä oli yksi n. 800 g nieriä)
vehnäjauhoja
korppujauhetta
3 rkl voita
valkopippuria
suolaa

Kastike:

4 dl kermaa
2 rkl silputtua ruohosipulia
1/2 sitruunan mehu
valkopippuria
suolaa

Perkaa, huuhtele ja kuivaa kalat. Suolaa ja pippuroi sisältä ja päältä, kierittele vehnäjauhoissa ja ruskista nopeasti voissa molemmin puolin. Siirrä voideltuun uunivuokaan. 

Keitä kermaa niin että se alkaa saostua. Sekoita joukkoon ruohosipuli ja sitruunan mehu. Mausta suolalla ja pippurilla. 

Kaada kastike kaloille. Ripota päälle korppujauhetta, lisää muutama nokare voita ja gratinoi 300-asteisessa uunissa. 

Tarjoa keitinperunoiden, mieluummin uusien kanssa.

Ison nieriän ruskistaminen pannussa oli hiukan haasteellista, mutta Karhuherra onnistui siinä kiitettävän hyvin. Kolmeasataa astetta uunistamme ei irtoa, mutta kuumensimme uunin niin kuumaksi kuin lähtee eli n. 250 asteeseen ja uunitimme kalaa n. 15 minuuttia. Kala sai kullanruskean värin ja kypsyysaste oli oikein parahultainen. Kaikkien kolmen ruokailijan mielestä kala kalanen oli erittäin onnistunutta. Lainkaan hullumpaa ei ollut myöskään alkupaloiksi nautittu hunajameloni parmankinkun kera.


Alkumaljaksi otimme tietenkin teeman mukaan Marskin ryyppyä (olkoonkin että itse tällä kertaa tavoistani poiketen jätin ryypyn väliin). Arin ruokajuomaksi valitsema saksalainen luomuviini Weingut Ökonomierat Lind Gewürztraminer Trocken oli täydellinen kermaisessa kastikkeessa uiskentelevan nieriän seuraksi.

Musiikkielämyksiä tarjosivat Sibeliuksen Finlandia, Karelia-sarja ja Lemminkäinen.

tiistai 26. tammikuuta 2010

Särä

Karhuherran äiti tarjosi meille viikonloppuna vallan mainiota possusta valmistettua särää, ja kun viljapossun kasleria sattui kauppareissulla tulemaan vastaan, päätimme kokeilla itsekin. Perinteinen särä tehdään lampaasta ja kypsyteteään leivinuunissa puisessa astiassa, särässä, josta se on saanut nimensäkin. Särästään tunnettu on erityisesti Lemin kunta. Leivinuunin puutteessa kypsentämiseen voi käyttää punasavipataa (römertopf). Perinteistä särää varten liha suolataan suolaliemessä, mutta me teimme pintasuolatun modernisoidun version. Sitä ihan perinteistäkin pitäisi kyllä joskus kokeilla. Tämä ruoka olisi helppo laittaa Kesäkodissa, jossa tarvittavat leppäpulikatkin voisi käydä harvennushakkaamassa tontilta.

Possusärä Karhuherran äidin ohjein

n. 1 kg possun lapaa tai rasvaista kasleria isona palana
6-8 perunaa
6-8 pientä sipulia (tai puolet määrästä isoja, halkaistuja)
4 porkkanaa
suolaa

Ota liha lämpiämään viimeistään noin tuntia ennen ruuan valmistamisen aloittamista ja hiero pintaan reilusti suolaa. Jos käytät punasavipataa, laita se samalla likoon viileään veteen. Kun liha on saanut suolautua ja pata liota, laita lihakimpale pataan ja pata kylmään uuniin ilman kantta. Kuumenna uuni 200 asteeseen ja paista lihaa uunissa noin tunnin ajan.

Sillä välin kun liha on uunissa, kuori kasvikset ja lohko ne rouheiksi paloiksi. Puolita isot sipulit, pienet voi laittaa kokonaisina. Lihan paistuttua aikansa ota pata uunista ja lisää kasvikset lihan seuraksi pataan. Laita kansi päälle ja palauta pata uuniin vielä tunniksi. Tässä vaiheessa lisäsin myös desilitran vettä, mutta periaatteessa sitä ei lisätä lainkaan.


Näin värikästä possusärästä tuli. Possua lukuunottamatta ainekset ovat peräisin omalta kasvimaalta.

lauantai 23. tammikuuta 2010

Ohiammuttua citykania

Ketturouvan teki mieli kanileipää. Koska työpaikan pihamaalla viilettävän citypupun laittaminen leivälle on kuitenkin laitonta, turvauduimme walesilaiseen kaniiniin.

Pastanjauhajien viime marraskuun ruokahaasteeseen postaamat Jamien chilihilloleivät, Welsh rarebit, kuulostivat siinä määrin hyviltä, että niitä täytyi itsekin päästä maistamaan. Hiukkasen piti tietenkin reseptiä mennä sorkkimaan. Koska meillä oli entuudestaan paholaisen hilloa ja jääkaappiin piti tehdä tilaa, oikaisimme käyttämällä sitä, emmekä tehneet ohjeessa mainittua chilihilloa. Juustoksi pääsi mitä mainioin Polven juustolan cheddar, jonka poimimme mukaan Heinolan lähiruokatori Heilasta palatessamme joululomareissulta.



Karvalakkimallin kaasu-uunistamme ei grillivastuksia löydy, mutta uunitimme leipiä kunnes juusto oli saanut hieman väriä. Hyvältä maistuivat nämä taatusti eläimiä vahingoittamatta valmistetut citykanit Highgate Old Alen keralla.

keskiviikko 20. tammikuuta 2010

Lindströmin mureke

Tykkäämme molemmat lindströminpihveistä, mutta emme ole ikinä saaneet niitä onnistumaan. Taikina jää liian löysäksi ja paistettaessa pihvit hajoavat pannuun. Sen jälkeen kun viimeisin yritys tehdä lindströmeitä johti siihen, että punajuurisia roiskeita oli keittiön ikkunassakin (älkää kysykö), olemme jättäneet nämä pihvit suosiolla rauhaan. Juolahti kuitenkin päivänä muutamana mieleeni että lindströmien taikinasta voisi paistaa murekkeen. Tuumasta toimeen. Vinkkejä murekkeeseen nappasin Pastanjauhajilta.

Lindströmin mureke

n. 1 dl kuivahtanutta vehnäleipää muruna (/korppujauhoja hiukan vähemmän)
2 dl ruokakermaa
2 kananmunaa
3 keskikokoista etikkapunajuurta silputtuna
1 sipuli silputtuna + voita (öljyä) paistamiseen
800 g naudan jauhelihaa
suolaa, mustapippuria

Sekoita leivänmurut, ruokakerma ja kananmunat ja anna turvota. Silppua punajuuret. Silppua sipuli ja paistele silppua pannulla tovi, kunnes se hiukan ruskistuu. Sekoita punajuuri- ja sipulisilput kermaseokseen, lisää suola ja pippuri ja sekoita lopuksi joukkoon jauheliha. Kippaa hyvin sekoitettu taikina voideltuun uunivuokaan ja paista 200 asteessa noin tunnin ajan. 

sunnuntai 17. tammikuuta 2010

Päivä pulkkamäessä

Voisin vaihtaa Ketun keittiössä tammikuun nimeksi keittokuu, sillä tahdilla kaikenlaista soppaa tulee näköjään taas keiteltyä. Jostakin syystä kylmät talvisäät vain saavat minut himoitsemaan kuumia keittoja. 

Tänään vietimme hauskan päivän pulkkamäessä Barytonicin ja Kissaemon perheen kanssa. Hurjan mäenlaskun ja kasvoille tuiskunneen lumen jälkeen lämmittelimme ensin rinteen juurella kuumalla mehulla ja Kissaemon leipomilla pullilla, ennen kuin siirryimme sisätiloihin jatkamaan ateriointia.


Pitäisi varmaan kutsua tätä joksikin punaposkien kuumaksi kupposeksi, mutta olkoon se tylsästi vain 

Tomaatti-paprika-kookosmaitokeitto

pari ruokalusikallista öljyä
silputtu sipuli
muutama valkosipulin kynsi
3 silputtua paprikaa, punaisia ja oransseja
1 tuore, viipaloitu chili (valitse tulisuusaste maun mukaan)
500 g tomaattimurskaa pahvitetrassa
0,5 l (tomaattimurskan tetrallinen) vettä
3 rkl kasvisliemijauhetta (Reformi)
1 tl kurkumaa
1 tl jeeraa (juustokuminaa)
mustapippuria
5 dl paksuhkoa kookosmaitoa
suolaa
reilusti silputtua, tuoretta korianteria

Kuullota sipuli, paprikat ja chili kattilassa öljyssä. Lisää tomaattimurska, vesi, kasvisliemijauhe ja mausteet mustapippuriin saakka. Keitä noin puoli tuntia. Soseuta. Lisää kookosmaito, kuumenna kiehuvaksi (mutta älä keitä), tarkista suolaisuus sopivaksi ja lisää lopuksi kourallinen tuoretta korianterisilppua. Tarjoile.

Lapsille tämä oli kaikesta päätellen vähän turhan eksoottisen makuista, vaikka laitoinkin vain miedon punaisen chilin, josta olin poistanut siemenet. 

Selvennykseksi vielä, soppaa ei siis ole noissa ylläolevassa kuvassa näkyvissä kupeissa, joiden täytteenä on mustaherukkamehua. Soppakuvat onnistuivat surkeasti, taitaisi olla aika vaihtaa tuoreempi akku.

Laiskan emännän kaalikeitto

Vähävenäläisen borssin valmistuksesta jäi yli kaksi kiloa kaalia, jolle piti jotakin tekemän ennen kuin se menee piloille. Pelastukseksi löytyi tämä ohje löytyi Mannerheimin pöydässä -kirjasta. Kirjan mukaan venäjänkielinen nimi lenivyje štši eli laiska keitto johtuu siitä, että emännän ei tarvinnut aloittaa keiton keittämistä hapankaalin valmistuksesta.Aika yllättävästi keittoon käytetään sianlihaa ja makkaroita (nakkeja). Tämäkin ohje on alkujaan Eva Mannerheim-Sparren keittokirjasta.

Venäläinen kaalikeitto

2 l lihalientä
1/4 kg tuoretta sianlihaa
1/4 kg prinssinmakkaroita
1 valkokaalinkerä (n. 2 kg)
2 rkl tomaattisosetta
2 rkl vehnäjauhoja*
hiukkasen kuivattuja tai säilykesieniä
1 sipuli
laakerinlehtiä ja vähän meiramia
suolaa ja pippuria

* Reseptissä oli 2 rkl vehnäjauhoja kahteen kertaan, mutta kyseessä lienee painovirhe.

Kaali, sienet ja sipuli leikellään hienoiksi suikaleiksi ja pannaan kasariin tai savipataan yhdessä lihaliemen, sianlihan, makkaroiden, jauhojen, tomaattisoseen, laakerinlehtien, meiramin ja suolan sekä pippurin kanssa. Kaiken tämän annetaan kiehua monta tuntia kannen alla. Mitä kauemmin keitto saa keihua, sitä parempaa siitä tulee. Se voidaan avallan hyvin keittää edellisenä päivänä ja ennen tarjoilua kiehauttaa uudelleen.

Ennen kuin keitto tuodaan pöytään, sianliha ja makkarat paloitellaan.

Tarjoillaan hyvin kuumana vatruskojen tai pienten piirasien kera.  

Tästä ohjeesta käy selvästi ilmi että liha ja makkarat on tarkoitus keittää kokonaisena, joten tällä kertaa teimme niin. Entisajan makkarat lienevät olleet erilaisia. Chef Wotkinsin Sörkan nakit räjähtelivät keitettäessä omia aikojaan kappaleiksi, ja näin jälkiviisaasti pilkkoisin makkarat valmiiksi ja lisäisin ne vasta keittämisen loppupuolella. Borssissa käyttämämme Pajuniemen pehtoorin nakit kestivät muuten keittämistä paljon paremmin, mutta ne olimmekin pilkkoneet valmiiksi.

Ohjeessa mainittiin säilötyt tai kuivatut sienet, joten laitoin hiukan sekä että: kourallisen liotettuja suolattuja rouskuja ja pari kourallista kuivattuja suppilovahveroita kevyesti murennettuna. Suolan kanssa kannattaa olla varovainen, koska suolaa tulee keittoon myös lihaliemestä ja nakeista (ja suolasienistä, jos käytät niitä). 



Keittelin tätäkin soppaa neljättä tuntia.Sen jälkeen panin sen parvekkeelle pakkaseen yön yli. Kaalikeitto kuuluu niihin ruokiin, jotka vain paranevat kun ne lämmittää uudelleen seuraavana päivänä.

keskiviikko 13. tammikuuta 2010

Pekoni-sienikiusaus

Olemme pariin kertaan ostaneet töihin evääksi Kokkikartanon sieni-pekonikiusausta, joka on ehdottomasti parhaasta päästä maistamiani eineksiä. Ei ihme, yhdistyyhän siinä kaksi lempiraaka-ainettani: sienet ja pekoni.

Emme tietenkään voineet vastustaa kiusausta kokeilla panna itse vielä paremmaksi. Urakkaa helpotin käyttämällä pakastettua peruna-sipulisekoitusta, joten helppoudeltaankin tämä sapuska on liki einesluokkaa. Ainoastaan suolasienten liottaminen vaatii hiukan suunnitelmallisuutta, mutta ne voi aamulla huuhdella ja jättää likoamaan työpäivän ajaksi, jolloin ne ovatkin illalla käyttökunnossa.


Ei ehkä mitään kurmeeta, mutta rehellisen hyvää arkiruokaa.

Pekoni-sienikiusaus

250 g savupekonia suikaleina
esikäsiteltyjä metsäsieniä (jos käytät suolasieniä, liota ne ensin)
1 kg peruna-sipulisekoitusta
3,5 dl ruokakermaa
reippaasti meiramia ja kirveliä
suolaa, mustapippuria

Käristä savupekoni pannulla ja silppua sienet. Sekoita pekoni, sienet ja perunasipuli ja kippaa voideltuun uunivuokaan. Lisää mausteet ja sekoita perin pohjin. Kaada kerma päälle.

Paista uunissa 180 asteessa reilun tunnin ajan, kunnes pinta saa hiukan väriä. 


tiistai 12. tammikuuta 2010

Kiissoppaa

Kun olin lapsi, meillä oli aina viikonloppuisin jälkiruokaa, yleensä äidin keittämää marjakeittoa, kiisseliä tai vispipuuroa. Ylijäämät syötiin sitten alkuviikosta väli- ja iltapaloina. Itse olen aika laiska jälkkäreitä laittelemaan, mutta toisinaan kiissoppaa tulee tehtyä välipalana nautittavaksi.

Nimitys "kiissoppa" johtuu siitä, etten ole oikein oppinut hallitsemaan erilaisten marjojen happamuuden ja perunajauhojen määrän, sen juuri oikean keittoajan sekä täysin mahdollisesti myös auringonpilkkujen määrän ja kiertotähtien asentojen herkkää vuorovaikutusta, joten on aina sattuman kauppaa, kuinka sakeaa keitoksesta tulee. Teoriassa kiissopalle on kuitenkin olemassa seuraava ohje, joka ei ole peräisin kotitaloustunnilta (tiivistemehusta tehty terveellinen mehukiisseli johon pakastemarjat lisätään vasta keittämisen jälkeen jolloin C-vitamiini säilyy) vaan äidiltä (Marjakiisseli). 

Kiissoppa

1 l vettä
4 dl pakastemarjoja
1,5 dl sokeria / litra
3-4 rkl perunajauhoja (keitto) tai 5-6 rkl perunajauhoja (kiisseli)

Ota n. 2/3 nesteestä kattilaan ja kippaa hyiset marjat kylmään veteen ja kuumenna kunnes kiehuu. Vähennä lämpöä, lisää sokeri ja sekoita kunnes se on liuennut. Sekoita perunajauhot loppuun nestemäärään (n. 2,5 - 0,5 l vettä riippuen kiissoppasi tilavuudesta)* ja lisää perunajauho-vesiseos marjakeitokseen ohuena nauhana jatkuvasti pohjia myöten sekoittaen. Kun kiissoppa pulpahtaa kerran, se on valmista, jos tavoitteena on sakeampi lopputulos. Nestemäisemmän kiissopan synnyn kannalta pulpahdusten määrällä ei ole juuri merkitystä.

No, jos ihan totta puhun, niin tuo maaginen pulpahdusten määrä ei tunnu vaikuttavan lopputulokseen ainakaan omalla kohdallani yhtään mitenkään.

*Tämä vinkki on sisareni Päivättären ystävältä, ja se toimii oikeasti paremmin kiissopan kanssa kuin pikkutilkka vettä.

Käytän toisinaan kiissopan liemenä veden sijasta sopivassa suhteessa laimennettua höyrymehua, ja sinäkin voit tehdä niin. Jos mehu on sokeroitua, vähennä sokerin määrää.

Laihan kiissopan voi halutessaan syödä vaikkapa puuron kanssa tai murustella sekaan viimeiset joululta jääneet piparit. Tylsät kaupan kaurakeksit ovat myös ihan parhaimmillaan tässä tarkoituksessa. Paksumpi kiissoppa sopii syötäväksi sellaisenaan, kenties kermavaahdolla koristeltuna, tai sen seuraksi voi laatia vaniljakiisselin ja tarjota sen herraskaisesti kerroskiisselinä.

Jos et viitsi keittää kiisseliä, vielä helpompi jälkiruoka syntyy laittamalla pakastemarjat kulhoon ja antamalla niiden sulaa jonkin aikaa. Lopputuloksen päälle rutkasti paksua vaniljakastiketta ja niitä keksin- tai piparinpaloja. Maistuu todistetusti niin lapsille kuin aikuisillekin.


Nakkimetsä

Näin alkuvuodesta tuntuu olevan muotia tehdä erilaisia lupauksia, joten ajattelinpa listata muutamia tavoitteita myös Ketun keittiön puolesta.

* Possujen sikamainen kohtelu on saanut meidätkin tuohduksiin. Olkoon tavoitteemme lisätä luomusianlihan (ja muunkin luomulihan) osuutta ruokavaliossamme.
* Toissa vuonna meillä oli hyvä tapa syödä vähintään kerran viikossa kalaa, mutta viime vuonna pääsimme vähän repsahtamaan. Siispä kala takaisin viikkoruokalistaan!
* Vähemmän pakattua, vähemmän kaukaa kuljetettua - enemmän lähellä tuotettua, enemmän pienten tuottajien valmistamaa (tämä on kyllä ollut tavoitteenamme aiemminkin, mutta aina on varaa parantaa).

* * *

Poika on viime aikoina toisinaan moittinut, että äiti laittaa pahaa ruokaa. Olen kuitenkin huomannut, että ruuasta saa  nelivuotiaalle maistuvampaa, jos sillä on hauska nimi. Nakkimetsän idea on peräisin eräältä kaveriltamme:  otetaan iso kasa nakkeja, kypsennetään ne ja tökitään ne pystyyn perunamuusimaahan. Sinappia ja ketsuppia sopii lisätä maun mukaan.

Kettu Kettunen nakkimetsässä

Me aikuiset söimme tylsästi pannulla voi-rypsiöljyseoksessa paistettua, suolalla ja valkopippurilla maustetulla ruisjauholla leivitettyä haukea nokkosperunamuusin kera.


Tämän illan päivällisessä yhdistyivät toinen ja kolmas tavoite - viikon kala-ateria tuli nautituksi, ja paljon lähempää ja luomummin kuin omalta palstalta kasviksia on vaikea saada. :)

sunnuntai 10. tammikuuta 2010

Vähä-Venäjän punajuurikeitto

Punajuuri tuntuu kuuluvan niihin ruoka-aineisiin, jotka jakavat mielipiteet - toiset tykkäävät, toiset inhoavat. Me kuulumme niihin, jotka tykkäävät. Borssi on hyvää talviruokaa ja sitä oli tehnyt mieli jo jonkin aikaa, kun haltuumme päätyi aiemmin mainittu Mannerheimin pöydässä -kirja. Kun opuksesta löytyy peräti kaksi hyvältä vaikuttavaa borssiohjetta, pääsi borssi ensimmäisenä kokeiltavaksi.Otimme ohjeista käsittelyyn ensiksi vähävenäläisen (eli ukrainalaisen) version, jonka mainitaan olevan peräisin Eva Mannerheim Sparren keittokirjasta. Laitan tähän aluksi ohjeen sellaisenaan, ja kommentit sitten.

Malorossijski borštš

1 kg rasvaista naudan lapaa
1/4 kg tuoretta sianlihaa
muutamia tuoreita prinssinmakkaroita
2 kaunista suurta punajuurta
vähän valkokaalia
1 porkkana
1 sipuli
1 selleri (tämän korvasimme palsternakalla)
5 tuoretta tomaattia
2 rkl tomaattisosetta (pyreetä)
2 rkl jauhoja
laakerinlehtiä
2 l vettä
suolaa ja pippuria
vähän etikkaa ja punajuurimehua
smetanaa

Kaali ja punajuuret leikellään suikaleiksi, selleri, porkkanat, sipuli ja tomaatit palasiksi.

Liha, sianliha, kaali, punajuuret, juurekset, jauhot, laakerinlehdet, tomaattisose, suola ja pippuri pannaan kylmään veteen ja kaiken annetaan kiehua monta tuntia keittoastia kannella peitettynä. Mitä kauemmin keitto kiehuu, sitä parempi. Voidaan hyvin keittää edellisenä päivänä ja kiehauttaa kuumaksi ennnen pöytään viemistä. Värjätään punajuurimehulla ja maustetaan lopuksi tilkalla viinietikkaa.

Liha, sianliha ja makkarat leikellään palasiksi, vähän smetanaa hämmennetään keittoon, joka tarjotaan smetanan, vatruskojen tai hyvin pienten piirasien kanssa.

Ja sitten kommentaari:

Koska punajuuremme olivat pienenpuoleisia, tuplasimme niiden määrän. Ohje tuntui viittaavan siihen, että liha keitetään kokonaisena, mutta päädyimme paloittelemaan myös lihan. Mukana oli myös pala ydinluuta tuomassa makua. Ohjeessa mausteiden määriä ei anneta tarkemmin, mutta laitoin liemeen kolmisen laakerinlehteä ja kämmenpohjallisen kokonaisia mustapippureita. Keitos sai kiehua rapiat kolme tuntia ennen kuin tarkistimme suolan, lisäsimme punajuurimehua ja etikkaa (=itse säilöttyjen säilykepunajuurten etikkalientä) ja makkarat. Sitten keittelimme vielä tovin. Prinssimakkaroina käytimme Pajuniemen pehtoorinnakkeja.

Noin neljän tunnin kokonaiskeittoajan jälkeen smetanasilmällä terästetty lopputulos saa kaksihenkiseltä raadiltamme varauksettoman hyväksynnän. Tällä kelpaa nälän häätää! Liha oli erittäin mureaa. Ja oletettavasti maku vain paranee seuraavana päivänä lämmityksen myötä.


keskiviikko 6. tammikuuta 2010

Hyvää uutta vuotta!



Tällaisia paistelimme uudenvuodenyönä.

Tahti Ketun keittiössä kiihtyy: Viime vuosi oli tähän mennessä vilkkain polkkausvuotemme ja lupaamme yrittää jatkaa samaan tahtiin tänäkin vuonna. Eli polkkaus viikossa, kaksi parhaassa. Joulupukki ei tällä kertaa tuonut talouteemme yhtään keittokirjaa, mutta annoimme itsellemme lahjaksi Äijäruokalan Arin mainostaman Risto ja Ritva Lehmusoksan toimittaman Mannerheimin pöydässä -kirjan, jossa on paitsi houkuttelevia reseptejä, myös mielenkiintoista kulttuurihistoriaa.

Joululomareissun varrelta alennuskirjakaupasta tarttui mukaan myös pieni ruokasuosikit-sarjan kirja nimeltä tapakset. Olen jo pidemmän aikaa halunnut pitää illanistujaiset, joissa napostellaan tapaksia, joten ehkä tästä saan intoa toteuttaa ajatuksen. Ja löytyypä kirjasta useampi grilliin sopiva ohje, joita päästään toivon mukaan ensi kesänä kokeilemaan Kesäkodissa.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails