Ketun keittiössä

Ruisleipäpizza? Pizzaruisleipä? Leipäruispizza?

2012-01-26T20:25:00.000+02:00

Muistaako joku muu tämän ilmiön?

Jostakin syystä aloin himoita ruisrevityn päälle rakenneltua "pizzaa", jota lapsuudenkodissani syötiin aika useinkin hamalla 80-luvulla. Pettymysten pettymys, kaupasta ei löytynyt sitä aitoa ruisrevittyä, joka oli iso pyöreä ja - tämä on tärkeää - reiätön. Ilmeisesti sen valmistus on loppunut, päätellen siitä että kaikkitietävä googlekin tarjoili ruisrevityn nimellä vain erilaisia pieniä leipäpaloja ja reikäleipiä.

Ehkä ruisrevitty on poistunut valikoimista siksi, ettei sille ole luokitusta. Meidän lähihyperagorastamme löytyy nimittäin luokka "reikäleivät", joissa, yllätys yllätys, luokitusperusteena on leivän keskellä sijaitseva reikä, sekä luokka "tumma palaleipä", joka typologisessa mielessä kattaa sekä viipaloidut limput että reissumies ja ruispala -tyyppiset leivät, mutta jonka edustajille yhteistä näytästää olevan leipien/viipaleiden pieni koko.

Täytyi siis tyytyä reissumieheen ja tehdä pizzaleivistä pienempiä, mikä saa ne visuaalisesti muistuttamaan entistäkin enemmän lämmintä voileipää ja vähemmän pizzaa.

Ruisleipäpizzat

1-2 kpl reissumiestä tms. pyöreitä keskeltä halkaistuja ruisleipiä per syöjä

tomaattipyreetä

täytteitä, esimerkiksi:

hyvää palvikinkkua pilkottuna + sinihomejuustoa

savulohta + sipulirenkaita + anjoviksia

tomaattiviipaleita

juustoa (meillä juuston virkaa hoiti 18 kk kypsytetty mustaleima-Emmental, ja hyvin hoitikin)

oreganoa, että tietää kyseessä olevan pizzankaltainen ruokalaji

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.

Kokoa leipäpizzat: levitä pohjalle tomaattipyreetä ja kasaa päälle haluamasi täytteet. Uunita pizzaleipiä kunnes juusto on sopivasti sulanut.

Pitäisiköhän yrittää välillä laittaa myös oikeaa ruokaa?

Etulalla kinkkuversio, taka-alalla kalaversio. Oregano unohtui kuvasta.

Silakkalaatikko

2012-01-21T22:26:00.001+02:00

Lapsuudessani - silloin kun presidentit olivat vielä Kekkosia - söimme muistaakseni useinkin silakkalaatikkoa. Se oli tehty mummini suolaamista kilohaileista, ja vaikka kalat olikin liotettu ennen käyttöä, makumuistiini on laatikosta jäänyt lähinnä suola. Sen jälkeen en ollut silakkalaatikkoa syönytkään, ennen kuin nyt.

Silakkalaatikko

(Ruokavuosi)

n. 800 g perunoita kuorittuna ja siivutettuna (kymmenkunta perunaa, koosta riippuen)

250 g silakkafileitä (tai tuoreita silakoita, jotka fileoit itse)

150 g siansivua siivuna, tai amerikanpekonia

1 sipuli silputtuna

munamaito:

0,5 l maitoa

2 munaa

0,5 tl valkopippuria

suolaa

pinnalle: voinokareita ja korppujauhoja

Viipaloi perunat, silppua sipuli ja leikkaa silakkafileet paloiksi. Sekoita munamaito.

Lado ainekset kerroksittain uunivuokaan niin että alin ja päällimmäinen kerros ovat perunaa. Kaada munamaito päälle. Ripota pinnalle korppujauhoja ja muutama voinokare.

Paista 175 asteessa puolitoista - kaksi tuntia.

Alkuperäisessä ohjeessa silakat fileoitiin itse, mutta valmiit fileet nopeuttavat ja helpottavat laatikon laittoa. Lisää helppoutta saa käyttämällä pakastettuja perunaviipaleita. Mitään pikaruokaa silakkalaatikko ei silti ole. Hauduttelin sitä uunissa miedolla lämmöllä kaksi tuntia. Mutta kärsivällisyys palkittiin onnistuneella lopputuloksella. Tämä oli oikeasti hyvää.

Maalaissalaatti

2012-01-19T23:11:00.002+02:00

Meillä oli Välimäen sänyköistä yli jäänyttä salaattia ja pekonia. Lisäksi meillä oli halloumia ja mausteista makkaraa. Siispä synnyttämään niistä maalaissalaattia. Tutkailin muutamaa ohjetta, ja lisäilin niitä aineksia, joita jääkaapista vähällä vaivalla löytyi. Tällainen salaatista tuli:

Maalaissalaatti

pieni kerä jäävuorisalaattia

pari tomaattia

kurkkua

renkaiksi leikattua purjoa

vihreitä oliiveja

mausteista makkaraa (bocconcini)

1 keitetty kananmuna/syöjä

muutama siivu pekonia/syöjä

1 halloumi-juusto

Pilko salaatti, tomaatit ja kurkku.Viipaloi purjo ja makkara. Kuori keitetyt kananmunat ja leikaa lohkoiksi. Leikkaa juusto viipaleiksi ja paista ne pannussa oliiviöljyssä kullankeltaisiksi. Lopuksi käristä pekoni.

Kokosin salaatin suoraan lautasille laittamalla kerroksittain karkeasti silputun salaatin, pilkotun tomaatin, kurkun ja purjorenkaat, joiden päälle levittelin makkaran, oliivit ja kananmunalohkot. Päällimmäisiksi asettelin paistetut halloumiviipaleet ja pekonisiivut.

Sopivalta kuulostavan maalaissalaatin kastikkeen ohje löytyi Kotilieden sivuilta. Kastiketta tulee aikamoinen annos, mutta en viitsinyt alkaa puolittaa munankeltuaista. Täytynee tehdä pian lisää salaattia koska en usko että tämä säilyy hirveän kauan.

Kastike

1 munankeltuainen

2 rkl Dijon-sinappia

1 tl suolaa

1 tl rouhittua mustapippuria

2 dl rypsiöljyä

1 dl omenamehua

0,5 dl valkoviinietikkaa

Sekoita kaikki ainekset ravistamalla isossa pullossa tai vispaa ne ensin sekaisin ja siirrä sitten kastikepulloon.

Oiva iltapala tuoreen patongin kanssa nautittuna.

Hans Välimäki, Koti keittiössä

2012-01-16T23:09:00.001+02:00

Projektin tausta: Meille on päässyt kertymään vuosien varrella vino pino keittokirjoja joista emme ole saaneet aikaiseksi kokata vielä kertaakaan. Tänä vuonna otamme härkää sarvista ja testaamme joka kuukausi reseptin yhdestä ennenkokkaamattomasta keittokirjasta.

Tämän pitkähkön johdannon jälkeen, olkaa hyvät:

Kokkauksia lukemattomista keittokirjoista I

Hans Välimäen v. 2004 ilmestynyt Koti keittiössä (vieläpä aikanaan painotuore signeerattu kappale) oli koristanut kirjahyllyämme vuosia. Kun nyt aloimme tutkia kirjan toinen toistaan herkullisemmilta kuulostavia reseptejä, emme voineet kuin ällistellä miten näin olikin päässyt käymään. Lopulta selvisi, että kirja oli itse asiassa ollut lainassa pitkähkön ajan, ja siis poissa omasta keittokirjahyllystämme, jonne se oli palannut vasta joitakin aikoja takaperin.

Sen jälkeen kun olimme kuolanneet kirjan läpi ja lähes jokainen sivu oli merkattu keltaisella post it -lapulla "tätä voisi laittaa", päätimme lähestyä kirjaa jollakin nopealla ja helpolla, ja valitsimme ensimmäiseksi ohjeeksi

Lohisänykät

puolikas pakettia pekonia

200 g graavilohta

amerikansalaattia (=jäävuorisalaattia)

4 tomaattia

4 keitettyä kananmunaa

12 viipaletta paahtoleipää

2 dl majoneesia

raastettua piparjuurta

Munat keitetään. Pekoni pilkotaan ja paistetaan pannussa rapeaksi. Paahtoleivät paahdetaan. Salaatti, tomaatti ja keitetyt, kuoritut munat viipaloidaan, samoin graavilohi, jos ei jo ole viipaleina.

Leivät voidellaan majoneesilla ja maustetaan varovaisesti piparjuuriraasteella. Leipäviipaleelle kootaan kerroksina salaattia, kalaa, kananmunaa ja laitetaan päälle toinen voideltu leipäviipale. Kasataan edelleen salaattia, pekonia ja tomaattia ja asetetaan kolmas leipäviipale kanneksi. Jos halutaan jakaa leivät neljään osaan ja saada ne pysymään nätisti kasassa, tökätään pitkään cocktailtikkuun (joita meillä ei ollut) vihreä oliivi ja tämä keihäs koko komeuden läpi.

Emme saaneet ainesmääriä oikein täsmäämään, lohta olisi joko pitänyt laittaa vähemmän per leipä (laitoimme kaksi kerrosta) tai sitten sitä olisi saanut olla alunperinkin enemmän. Pekoniakin olisi huoleti voinut olla hiukan reilummin. Majoneesia emme sen sijaan varmastikaan käyttäneet kahta desiä. Saimme reseptin täytemäärillä aikaan kolme kolmikerroksista leipää.

Välimäki ehdottaa sänyköiden seuraksi esimerkiksi paistinperunoita. Laatimamme sänykät saivat kaverikseen oman palstan läpimustista perunoista laadittuja paksuja lastuja.

Perunat ryöpättiin, leikattiin n. vajaan puolen sentin paksuisiksi viipaleiksi ja uppopaistettiin rypsiöljyssä, valutettiin sekä maustettiin sormisuolalla.

Lyhyesti ja ytimekkäästi: Herkkua!

Café Engel

2012-01-10T22:59:00.000+02:00

Café Engel on ollut Senaatintorin laidalla kauan, ja minäkin olen ehtinyt istuskella siellä lukemattomat kerrat juttelemassa tuntikaudet ystävien kanssa, alkaen siitä syksystä, jolloin kirkassilmäisenä fuksina saavuin Helsinkiin pian parikymmentä vuotta sitten.

Café Engel oli välillä pitkään suljettuna remontin takia ja ehdin jo pelätä että se kokee saman kohtalon kuin sympaattiset Kiseleffin basaarin käsityöläiskaupat ja muut pikkupuodit, jotka katosivat turisteille suunnattujen design-kauppojen tieltä. Onneksi sentään ei.

Koska istuskelen nykyisin kahviloissa harvemmin kuin toivoisin, kävin Engelissä ensimmäistä kertaa remontin jälkeen vasta vuodenvaihteen jälkeen. Hiukan huolestutti, miten remontissa tehdyt muutokset ovat vaikuttaneet tunnelmaan, mutta Engelin viihtyisyys tuntui olevan ennallaan, ja siellä on edelleen pöytiintarjoilu, jota Helsingissä ei kai ole enää Engelin lisäksi muualla kuin Ekbergillä.

Nautin vihdoin Engelissä elämäni ensimmäisen macaronin - tämän trendin suhteen en ole vain jälkijunassa, vaan suorastaan jäänyt laiturille. Nyt ehkä ymmärrän, mistä kaikki se kohu. Macaronissa oli ohut rapsakan kova pinta, mutta sisus oli ihanan kuohkea ja aivan suli suuhun. Muun hyvän lisäksi Engelin macaronit eivät ole mitään sormenpään kokoisia, vaan käyvät hyvinkin leivoksesta. Oivallinen seuralainen kupilliselle hyvää kahvia. Olen myyty.

PS. Café Engel sijaitsee yhdessä Helsingin vanhimmista taloista, ja sen lattian alla on tehty myös arkeologisia kaivauksia.

Omenaiset teeleivät

2012-01-08T11:31:00.000+02:00

Tykästyin näihin aikanaan Valiolla tarjottuihin teeleipiin niin, että niitä on meillä tehty jo muutamaan kertaan. Kuten olen sanonut varmaan sata kertaa aiemminkin, en ole mikään jauhopeukalo, mutta näin helppoja leipomuksia on kiva toteuttaa. Poikakin osaa leipoa näitä melkein yksin, minun tehtäväkseni jää vain paistaminen.

Rahkateeleivät

3 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

2 dl juustoraastetta (pizzajuusto/emmental)

1 prk maustettua rahkaa makea & tulinen (Valio)

1 dl maitoa

0,5 dl juoksevaa oivariinia (tai ruokaöljyä)

1 omena raastettuna

Raasta omena (ja juusto).

Sekoita kuivat aineet kulhossa. Lisää loput ainekset ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Älä vaivaa liikaa, ettei taikina sitkisty.

Ripota leivinpaperilla peitetylle pellille Jaa taikina neljään osaan pellille leivinpaperin päälle ja taputa jauhotetulla tai kostutetulla kädellä noin sentin paksuisiksi teeleiviksi. Leikkaa jokainen leipä vielä takinapyörällä (tai pizzaleikkurilla) neljään osaan.

Paista leipiä uunissa 225 asteessa noin 15 minuuttia.

Yleensä leivinjauheella kohotetut teeleivät eivät enää seuraavana päivänä ole mistään kotoisin. Parhaita nämäkin ovat tietysti tuoreeltaan, mutta omena ja rahka mehevöittävät taikinaa niin että leivät ovat hyviä vielä seuraavanakin päivänä. Jos niitä sattuu jäämään jäljelle.

IV SATVRNALIA

2012-01-07T11:11:00.000+02:00

Kaivellaanpa vielä hiukan viime vuoden viimeisten päivien satoa ennen siirtymistä uuteen vuoteen ja uusiin kujeisiin...

Kokoonnuimme uudenvuoden edellä viettämään jo perinteeksi muodostunutta Saturnalia-juhlaa Äijäruuan Arin ja Heidin kanssa. Ennakkoluulottomien uusien kokeilujen sijasta pysyimme tällä kertaa vanhoissa, hyviksi havaituissa ruokalajeissa.

Alkujuomaksi tarjotun lämmitetyn mulsumin pippurimäärää vähensin melkoisesti, mutta kyllä siinä mustapippurin puraisu tuntui edelleen.

Pinjansiementahnalla täytetyt munat ovat aina yhtä hyviä, ja kelpaisivat kyllä alkupalaksi muullekin kuin antiikkiselle aterialle.

Lisäksi tarjolla oli hunajaglaseerattuja katkarapuja.

Eikä Saturnaliaa voi viettää ilman Ketturouvan herkkua, hunajoituja sieniä.

Raikas kaalisalaatti maistui pääruuaksi tarjotun paahdetun villisian, palsternakkapyreen ja linssien kanssa.

Villisialle kokeilimme sentään uutta kastiketta, joka löytyi English Heritagen julkaisemasta kirjasesta Roman Cookery. Suurustamisen käytimme maissijauhon sijaan ohratärkkelystä, joka roomalaisillakin olisi ainakin teoriassa ollut saatavillaan. Lopputulos oli kyllä pikemminkin tahna kuin kastike - olisikohan reseptin ainesmäärissä jokin virhe?

Kastike lihalle

hyppysellinen mustapippuria, lipstikkaa, kuminan siemeniä ja kuivattua minttua
1 munankeltuainen
1 rkl juoksevaa hunajaa
1 rkl valkoviinietikkaa
1 rkl oliiviöljyä
1 tl kalakastiketta
1 laakerinlehti
1 rkl maissitärkkelystä (/ohratärkkelystä)
(pala purjoa)

Murskaa pippurit, lipstikka, kumina ja minttu huhmareessa. Sekoita mausteet ja munankeltuainen, hunaja, valkoviinietikka, oliiviöljy ja kalakastike.

Siirrä seos kattilaan ja kuumena miedolla lämmöllä, lisää laakerinlehti. Halutessasi voit lisätä kastikkeeseen myös palan purjoa makua tuomaan. Sekoita joukkoon maissitärkkelys ja hämmennä kunnes kastike sakenee. Poista laakerinlehti ja purjo, ja kaada kastike lihan päälle.

Menneiden kaivelua

2012-01-06T13:23:00.001+02:00

Menneen vuoden parhaita paloja on mukava muistella.

Tammikuussa kävin viikinkiravintola Haraldissa Tampereella. Tunnelmasta vastasi loistava seurue, ja ruoka oli hyvää. Erityisesti minua miellytti se, että ravintola käytti paljon kotimaisia raaka-aineita ja mm. pienempien tuottajien valmistamia juustoja ja jäätelöitä.

Helmikuun huippuhetki oli ehdottomasti bloggaajille järjestetty tilaisuus Helkan keittiössä. Menneenä vuonna pääsimmekin mukaan moniin hauskoihin ja herkullisiin bloggaajatilaisuuksiin ja -tapaamisiin. Toivottavasti niitä on luvassa myös tälle vuodelle!

Maaliskuussa osallistuimme monien muiden tavoin Helkan keittiön reseptikilpailuun. Äänestyksessä jäimme muistaakseni puolivälin tietämille, mutta tärkeintä ei tietenkään ole voitto vaan jalo kilpa. Ja saimmehan joka tapauksessa kiitokseksi osallistumisesta Helkan keittiöön kahden hengen lahjakortin, jonka kävimme lopulta lunastamassa tuossa hiukan ennen joulua. Herkkua oli niin Karhuherran konjakki-pippurikastikkeessa tarjoiltu pihvi kuin oma savustettu fileeni punaviinikastikkeen kera. Alkupalasapaksista meihin teki erityisen vaikutuksen sienitarteletti (mikä yllätys!) ja jälkiruuaksi nauttimamme juustot ja suussa sulava suklaakakku vahvistivat aterian tason kautta linjan.

Huhtikuun parasta antia oli tutustuminen sampeen, jota olimme jo pidemmän aikaa mielineet päästä maistamaan. Luonnonvarainen sampi on uhanalainen laji, jota ei pidä syödä, mutta kotimaisen kasvatetun sammen voi syödä hyvällä omallatunnolla. Sammen päästä ja "ruodosta" keittelin muuten myöhemmin liemen lohiseljankaan, josta tuli myös aivan yltiöhyvää ja täyteläisen makuista.

Toukokuussa kokkasimme ahkerasti arkeen ja juhlaan. Äitienpäivänä herkuttelimme mm. grillatulla parsalla ja täytetyllä taimenella. Tutustuimme myös raakaruokaan.

Kesäkuussa kokoonnuimme lajitovereiden kanssa piknikille Sinebrychoffin puistoon, ja tarjolla oli niin hauskaa seuraa kuin herkkua monenlaista, kuten arvata saattaa. Seuraavana päivänä lähdimmekin sitten matkalle Roomaan. Ehdottomasti kirkkain ruokamuisto matkaltamme on ateria, jonka nautimme Ristorante Sora Maria e Arcangelossa pienessä Olevano Romanon kylässä. Se ansaitsisi kyllä oman muistelupolkkauksensa vaikka näin jälkeenkin päin.

Heinäkuussa helteet hellivät. Nautimme elämästä Kesäkodissa ja teimme retkiä lähisaariin. Itse emme (valitettavasti) kalasta, mutta onneksi paikallinen kalastaja kävi myymässä meille vastapyydettyä merilohta, jota tuli laitettua useammallakin tavalla, mm. viskigraavattuna.

Minulle henkilökohtaisesti elokuun paras hetki oli pullakirouksen päättyminen. Metsäretkiltä saimme saaliiksi paitsi muhkeita mustikoita myös kelpoisan sadon herkkutatteja. Palstalta korjasimme loppukesästä mm. kesäkurpitsavonkaleita, vihreitä papuja ja vadelmia.

Syyskuun postaukset jäivät vähiin johtuen siitä että vietimme lähes koko kuukauden vierailla mailla herkutellen Alin kokkauksilla - tutuksi tulivat mm. kibbe-pullat. Alin falafel-resepti on vielä testaamatta.

Lokakuullekin sattui mukava bloggaajatilaisuus, tällä kertaa Valion isännöimänä. Täytyy sanoa että kaikkein hauskimpia ovat kyllä nämä tapaamiset, joissa päästään yhdessä kokkaaman ja tietysti myös syömään herkulliset lopputulokset.

Marraskuussa laitoimme bigosta - parasta koskan - Hakaniemen hallin puolalaisen kauppiaan antamin vinkein ja muistelimme Roomaa paistamalla pizzaa. Vietimme myös jälleen yhden hauskan ja herkullisen illan, tällä kertaa aluksi chileläisiä Cono Sur -viinejä maistellen ja sen jälkeen aterialla ravintola Yumessa. Erityisesti pääruokana tarjottu rapea ankka vei aivan kielen mennessään! Yllätys oli se, kuinka hyvin Cono Sur Viognier kävi sushin ja sashimin kaveriksi. Tämä yhdistelmä kannattaa pitää mielessä.

Joulukuun alussa reissasin Berliinissä ihmettelemässä joulutoreja ja maistelemassa currywurstia. Joulua vietimme vanhempieni luona ja söimme äidin laittamaa perinteistä jouluruokaa niin että napa naukui. Onnistunutta oli myös hirvenpaisti.

Aivan tavoitteeseemme ylittää vuoden 2010 polkkausmäärä emme päässeet - syytän työkiireitä, jotka haittasivat ajoittain harrastusta pahasti. Useammin kuin kerran suunniteltu polkkaus jäi tekemättä ajanpuutteen vuoksi. Siinä mielessä tavoitteeseen kuitenkin pääsimme, että kaikille kuukausille tuli enemmän kuin kaksi postausta, lukuunottamatta syyskuuta, edellä mainitusta syystä.

Ja sitten ne uuden vuoden lupaukset.

Viime maaliskuussa julistamani kalakokkaustavoite jatkuu vielä. Lupaan raportoida maaliskuun lopussa hankkeen onnistumisesta. Tällä hetkellä "kala" on blogimme asiasanalistan ykkönen (59 ohjetta kalalle)! En ole alkanut eritellä kaloja lajin mukaan - mitä mieltä te lukijat olette, pitäisikö niin tehdä?

Olemme jo jonkin aikaa yrittäneet olla ostamatta keittokirjoja, mutta taisipa niitä pari-kolme tänäkin vuonna jostakin kotiimme ilmestyä, vaikka hyllyssä on entuudestaankin vino pino kirjoja joista emme ole vielä koskaan mitään kokanneet. Siksi lupaammekin nyt vuoden 2012 aikana kokata joka kuukausi yhdestä sellaisesta keittokirjasta, joka on vielä kokonaan "korkkaamatta".

Herkullista vuotta 2012 itse kullekin!

Hunajapannareita aamiaiseksi

2012-01-01T18:13:00.001+02:00

Ketun keittiön vuosi 2012 alkoi hunajapannareilla.

Hunajapannukakut (4 kpl)

taikina:

2,5 dl vettä

2,5 dl vehnäjauhoja

1 rkl juoksevaa hunajaa

(ripaus suolaa)

ruokaöljyä paistamiseen

pinnalle:

juoksevaa hunajaa, paahdettuja seesaminsiemeniä

Paahda ensin seesaminsiemenet kuivalla pannulla - ole varovainen, että et polta niitä. Siirrä ne pois pannusta odottamaan.

Vispaa taikinan ainekset sekaisin. Paista paksuja pannukakkuja runsaassa rasvassa molemmin puolin kunnes ne ovat kullanruskeita. Valuta valmiille pannukakuille juoksevaa hunajaa ja ripottele päälle paahdettuja seesaminsiemeniä.

Pannareiden alkuperäinen resepti on peräisin Galenokselta, antiikin lääketieteelliseltä kirjailijalta. Me löysimme sen Dalby&Graingerin Classical Cookbookista. Paistoin pannarit juoksevalla oivariinilla, ja lisäisin taikinaan ripauksen suolaa. Taikina ei ole kovin makea, mutta hunajaa voi lisätä maun mukaan.

Karviaischutney

2011-12-29T12:31:00.000+02:00

Nyt kun joulupukki on käynyt, voi tämänkin ohjeen julkistaa. Näitä lähti tänä vuonna keittiöstämme pukinkonttiin. Tein puolikkaan annoksen tällä reseptillä, huomioiden kommentissa olevan korjauksen mallasetikan määrään. Koko ohjeesta tulee n. 1,75 l, puolikkaasta siis vajaa litra.

Karviaischutney

1 kg karviaismarjoja (punaisia tai vihreitä ja punaisia sekaisin)

2 keskikokoista sipulia

300 g rusinoita tai sultana-rusinoita

1 rkl suolaa

0,5 l mallasviinietikkaa

500 g ruskeaa ruokosokeria

2 rkl jauhettua inkivääriä

1 tl ruskeita sinapinsiemeniä

Puhdista karviaiset. Kuori sipuli ja silppua hienoksi.

Sekoita kaikki ainekset isossa kattilassa. Kuumenna hitaasti kiehuvaksi, sekoittaen kunnes sokeri on liuennut. Keitä hiljaisella tulella noin tunnin ajan, kunnes chutney on kiehunut kokoon noin kolmanneksella.

Tölkitä kuuma chutney puhtaisiin lasipurkkeihin. Itse huuhdon purkit ensin Atamon-liuoksella: 1 tl Atamon-säilöntäainetta + 1 dl kiehuvaa vettä.

Chutney sopii tarjottavaksi lihan, linnun tai vaikka juustojen kaverina.

Karjalanpiirakat

2011-12-27T11:30:00.000+02:00

Edellisestä karjalanpiirakoiden leipomisesta on ehtinyt kulua luvattoman paljon aikaa. En yleensä viitsi leipoa piirakoita kotona, koska yksin se on mielestäni hidasta ja isotöistä. Nyt kotipuolessa leivoin kuitenkin pitkästä aikaa yhden satsin äidin ja siskoni kanssa. Piirakat ovat hyviä, ja yhdessä niiden tekeminenkin käy nopeasti.

Karjalanpiirakat (30 kpl)

Aloita piirakoiden tekeminen keittämällä riisipuuro täytteeseen.

riisipuurotäyte:

5 dl vettä

2,5 dl puuroriisiä

1 l maitoa

lopuksi: 1 tl suolaa

Kuumenna vesi kiehuvaksi ja sekoita siihen riisi. Keitä miedolla lämmöllä kunnes vesi on imeytynyt riisiin. Lisää maito ja keitä puuroa noin puoli tuntia miedolla lämmöllä, välillä sekoittaen. Varo pohjaan palamista! Mausta valmis puuro suolalla.

Anna puuron jäähtyä hyvin ennen kuin täytät piirakoita. Kuuma puuro pehmentää piirakanpohjat.

taikina:

2 dl kylmää vettä

2 rkl öljyä

1 tl suolaa

2,5 dl ruisjauhoja

2,5 dl (hiivaleipä-)vehnäjauhoja

voiteluun:

voisulaa tai n. 25 g voita + 2 dl maitoa

Sekoita kylmään veteen öljy, suola ja jauhot. Vaivaa taikinaa hetki, niin siitä tulee sitkeämpää ja helpompaa käsitellä.

Jaa taikina kolmeen yhtä suureen osaan. Leivo taikinasta kolme 50 sentin kolikon kokoa läpimitaltaan olevaa pötkyä, jotka leikkaat 10 yhtä suureksi palaksi (yhteensä 30 palaa). Pyöritä palat palloksi ja litistä kevyesti. Laita litistetyt taikinapalat jauhotetulle pöydälle odottamaan tuorekelmun tai puolitetun ison pakastepussin alle ettei taikina kuivu. Jos pinoat paloja, ripota jauhoja niiden väliin etteivät ne tartu toisiinsa.

Kaulitse piirakanpohjat pulikalla: laita pöydälle reilusti hiivaleipäjauhoja, taputa taikinapyörylää hiukan litteämmäksi käsin ja ala kaulita pulikkaa vain kevyesti painaen.

Ihannetapauksessa ohentuva taikinalevy alkaa pyöriä pulikan alla. Piirakanpohjan pitää olla "niin ohut että päivä paistaa ja kuu kumottaa sen läpi", ja muodoltaan se saa olla soikeahko. Laita valmiit pohjat limittäin pinoon, ja ripota reilusti jauhoja väliin etteivät ne tartu toisiinsa. Peitä kelmulla kuivumisen estämiseksi.

Laita piirakanpohjan keskelle reilu ruokalusikallinen riisipuuroa ja levitä se tasaiseksi, jättäen reunat paljaiksi reilun sentin verran.

Käännä sitten reunat toisesta päästä alkaen piirakan päälle samalla molemmilta puolin rypyttäen peukalon ja etusormen avulla niin että ikään kuin vedät taikinaa samalla piirakan päälle - tätä rypytysvaihetta en osaa selittää paremmin. Yrittämällä oppii.

Nosta piirakat lastalla uunipellille leivinpaperin päälle. Paista uunissa (keskitasolla) 250 asteessa 15-20 minuuttia, kunnes puuro on saanut hieman väriä.

Voitele juuri uunista otetut kuumat piirakat heti voisulalla tai kasta ne nopeasti voisulan ja lämpimän maidon seokseen. Voitelemattomat piirakat ovat kuivia ja kovakuorisia.

Pane voidellut piirakat laakeaan astiaan limittäin ja peitä voipaperilla ja leivinliinalla. Anna kuorien pehmetä ja piirakoiden jäähtyä 20-25 minuuttia ennen tarjoamista.

Piirakat voi täyttää myös ohrapuurolla, porkkanalla (1 kg porkkanoita keitetään, soseutetaan ja sekoitetaan 6 dl riisipuuroa) tai perunasoseella. Mikään ei estä kokeilemasta täytteessä myöskään esim. lanttua tai punajuurta.

Joulupäivän hirvenpaisti

2011-12-26T16:30:00.001+02:00

Tänä vuonna vietimme joulua äidin lihapatojen ääressä, mikä tarkoittaa että enimmäkseen saimme käydä valmiiseen, notkuvaan pöytään. Ainoa panokseni jouluruokiin oli hirvenpaistin ja sen kastikkeen valmistaminen. Ohje paistin marinadille ja kastikkeelle löytyi äitini vanhasta Ruokavuosi-kirjasta (v. 1975 painos, "Hirvenpaisti Sakkolan tapaan"). Paistovinkit tulivat hirvenmetsästäjältä. Pelkän paistoliemen suurustamisen sijaan tuunasin kastiketta kermalla ja hunajalla - kannattaa maistella mistä itse tykkää.

Hirvenpaisti ja kastike (kuudelle)

n. 1,3 kg painoinen hirvenpaisti (meillä kulmapaisti)

marinadi:

3dl rypsiöljyä

0,5-1 dl soijakastiketta

1 rkl suolaa

rouhittua valkopippuria

paistamiseen:

200 g amerikanpekonia

n. 3 dl punaviiniä

kastike:

n. 4 dl paistin paistolientä

n. 1 dl kermaa

pari-kolme teelusikallista juoksevaa hunajaa

mustapippuria

Puhdista paistista kalvot. Sekoita marinadin ainekset ja kaada ne paistin päälle kulhoon. Anna lihan maustua yön yli viileässä ja kääntele paistia välillä liemessä. Vaihtoehtoisesti laita paisti marinadeineen muovipussiin, jonka suun solmit kiinni, ja laita tämä astiassa viileään; kääntele pussia välillä.

Ota liha marinadista ja kuivaa se. Laita paisti reunalliseen uunivuokaan ja peitä se pekonisiivuilla. Laita paistin paksuimpaan kohtan paistomittari.

Pane paisti 150-asteiseen uuniin puoleksi tunniksi. Laske sen jälkeen lämpöä 125 asteeseen ja anna paistin hautua uunissa reilu puolen tuntia, ennen kuin lisäät vuokaan punaviinin. Jos paistisi on isompi, käytä alhaisempaa lämpötilaa ja pidempää paistoaikaa.

Ota paisti uunista kun sen sisälämpötila on 65 astetta (reilun kilon painoiselle paistille reilun tunnin ajan). Ota vuoassa oleva viiniliemi talteen ja kiedo paisti folioon vetäytymään.

Valmista kastike:

Sulata voi kasarissa ja lisää siihen vehnäjauhot. Lisää hirven paistoliemi vähitellen, koko ajan sekoittaen (n. 4 dl - jos lientä on vähemmän, voit jatkaa sitä lihaliemellä). Keitä kastiketta kokoon kymmenkunta minuuttia. Lisää maun mukaan kermaa (minulla sitä kului noin 1 dl), hiukan hunajaa (n. 2 tl) ja mustapippuria.

Leikkaa paisti ohuiksi siivuiksi ja tarjoa kastikkeen ja lisukkeiden kanssa - seuraksi sopii mm. ruusukaali.

Paras ikinä tekemäni hirvenpaisti. Liha oli sisältä vielä punaista mutta ihanan mureaa ja mehevää, aivan suli suussa.

Hyvää Joulua!

2011-12-24T18:18:00.000+02:00

Mustatorvisienikeitto

2011-12-23T20:38:00.000+02:00

Emme yleensä käytä maustettua ruokakermaa, mutta saimme tätä soppaa ollessamme Valion vieraana ja se oli niin hyvää, että päätimme tehdä sitä itsekin. Valiolla syömämme keitto tehtiin kantarelleista, mutta siihen sopivat testatusti hyvin myös suppilovahverot tai mustatorvisienet. Jokaisesta tulee keittoon oma, mainio makunsa.

Me teimme torvisienikeittoa evääksi syksyiselle metsäretkelle ja kuljetimme keiton metsään ruokatermoksessa. Hyvin pysyi kuumana ja herkkua oli!

Resepti löytyy myös Valion reseptisivuilta, mutta tässä vielä ohje.

Aura-sienikeitto (neljälle)

250 g (n. 2,5 dl) esikäsiteltyjä metsäsieniä TAI pari kourallista liotettuja, kuivattuja sieniä (esim. mustatorvisieniä, suppilovahveroita tai kanterelleja)

1 sipuli

1 rkl juoksevaa oivariinia (tai nokare voita/voimariinia)

0,5 dl vehnäjauhoja

1 l täysmaitoa / laktoositonta täysmaitojuomaa

1 kasvisliemikuutio

1 tlk (2,5 dl) Aura-ruokakermaa

mustapippuria

0,5 dl silputtua ruohosipulia tai persiljaa

Jos käytät kuivattuja sieniä, aloita liottamalla sienet tilkassa vettä. Valuta sienet hyvin ja purista ylimääräinen vesi pois.

Silppua sienet ja sipuli. Paista niitä kattilassa rasvassa, kunnes sipuli on läpikuultavaa ja pehmeää.

Lisää jauhot ja sekoita hyvin. Lisää maito vähitellen, koko ajan sekoittaen. Murenna sekaan liemikuutio. Anna kiehua hiljalleen n. 10 min välillä pohjaa myöten sekoitellen - jauhot tuntuvat hanakasti painuvan pohjaan ja jäävän sinne. Lisää Aura-ruokakerma. Mausta mustapippurilla ja ripota valmiin keiton päälle silputtua ruohosipulia tai persiljaa.

Maksalaatikko

2011-12-13T20:12:00.000+02:00

Kuten edellisestä postauksesta käy ilmi, pidän maksasta, mutta en ole koskaan välittänyt maksalaatikosta, josta minulla tosin on kokemuksia lähinnä kouluajoilta. Olen kertaalleen aikaisemmin yrittänyt selättää tämän ruokalajin, ja lopputulos ei silloin kieltämättä ollut maultaan hassumpi, mutta ainesten suhteet olivat ohjeessa jotenkin pielessä. Raakana laatikkomassa oli lähes juoksevaa ja kypsennettynä turhan tiivistä, muistuttaen enemmän pateeta kuin maksalaatikkoa.

Aikaa on kaiketi kulunut riittävästi edellisestä epäonnistumisesta, kun päätin yritellä maksalaatikon kanssa uudestaan. Ohje oli todennäköisesti sama kuin viimeksikin, eli peräisin Ruokavuosi-kirjasta, mutta tällä kertaa säädin ainesten määriä. Ohjeessa tarjottujen rikottujen ohrasuurimoiden tai riisin sijasta kokeilin litistettyjä ohrasuurimoita. Karhuherra ja Poikakin osallistuivat valmistukseen, jälkimmäinen varsinkin lihamyllyn kampea kiertämällä. Alla ohje sellaisena kuin sen toteutimme.

Maksalaatikko

3 dl litistettyjä ohrasuurimoita (Torino) tai riisiä

600 g naudan maksaa

2 silputtua sipulia

1 tl suolaa

4 dl maitoa

1 kananmuna

2-3 dl rusinoita (maun mukaan)

1 dl siirappia

1 tl valkopippuria

1 rkl meiramia

(1 tl jauhettua inkivääriä - meiltä oli päässyt loppumaan)

voita tms. vuoan voiteluun

Keitä ohra (/riisi) pakkauksen ohjeen mukaan.

Poista maksasta kalvot ja suonet. Paloittele ja jauha maksa. Käsikäyttöisellä myllyllä riittää kaksi kierrosta.

Sekoita kananmuna ja maito keskenään. Sekoita ohran joukkoon jauhettu maksa, sipulisilppu, rusinat, siirappi, mausteet ja munamaito. Kaada seos isohkoon voideltuun uunivuokaan.

Paista uunissa 175 asteessa 1-1,5 tuntia kunnes maksalaatikko on kiinteää ja saanut pinnalleen hieman väriä, eikä siitä enää tihku nestettä.

Tällä kertaa koostumus onnistui täydellisesti. Perheemme maksalaatikkoasiantuntijat eli Karhuherra ja Poika kehuivat myös makua, itse olen vähän jäävi sanomaan siitä mitään.

Työmatkalla Berliinissä

2011-12-12T20:44:00.000+02:00

Vietin joulukuun alussa viikonlopun Berliinissä työn merkeissä. Ohjelma oli tiivis saapumispäiväni perjantain iltapäivästä sunnuntai-iltaan. Tiukan ohjelman ja isäntien järjestämien ruokailumahdollisuuksien takia kävin ulkona syömässä vain pari kertaa. En ollut myöskään varautunut mitenkään etukäteen tutustumalla Berliinin ravintolatarjontaan, joten kävelin vain lupaavalta vaikuttavasta ovesta sisään. Ulkoruokailu on vähäisen otokseni perusteella Berliinissä huomattavasti edullisempaa kuin Helsingissä.

Panin merkille että Berliinissä on paljon italialaisia ravintoloita. Yhden niistä kokeilinkin, ja voin lämpimästi suositella. Via Nova (2) sijaitsee Universitäts Straßen varrella vain kivenheiton päässä Humboldt-yliopistolta Spree-joelle päin. Valitsin lounaaksi ricatonia gorgonzolan ja parsakaalin kanssa, ja täytyy sanoa että annos oli täysi kymppi (en yleensä Suomessa syö ravintolassa pastaa, koska saan parempaa kotona). Pasta oli juuri sopivan al dente ja parsakaali vielä rouskahtavaa.

Ja kun kerran Saksassa olin, täytyihän minun käydä myös jossakin, missä sai paikallista ruokaa. Berlin 1840 on helppo löytää, sillä se sijaitsee Hackescher Marktin juna-aseman alla. Ja tosiaankin aivan kirjaimellisesti sen alla, vanhan rautatiesillan kaariholveissa. Yläpuolella jyristävät paikallisjunat kuuluvat kuitenkin ravintolaan vain vaimeasti. Tilasin vasikanmaksaa berliiniläiseen tapaan, ja nappiin meni. Maksa oli sisältä kauniin roosaa, erittäin mureaa ja oli viedä kielen mennessään, samoin kuin annokseen kuuluneet karamelisoidut sipulit.

Palvelu oli ystävällistä vaikka saksani onkin pahasti ruosteessa, ja lähipöytien tapahtumia seuraamalla vaikutti siltä, että palvelu sujui myös englanniksi ja ranskaksi. Lista-annoksen hinta oli noin 15 euroa, kalleimmat annokset näyttivät pyörivän täälläkin pääsääntöisesti parinkympin hujakoilla.

Hackescher Marktin rautatiesillan alla ja lähialueella on paljon muitakin ravintoloita. Seitsemän vuotta takaperin alueella oli persoonallisia pieniä vaate- ja sisustustavarakauppoja, joista saattoi tehdä hauskoja löytöjä, mutta ne näyttivät nyt korvautuneen kalliilla merkkivaatekaupoilla.

Maanantaipäivän ehdin kiertelin kaupunkia ennen kotiinpaluuta. Kuljeskellessani tutustuin muutamiin Berliinin joulutoreista, joita on paljon. Pitkälti ne olivat toistensa toisintoja. Joukosta erottui pienehkö Gendarmenmarktin tori, joka tuntui erikoistuneen erityisesti kulinaristisiin iloihin - kojuista olisi voinut ostaa erilaisia houkuttelevia, korkealuokkaisia herkkuja juustoista marsipaaniin. Ne saivat kuitenkin tällä kertaa jäädä ostamatta, koska olisin joutunut kantamaan niitä mukanani koko päivän.

Juustoja, makkaroita ja makeisia myytiin kyllä muillakin joulutoreilla, mutta niiden tarjonta ei mielestäni vetänyt vertoja Gendarmenmarktin kojuille. Näitä Potsdamer Platzin joulutorilla myytyjä "lumipalloja" oli kuitenkin pakko kokeilla.

Koska lumipallot eivät olleet sulavaa laatua, toin pari tuliaisiksi kotiin. Maku on jostain tippaleivän ja donitsin välimaastosta. Valitsemieni yksilöiden sisään oli leivottu vielä marsipaaniakin. Hyvää, mutta makeaa. Minulle riitti vallan hyvin kolmannes yhdestä noin nyrkin kokoisesta pallosta.

Pitihän se aito berliiniläinen currywurst-kokemus hankkia. Makkara oli lihaisaa. Ihan oiva hiukopala, ei mitään valittamista.Tapana tuntui olevan tarjota makkara-annos saksansämpylän kanssa.

Ja totta kai täytyi ehtiä maistella myös hehkuviiniä, Glühwein'ia, jota tarjottiin kojuissa joka puolella (samoin kuin muuten lämmitettyä munalikööriä). Hehkuviiniä Unter den Lindenin varrella siemaillen olikin mukava sulatella itseään sisältäpäin enimmäkseen ulkona kylmässä tuulessa vietetyn päivän päätteeksi ennen lähtöä lentokentälle ja kotiin.

Leikkaa lanttua

2011-12-11T19:50:00.001+02:00

Vietimme kolmannen adventin kunniaksi kotona pikkujoulua, koska haltuumme oli päätynyt noin kilon painoinen pikkukinkku, joka piti syödä pois pakastimesta tilaa viemästä. Kinkku sai kaverikseen perunalaatikkoa (ihan kaupasta ostettua tällä kertaa) ja hunajaisia lanttukuutioita. Ohje on alunperin Mysi Lahtisen käsialaa. Korvasin alkuperäisohjeen kuivatun rakuunan tuoreella rosmariinilla, kun se vielä parvekkeella hengissä sinnittelee.

Hunajaiset lanttukuutiot

n. 0,5 l pieneksi kuutioitua lanttua

2-3 rkl voita

1 rkl juoksevaa hunajaa

2 rkl sitruunamehua

tuoretta rosmariinia

Keitä lanttukuutiot puolikypsäksi vedessä johon olet lisännyt vähän suolaa. Valuta hyvin.

Sulata pannulla voita ja sekoita siihen hunaja, sitruunamehu ja rosmariini. Anna hautua hetken. Lisää sitten lanttukuutiotja paista niitä käännellen sen aikaa, että ne saavat hieman väriä.

Stroganoff

2011-11-25T10:44:00.000+02:00

Jostakin syystä viime aikoina on tullut laitettua paljon lapsuudesta tuttua ruokaa. Lapsuudesta tuttu on myös käyttämäni keittokirja, Valittujen Palojen kustantama Ruokavuosi, josta kotonani oli varmaankin ensimmäinen 70-luvun painos. Muutettuani aikanaan omaan kotiin toivoin sitä joululahjaksi. Painos 90-luvulla saamassani kirjassa on tietenkin eri, ja kirjaa jonkin verran ajantasaistettu, mutta mainio peruskeittokirja se on edelleen, ja kirjan lopusta löytyvät ohjeet niin ankan kynimiseen kuin taskuravun täyttämiseenkin, jos näitä joskus sattuisi tarvitsemaan.

Emme olleet koskaan ennen laittaneet stroganoffia, joten johan tuo oli aikakin. Stroganoffiin voi käyttää naudan paistia, mutta vallan mainiosti käyvät myös halvemmat ruhonosat, kuten esim. naudan lapa tai etuselkä, kun vain haudutusaika on kyllin pitkä.

Stroganoff

Ruokavuosi (Valitut Palat)

500 g naudan lapaa (etuselkää, ulkopaistia, paistia)

iso sipuli silputtuna

2 rkl vehnäjauhoja

4-5 dl lihalientä

1 tlk tomaattipyrettä (70 g)

1 tlk smetanaa / ranskankermaa (170 g)

1 suola- tai maustekurkku

suolaa, valkopippuria

+ juoksevaa oivariinia tai voi-öljyseosta paistamiseen

Kuutioi liha ja ruskista se pienissä erissä pannulla. Siirrä liha esim. valurautaiseen pataan. Lisää pataan vähän voita/juoksevaa oivariinia ja sipulisilppu, kiehauta sipuli rasvassa. Lisää jauhot, lihaliemi, tomaattipyre ja mausteet.

Kypsennä hellalla kannen alla miedolla lämmöllä ainakin noin tunnin ajan, kunnes liha on mureaa. Lisää lopuksi smetana ja kuutioitu kurkku.

Stroganoffista tuli aivan mahdottoman hyvää, vaikka itse sanonkin. Jopa Poika, joka ei ole mikään kokolihan ystävä, tykkäsi.

Siika säkissä

2011-11-23T18:34:00.000+02:00

Isänpäivän päivälliselle meillä laitettiin siikaa. Ei sentään kirjaimellisesti säkissä, vaan foliopaketissa, vaikka ohjeen mukaan paistopussiakin olisi voinut käyttää.

Siika paketissa

Ruokavuosi (Valitut Palat)

1 ruodottomaksi fileoitu siika

suolaa, valkopippuria

puolikkaan sitruunan mehu

1 sipuli silputtuna

nippu persiljaa tai tilliä

muutama voinokare

Ota alumiinifoliosta riittävän iso pala että siitä saa siikafileille paketin ja aseta siikafileet nahkapuoli alaspäin folion toiselle puoliskolle. Käännä folion reunat ylöspäin.

Mausta fileet suolalla ja valkopippurilla ja ripota niiden päälle silputtu sipuli ja persilja tai tilli. Valuta kalafileiden päälle vastapuristettu sitruunamehu ja kruunaa ne muutamalla voinokareella. Taita folion toinen puolisko kanneksi ja sulje reunat.

Laita kalafileet paketissaan 225-asteiseen uuniin 20-30 minuutiksi niiden paksuudesta riippuen. Meillä kalaa oli vajaa kilo, ja sille riitti hyvin 20 minuutin paistoaika.

Helppoa ja hyvää. Poikakin kehui! Tämän voi tietysti tehdä suunnilleen mistä tahansa muustakin kalasta. Halutessaan kalapalat voi pakata myös annospaloiksi jokaiselle syöjälle omaan pakettiinsa.

Ravintola Salud

2011-11-22T21:10:00.000+02:00

Viime viikonloppuna olin pikkujouluilemassa Tampereella. Seurueemme syöpötteli espanjalaisravintola Saludissa, joka mainostaa erityisesti hiiligrillissä valmistettuja ruokia.

Hyppäsimme alkupalojen ylitse, koska a la carté -annosten hintaan kuului varsin monipuolinen salaattipöytä. Porkkanaraaste sai kyllä jäädä ottamatta. Salaattipöydän parasta antia olivat mielestäni tuore (vielä lämmin!) leipä ja kokonaiset marinoidut herkkusienet (yllätys...). Hieman miinusta tulee värjätyistä mustista oliiveista (jotka jätin myös ottamatta).

Pääruuaksi valitsemani äyriäislautanen hiiligrillistä oli varsinainen karppausannos, mitään lisäkkeitä siihen ei aiolin ja salsa verden lisäksi kuulunut. Aioli oli oikein mukavasti valkosipulista. Grillatut kampasimpukat olivat hyviä, samoin jättikatkaravut, ja lohi nyt on tietysti lohta, mutta sinisimpukat olivat mielestäni vähän kuivia. Annos oli kyllä siinä määrin ruokaisa, että mitään ranskanperunoita en jäänyt kaipaamaankaan.

Ruokaseuralaisista monen valitsema kasvispaistos oli kuulemma ihan hyvää, mutta makua siinä olisi voinut olla enemmänkin. Vieruskaverin entrecote oli ilman erillistä pyyntöä niin raakaa, että sen syöminen olisi saattanut minulla tökkiä, mutta liha oli kuulemma erittäin mureaa.

Jälkkäriksi valitsin Postre de tapas -valikoiman, johon kuului manteli-mascarponeleivos, valkosuklaajäätelöä, pieni suklaafondant ja valkosuklaa-passionleivos. Tuo macaronin näköinen leivos oli vähän pettymys, koska se oli keksimäisen kovaa ja murenevaa - jotenkin olin kuvitellut sen olevan sisältä pehmeä. Muut valikoiman osaset olivat kyllä herkkua! Hyvää oli myös jälkkärilajitelman kanssa suositeltu mistela-viini.

Kabinetti oli mukavan rauhallinen juttupaikka ja ystävällinen palvelu pelasi erittäin hyvin. Laskutkin tulivat kahdeksan hengen seurueelle kerralla oikein räknättynä, vaikka hankalasti halusimmekin jakaa pöytään tilatut viinipullot mutta maksaa muuten jokainen omat ruokamme ja muut juomamme.

Kikhernekeitto

2011-11-04T17:09:00.000+02:00

Tämän kikhernekeiton tie reseptistä polkkaukseksi on ollut tavallista pidempi.

Iskin nimittäin silmäni Tessa Kirosin Twelve-kirjasta peräisin olevaan ohjeeseen jo viime talvena ja kikherneetkin tuli hankittua. Ongelmaksi muodostui ohjeessa mainittu mangoldi, jota ei niin vain kaupasta löydäkään. Täytyi siis ensin kasvattaa mangoldit itse. Näin jälkiviisaana voisin todeta, että mangoldin voi vallan hyvin korvata tuoreella pinaatilla.

Kuten tavallista Tessan resepteille, ohjeesta tulee soppaa koko suvulle, joten aloita joko ottamalla käyttöön viiden litran kattila tai puolittamalla ainekset.

Kihernekeitto (6-8:lle)

Zuppa di ceci

500 g kuivattuja kikherneitä

1 keskikokoinen sipuli silputtuna

2 porkkanaa, kuorittuna ja pilkottuna

1 sellerin varsi pilkottuna

1 valkosipulin kynsi silputtuna

2 rosmariinin oksaa

1 kokonainen pieni punainen kuivattu chili

100 g vihreää mangoldia suikaloituna

2 kypsää tomaattia tai 150 g säilöttyjä tomaatteja soseutettuna

neitsytoliiviöljyä

suolaa, mustapippuria

Liota kikherneet yön yli (6-7 tuntia) kylmässä vedessä.

Laita valutetut herneet, porkkana, sipuli ja sellerinvarsi isoon kattilaan ja lisää 3,5l vettä. Kuumenna kiehuvaksi. Poista vaahto. Vähennä lämpöä ja keitä ilman kantta n. tunti ja vartti. Mausta suolalla ja pippurilla, kun keittoaikaa on jäljellä puoli tuntia.

Erota kolmannes kikherneistä, ja soseuta kaksi kolmannesta keittoliemensä kanssa. Palauta kaikki kikherneet kattilaan. Lisää hieman kuumaa vettä, jos keitto vaikuttaa liian paksulta.

Silppua valkosipulin kynsi. Kuumenna oliiviöljy paistinpannussa. Lisää valkosipuli, rosmariininoksat ja kokonainen chili. Kun valkosipuli alkaa tuoksua, lisää suikaloitu mangoldi ja hauduta pari minuuttia keskilämmöllä ennen kuin lisäät tomaattisoseen. Mausta suolalla ja pippurilla ja jatka hauduttamista kunnestomaatti pehmenee (jos käytät tuoretta tomaattia). Poista rosmariininoksat ja chili - ellet halua soppaan todella vinkeää sattumaa - ja lisää tomaatti-mangoldiseos kikhernekattilaan. Hauduta vielä muutama minuutti että maut sekoittuvat, ja tarkista suola ja pippuri.

Ihan kelpoisa talvinen soppa tästä syntyi, mutta jäin kaipailemaan hiukan enemmän chilin puraisua. Ainakin osan vedestä voisi myös harkita korvaavansa kasvisliemellä.

Liotuksineen ja pitkine keittoaikoineen - pidempäänkin olisi mielestäni voinut keittää - tämä ei tosiaankaan ole mitään pikaruokaa. Valmistusaikaa voisi tietysti lyhentää käyttämällä säilöttyjä kikherneitä.

Pizzan uudet täytteet

2011-11-03T10:43:00.000+02:00

Söin viime kesänä kuudella eurolla aivan fantastista porcini-salsiccia pizzaa tässä vaatimattoman näköisessä pizzeriassa Trasteveressa:

Siitä mieleeni jäi itämään ajatus, että samanlaista pizzaa täytyisi kokeilla myös kotona. Toteutukseen asti pääsimme vihdoin menneenä viikonloppuna. Kuivatut herkkutatit meillä oli omasta takaa, ja Reiniltä Hakaniemen hallista löysimme täydellisen makkaran: villisika-hirvisalsiccia.

Tämä pizza on äärimmäisen yksinkertainen. Pizzan pohja peitetään paksulti italialaistyyppisellä juustolla (mozzarella-raaste) ja sen päälle levitellään liotetut*, puristellut sienet ja pieniksi nököiksi murennettu makkaran sisus.

Paistetaan kuumassa (+250 astetta) uunissa noin 8 minuuttia. Parhaan paistotuloksen olemme saaneet käyttämällä vuolukivistä pizzakiveä.

Mitä tästä voisi vielä sanoa? Maku oli aivan niin kuin muistin. Yksinkertaisesti loistava pizza.

*Liotin ohuina siivuina kuivattuja tatteja noin tunnin, mikä riitti niille oikein hyvin.

Bigos

2011-11-02T21:24:00.000+02:00

Hakaniemen hallissa on sympaattinen puolalainen makkarakauppa. Kävimme ostamassa sieltä puolalaista makkaraa bigosta eli hapankaalipataa varten, ja saimme samalla puolalaiselta kauppiaalta vinkkejä pataamme.

Bigoksen perusainesosat ovat liha, makkara ja (hapan)kaali, mutta muiden raaka-aineiden suhteen jokaisella perheenemännällä on kuulemma oma reseptinsä. Niinpä alla olevaa ohjetta voi pitää suuntaa-antavana. Omena ja tatit olivat meille uutta. Pitihän niitä tietenkin kokeilla

Bigos (puolalainen hapankaalipata)

600 g g luutonta rasvaista sianlihaa, esim. kassleria (osa lihasta voi olla myös naudanlihaa)
600 g g puolalaista makkaraa (/bratwurstia tai Krakovan makkaraa)
900 g hapankaalia (osan voi korvata tuoreella kaalilla)
pari ruokalusikallista voita paistamiseen
2 sipulia
2 valkosipulin kynttä
2-3 porkkanaa
1 hapan omena (tai pari, jos käytät pieniä kotimaisia omppuja)
hiukan liotettuja, kuivattuja tatteja
(muutama kuivattu luumu)
1 rkl sokeria
1 rkl meiramia
muutama katajanmarja
hyppysellinen keltaisia sinapinsiemeniä
3 dl lihalientä
2 tlk (á 120 g) smetanaa
suolaa, mustapippuria

Laita kuivatut tatit likoamaan noin tunniksi. Valuta sienet ja puristele ylimääräinen vesi pois.

Kuutioi liha ja pilko makkarat. Lohko sipuli ja pilko porkkana ja omena. Siivuta valkosipulinkynnet. Jos käytät tuoretta kaalia, suikaloi se hienoksi. Kaupan hapankaalia harvoin tarvitsee hienontaa, sen sijaan nestettä voi olla tarpeen puristaa vähemmäksi.

Aloita ruskistamalla liha padassa voissa. Lisää sitten makkarat ja sipuli ja ruskista hetki. Lisää hapankaali ja porkkanat ja sekoita hyvin sekä mausta. Kaada sekaan lihaliemi ja smetana. Hauduta kannen alla miedolla lämmöllä vähintään tunnin ajan - jos käytät tuoretta kaalia, haudutusaikaa kannattaa pidentää. Tarkkaile että pata ei pääse liian kuivaksi ja lisää tarvittaessa lihalientä tai esim. kermaa.

Kiitos kauppiaan vinkkien ja puolalaisen metsästäjänmakkaran, tästä tuli kaikkien aikojen paras bigos.

Bigos vain paranee lämmitettynä. Saimme kauppiaalta myös vinkin, että bigoksen voi säilöä keitettyihin lasipurkkeihin, jolloin se säilyy jääkaapissa kunnes tulee syödyksi.

Mustatorvisienirisotto

2011-10-23T23:00:00.000+03:00

Mustatorvisienirisotto on periaatteessa tehty vanhan kunnon sienirisoton ohjeella. Yleensä olemme käyttäneet tähän ruokaan suppilovahveroita. Mustatorvisienistä tehtynä risotosta tuli kuitenkin niin kaunista ja mainion makuista, että se ansaitsee oman polkkauksensa. Myös yrttiliemellä oli epäilemättä vaikutuksensa lopputulokseen. Meillä oli kuivattuja mustatorvisieniä, mutta risoton voi tietenkin tehdä tuoreistakin.

Mustatorvisienirisotto (3-4 hengelle)

n. 1 l kasvislientä (esim. Reformi yrttiliemikuutiosta)
(2 dl sienten liotuslientä)
pari kourallista kuivattuja mustatorvisieniä (tai n. 0,5 l tuoreita)
1 rkl oliiviöljyä
4 rkl voita
1 valkosipulin kynsi hienonnettuna
1 sipuli silputtuna
n. 400 g risottoriisiä (vialone tai arborio)
1 dl kuivaa valkoviiniä
2.5 dl raastettua parmesan-juustoa + lisäksi tarjoiluun
merisuolaa ja mustapippuria

Jos käytät kuivattuja sieniä, liota ne. Ota talteen pari desilitraa liotuslientä ja valuta sienet, purista ylimääräinen neste pois ja pilko sienet. Silppua sipuli ja valkosipuli.
Keitä kasvisliemi. Jos sinulla on sienten liotuslientä, sekoita se kuuman kasvisliemen joukkoon.

Laita isoon, korkealaitaiseen paistokasariin öljy ja 2 rkl voita. Lisää valkosipuli ja sipulisilppu ja kuullota miedolla lämmöllä, kunnes sipuli pehmenee. Jos käytät tuoreita sieniä, lisää myös ne tässä vaiheessa ja paistele niitä sipulin kanssa kunnes sienistä irtoava neste haihtuu.

Lisää riisi ja sekoita hyvin, jotta kaikki jyvät peittyvät öljyyn.

Lisää kauhallinen kuumaa kasvislientä riisiin ja sekoita hyvin. Kun riisi on imenyt nesteen, lisää toinen kauhallinen ja sekoita hyvin. Jatka riisin kypsentämistä miedolla lämmöllä lisäten nestettä tällä tavalla kauhallinen kerrallaan kunnes riisi on sopivan kypsää - siinä saa olla vielä hiukkasen hammastuntumaa.

Lisää lopuksi sienet, valkoviini, loppu voi ja parmesan-raaste risottoon. Mausta suolalla ja pippurilla ja sekoittele miedolla lämmöllä vielä pari minuuttia kunnes juusto on sulanut ja sekoittunut hyvin risoton joukkoon.

"Ketun keittiön piirakka"

2011-10-13T21:06:00.000+03:00

Halusin testata Valiolta saatua yrttirahkaa, ja päätin leipoa piirakan. Niin ikään Valiolta mukaan saadussa Kotiruokaa-lehdessä oli helppo suolaisen piirakan ohje. Tapani mukaan sain kuningasajatuksen piirakan leipomisesta kaupassa matkalla töistä kotiin, ja muistin ohjeesta tasan sen, että piirakan päällä näytti olevan kirsikkatomaatteja. Onneksi pohjataikinaan tarvittavat ainekset löytyivät kaapista - no, ainakin suurin piirtein - ja piirakan täytteeksihän voi laittaa melkein mitä vain.

Tämä on ehkä helpoin ja nopein suolaisen piirakan pohja ikinä.

Piirakkapohja (vuoan halkaisija 25 cm)

2 ½ dl vehnäjauhoja

1/2 dl (kaura-)leseitä

1 tl leivinjauhetta

1/4 tl suolaa

3/4 dl laktoositonta maitojuomaa (/maitoa)

3/4 dl juoksevaa oivariinia (/rypsiöljyä)

Kuivat aineet sekoitetaan. Lisätään maito ja rasva ja sekoitetaan kuivien aineiden kanssa taikinaksi.

Minulla ei ollut kauraleseitä, mutta spelttileseitä oli. Juoksevan oivariinin tilalle laitoin rypsiöljyä. Piirakkavuokani oli hieman liian iso, taikina piti levittää hyvin ohueksi jotta sain sen riittämään. Seuraavalla kerralla täytyy kasvattaa ainesmääriä hiukan.

Täytteeseen laitoin silputtua sipulia, purjoa ja mangoldia, jotka freesasin rypsiöljyssä, maustoin suolalla ja mustapippurilla ja sekoitin yrttirahkaan. Kirsikkatomaatit pääsivät koristamaan piirakan pintaa.

Piirakan paistoaika on 15-20 min 200-asteisessa uunissa. Omasta piirakastani tuli 20 minuutissa hiukan kuiva, joten kannattaa kokeilla lyhyempää aikaa.

Kokeilu oli onnistunut, yrttirahka sopii hyvin tällaiseen kasvispiirakkaan. Olisin tosin voinut hyvin pistää rahkaa toisenkin purkillisen ja tehdä muutenkin täytettä hiukan reilummin.

Poika halusi antaa piirakalle nimeksi Ketun keittiön piirakka.

Sieniretken saalista

2011-10-12T23:17:00.001+03:00

Tässä päivänä muutamana pakkasimme autoon eväät ja sienikorin, ja lähdimme katsastamaan suppilovahveromaastoja. Harmillisesti sieniapajamme oli joutunut hakkuutoimien kohteeksi, ja oli siellä näköjään joku muukin sienestänyt, mutta puoli korillista saimme kuitenkin saaliiksemme.

Sen jälkeen siirryimme tulipaikalle paistamaan makkaraa* ja tekemään lämpimiä voileipiä hiilloksella.

Suurin osa sienisaaliista päätyi kotona kuivuriin, mutta toki jotain pääsi myös tuoreeltaan käyttöön, halusin nimittäin kokeilla Valion Kotiruokaa -lehden sienipannarin ohjetta. Paistoin sienet voissa ja tein pannarin kevytmaitoon, koska niitä sattui kotona olemaan.

Sienipannukakku

2 munaa

2 dl (täys-)maitoa

1,5 dl vehnäjauhoja

1 tlk raejuustoa

suolaa

1 sipuli

1 dl puhdistettuja suppilovahveroita tai muita esikäsiteltyjä metsäsieniä

voita paistamiseen (/juoksevaa oivariinia)

suolaa, mustapippuria

Tee ensin taikina: Vatkaa munien rakenne rikki ja sekoita niihin maito, vehnäjauhot, raejuusto ja suola. Jätä taikina turpoamaan.

Silppua puhdistetut sienet ja sipuli. Paista sieni-sipulisilppu pannussa voissa (tai muussa vapaavalintaisessa rasvassa...). Mausta suolalla ja mustapippurilla.

Levitä sieni-sipulisilppu voidellun uunivuoan (n. 20x30 cm) pohjalle ja valuta taikina päälle. Paista unissa 200 asteessa n. 30 min.

Kuvan pannaripalaa vaivaa kaasu-uunikalpeus. Kauniimpi lopputulos olisi voinut syntyä pannussa paistamalla, jolloin pannaria paistetaan miedolla lämmöllä kannen alla ja käännetään puolivälissä paistamista kannen avulla.

Enkä olisi minä, jos en olisi heti alkanut miettiä erilaisia tuunauksia tähänkin herkkuun. Raejuuston, tai ainakin osan siitä, voisi korvata jollain maukkaammalla juustoraasteella. Ja sienten ja sipulin seuraksi pannariin sopisi tietysti pekoni...

*Testasimme tällä kertaa Pajuniemen luomugrillimakkaraa. Ihan kelpoisa perusgrillimakkara, meidän perheemme kuitenkin tykkää grillimakkarassa hieman lihaisammasta tunnusta.

Silakkapihvit

2011-10-10T00:03:00.000+03:00

Silakka on viime päivinä ollut pinnalla lauantaina päättyneiden Stadin silakkamarkkinoiden ansiosta. Kotimainen silakka on myös edullinen ja ekologinen vaihtoehto ruokapöytään.

Tunnustan että viitseliäisyysrajani kalan käsittelyssä kulkee silakan fileoimisessa. Fileoitunakin silakka on niin edullista, että säästän mieluummin aikaa ja vaivaa kuin rahaa. Kannattaa kuitenkin katsoa, että saa tuoreita fileitä. Ikääntyneet silakkafileet käyvät vetisiksi ja haisevat tympeältä.

Vanhoista kunnon silakkapihveistä syntyi tällä kertaa tällainen sovellutus. Tekemieni silakkapihvien ongelmana on ollut se, että niistä tulee liian kuivia. Näitä tuorejuustolla täytettyjä pihvejä kuivuus ei ainakaan vaivannut, ja muutenkin pidin kokeilua onnistuneena. Ruohosipulin lisäksi silakkapihvejä voisi kokeilla täyttää myös muilla yrteillä tai vaikka maustetulla tuorejuustolla.

Tuorejuustolla täytetyt silakkapihvit uunissa (kolmelle)

600 g silakkafileitä

hienoa merisuolaa

100 g maustamatonta tuorejuustoa

1 ruukku ruohosipulia

valkopippuria

Valmista täyte: silppua ruohosipuli hienoksi terävällä veitsellä. Sekoita tuorejuustoon puolet ruohosipulisilpusta, valkopippuria ja noin puoli teelusikallista suolaa. Tarkista maku.

Lado puolet silakkafileistä voidellulle uunipellille nahkapuoli alaspäin ja ripota niille kevyesti suolaa. Ota sitten silakkafile ja voitele sen sisäpuoli tuorejuustoseoksella. Laita tuorejuustolla voideltu file "kanneksi" kullekin suolatulle fileelle.

Paista silakkapihvejä uunisa 180 asteessa 15-20 min silakoiden koosta riippuen. Siirrä pihvit pelliltä tarjoiluastiaan ja ripottele päälle loput ruohosipulisilpusta. Halutessasi ripauta pihvien päälle hieman (sormi-)suolaa.

Tarjoa vihersalaatin ja perunamuusin kanssa.

Hyvää pataa

2011-10-09T23:07:00.000+03:00

Pakastimeen piti tehdä tilaa uudelle erälle ylämaankarjaa, joten siellä viereksinyt rapiat 600 g ylämaansonnin lapaa täytyi syödä pois. Onneksi säätila on pataruokia ajatellen optimaalinen. Juureksia ja muita kasviksia sisältävät pataruuat sopivat myös hyvin syksyyn ja lopuillaan olevaan satokauteen.

Postilaatikosta kolahti jonkin aikaa sitten viimeinen kirjakerhon jäsenlahjana saatu Anna-lehti (37/2011), jossa oli pataruokaohjeita halvemmista ruhonosista. Päätin vilkaista olisiko joukossa jotain sopivaa, ja silmääni sattui ohje ranskalaiselle sunnuntaipadalle, pot-au-feu. Sunnuntaipata tämä on kaiketi siksi, että kypsennysaika on huomattavan pitkä, yhteensä n. 3,5 tuntia. Olin melko uskollinen ohjeelle, tosin ainesten suhteet olivat tekemässäni padassa hieman erilaiset kuin alkuperäisessä ohjeessa, joka oli 1,5 kg:lle lihaa. Laitoin pataan suhteessa enemmän kasviksia, ja korvasin sellerin palsternakalla. Tässä ohje sellaisena kuin padan tein.

Sunnuntaipata (neljälle)

n. 600 g naudan lapaa (+ pala ydinluuta tuomaan lisää makua)

1 l vettä

1 laakerinlehti

5-6 kokonaista valkopippuria

2-3 kokonaista neilikkaa

1 tl suolaa

2-3 porkkanaa

palsternakka

purjo

4-6 salottisipulia (meidän oman palstamme salottisipulit ovat pieniä, joten laitoin kuusi)

1 tlk kokonaisia säilöttyjä tomaatteja

muutamia rosmariinin ja timjamin oksia

suolaa

Leikkaa liha reilunkokoisiksi paloiksi. Mittaa pataan litra vettä ja kuumenna se kiehuvaksi. Lisää teelusikallinen suolaa, lihat ja mausteet (lukuunottamatta tuoreita yrttejä). Keitä lihoja miedolla lämmöllä 2,5 tuntia. Kuori pois vaahto.

Kuori porkkanat ja palsternakat ja pilko nekin reiluiksi paloiksi. Viipaloi purjo paksuhkoiksi renkaiksi. Kuori salottisipulit mutta jätä ne kokonaisiksi. Lisää pataan kaikki kasvikset sekä yrtit, ja anna padan kypsyä miedolla lämmöllä vielä tunnin ajan.

Lopuksi tarkista suola.

Luuta minulla ei tällä kertaa ollut, mutta voimakkaan makuinen ylämaankarjan liha ei sitä ehkä niin kaivannutkaan. Tavallisesta naudanlihasta padasta tulisi merkittävästi miedomman makuinen joten luu kannattaa lisätä mukaan, tai vaihtoehtoisesti lisätä pataan pari lihaliemikuutiota tai vastaava määrä fondia.

Timjamia ja rosmariinia laitoin kumpaakin noin neljä oksaa, mutta yrttejä olisi voinut käyttää reilumminkin, tai lisätä hiukan tuoreita, silputtuja yrttejä vielä kypsennyksen päätteeksi.

Padan kanssa sopisi tarjota maalaisleipää, Dijonin sinappia ja pieniä ranskalaisia maustekurkkuja.

Valion vieraana

2011-10-08T19:27:00.000+03:00

Sateinen tiistai-ilta vierähti mukavasti Valion vieraana. Valiolla on järjestetty ruokabloggaajille tilaisuuksia aikaisemminkin, ja paikalla olleista vajaasta kymmenestä bloggaajasta moni olikin jo vieraillut Pitäjänmäessä. Me olimme mukana ensimmäistä kertaa.

Aluksi saimme nauttia kahvia, mehua - tietysti Valion - ja täytettyjä leipiä samalla kun kuuntelimme lyhyen esittelyn isäntämme toiminnasta. Täytyy tunnustaa että siinä tuli esiin yllättävän paljon sellaista, mitä emme tienneet tai olleet edes tulleet ajatelleeksi - ilmeisesti Valio on niin "tuttu" että siitä on kuvitellut tietävänsä kaiken tietämisen arvoisen.

Sen jälkeen päästiin tutustumaan makujen maailmaan - ja samalla hajujenkin, ovathan useimmat mauiksi mielletyt aistimukset itseasiassa retronasaaleja hajuja, kuten opimme. Lyhyen esitelmän jälkeen saimmekin itse kokeilla tunnistammeko makuja ja hajuja.

Perusmaut purkeissa

Maistelutestissä kokeilimme, tunnistammeko perusmaut. Hyvin tunnistimme. Useimmat liuokset olivat hyvin miedon makuisia, mutta karvas liuos maistui niin kitkerältä, että ihmettelin melkoisesti kun Karhuherralla oli vaikeuksia tunnistaa sitä! Selitys kuitenkin löytyi: ihmisissä on geneettisesti kolmea tyyppiä karvaan maun erottamisessa. Yksi ryhmä aistii sen erittäin voimakkaasti, kun taas toinen tuskin huomaa. Kolmas on sitten näiden väliltä. Ilmeisesti me kuulumme noihin ääripäihin.

Tuoksuttelutikkuja

Hajutestissä nuuskuteltiin ruoka-aineiden aromeja muoviputkiloista. Se ei mennyt aivan yhtä hyvin kuin makutesti - kaakao tuoksui mielestäni lihaliemeltä ja vadelmaa väitin mustikaksi. Päänvaivaa tuotti myös karkkituoksu - jotain hedelmää haeskelin, ja karkit tulivat mieleen, mutta en oivaltanut että "karkki" on oma tuoksunsa. Kaakaon tuoksu oli aivan selvä tapaus sen jälkeen kun se kerrotiin, mutta vadelma tuoksui minusta edellen pikemminkin mustikalta. Nenäni oli tosin vähän tukossa, joten voin syyttää sitä.

Tuotteen matka maustamattomasta valmiiseen

Lopuksi saimme vielä maistella ja vertailla erilaisia kehittelyvaiheita ja valmista tuotetta tiramisu-rahkasta ja puolukkajugurtista. Tässä vaiheessa aika alkoi ikävä kyllä käydä vähiin, joten tuotteiden vaiheet käytiin läpi aika pika pikaa jotta päästiin illan pääasiaan, eli valmistamaan yhdessä ruokaa Valion koekeittiössä.

Bloggaajat jaettiin neljään ryhmään, joista jokainen sai "valiolaisen kummin", meidän ryhmämme jopa kaksi. Kukin ryhmä valmisti yhden tai pari ruokalajia. Itse päädyin ryhmään, jonka tehtäväksi tuli laatia pääruoka ja salaatti. Karhuherra puolestaan oli ryhmässä, joka teki pääruuan lisäkkeen sekä jälkiruokakääretortun. Kaiken lisäksi suurin osa ruokalajeista vielä valokuvattiin ammattikuvaajan toimesta! Kuvausta saattoi käydä myös seuraamassa - itse en juurikaan ehtinyt kuvaushuoneeseen kurkkiman, mutta Karhuherra toivon mukaan otti vinkit talteen.

Salaattia valmistellaan kuvaukseen

Vilskettä riitti, kun lähemmäs kaksikymmentä ihmistä pyöri ruuanlaittopuuhissa, mutta hauskaa oli. Ihan ilman kommelluksiakaan ei selvitty: pääsin juuri nimittämästä itseäni ADHD-kokiksi ja kehumasta yrittäväni keskittyä paremmin, kun mittasin liikaa Dijon-sinappia salaattikastikkeeseen. Onneksi lipsahdus oli helppo naamioida lisäämällä himpun verran myös muita aineksia, ja lopputulos maistui hyvältä. Tästä huolimatta minulle uskottiin myös Pumpkin Jamin Marin eteen päätyneen ahvenannoksen kastikkeen laatiminen. Vapaasti sävellettyyn kastikkeeseen päätyi kolmen juuston ruokakermaa, luomuappelsinimehua, valkopippuria ja sitruunabasilikaa sekä hiukan vaaleaa maizenasuurustetta.

Kastiketta kalalle

Kokit ja potit -blogin Hannele toimi maistajana ja kokeli, olivatko lopputulokset syötäviä. (Hannele-rukka joutui jo säntäämään taksiin kohti lentokenttää ennen kuin me muut olimme ehtineet edes pöytään saakka.)

Lopulta kaikki oli valmista ja istuimme pöytään. Ja kyllä olimmekin taas onnistuneet laittamaan yhdessä hyvää ruokaa! Nämä ruuanlaittoa sisältävät bloggaajatilaisuudet ovat mielestäni kaikkein hauskimpia.

Hiillostettu lohitartar alkupalana

Kantarellikeittoa (ihanaa!) ja omenateeleipää

Pääruoka lisäkkeineen: possun sisäfilepihvit paprikaisella kastikkeella ja Aura-timbaali

Juuston maistelulaudat herättivät ihastusta. Tarjolla täyteläistä Oltermannia ja 18 kk(!) kypsytettyä Mustaleimaa omena-inkiväärihillokkeen kera

Tiramisu-rahkalla täytetty kääretorttu muuntautuu häpeilemättä leivokseksi

Rento tunnelma, hauska seura ja hyvä ruoka saivat meidät viihtymään pöydässä liki iltayhdeksään.

Ketun keittiö kiittää isäntäväkeä ja kaikkia mukana olleita mukavasta illasta!

PS. Käytetyt ohjeet olivat kalan kastiketta lukuunottamatta Valion koekeittiön kehittelemiä. Samoja ohjeita - ja ammattilaisen ottamia kuvia laittamistamme ruuista! - voi bongata marraskuussa ilmestyvästä Valion Kotiruokaa-lehdessä.

Arki ja makaronilaatikko

2011-10-03T16:31:00.000+03:00

Syyskuu vierähti Lähi-idän lämmössä sikäläisten herkkujen ääressä - kokkimme Ali laittoi aivan luvattoman hyvää ruokaa. Mukaan tarttuikin mm. Alin falafel-ohje ja pullien pyöräyttelyyn tarkoitettu väline sekä vakaa aikomus yrittää saisiko yhtä maukkaan lopputuloksen aikaan itse.

Nyt on palattu syksyyn, sateeseen, arkeen ja makaronilaatikkoon, tuohon lasten ja lapsenmielisten ikisuosikkiin. Ohje on peräisin Karhuherran äidiltä, tässä reilumpi annos, josta riittää pariksi päiväksi kolmihenkiselle perheellemme.

Lihamakaronilaatikko

(kuudelle)

n. 6 dl makaronia

500 g naudan jauhelihaa

iso sipuli

rypsiöljyä paistamiseen ja vuoan voiteluun

2 kananmunaa

6 dl maitoa

valkopippuria, suolaa

emmental-juustoa raasteena

Kuumenna vesi kiehuvaksi ja keitä makaronit pussin ohjeen mukaan tai hiukkasen niukemmin - älä päästä kiehumaan lötköiksi.

Ruskista jauheliha ja sipuli. Itse nakkaan sipulin pannuun mukaan kun liha alkaa olla kypsää.

Sekoita makaronit ja jauheliha-sipuliseos.

Voitele riittävän suuri ja korkealaitainen uunivuoka (rypsiöljyllä). Kippaa jauheliha-makaroni-sipuliseos vuokaan.

Sekoita kananmunat, maito ja mausteet. Valuta munamaito vuokaan. Ripota halutessasi pinnalle vähän raastettua emmental-juustoa.

Paista uunissa 180 asteessa n. 50 minuuttia, kunnes makaronilaatikko on saanut kauniin ruskean pinnan ja munamaito on hyytynyt.

Nauti ketsupin kanssa.

Mitä teillä arkena syödään?

Herkkutattipasta

2011-09-01T22:39:00.000+03:00

Menneenä helleviikonloppuna kävimme jättämässä Kesäkodille jäähyväiset talven ajaksi. Jäivät pataruuat leivinuunissa tällä kertaa laittamatta kun lämpötila kiipesi ulkona varjossakin 24 asteeseen eikä pudonnut edes yöllä alle 18 asteen.

Sienestämässä kuitenkin kävimme. Viime syksyisen kaltaista herkkutattisaalista emme saaneet, mutta kohtuullisen sentään. Lisäksi löytyi haperoita, kelpoinen sato punikkitatteja, muutama nuori lehmäntatti, jokunen kangastatti sekä hyvä karvalaukkuapaja, jota täydensimme kangassienillä ja mustarouskuilla. Ei siis hullumpi saalis kokonaisuudessaan.

Herkkutatit olivat aika matoisia, eikä niitä puhdistamisen ja tuoreeltaan nauttimisen jälkeen jäänyt kuin yksi kuivurillinen. Onneksi viime vuodenkin tattisaalista on vielä jäljellä toista purkillista.

Tämä oivallinen tattikastikeohje löytyi Barilla-pastapakkauksesta. Yksinkertaista ja hyvää.

Penne rigate alla boscaiola (neljälle)

350 g penne-pastaa

50 g kuivattuja, liotettuja herkkutatteja

tattien liotusliemi

50 g voita

1 keskikokoinen sipuli

1 laakerin lehti

1 rkl tomaattipyrettä

2 rkl silputtua persiljaa

suolaa, mustapippuria myllystä

Liota tatteja pari tuntia lämpimässä vedessä. Valuta tatit, mutta säästä liotusvesi. Pilko tatit hienoksi.

Silppua sipuli ja ruskista se voissa. Lisää tatit, tattien liotusvesi, suola, tomaattipyre ja laakerinlehti.

Keitä 20 minuuttia miedolla lämmöllä.

Keitä pennet, sekoita ne kastikkeen kanssa ja lisää silputtu persilja ja pippuri.

Karviaishullutus

2011-08-24T23:10:00.000+03:00

Etsiskellessäni käyttötapoja karviaisille törmäsin useisiin brittiresepteihin jälkiruualle nimeltä gooseberry fool, vapaasti suomentaen "karviaishullutus". Oheinen Nigel Slaterin resepti on tarkoitettu vihreille karviaisille, ja koska palstallamme on vihreä karviaispensas, käytin niitä, mutta miksipä tätä ei voisi tehdä punaisistakin, kunhan ne ovat kirpeitä. Lopputulos olisi varmaankin silloin vaaleanpunaista. Monissa ohjeissa neuvottiin myös lisäämään kermavaahtoon hiukan seljankukkamehua tuomaan makuun terää, mutta tässä sitä ei ole. Runsaasta kermasta huolimatta lopputulos ei karviaisten kirpeyden ansiosta maistu kuitenkaan lällyltä.

Karviaishullutus (kuudelle)

450 g kirpeitä (vihreitä) karviaisia

3-4 kukkuraista ruokalusikallista sokeria

1-2 rkl vettä

3 dl kuohukermaa

Puhdista karviaiset poistamalla kannat ja kuivat kukanjämät. Laita ne pieneen kattilaan ja lisää pari ruokalusikallista vettä ja sokeri. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä miedolla lämmöllä noin 10 minuuttia kunnes karviaisten kuoret ovat haljenneet. Jäähdytä. Survo sosetta tarvittaessa haarukalla hienommaksi.

Vatkaa 3 dl kuohukermaa paksuksi mutta vielä pehmeäksi vaahdoksi (joka saisi olla alkujaan hiukan kovempaa kuin oheisessa kuvassa, koska karviaissose tekee kermavaahdosta uudestaan juoksevampaa) .

Kääntele sekaan jäähdytetty karviaissose ja tarjoa.

Karviainen ei ole karvas

2011-08-23T22:46:00.000+03:00

Pakastimeen piti saada tilaa tämän vuoden sadolle, joten täytyi äkkiä keksiä käyttöä parille kilolle karviaismarjoja. Olen aikaisemmin keitellyt niistä hilloa tai kiisseliä mansikoiden kanssa, mutta nyt halusin vaihteeksi tehdä jotain ihan muuta.

Onneksi Anna-lehdessä (30/2011) oli karviaisohjeita, muun muassa tämä houkuttelevalta kuulostanut karviaistrifle. Kun kaikki vaadittavat ainekset joko löytyivät kotoa tai olivat helposti hankittavissa, tuumasta toimeen vain.

Karviaistrifle (4-6:lle)

12 cantuccini-mantelikeksiä

Karviaisseos:

250 g punaisia karviaisia

1 dl sokeria

0,5 dl Vin Santoa

Kermaseos:

1 prk (250 g) mascarponejuustoa

1 prk (150 g) ranskankermaa

3 rkl sokeria

0,5 dl Vin Santoa

pinnalle: paahdettuja mantelilastuja

Valmista ensin karviaissose (voi tehdä jo edellisenä päivänä): laita puhdistetut ja huuhdellut karviaiset kattilaan sokerin ja viinin kanssa ja keitä miedolla lämmöllä, kunnes karviaiset hieman pehmenevät. Jäähdytä.

Sekoita mascarpone ja ranskankerma, mausta seos sokerilla ja viinillä.

Nostele tarjoilumaljoihin kerroksittain karviaisseosta, murskattuja keksejä ja kermaseosta. Anna mehustua viileässä vähintään tunnin ajan ennen tarjoilua.

Pakastemarjoista keitetystä karviaisseoksesta tuli aika mehuisaa, joten kokosin jälkiruuan tällä kertaa niin päin, että laitoin karviaissoseen jälkiruokamaljoihin pohjimmaiseksi, sitten mascarponevaahdon ja päälle huhmareessa rouhitut cantuccini-keksit. Mehustumisaikaa ei siis tarvittu.

Poika sai oman (viinittömän) versionsa, mutta hänen makuunsa karviaisseos oli liian kirpeä. Sokeria olisi voinut omastakin mielestäni olla karviaissysteemissä hieman enemmän.

Kesäkurpitsakeitto

2011-08-21T23:05:00.000+03:00

Tekemistäni kesäkurpitsakeitoista on tullut yleensä jollakin tapaa laihan makuisia, mutta nyt olen vihdoin löytänyt todella maukkaan kesäkurpitsakeiton ohjeen. Tämä löytö on BBC Foodista. Keitto käy kevyestä ruuasta neljälle, mutta sopisi varmaankin myös alkukeitoksi jolloin siitä riittäisi useammallekin.

Kesäkurpitsa-parmesaanikeitto (4-6:lle)

60 ml neitsytoliiviöljyä (laitoin hieman vähemmän)

2-3 valkosipulin kynttä silputtuna

1 kg vihreitä kesäkurpitsoita n. 1x1 cm kuutioina

kourallinen basilikan lehtiä silputtuna

750 ml kanalientä (tai kasvislientä)

60 ml ruokakermaa

jauhettua valkopippuria

kourallinen (sileälehtistä) persiljaa silputtuna

50 g raastettua parmesaania

suolaa

Kuumenna öljy paksupohjaisessa kattilassa keskilämmöllä. Lisää valkosipuli, kesäkurpitsa ja basilika ja kypsennä noin 10 minuuttia kunnes kesäkurpitsat saavat hiukan väriä ja pehmenevät. Mausta valkopippurilla. Lisää sitten kanaliemi ja keitä vielä 8 minuuttia ilman kantta.

Poista kattila tulelta. Ota syrjään 1/3 keitosta ja soseuta loput 2/3 sileäksi. Palauta molemmat keiton osioit kattilaan. Lisää kerma, persilja ja parmesaani ja anna vielä keiton kuumeta kiehuvaksi, mutta älä enää keitä. Tarkista suola.

Tarjoa suolan, mustapippurin ja krutonkien tai hyvän leivän kanssa. Me laitoimme keittoon Ruislandian savupororuislastuja, jotka toimivat sen kanssa kuin häkä.

Kesäkodin ahvenkeitto

2011-08-20T20:12:00.000+03:00

Kesäkodissa viikonloppua viettäessämme meillä oli onnea saada lahjaksi vastapyydettyjä ahvenia. Päätin keittää niistä sellaisen kalakeiton, jota muistan lapsena saaressa syöneeni kesäisin. Ahvenessa on paljon pieniä ruotoja, mikä tekee siitä vähän hankalan keittokalan. Tässä keitossa ahvenet kypsennetään kokonaisina ja ruoditaan kypsinä, mikä helpottaa ruotojen poistamista.

Ahvenkeitto (neljälle)

8-10 perunaa

iso sipuli

pari porkkanaa

vettä

maustepippuria

merisuolaa

5 keskikokoista, perattua ahventa (suomut, sisälmykset ja kidukset poistettu)

tilliä

1-2 dl maitoa/kermaa

(silputtua ruohosipulia/sipulin vartta)

(voideltu ruisleipäviipale)

Kuori ja pilko perunat muutamaan osaan. Kuori ja pilko porkkanat. Lohko sipuli. Laita perunat, porkkanat ja sipulilohkot isoon kattilaan ja lisää vettä sen verran että ne peittyvät kokonaan. Lisää jokunen maustepippuri ja suolaa. Pane kattila tulelle ja keitä kunnes perunat ovat puolikypsiä.

Lisää sitten kokonaiset ahvenet keittoon päällimmäiseksi ja keitä miedolla lämmöllä kunnes kalat ovat kypsiä, eli liha on valkoista ja irtoaa helposti ruodoista, mutta ei vielä niin pehmeää että kala hajoaa. Nosta kypsät ahvenet keitosta tarjoiluvadille ja pidä lämpiminä. Lisää maito/kerma, reilusti tuoretta tilliä ja halutessasi silputtua ruohosipulia (minulla sitä ei nyt sattunut olemaan). Kuumenna liemi ja tarkista suola. Voit voidella viipaleen hapanleipää ja asettaa sen voipuoli alaspäin keiton pinnalle tuomaan makua ennen kuin tuot keiton pöytään.

Kata pöytään sekä syvät että matalat lautaset. Jokainen syöjä ruotii ahvenensa ja voi lisätä sen keittolautaselleen tai syödä kalan ja keiton erikseen.

Pullakirous ja sen päättyminen

2011-08-19T00:23:00.000+03:00

Vielä viikko sitten olisin sanonut että en osaa leipoa pullaa. Olen epäonnistunut nuoruudessani pari kertaa pullataikinan kanssa liki katastrofaalisesti, ja sen jälkeen luovuttanut taikinan tekemisen muihin käsiin. En siis ole edes yrittänyt leipoa pullaa kohta kahteen vuosikymmeneen.

Kesäkodissa ollessamme päätin paistaa mustikkapiirakan. Mustikkapiirakoissa on kahta koulukuntaa, pulla- ja murotaikinaa. Karhuherra kuuluu ensimmäiseen. Hänellä oli kuitenkin kädet täynnä työtä uuden kompostoivan ja biohajottavan huussimme viime silauksen kanssa.
Ei siis auttanut itku markkinoilla. Lähetin Pojan hakemaan mummolta ohjeen, ja sitten työhön.

En tiedä oliko salaisuus mummon ohjeella tehdyssä taikinassa vai sen nostattamisessa isotädin pellavapyyhkeen alla lämpimän vuolukiviuunin päällä, mutta taikina nousi kauniisti ja leipoutui suosiollisesti sekä piirakanpohjaksi että voisilmäpulliksi. Pullakirous on väistynyt!

Tässä vielä mummon taikataikinan ohje. Taikinasta saa yhden uunipellin kokoisen piirakan tai puolet pienemmän piirakan ja kymmenen pikkupullaa.

Mummon pullataikina

(kuivahiivalle)

2,5 dl lämmitettyä maitoa (42 astetta, eli hieman kättä lämpöisempää)

n. 1 dl sokeria

0,5 tl suolaa

1 muna

(kardemummaa)

1 pss kuivahiivaa ja 6-7 dl vehnäjauhoja

75 g sulatettua voita

voiteluun: 1 muna

Sekoita lämmitettyyn maitoon sokeri, suola ja muna (ja kardemumma). Sekoita kuivahiiva n. 2-3 dl:aan jauhoja. Sekoita jauhot vähitellen maitoon. Jatka vaivaamista käsin ja lisää jauhoja, kunnes saat aikaan notkean, mutta käsistä helposti irtoavan taikinan. Vaivaa joukkoon sulatettu voi vähitellen, ja lisää vielä hiukan jauhoja tarvittaessa.

Laita taikina nousemaan lämpimään, vedottomaan paikkaan liinalla peitettynä. Kun taikina on noussut noin kaksinkertaiseksi, voit ryhtyä leipomaan.

Mustikkapiirakkaa varten kaulitse taikina levyksi. Jos teet uunipellin kokoisen piirakan, helpointa voi olla kaulita taikina suoraan leivinpaperin päälle. Pienempään piirakkaan riittää puolikas taikina. Siirrä taikinalevy voideltuun vuokaan.

Mustikkatäyte

n. 1 l mustikoita

n. 3 rkl sokeria

2-3 rkl perunajauhoja

Survo noin puolet mustikoista karkeaksi soseeeksi, johon sekoitat muutaman ruokalusikallisen sokeria ja 2-3 rkl perunajauhoja. Levitä sose piirakkapohjalle ja kaada sen päälle kokonaiset marjat.

Lopuksi voitele piirakan reunat munalla. Paista uunissa 200 asteessa noin puoli tuntia tai kunnes reunat ovat saaneet kauniin värin. Anna jäähtyä hyvin ennen syömistä.

Viikonloppu Kesäkodissa

2011-08-18T23:51:00.000+03:00

Mustikkapiirakkaa ja voisilmäpullia mummon ohjeella.

Punaisia viinimarjoja pakkaseen talven varalle.

Vanhan puun kirpeät omenat sopivat säilöntään.

Haperoita.

Haperohakkelus

puhdistettuja haperoita pilkottuna

voita

mustapippuria, suolaa

(persiljaa tai timjamia)

Paista pilkottuja sieniä voissa kunnes niistä irtoava neste on haihtunut. Mausta suolalla ja pippurilla ja halutessasi tuoreilla yrteillä, esimerkiksi persilja- tai timjamisilpulla.

Tarjoa lisäkkeenä tai leivän päällä.

Moussaka

2011-07-23T20:52:00.000+03:00

Olemme lähdössä matkoille, joten vuorossa on operaatio jääkaapin tyhjennys. Meidän jääkaappimme on tosin joka tapauksessa ympärivuotisesti puolillaan hilloja, mehuja ja sen sellaista kylmäsäilytettävää, mutta ainakin herkemmin pilaantuvat ruuat täytyy yrittää syödä pois ennen lähtöä.

Koska vihanneslokerossa majaili yksi munakoiso, päätin vihdoinkin laittaa moussakaa. Reseptiarpajaisten pisimmän korren veti tämä Maku-lehden ohje, joka olikin erittäin onnistunut valinta, moussakasta tuli nimittäin hillittömän hyvää.

Muutin ohjetta sikäli, että alkuperäisessä ohjeessa munakoisoa ei neuvottu itkettämään. Itse kuitenkin vannon itkettämisen nimiin, sillä ilman sitä koiso voi jäädä karvaaksi. Leikkasin koison ja kesäkurpitsan myös ohuemmiksi viipaleiksi kuin ohjeessa, eivätkä paksummat viipaleet olisi isohkoon vuokaani riittäneetkään kokonaiseksi kerrokseksi. Alla siis moussaka sellaisena kuin sitä laitoin.

Kreetalainen moussaka (kuudelle)

400 g munakoisoa (yksi parahultaisen kokoinen koiso)

300 g kesäkurpitsaa (yksi keskikokoinen kesäkurpitsa)

400 g keitettyjä perunoita (otin arviolta kymmenkunta uutta perunaa)

1 sipuli

2 tomaattia

500 g naudan paistijauhelihaa

0,25 dl tomaattipyreetä (laitoin yhden pikkutölkin)

suolaa, mustapippuria

3 rkl silputtua persiljaa (saattoi mennä enemmän)

oliiviöljyä paistamiseen

Itketä munakoiso: viipaloi koiso n, 0,5 cm paksuiksi viipaleiksi. Levitä viipaleet esim. uunipellille ja sirota niiden päälle hieman suolaa. Anna koison itkeä 1-2 tuntia ja taputa sitten viipaleet talouspaperilla kuivaksi.

Leikkaa myös kesäkurpitsa vastaavalla tavalla viipaleiksi. Paista munakoiso- ja kesäkurpitsaviipaleet muutamassa erässä pannulla oliiviöljyssä kunnes ne saamat hieman väriä. (Tarkoitus ei kuitenkaan ole, että ne menevät aivan lötköiksi jo tässä vaiheessa.)

Hienonna sipuli ja kuutioi tomaatit. Paista jauheliha ja sipulisilppu oliiviöljyssä. Lisää sekaan tomaattipyree ja tomaattikuutiot ja mausta suolalla ja pippurilla. Lisää lopuksi persiljasilppu.

Valmista valkokastike:

2-3 rkl oliiviöljyä

3/4 dl vehnäjauhoja

5 dl kevytmaitoa

1/4 tl muskottipähkinää

suolaa, mustapippuria

50 g vuohenmaitojuustoa

1 kananmuna

Pane kattilaan kuumenemaan oliiviöljy ja lisää siihen jauhot. Sekoita hyvin, älä anna jauhon ruskistua. Vatkaa sekaan maito ja sekoita hyvin, jotta kastikkeeseen ei jää kokkareita. Kiehauta maitokastike koko ajan sekoittaen, sillä vehnäjauho-oliiviöljyseos jämähtää halukkaasti kattilan pohjaan ellei sitä pidä liikkeessä (mistäkö tiedän? no arvatkaa...). Mausta suolalla, pippurilla ja jauhetulla muskotilla. Muista suolatessasi että suolaa tulee myös juustosta.

Ota kattila tulelta ja lisää kastikkeeseen murusteltu vuohenjuusto. Sekoittele kunnes juusto on sulanut kastikkeeseen. Anna sitten kastikkeen jäähtyä jonkin aikaa (itse jäähdytin kastikkeen kylmävesihauteessa). Lisää muna ja sekoita hyvin.

Kokoa moussaka voideltuun uunivuokaan latomalla siihen kerroksittain kesäkurpitsaviipaleita, jauhelihaseosta, perunaviipaleita ja jauhelihaseosta. Lado päällimmäiseksi munakoisoviipaleet ja valuta valkokastike tasaisesti koko komeuden päälle. Paista uunissa 200 asteessa n. 40-45 min kunnes valkokastike on saanut väriä. Anna vetäytyä vartista puoleen tuntiin ennen tarjoilua.

Moussakan valmistaminen vaatii hieman enemmän vaivannäköä, mutta maku palkitsee. Käyttämäni ylämaankarjan jauhelihakin tosin varmasti osaltaan vaikutti onnistuneeseen lopputulokseen, sillä sen maku on voimakkaampi kuin tavallisessa naudanjauhelihassa. Vaihtoehtona voisi käyttää myös lampaanlihaa.

Todistetusti moussaka toimii loistavasti myös seuraavana päivänä.

Pasta estate

2011-07-19T21:44:00.002+03:00

Jos asuisimme Italiassa, laittaisimme tätä pastaa keväällä nimellä pasta primavera. Suomessa kotimaisia uuden sadon kasviksia saa kuitenkin vasta juhannuksen jälkeen, siksi vaihdoimme nimenkin kesäiseksi. Lisäksi sana estate tuntuu hauskasti viittaavan myös raaka-aineiden lähteeseen, eli palstaamme, josta kesäkurpitsat ja sokeriherneet kerättiin. Yrtit tulivat omalta parvekkeelta, tomaatit ja sipulit tällä kertaa kaupasta.

Pasta estate (neljälle)

1,25 l fusillia (tai penneä tai farfallea; keittoaika n. 11-12 min)

oliiviöljyä

2 valkosipulin kynttä

2 pienehköä kesäkurpitsaa (keltainen ja vihreä)

2 kevätsipulia

n. 0,25 l sokeriherneen palkoja

250 g kirsikkatomaatteja

reilusti karkeasti silputtua tuoretta minttua, timjamia, persiljaa ja basilikaa

suolaa, mustapippuria myllystä

muutama kesäkurpitsan kukka (ei välttämätön)

parmesaania tarjoiluun

Laita pastan keitinvesi kiehumaan.

Pätki sokeriherneet ja kevätsipulit, puolita tomaatit ja leikkaa kesäkurpitsa paksuhkoiksi tikuiksi. Murskaa valkosipulin kynnet.

Jos käytät kesäkurpitsan kukkia, puhdista kukat poistamalla kovat vihreät verholehdet ja emit/heteet (ja tarkasta ettei kukassa ole asukkaita) sekä varsi.

Kun olet saanut pastan kiehumaan, kaada paistokasariin oliiviöljyä niin että pohja reilusti peittyy. Kuumenna öljy ja lisää siihen murskattu valkosipuli. Paistele valkosipulia hetki että makua irtoaa öljyyn. Lisää kesäkurpitsat ja kevätsipuli, ja paistele käännellen. Kippaa hiukan myöhemmin herneet kasariin. Muutamaa minuuttia ennen pastan valmistumista lisää tomaatit ja timjami. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Lisää muut yrtit ja viimeiseksi kesäkurpitsan kukat. Kaada päälle valutettu pasta ja kääntele vihannekset pastan sekaan.

Tarjoa parmesaaniraasteen kanssa.

Kesäkurpitsan kukissa on oma hieno makunsa. Ne säilyvät vuorokauden verran jääkaapissa kevyesti talouspaperiin kiedottuina.

Mansikkaista

2011-07-16T21:58:00.000+03:00

Lieneekö kesäisempää makua kuin mansikka? Viime päivät olen paitsi syönyt myös juonut mansikoita.

Lemppari-mansikkadrinkkini, mansikkamargaritan, spontaania valmistamista haittasi se että baarikaapissamme ei ollut juomaan vaadittavia tequilaa ja triple seciä, mutta onneksi löytyi Hesarin mansikkadaiquiri, johon sopii myös edellisessä juomapostauksessa käytetty rommi. Poika sai luonnollisesti tästä juomasta oman version ilman rommia, mutta hieman reilummalla sitruunamehulla ja sokerilla, ja mikä ettei sellaista voisi aikuisillekin tarjota. Kun alkoholin jättää pois, juoma onkin melkoinen hyvänmakuinen terveyspommi!

Jäitä on syytä tehdä paljon, meidän vajaat kaksi rasiallistamme oli niukanlaisesti. Jäiden murskaamiseen käytin huhmarta, jonka ongelmana on kuitenkin roiskuminen. Kenties jäätä voisi pakastaa ohueksi levyksi josta sitä olisi helpompi murskata?

Päivätär toi meille näitä suloisia mansikkamuffinsseja:

Mojito eli mintulle kyytiä

2011-07-11T00:23:00.000+03:00

Reissujemme aikana parvekepuutarhamme oli Päivättären hellässä hoivassa riehaantunut kasvamaan niin että en ole ikinä ennen nähnyt vastaavankokoisia mintunlehtiä. Minttua piti siis alkaman hyödyntää. Ihastuin kovasti mojitoon taannoin Vanhan terassilla, ja siitä syntyi ajatus laatia itsekin näitä raikkaita helledrinkkejä, kun limettiäkin sattui sopivasti olemaan valmiina. Alkuun meinasi kuitenkin tulla tenkkapoo, koska soodavesi ei kuulu jääkaappimme vakiovarusteisiin. Onneksi pelastukseksi löytyi tämä Maku-lehden ohje, jossa käytetään tonicia. Ystävällistä on myös antaa mitat normaalisti keittiöstä löytyvinä yksiköinä, me kun emme ole niin ahkeria drinkkien rakentelijoita että olisimme hankkineet juomamittoja. Koska tuskin koskaan teen täsmälleen niin kuin reseptissä käsketään, täytin sokerina intiaanisokeria ja minttua laitoin reilusti enemmän kuin ohjeessa. Lopputulos oli mielestäni oikein onnistunut.

Mojito (1 annos)

puolikas limetti lohkoina

kämmenpohjallinen tuoreita mintun lehtiä

1 rkl intiaanisokeria

3 rkl vaaleaa rommia

1,5 dl tonic-vettä

jäitä

Laita limettilohkot, mintun lehdet ja sokeri paksupohjaiseen lasiin ja survo esim. huhmareen petkelellä niin että limetistä irtoaa mehua ja mintut hieman murskaantuvat. Täytä lasi puolilleen jääpaloilla ja lisää rommi ja tonic-vesi.

Muunnelma: Testatusti hyvin tässä yhdistelmässä toimii tonic-veden tilalla myös greippilimsa, jota laitetaan lasiin n. 1 dl, eli hieman vähemmän kuin tonicia.

Alkoholiton: Greippilimsaan voi laatia tästä drinkistä myös rommittoman version joka on ihanan raikas hellejuoma ja sopii myös kuskille. Lisää potkua voi holittomaan versioon hakea ylimääräisestä tirauksesta limettimehua.

Seitsemän kukan juhannuskakku

2011-07-10T08:53:00.000+03:00

Jos kerää juhannuksena seitsemän erilaista kukkaa ja nukkuu kimppu tyynyn alla, näkee unessa tulevan puolisonsa. Joidenkin mukaan kukkia tosin pitäisi olla yhdeksän - ehkä se vaihtelee eri puolilla maata riippuen siitä paljonko erilaisia kukkia voi juhannuksena odottaa löytävänsä?

Me keksimme Päivättären kanssa laittaa kukat kakkuun, jonka toimme juhannuspäivän kahvipöytään. Kukkaset keräsimme Kesäkodin lähimaastosta.

Olisin halunnut toteuttaa kakun pavlovan tapaan eli marenkipohjalle, mutta valmiit marenkipohjat olivat kaupasta jo loppuneet kun sinne asti aatonaattona pääsimme. Niinpä kakkupohjana on torttupohja, jonka päälle laitoimme kerroksittain muussattua tuoretta mansikkaa, vaniljakiisseliä ja kermavaahtoa. Koristeena on mansikoiden lisäksi koiranputken, lemmikin, keto-orvokin sekä puna- ja valkoapilan kukkia, kurttulehtiruusun terälehtiä ja mintun lehtiä.

Lopputulos oli meistä niin kaunis, että sitä oli melkein sääli syödä, mutta niin vain söimme neljän aikuisen ja yhden lapsen voimin sen viimeistä murua myöten yhdeltä istumalta. Kakku oli raikkaan makuinen ja kaikki kukat antoivat siihen hauskasti omia makuvivahteitaan. Marenkipohjakin olisi varmasti toiminut hyvin, tosin silloin mansikkatäyte kannattaisi jättää kiinteämmäksi ja käyttää esim. siivutettuja mansikoita muussattujen sijaan.

Kesän makuja: viskigraavattu merilohi

2011-07-10T00:44:00.000+03:00

Itse pyydetyn kalan jälkeen toisiksi parasta on suoraan kalastajalta ostettu kala. Ero villin merilohen ja norjalaisen kassilohen välillä on - meinasin sanoa kuin yöllä ja päivällä, mutta kesällä yön ja päivän ero ei ole kovin iso. Nämä kaksi kalaa sen sijaan voisivat olla aivan eri lajia.

Merilohen toista kiloa painaneesta fileestä suurin osa päätyi grilliin sinappihuntuun verhoiltuna, mutta pyrstön säästin graavattavaksi. Koska lohen marinoiminen viskissä on aikaisemmin havaittu toimivaksi, päädyin kokeilemaan viskigraavausta.

Viskigraavattu merilohi

n. 200 g pala merilohta fileenä, ruodot poistettu huolellisesti

merisuolaa

2-3 rkl hyvää viskiä

Laita lohipala tiiviisti sulkeutuvaan astiaan. Valele päälle viski ja ripota kalalle reippaanlaisesti merisuolaa. Peitä astia kannella ja anna lohen maustua jääkaapissa 1-2 päivää, valele välillä kalaa astian pohjalla olevalla liemellä. Leikkaa sitten kala terävällä veitsellä viistottain ohuiksi viipaleiksi ja poista samalla nahka ja mahdollisesti jäljelle jääneet ruodot. Tarkista suola ja lisää sitä tarvittaessa. Anna maustua vielä muutama tunti ennen tarjoamista.

Viskin aromi tuntui hienona olematta liian hallitseva. Yltiöhyvää yksinkertaisesti ruisleivän päällä.

Kesän makuja: minttuiset hölskytyskurkut

2011-07-09T11:06:00.000+03:00

Hölskytyskurkut (tai römpsytyskurkut) tuntuvat nousseen tänä kesänä suureen suosioon - liekö Master Chef Joonaksen ansiota? Itsekin aloin kaipailla tuota lapsuuden makua Kesäkodissa. Meillä ei kuitenkaan ollut tilliä, koska sen suunnitellun kasvimaan perustaminen jäi keväällä itsestämme riippumattomista tekijöistä johtuen tekemättä (ensi vuonna!) ja ruukkukeittiöpuutarhassamme kasvaa vain salviaa, minttua, basilikaa, timjamia ja rosmariinia.

Hetken pohdittuani ongelmaa päädyin kokeilemaan hölskytyskurkkujen maustamista mintulla ja perheemme hullaantuikin tähän kesäisen raikkaaseen pikkulisukkeeseen kertalaakista. Minttukurkut sopivat mainiosti grilliruuan kanssa tarjottavaksi.

Minttuiset hölskytyskurkut

puolikas tuoretta kurkkua

kämmenpohjallinen silputtuja, tuoreita mintun lehtiä

liraus väkiviinaetikkaa

1 tl sokeria

vettä

Kuori kurkku ja viipaloi esim. juustohöylällä ohuiksi viipaleiksi. Laita tiiviisti sulkeutuvaan rasiaan tai purkkiin. Lisää mintunlehdet, etikka, sokeri ja vettä. Ja sitten ei muuta kuin kansi kiinni ja hölskyttämään!

Poika näyttää mallia kurkkujen hölskyttämisessä

Parhaimmillaan ja kauneimmillaan kurkut ovat saatuaan hetken maustua. Jos säästät niitä seuraavaan päivään, minttu vaihtaa värinsä ruskehtavaksi.

Fattoush ja tabbouleh

2011-07-07T23:22:00.000+03:00

No niin, matkat on hetkeksi matkailtu ja juhannukset Kesäkodissa juhlittu pitkän kaavan mukaan. Nyt on aika ryhtyä purkamaan postausta odottavien aiheiden sumaa.

Blogipiknikille viemämme Lähi-idän salaatit saivat niin paljon kehuja, että tässä vielä ohjeet niiden valmistukseen.

Fattoush on yksinkertaisesti vihersalaatti johon on upotettu edellispäivän kuivahtanut leipä. Nostattamaton vehnäleipä muistuttaa nimittäin kuivuttuaan erehdyttävästi sekä koostumukseltaan että maultaan pahvia, eikä sitä sellaisenaan syö vuohikaan vikisemättä. Fattoushiin löytyy meiltä myös aikaisempi, hieman erilainen ohje, ja samasta postauksesta löytyvät ohjeet myös munakoisotahna mutabbaliin ja hummukseen. Tässä on se fattoushin versio jota piknikille valmistimme.

Fattoush

(leipäsalaatti)

2-3 kpl pitaleipää

rypsiöljyä tms. miedon makuista öljyä uppopaistamiseen

3 isoa tomaattia

1 pienehkö tuore kurkku

1 keskikokoinen punainen paprika

1-2 kevätsipulia varsineen

nippu sileälehtistä persiljaa

kourallinen mintun lehtiä

murskattu valkosipulin kynsi

puolikkaan sitruunan mehu

oliiviöljyä

ripaus jeeraa (juustokuminaa)

mustapippuria myllystä

Leikkaa pitaleivät salmiakinmuotoisiksi paloiksi. Irrottele leivän "puoliskot" toisistaan. Kuumenna öljy ja uppopaista pitaleipäpalat ruskeiksi ja rapeiksi. Nosta ne reikäkauhalla öljystä valumaan lautaselle talouspaperin päälle.

Pilko kurkku, tomaatti ja paprika pieniksi kuutioiksi. Valuta kulhoon kertyvä ylimääräinen neste pois. Silppua kevätsipuli ja persilja ja lisää kulhoon. Lisää salaattiin sitruunamehu, oliiviöljy ja mausteet ja sekoita hyvin. Lisää paahdetut leivät sekaan vasta juuri ennen tarjoamista etteivät ne likoa (me emme hoksanneet tehdä tätä piknikkiä varten).

Tutumpi näistä kahdesta lienee bulgur-pohjainen tabbouleh, joka voidaan tehdä myös couscousista. Tabbouleh on kuitenkin oikeastaan persilja-minttusalaatti, ja yrttien osuus aineksista olisi oikeaoppisesti huomattavasti suurempi kuin tässä meidän versiossamme, niin että lopputulos olisi pääasiassa vihreää. Isompi viljatuotteiden määrä lisää salaatin ruokaisuutta.

Tabbouleh

2,5 dl bulguria

vettä

iso nippu sileälehtistä persiljaa

hieman pienempi nippu tuoretta minttua

1 iso tomaatti

kevätsipulin varret

yhden sitruunan mehu

oliiviöljyä

Liota bulgurjyviä vedessä 15 minuuttia, valuta vesi pois ja purista vesi bulgurista mahdollisimman tarkkaan. Kuutioi tomaatti pieniksi kuutioiksi. Silppua kevätsipuli. Silppua persilja ja minttu hienoksi. Sekoita bulgur, tomaattikuutiot ja yrttisilppu, sitruunamehu ja oliiviöljy. Anna maustua tovin.

Roma o morte!

2011-06-23T00:44:00.001+03:00

Olimme menneen viikon yhdistetyllä työ/lomamatkalla Roomassa. Tarjoilemme nyt hiukan maistiaisia ja kokemuksia matkaltamme.

Asuimme Suomen Rooman instituutissa Villa Lantessa Janiculum (Gianicolo) -kukkulalla, joka ei kuulu niihin Rooman kuuluisiin seitsemään kukkulaan. Ikkunastamme sen sijaan avautui hieno näkymä Rooman yli.

Instituutissa on kohtuullisesti varusteltu keittiö asukkaiden käyttöön, jossa laitoimme aamupalaa ja toisinaan myös lounasta tai päivällistä. Koska enimmäkseen keskityimme pikemminkin hengenravintoon eli Rooman nähtävyyksiin, sapuskat joita kokkailimme olivat simppeleitä. Useimmiten kuitenkin söimme lounaan ja päivällisen ulkona.

Lounas paikallisen valkoviinin kera

Pieniä baareja ja kahviloita on Roomassa lähes joka nurkalla. Nimitysten ei pidä antaa hämätä, molemmat tarkoittavat käytännösä samaa, kahvilassa on todennäköisemmin enemmän pöytiä, joiden ääressä istua, kun taas baari on enemmänkin pistäytymispaikka, jossa siemaistaan tiskillä espresso (italialaisittain vain caffè) tai aperitivo taikka digestivo (edellinen nautitaan ennen ruokailua parantamaan ruokahalua, jälkimmäinen ruokailun jälkeen parantamaan ruoan sulatusta) . Tai sitten muuten vaan makuun sopiva juoma. Yleensä näistä saa kaikkea vedestä viinaan. Toki lämpimällä kaudella baarienkin edessä jalkakäytävällä tai aukealla (piazza) on pöytiä auringonvarjojen suojassa, joissa uupunut kulkija voi huokaista vaikka oluen äärellä.

Cappuccinoa ei muuten kannata tilata enää puolen päivän jälkeen, jos ei halua antaa itsestään mistään kulttuurista tietämättömän turistin kuvaa, sillä se on italialainen aamupala, yleensä voisarven (cornetto, ranskalaista serkkuaan normaalisti pienempi, monasti täytetty hillolla tai jollain suolaisella) tai kolmioleivän kera (tramezzino, englantilaista serkkuaan hieman suurempi, myydään yleisimmin vitriinistä ilman minkäänlaista muovikäärettä, siis ihan oikeasti tuoreena).

Caffe della Scala Trasteveressa

Iltapäivällä on kätevää poiketa baarissa hörppäämään espressot nähtävyyksien katselun lomassa. Roomalaiseen tapaan tilaus maksetaan ensin kassalle ja sormustimenkokoinen kupillinen erittäin vahvaa kahvia juodaan nopeasti seisaaltaan tiskin ääressä. Käypä hinta kupillisesta espressoa kulmakuppilassa on vajaan euron luokkaa, keskustassa hieman enemmän. Kannattaa myös huomioida, että jos kahvin haluaa välttämättä juoda pöydässä, kupin hinta saattaa kallistua. Tunnelmallisesti sisustettu ja perinteikäs Tazza d'Oro sijaitsee kulman takana Pantheonista. Kahvila myös valmistaa omaa kahvia, ja sieltä voi ostaa papukahvia sekä useita eri teelaatuja.

Trasteveren legendaarisessa Bar San Callistossa lasi amaroa, viiniä tai limoncelloa ei ole merkittävästi espressokupillista kalliimpi, turistialueilla ja keskustan trendikkäämmissä/nimekkäämmissä paikoissa niistä voi sen sijaan varautua maksamaan tuntuvastikin enemmän.

Bar San Callistossa eli tuttavallisesti "Kallistuksen baarissa"

Roomassa ei tarvitse kantaa kaupasta vettä, sillä vesijohtovesi on aivan juomakelpoista, vaikka maistuukin hieman kalkilta. Kesäkuumalla hikoilevaa turistia ilahduttaa lisäksi se, että kaupungissa on antiikin parhaita perinteitä noudattaen tiheässä julkisia vesipisteitä, joiden veden laatu on hyvä. Niinpä vesipulloa voi täytellä matkan varrella.

Satunnainen turisti täyttämässä pulloaan eräällä Rooman lukuisista julkisista lähteistä

Aktiivisesti nähtävyyksiä katsellessa riittävästä juomisesta onkin syytä pitää huolta. Helteisenä kesäpäivänä virkistävää on myös monissa baareissa ja gelaterioissa (jäätelökauppa) myytävä jääsohjoinen granita sekä italialainen jäätelö, jota on aina saatavilla montaa makua. Jätskin hinta vaihtelee paikasta riippuen - ketjut ovat edullisempia kuin artesaanijätskikojut, ja turistialueet ovat tietenkin kalleimpia riippumatta jäätelön laadusta.

Vasemmalla limone (sitruuna) ja oikealla menta (minttu) granita

Teimme ilahduttavan havainnon, että vaikka ne väistämättömät hampurilaisketjut ovat sielläkin edustettuna, perinteisemmät roomalaiset pikaruokapaikat ovat pitäneet hyvin pintansa. Ylikansallisen purilaisen sijasta nopeaa vatsantäytettä kaipaavan kannattaa ehdottomasti käydä kokeilemassa paikkaa joka mainostaa tavola caldaa. Sieltä voi ostaa valmiskeiton tai salaatin, ja monasti substantiaalisemmankin valmisruoan, taikka vaikkapa palan pizza al taglio'a, levypizzaa, joka on hinnoiteltu painon mukaan. 100 g maksaa 1-2,5 euroa täytteistä riippuen. Myyjälle osoitetaan minkä kokoinen pala halutaan ja se punnitaan hinnan määrittelemiseksi. Toimiva vaihtoehto on myös koota ateria kaikesta tarjolla olevasta.

Kevyempää lounasta kaipaava voi puolestaan etsiytyä tramezzinoja ja panineja tarjoavaan "baariin". Kolmioleivät maksoivat noin 1,5-2 euroa, paninit ovat 5-6 euron hintaluokkaa.

Yhden päivän vietimme aamusta iltaan antiikin raunioiden keskellä. 12 euron lipulla pääsee nimittäin näkemään sekä Forumin, Palatiumin että Colosseumin. Lippu oikeuttaa yhteen sisäänpääsyyn kumpaankin kohteeseen, ja se on voimassa kaksi päivää. Meillä oli seuraavalle päivälle jo muuta ohjelmaa, joten jouduimme urakoimaan kaiken kerralla. Samalla opimme kantapään kautta, että jos aikoo kiertää Forum Romanumin ja Palatiumin (Palatino), on syytä varautua omin eväin. Valtavalla alueella ei nimittäin ole mitään ruokintapisteitä, eikä samalla lipulla pääse enää takaisin, jos poistuu ruokailemaan. Emme voi myöskään suositella mm. Colosseumin aukiolla kojuista myytäviä ylihinnoiteltuja pizzalättyjä. Seuraavalla kerralla olemme siis kaukaa viisaita ja otamme eväät mukaan. Forum on piknikkiin turhan kansoitettu ja levoton, mutta Palatiumin alueella on puistoa, jossa eväiden nauttiminenkin onnistuu.

Koska asuimme Tiberin eli Tevere-joen toisella puolella, söimme päivällistä useimmiten Trasteveren alueella. Trasteveresta löytyy lukemattomia pieniä ravintoloita, joiden hinnoittelu on yleisesti ottaen maltillisempaa kuin keskikaupungilla. Hintahaitari tuntuu olevan noin viitosen pizzoista ylöspäin - sivumennen, viiden-kuuden euron pizza Trasteveressa pesee kevyesti jonkun kotipizzan.

Pizzeria La Scaletta (Via della Scala) voi näyttää hieman epämääräiseltä ulos,

mutta herkkutatti-salsicciapizzan hinta-laatusuhde oli enemmän kuin kohdallaan!

Optimaalisen hinta-laatusuhteen saavuttamiseksi kannattaa etsiytyä hiukan syrjemmälle turistien suosimilta aukioilta ja kaduilta ja valita sellainen paikka, jossa paikalliset käyvät. Omasta kokemuksestamme voimme suositella esimerkiksi La Fraschettaa (Via San Francesco a Ripa 134). Ulkoapäin lähes huomaamattoman pieneltä vaikuttavassa trattoriassa on tilava takahuone, jossa roikkuu valkosipulilettejä ja chilipaprikanippuja. Ruoka on maanläheistä ja maistuvaa.

Spaghetti vongolen simpukat ovat tiettävästi tuoreita, mutta maanantaisin tätä - kuulemma perinteistä roomalaista - pastaa voi olla vaikea saada. Noin kympin hintaiset pasta-annokset ovat niin isoja että ne käyvät pääruuasta. Ateria antipastoineen, pastoineen ja viineineen kustansi kahdelta hengeltä noin kolmekymppiä. Päivälliselle mielivän kannattaa varata pöytä tai olla paikalla ajoissa, sillä ravintola on paikallisten suosiossa ja täyttyy klo 20 jälkeen nopeasti.

Turistien suosimilla Campo Marzion (Campus Martius) alueella ja Via dei Fori Imperialin ympäristössä on myös runsaasti ravintolatarjontaa, mutta ne jäivät meiltä tällä retkellä kokonaan testaamatta. Osa näistä on nähtävästi suunnattu pääasiassa turisteille - vieroksuimme kovaa hinnoittelua, sisäänheittäjiä sekä isoja ja äänekkäitä turistiseurueita. Myönnän että meitä myös epäilytti, mikä mahtaa olla ruuan taso tällaisissa syöttölöissä. Toisaalta esimerkiksi tämä v. 1939 perustettu Taverna Antonina, joka jäi sattumalta matkamme varrelle, näytti kutsuvalta. Harmin paikka ettemme olleet silloin ateriaa vailla.

Rooman ravintola- ja kahvilatarjonnasta oli keväämmällä juttua Glorian Ruoka ja Viini -lehdessä (3/2011). Olin ottanut lehden matkalle mukaan sillä ajatuksella, että kävisimme syömässä jossakin jutussa mainituista ravintoloista Karhuherran syntymäpäivänä. Sattumoisin päädyimme kuitenkin juuri sinä päivänä instituutin järjestämälle retkelle Rooman ulkopuolelle, jossa kävimme myös aivan erinomaisessa ravintolassa syömässä lounaan pitkän kaavan mukaan - mutta siitä lisää myöhemmin.

Vanhan kesäterassi

2011-06-17T00:06:00.000+03:00

Kävimme menneellä viikolla työkavereiden kanssa ottamassa maljat kesän kunniaksi nostalgisella Vanhan kesäterassilla.

Hiukan hiukoi jo paikalle tullessa, ja silmäilin pöydässä ollutta tapaslistaa uteliaana. Kuohujuoman jälkeen tilasin kolmihenkiselle seurueellemme maisteltavaksi viiden tapaksen lajitelman (12 €, yksittäin tapaksilla on hintaa 3€/kpl). Monomaanisuuteni takia valikoimasta tuli aika juustoinen: manchegoa viikunahillon kera, paahdettuja punajuuria ja vuohenjuustotahnaa sekä briejuustoa muistaakseni balsamicon ja mansikoiden kera. Marinoidut herkkusienet olivat ikävä kyllä päässeet loppumaan, mutta niiden tilalle saadut yrttimarinoidut oliivit passasivat varsin hyvin. Viidenneksi nappasin chorizo-makkaraa, jonka kimpassa oli paahdettua paprikaa.

Kun joskus olen syönyt täytettyjä leipiä tai jotain sen tapaista Vanhan kuppilan puolella, makuelämykset eivät ole olleet kovin mieleenpainuvia. Niinpä olin erittäin myönteisesti yllättynyt siitä kuinka maukkaita ja tuoreen oloisia tapakset olivat. Viidestä tapaksesta riitti hyvin maisteltavaa kolmelle, yhdeltä ihmiseltä ne varmaankin olisivat vieneet pikkunälän.

Hellepäivän terassireissun päätteeksi sopi nauttia tuoreesta mintusta ja limetistä sekä ruokosokerista survottu raikas mojito.

(Koska olin varustautunut vain kännykällä, kuvat eivät tee oikein oikeutta kuvauskohteille.)

Bloggaajapiknikki

2011-06-16T23:45:00.000+03:00

Helli helli Helsinkiä 12.6. kun joukko ruokabloggaajia kokoontui piknikille Sinebrychoffin puistoon. Saavuimme paikalle hieman myöhässä, mutta parahiksi siihen kun ensimmäiset maisteltavaksi tarjotut viinipullot avattiin. Liinalle oli levitelty jo monenlaisia herkkuja, joista tässä kuvamaistiaisia. Useimpien herkkujen tekijöistä en ikävä kyllä ole selvillä, mutta vinkatkaa kuka mitäkin toi, niin lisäilen jälkeenpäin linkkejä.

Omenamintun ihanaa leipää ja yrttitahnaa.

Salaattia

Pienen Vispiläkaupan kylmää tomaattikeittoa

Mansikka-raparperipiirakkaa - nam!

Herkkua: niin ikään Pienen Vispiläkaupan key lime pie ja Liemessä-blogin mansikka-vuohenjuustovartaita

Lisää tarjoiluja: etualalla salaattia ja Äijäruuan lohipiirakkaa, taempana mukeissa gazpachoa ja Omenamintun leipää sekä oma kontribuutiomme eväisiin

Olimme päätyneet lämpötilojen innoittamina lähi-itäisiin salaatteihin, eli lisäsimme valikoimaan fattoushia, tabboulehia, mutabbalia ja hummusta. Laittelen ohjeita myöhemmin, jahka ehdin.

Jutut olivat odotetun levottoman hauskoja, ja useampi tunti vierähti melkein huomaamatta. Jätskitötteröä kummempaa iltapalaa ei enää kotona kaivannutkaan, kun muutaman tunnin putkeen oli syönyt ja juonut, vaikkakin matalalla intensiteetillä. Kiitos kaikille mukana olleille hauskasta piknikistä!

PS. Piknikillä maistelluista Sunrise-viineistä suosikkimme oli pehmeämakuinen Carmeniere, joka sopi mielestämme hyvin kesäisten piknik-herkkujen seuraksi.

Sesongin herkut: parsapiirakkaa ja raparperitoskaa

2011-06-12T22:29:00.000+03:00

Onnistuinpa lopulta tekemään sitä parsapiirakkaakin, joka viimeksi muuttui sienipiirakaksi. Tämä ohje aloitti matkansa Voisilmäpelistä ja kiersi meille Soppakellarin kautta. Ja piirakka on kyllä kaikkien saamiensa kehujen arvoinen! Neljä henkeä söi tämän piirakan iltaruuaksi yhdeltä istumalta:

Niin hyvää kuin se onkin, hiukan enemmän väkeä tarvittiin tuhoamaan pellillinen Pastanjauhajien raparperi-toskapiirakkaa eli rappiotädin raparperipiirakkaa, joka tuli tietoisuuteemme Pata & Kattila -blogin kautta. Piirakka näyttää äkkiseltään isotöisemmältä kuin on - varsinkin kun käytettävissä oli lapsityövoimaa. Sähkövatkaimen käyttö on Pojan mielestä ehdottomasti miesten työtä, eikä minulla ole mitään sellaista työnjakoa vastaan.

Täydellisen rappion varmemmaksi vakuudeksi tämä turmiotäti korvasi margariinin voilla. Olen sitä mieltä, että silloin kun ylipäätään leivon, on turhaa kainostella ainesten kanssa. Kaasu-uuni paistoi pohjan näillä paistoajoilla ja lämpötiloilla mielestäni vähän turhan tummaksi, joten ensi kerralla kokeilen varmaankin miedompaa lämpötilaa. Haaveilen sellaisesta hellasta, jossa on kaasuliesi ja sähköuuni. Tai vielä mieluummin erillisestä kaasuliedestä ja uunista, joka on asennettu niin korkealle, ettei sitä käyttääkseen tarvitse pyllistellä lattianrajassa. Tämä jälkimmäinen ratkaisu vaatisi kuitenkin mittavampaa keittiöremonttia, joka puolestaan edellyttäisi lottovoittoa tai muuta äkkirikastumista.

Raparperi-toskapiirakka

4 munaa
2 dl sokeria
5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta

100 g (=1 dl) sulatettua voita (margariinia)
1 dl maitoa

5-7 raparperin vartta

Kuori ja pilko raparperinvarret pieniksi paloiksi. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää (keskenään sekoitetut) kuivat aineet*, hieman jäähtynyt rasva (jäähdyttäminen vesihauteessa nopeuttaa prosessia) ja maito vuorotellen taikinaan. Levitä taikina nuolijan avulla leivinpaperilla päällystetylle pellille ja ripottele päälle raparperinpalat. Paista piirakkaa 225 asteessa 10 minuuttia.

Piirakan paistuessa tee toskakuorrutus:

100 g voita (margariinia)
1/2 dl vehnäjauhoja
1 1/2 dl sokeria
1/2 dl maitoa
100 g mantelilastuja

Sulata voi ja sekoita siihen muut ainekset. Anna kiehahtaa, sekoita koko ajan. Lisää lopuksi mantelilastut. Levitä toska kuuman piirakan päälle ja paista vielä 10-12 minuuttia eli kunnes pinta saa hieman väriä.

* Laiskuuttaan tämä täti ei myöskään vaivautunut sekoittamaan kuiva-aineita, totesi vain että niitä ole ennenkään tässä taloudessa sekoiteltu ja nakkasi leivinjauheen kyytiin viimeisen jauhodesin kanssa. Tämä suurpiirteinen menetelmä ei varmaankaan toimisi herkkien leivonnaisten kanssa kanssa, mutta kuivat kakut, piirakat ja pikkuleivät eivät ole nähdäkseni siitä hätkähtäneet.

Asiaa bloggaamisesta ja sen vierestä

2011-06-10T21:35:00.000+03:00

Joukko (ruoka)blogien pitäjiä ja eri tuotevalmistajien edustajia kokoontui kuluneella viikolla Carat'in kutsumana helteisen kesäkuun päivän iltana viileään kellaritilaan kuuntelemaan pohtimaan, mitä annettavaa meillä voisi olla toisillemme.

Aluksi verkostoiduimme tuttujen ja tuntemattomampien kasvojen kanssa buffet-pöydän antimien ääressä. Minulta meni ohi kuka maistuvan tarjoilun oli hoitanut, mutta aivan erityisesti tykkäsin tuoreesta leivästä yrttilevitteen kanssa ja uusista perunoista.

Sen jälkeen ääneen pääsivät vuorollaan niin tilaisuuden isännät, potentiaaliset bloggaajien hyödyntäjät kuin itse bloggaajatkin. Puheena oli sekä se, mitä meiltä bloggaajilta toivotaan ja odotetaan, ja millaiseen yhteistyöhön me puolestamme olemme halukkaita ryhtymään.

Välillä juotiin kahvit ja herkuteltiin pienillä, sievillä valkosuklaatortuilla (kenties niitä pitäisi tosin kutsua jollakin hienommalla nimellä?). Ahneuksissani menin syömään puolet herkusta ennen kuin muistin etten ollut ottanut siitä kuvaa, mutta Sorsanpaistaja ystävällisesti lainasi minulle omaansa.

Harva ruokabloggaaja suhtautuu bloginpitoon kovin ammattimaisesti. Lähtökohtaisesti ruuanlaitto on rakas harrastus ja se jaetaan muiden kanssa ensisijaisesti jakamisen ilosta. Useimmat meistä tutustuvat kyllä mielellään erilaisiin uusiin tuotteisiin ja testailevat niitä, mutta haluamme säilyttää riippumattomuuden ja vapauden sanoa mielipiteemme - tai olla sanomatta. En kuitenkaan menisi niin pitkälle että toteaisin "Blogs are blogs and companies are companies and never shall the twain meet" Tällaisten tilaisuuksien antina on juuri se, että markkinavoimat ja bloggaajat alkavat vähitellen paremmin ymmärtää toisiaan ja sen myötä löytyvät tavat joilla yhdessä saamme molemmat. Mitä opimme: henkilökohtainen lähestyminen on plussaa, puolin ja toisin.

PS. Illan kiehtovin idea? Ruuanlaittoa suoralla aurinkoenergialla! Kurkatkaa Lapin Kulta Solar Kitchen Restaurant. Itse aloimme tietysti heti havitella tällaista kapistusta mökille. Hellepäivinä ei tee mieli hikoilla hellan ääressä!

PPS. Eilisen tilaisuuden innoittamana yritin jälleen myös hieman uudistella blogiamme. Tuosta englanninkielisestä You might also like -tekstistä en vieläkään keksinyt keinoa päästä eroon - jos joku osaa rakentaa rautalankamallin siitä, kuinka sen saa suomenkieliseksi, saa kertoa. Lisäsin kuitenkin tänne pienen namiskuukkelin - jos resepti kuulostaa houkuttelevalta tai tulet sen peräti testanneeksi ja hyväksi havainneeksi, voit jatkossa klikata "Nam!" Toivon tämän alentavan kävijöiden kynnystä kommentoida. :) Negatiivista palautetta emme luonnollisestikaan halua vastaanottaa. ;)

Pariisia muistellen, osa II

2011-06-09T21:34:00.000+03:00

Pariisissa tutustuimme myös entrecôte-pihveihin, joiden mittasuhteet olivat toisinaan mielikuvitukselliset.

Suomessa olen harvemmin törmännyt välikyljykseen pihvin raaka-aineena, mutta hyvin valmistettuna se puolustaa kyllä paikkaansa. Meillä oli pala Metsäojan tilan ylämaankarjan välikyljystä, jonka suunnittelimme grillata pihveiksi Kesäkodissa. Erinäisten asioiden seurauksena päädyimme kuitenkin paistamaan ne pannulla kotona.

Tämä ohje löytyi MTV3:n reseptisivuilta. Alkuperäisen ohjeen valkosipulimäärää tosin vähensin radikaalisti - totta puhuen aivoni lukivat "yhden valkosipulin" automaattisesti "yhdeksi kynneksi". Lopputulos oli maukas, mutta vahvisti samalla päätöksen että grillaamista tullaan vielä kokeilemaan. Naudanfileetä rasvaisempana entrecôten voisi olettaa sopivan hyvin grilliin.

Yrttimarinoidut entrecôte-pihvit

600 g entrecôtea

marinadi:

1-2 valkosipulin kynttä

reilusti silputtua timjamia, rosmariinia ja persiljaa

rypsiöljyä

suolaa, mustapippuria

Poista liiat kalvot ja leikkaa liha pihveiksi. Halutessasi nuiji pihvejä hieman. Hienonna valkosipuli. Laita lihat astiaan, lisää murskattu valkosipuli ja yrttisilppu ja kaada päälle loraus öljyä. Pyörittele lihat marinadissa ja anna marinoitua ainakin tunnin ajan (samalla liha lämpenee paistolämpöiseksi).

Pyyhi ylimääräinen marinadi lihoista ja grillaa tai paista kuumalla pannulla muutama minuutti molemmin puolin pihvin paksuudesta ja halutusta kypsyysasteesta riippuen - itse tykkään syödä sen hieman kypsempänä kuin fileepihvin. Mausta suolalla ja pippurilla. Nosta lihat pannulta/grillistä ja anna vetäytyä hetki folion alla.

Tällä kertaa pihvimme sai seurakseen pelkkää vihersalaattia, mutta esimerkiksi edellisen postauksen vihreät pavut sopivat sen seuraksi mainiosti.

Pariisia muistellen

2011-06-05T12:09:00.001+03:00

Vuoden takaisella Pariisinmatkallamme ihastuin jostakin syystä kovasti vihreisiin papuihin, joita tarjottiin usein liharuokien lisäkkeenä. Sen jälkeen olen välillä tuputtanut papuja perheelle. Pelkän höyryttämisen ja suolaamisen lisäksi kaivelin muistini pohjalta tämänä simppelin ohjeen, jonka olen vuosia sitten kirjannut talteen jostain, en vain enää muista, mistä. Oman maan papusatoa joutuu tosin odottelemaan vielä loppukesään, sitä ennen olen papujen himossani pakotettu turvautumaan ulkomaan tuontiin ja pakasteisiin.

Vihreät pavut (lisäkkeeksi kahdelle-kolmelle)

n. 200 g pakastettuja tai tuoreita vihreitä papuja

kunnon loraus oliiviöljyä

1-2 valkosipulin kynttä murskattuna

suolaa, mustapippuria

reilusti tuoretta, silputtua persiljaa

Jos käytät tuoreita papuja, ryöppää ne keittämällä muutaman minuutin ajan. Pakastepavutkin voi nopeasti kiehauttaa tai höyryttää. Valuta pavut.

Lorauta paistinpannuun oliiviöljyä ja kuumenna se. Lisää murskattu valkosipuli ja anna sen hetken aikaa tiristä öljyssä, mutta varo ruskistamasta. Lisää pavut ja hauduta niitä valkosipuliöljyssä miedolla lämmöllä välillä sekoitellen, kunnes ne ovat hieman pehmenneet, mutta ovat kuitenkin vielä napakoita. Mausta suolalla ja pippurilla ja sekoita lopuksi joukkoon persiljasilppu.

Mangovaahto

2011-05-30T23:12:00.000+03:00

Jälkiruuat ovat varmaankin akilleenkantapääni, laitan niitä aniharvoin. Sunnuntaina olimme kutsuneet ystäväperheen syömään, ja päätin tällä kertaa kunnostautua. Olen tehnyt tätä mangovaahtoa viimeksi joskus aikana jolloin minulla ei ollut vielä perhettä, ja laitoin useammin myös jälkiruokaa, vaikka repertuaarini olikin aika suppea. Silloin tein tämän tosin jäädykeversiona, josta jätin liivatteen pois. Nyt ajattelin laittaa vaahdon viimeisen päälle reseptin mukaan, ja yrittää murtaa minua vainoavan liivatteen kirouksen.

Mangovaahto

800 g säilykemangoa (ks. kommentit alla)

2 dl kuohukermaa

2 kananmunan valkuaista

2 tl sokeria

1 limetin mehu

1 tl liivatejauhetta (ks. kommentit alla)

Koristeluun esim. sitruunamelissan lehtiä

Soseuta mango esim. sauvasekoittimella. Vatkaa kerma vaahdoksi. Vaahdota kolmannessa kulhossa kananmunanvalkuaiset.

Jos käytät liivatetta, käsittele sitä pakkauksen ohjeen mukaan. (Minä en ala neuvoa ketään liivatteen käsittelyssä, syystä joka myöhemmin selviää.)

Lisää valkuaisvaahtoon sokeri, limettimehu ja liivate. Sekoita joukkoon mangosose ja lopuksi kermavaahto niin että tuloskena on tasaisen keltainen vaahto. Siirrä tarjoiluastiaan tai annoskulhoihin ja hyydytä jääkaapissa vähintään kolme tuntia.

Kommentit:

Mielestäni on tulkinnanvaraista on paljonko on 800 g säilykemangoa - tarkoitetaanko sillä tölkkien painoa vai hedelmälihan painoa? Itse olen menetellyt ensimmäisen vaihtoehdon mukaan. Kahdesta 425 g mangosäilyketölkistä tuli yhteensä 450 g mangoa. Tulkintaero on siis merkittävä. Jostain syystä mangosta jäi vaahtoon pieniä "karvoja" eli mangon kuituja joita en muista aikaisemmilta yrityksiltä.

Sokerin määrä voi näyttää vähältä, mutta kannattaa muistaa että sokeria tulee myös sokeriliemessä lionneista mangoista.

Mitä tulee liivatteeseen, minä ja liivate emme edelleenkään ole kavereita. Kolmannella yrittämällä sain liivatteen liukenemaan asiaankuuluvasti tilkkaan kuumaa vettä (pakkauksen ohjeen lukeminen heti ensimmäisellä kerralla olisi ehkä auttanut). Seokseen lisätyllä liivatteella ei kuitenkaan tuntunut olleen mitään vaikutusta lopputuloksen koostumukseen. Toisaalta reseptissä annettu liivatteen määrä suhteessa nestemäärään on aivan liian pieni verrattuna liivatelehtipakkauksen ohjeeseen. Jotenkin tulee mieleen epäillä, että alkuperäinen kiinteytysaine on ollut jotakin muuta, jonka kirjan kääntäjä on korvannut yhdellä teelusikallisella liivatejauhetta sen enempiä tuumimatta? Jos siis haluat vaahdosta kiinteämpää, älä usko ohjetta, vaan liivatelehtipakkausta. Minä taidan tunnustaa tappioni, ja jättää liivatteen käsittelyn jatkossakin Karhuherran huoleksi.

Maku oli sentään onnistunut, raikas ja mielestäni mukavasti mangoinen. Limetti raikasti kokonaisvaikutelmaa - myös ystävä, joka ei omien sanojensa mukaan pidä pelkän mangon mausta, santsasi.

Savukalan kaveriksi

2011-05-28T22:14:00.000+03:00

Lähi-Prismamme kalatiski yllättää väliin myönteisesti valikoimallaan. Tällä kertaa sieltä oli saatavilla rautua (eli pohjoisen nieriää).

Jotakin kautta meille oli päätynyt pari savustuspussia, toinen "perinteinen" ja toinen "grilliin lihalle". Päätin kokeilla tätä "perinteistä" mallia raudulle. Suolasin kalan ja panin ohjeiden mukaan savupussiin ja kuumaan (250 astetta) uuniin. Kohta uunista tulikin mukava leppäsavun tuoksu. Pussia pidettiin vartti kuumassa, sen jälkeen uunin lämpöä piti pudottaman reippaasti loppukypsennyksen ajaksi. Se ei käynyt ihan yksinkertaisesti, jouduin pitämään luukkua jonkin aikaa auki että sain lämmön laskemaan vaaditut 60-70 astetta lopun vajaan 15 minuutin ajaksi.

Pussista tuli avatessa miellyttävä savuinen tuoksu, mutta kala ei näyttänyt savustetulta, vaan höyryssä kypsennetyltä - no, ihmekö tuo, kun tiiviissä pussissa kypsennetään. Uitin silti kalan vielä suolavedessä ennen tarjoilua. Savun maku lopputuloksessa oli hyvin mieto. En tiedä onko tämä ihan tarkoituksellista, vai olisiko pussin sisältö päässyt vähän väljähtymään epämääräisen ajan keittiön laatikossa viereksiessään.

"Savukala" sai kaverikseen tällaista peruna-kananmunapöperöä, johon olen ihastunut alun perin Lähi-idässä. Tämä lisuke sopii erinomaisesti lämpimän päivän lounaalle tai saunan päälle nautittavaksi.

Peruna-kananmunapöperö savukalalle (neljälle)

6-8 jauhoista perunaa, keitettynä ja kuorittuna

3 kovaksikeitettyä kananmunaa

pari kevätsipulia tai iso nippu ruohosipulia

kourallinen persiljaa

suolaa, valkopippuria

loraus neitsytoliiviöljyä

Tilsi perunat ja kananmunat haarukalla karkeaksi muusiksi. Silppua kevätsipuli/ruohosipuli ja persilja. Sekoita peruna-munamuusiin sipuli- ja persiljasilppu, suola, valkopippuri ja oliiviöljyä sen verran että perunaseos sopivasti kostuu.

Sieni-pekonipiirakka

2011-05-27T19:03:00.000+03:00

Tarkoitukseni oli tehdä parsa-pekonipiirakkaa, siis tätä, mutta lähikaupassa ei ollut parsaa. Koska olin tulossa töistä ja olin nälkäinen, en jaksanut lähteä kauemmas parsaa etsimään, vaan päätin tehdä sen sijaan sieni-pekonipiirakan samalla ohjeella - paitsi että jätin sitruunamehun pois, laitoin tuoretta timjamia ja persiljaa ja unohdin täytteestä kananmunat. Viimemainitut olisi kyllä kannattanut muistaa, nyt täyte jäi löysäksi. Oikaisin myös käyttämällä valmista piirakkataikinaa, jota en vaivautunut esipaistamaan. Viitseliäämpi voi tehdä taikinan esimerkiksi alla olevan Soppakellarista nyysimäni ohjeen mukaan.

Sieni-pekonipiirakka

pohja:
100 g voita
2½ dl vehnäjauhoja
2-3 rkl kylmää vettä

(ripaus suolaa)

Nypi sekaisin pehmeä voi ja jauhot (joihin olet sekoittanut suolan, jos käytät). Lisää varovasti sen verran vettä, että saat aikaan taikinan, josta voi muovata pallon. Painele taikina piirakkavuoan pohjalle ja esipaista 10-15 min.

täyte:
200 g pieniä herkkusieniä
1 paketti (170 g) pekonia
1 keskikokoinen sipuli
1-2 valkosipulinkynttä
3 munaa
150 g ranskankermaa
1 dl kuohukermaa
1 dl parmesania raasteena
reilusti tuoretta, silputtua timjamia ja persiljaa
mustapippuria myllystä

Puhdista ja puolita sienet. Viipaloi pekoni. Kuori ja silppua sipuli ja murskaa kuorittu valkosipulin kynsi. Paista ensin pekoni reippaalla lämmöllä, ja sen jälkeen ruskista sienet pekonin rasvassa. Lopuksi hauduta sipuli ja valkosipuli pehmeäksi (lisää tarvittaessa voita/rypsiöljyä).

Sekoita ranskankerma, kuohukerma, parmesaaniraaste, kananmunat, yrtit ja pippuri kulhossa.

Jos käytät valmistaikinaa, vuoraa tässä vaiheessa taikinalla pyöreä tai suorakaiteen muotoinen piirakkavuoka. Levitä sipulisilppu ja pekoni taikinapohjalle. Kaada sitten ranskankermaseos päälle, ja lopuksi asettele pinnalle sienenpuolikkaat. Paista uunissa 200 asteessa n. 30 minuuttia tai kunnes reunat ja täytteen pinta ovat saaneet väriä.

Maku oli kohdallaan, mutta voisiko mitään muuta ollakaan, kun täytteenä on sieniä ja pekonia? Määrän olisi voinut saman tien kaksinkertaistaa kolmelle aikuiselle ja yhdelle lapselle.

Parsapiirakkaa sitten seuraavalla kerralla.

Perunarösti

2011-05-17T15:17:00.000+03:00

Olemme yrittäneet joskus ennenkin tehdä röstiperunoita, mutta onnistumisprosentti on ollut aika huono. Perunat ovat jääneet turhan raaoiksi. Hiljattain ari oli laittamassa meillä ruokaa, ja lisäkkeeksi äijä ehdotti röstiperunoita. Koska aiemmilla ohjeilla emme ole päässeet tyydyttävään lopputulokseen, päätin kysyä googlelta, joka tarjosi meille Hellapoliisin pannunkokoisen perunaröstin.

Menimme vähän oikotietä onneen, koska emme (silkkaa huolimattomuuttamme, myönnetään) esipaistaneet raastetta. Lopputulos oli meistä kuitenkin kypsyydeltään onnistunut - ehkä salaisuus oli kypsentämisessä kannen alla? Suolaa oli alkuperäisessä ohjeessa meille ihan liikaa, koska sitä tuli melkoisesti myös käyttämästämme juustosta (mustaleimainen emmental). Siispä toisen oton teimme vähemmällä suolalla ja juustolla. Laitoimme myös seokseen paprikan sijasta muskottia, ja tällä kertaa olimme erittäin tyytyväisiä lopputulokseen. Tässä tuunattu ohje:

Perunarösti (2,5 annosta)

3-4 jauhoista perunaa

1 keskikokoinen sipuli

jauhettua muskottipähkinää

mustapippuria, suolaa

voita paistamiseen

pinnalle:

juustoraastetta

Raasta perunat ja sipuli. Sekoita joukkoon mausteet. Kuumenna paistinpannu ja sulata siinä voi. Painele perunasipuliseos pannuun melko ohueksi kakuksi ja peitä kannella. Anna paistua kannen alla kunnes alapinta on saanut kauniin ruskean värin. Käännä sitten rösti kannen avulla - tässä välissä pannuun voi lisätä hieman rasvaa. Sirota käännetyn röstin pinnalle juustoraaste ja peitä taas kannella. Paista kunnes toinenkin puoli on saanut väriä ja tarjoa heti.

Raakaa ruokaa

2011-05-16T22:25:00.000+03:00

Hesarissa oli jo aikaisemmin keväällä juttu raakaruuasta. En usko että ikinä alan valmistaa raakapuuroja saati että siirtyisin kokonaan raakaravintoon, mutta tämä Outi Rinteen "raaka pasta primavera" vaikutti houkuttelevalta, vaikkei sillä minusta pastan kanssa mitään tekemistä olekaan.

Tein annoksesta kerralla noin puolet. Omaan makuuni valkosipulia saisi olla vähemmän, nyt sen maku oli minusta turhan hallitseva. Primavera vaikuttaa ihanteelliselta vaikkapa kesäiselle lounaalle.

Macadamia-kastiketta tein täyden määrän, se tuntuu säilyvän jääkaapissa suljetussa purkissa muutaman päivän. Se muuten sopi mainiosti myös pinjansiemenillä ja mintulla maustetun couscousin kanssa.

Raaka pasta primavera (puolikas annos)

1 keskikokoinen kesäkurpitsa

2 porkkanaa

1 kevätsipuli

2,5 dl tuoreita herneitä

1 valkosipulinkynsi puristettuna
puolikkaan sitruunan mehu

0,5 - 1 tl juoksevaa hunajaa

1,5 rkl kylmäpuristettua oliiviöljyä

ripaus hienoa merisuolaa

mustapippuria myllystä

kastike (koko annos):

1,25 dl macadamiapähkinöitä (liota yön yli runsaassa vedessä)

2,5 dl vettä

1-2 tl sitruunamehua

1 tl juoksevaa hunajaa

0,5 tl suolaa

1 valkosipulinkynsi

mustapippuria

koristeeksi: tuoretta persiljaa tai basilikaa

Aloita laittamalla pähkinät edellisenä iltana likoamaan.

Suikaloi kesäkurpitsat ja kuoritut porkkanat pitkittäin perunankuorimaveitsellä tai juustohöylällä. Sekoita joukkoon sitruunamehu, suola, valkosipuli, hunaja ja mustapippuri. Anna marinoitua puoli tuntia. Kaada neste pois.

Viipaloi kevätsipuli. Lisää se, oliiviöljy, sipuli ja herneet kesäkurpitsa-porkkanaseokseen ja jatka marinointia vielä toiset puoli tuntia.

Tee sillä aikaa kastike: kaada liotetuista pähkinöistä vesi. Jauha pähkinät tehosekoittimessa hienoksi rouheeksi. Lisää sitten vähitellen vettä kunnes seos on kermamaista ja sileää. Lisää muut kastikkeen ainekset.

Kaada pähkinäkastike kesäkurpitsa-porkkanaseoksen joukkoon, koristele persiljalla tai basilikalla.

(koristeyrtit unohtuivat, niin kuin näkyy)

Täytetty taimen

2011-05-15T10:23:00.001+03:00

Äitienpäivän juhlintamme oli tavallista pienimuotoisempaa Karhuherran muiden menojen vuoksi. Varhain nautittu aamiainen poikkesi tavanomaisesta vain kortin ja lahjojen osalta. Pojan kanssa kävimme sentään päivällä keräämässä valkovuokkoja.

Päivällisen valmistaminen jäi myöhään iltaan, joten sekään ei saanut ihan tavanomaista määrää huomiota osakseen. Jo perinteeksi muodostunut parsa siinä toki esiintyi, tällä kertaa ilmakuivattuun kinkkuun käärittynä ja grillattuna:

Pääruuaksi laitoimme yrteillä täytettyä kalaa, jonka kehittelin yhdistämällä kahta aiemmin hyväksi havaittua reseptiä, uunitettua nieriää ja yrttikalaa. Hyvää tuli tästäkin.

Jos kalan käsittely tuntuu hankalalta, kokonaisena uunissa paistettu kala on sieltä helpoimmasta päästä. Käyttämämme kala oli Ahvenanmaalla kasvatettua taimenta, mutta tämän ruokalajin voi valmistaa monesta muustakin kalasta.

Yrteillä täytetty taimen

1 noin kilon painoinen taimen, sisälmykset poistettu

hienoa merisuolaa

täyte:

1 dl kuivaa vaaleaa leipää muruina

reilusti silputtua basilikaa, minttua, persiljaa, rosmariinia ja timjamia

1 kevätsipuli silputtuna

yhden sitruunan raastettu kuori

oliiviöljyä

suolaa

lisäksi

loraus valkoviiniä

Huuhdo ja kuivaa kala. Hiero suolaa kalan vatsaan. Halutessasi leikkaa vielä pyrstöä auki jonkin matkaa, jotta saat täytettä sinnekin. Siirrä kala voideltuun uunivuokaan.

Valmista täyte: silppua yrtit, viipaloi kevätsipuli, raasta sitruunankuori ja sekoita kaikki leivänmuruihin. Mausta ripauksella suolaa. Lisää oliiviöljyä sen verran että lopputulos on tahnamainen. Täytä kalan vatsa yrttiseoksella. Kaada lopuksi vuokaan sen verran valkoviiniä että sitä on joka puolella kalan ympärillä mutta ei kovin syvälti.

Paista uunissa 200 asteessa n. 40 minuuttia (isompi kala tarvitsee pidemmän kypsymisajan).

Poista kalasta päällimmäisen kyljen nahka tarjolle tuodessa. Kypsästä kalasta nahka ja ruodot irtoavat helposti.

Hei hoi hauki!

2011-05-06T11:29:00.000+03:00

Pekonilla on viime aikoina hunnutettu meillä vaikka mitä.

Haukea on yleensä tavattu ruokapöydässämme joko pannulla paistettuna tai uunissa kypsennettynä pestohaukena. Herkutellaan kalalla -kirjasta löysin kuitenkin kiinnostavan kuuloisen ohjeen pekonihauelle. Haukihan on varsin kuivalihainen kala, jonka takia sitä ei sellaisenaan yleensä uunissa valmisteta. Pekoni puolestaan sopii (melkein) kaikkeen, miksi ei siis kalallekin.

Pekonihauki (kolmelle)

n. 1 kg hauki

6 siivua pekonia (ks. kommentit)

8 salvian lehteä

suolaa, valkopippuria

Perkaa hauki, jos et pyytänyt kalakauppiasta sitä tekemään: poista sisälmykset ja kidukset ja suomusta.

Huuhtele ja kuivaa hauki.

Hiero hauen mahaan valkopippuria ja suolaa ja laita sinne salvianlehdet. Hiero hieman suolaa myös hauen kylkiin ja selkään. Leikkaa hauen selkäpuolelle viiltoja, joihin työnnät löysälle rullalle käärityt pekoniviipaleet. Siirrä hauki isoon uunivuokaan ja paista 175-asteisessa uunissa n. 30 min (jos laitat isomman hauen, pidennä paistoaikaa). Valele välillä haukea paistoliemellä.

Meidän hauestamme ei lientä irronnut valelemiseen riittävää määrää. Lopputuloksessa ei silti ollut mitään varsinaista vikaa, vaan hauki oli pysynyt mehevänä uunissa. Pekoni ja salvia olisivat kuitenkin saaneet mielestämme maistua enemmän, joten lisäämme niitä ensi kerralla. Uskoisin että jos paistolientä olisi tullut riittävästi hauen valeluun, se olisi tuonut enemmän pekonin aromeita myös itse kalaan. Haukemme oli kuitenkin laiha kevätkala, kenties kesän ajan lihoneesta syyshauesta irtoaisi enemmän nestettä. Pekonin määrän lisäys epäilemättä auttaa myös.

Pekonilla hunnutettu hirvenpaisti

2011-05-05T18:29:00.000+03:00

Olemme laittaneet hirvenpaistia muutaman kerran, mutta hiukan uhkarohkeasti lähdin vappuna laittamaan sitä "omasta päästäni" hiukan paahtopaistin tapaan. Pakastettu paisti sai mennä jäisenä marinadiin, jossa se hiljakseen suli vuorokauden verran. Välillä käänsin paistia jotta marinointi olisi tasainen. Jotta paisti ei kuivuisi uunissa, päätin kietoa sen pekoniin. Tämä toimi, ja lopputuloksesta tuli sangen onnistunut.

Ihan niin vakuuttunut en ollut hirvelle laatimastani kastikkeesta, jonka keittelin kokoon paistoliemestä ja punaviinistä ja vähän kaikesta muustakin mitä kaapista löytyi, vaikka muut syöjät sitäkin hyväksi kehuivat.

Marinadi hirvenpaistille

punaviiniä

rypsiöljyä

suolaa

mustapippuria

katajanmarjoja

rosmariinia

Pekonihunnutettu hirvenpaisti (3-4:lle)

n. 600 g hirvenpaisti

n. 8 siivua pekonia

Ota hirvenpaisti marinadista ja kuivaa se. Paista siihen kuumalla pannulla nopeasti paistopinta, etteivät nesteet karkaa paistista uunissa. Hiero pintaan suolaa ja mustapippuria. Kiedo sitten paisti pekonisiivuihin. Työnnä paistiin paistomittari sen paksuimpaan kohtaan. Paista 200 asteisessa uunissa kunnes paistin sisälämpötila on 60 astetta. Ota paisti uunista ja kääri folioon vetäytymään ainakin 10 minuutiksi. Ota liemi talteen. Leikkaa paisti ohuiksi siivuiksi ja siirrä lämmitettyyn tarjoiluastiaan - paistuneen pekonin voi tarjota paistin ohessa.

Kastike

hirven paistoliemi (n. 1,5 dl)

saman verran punaviiniä kuin paistolientä

maun mukaan:

1-2 rosmariinin oksaa

pari ruokalusikallista punaherukkahilloa

loraus kermaa

kuusenkerkkäsiirappia
mustapippuria

(suolaa)

Mittaa kasariin paistoliemi ja punaviini ja lisää joukkoon pari rosmariinin oksaa. Keitä reippaasti kokoon, lisää pari ruokalusikallista punaherukkahilloa ja loraus kermaa, mausta kuusenkerkkäsiirapilla ja mustapippurilla ja tarkista suola (paistoliemi on aika suolaista).

En osaa antaa mitään tarkkoja määriä kastikkeen maustamiseen käytetyille aineksille, koska lisäilin niitä näppituntumalla, maistellen lopputulosta.

Kevään juhla

2011-05-03T20:02:00.001+03:00

Meille on muodostunut perinteeksi nauttia vappupäivänä myöhäistä lounasta/varhaistä päivällistä sisareni - ja nyttemmin myös hänen kumppaninsa - kanssa. Yleensä me vastaamme pääruokapuolesta, ja siskoni Päivätär, joka omaa huomattavasti enemmän taipumuksia leipomiseen kuin allekirjoittanut, hoitaa jälkiruuan.

Ilman parsaa tämä alkavan kevään juhla-ateria ei tietenkään suju, joten alkupalaksi söimme parsasalaattia. Parsat grillattiin, ja niiden seurana tarjottiin salaatteja, kirsikkatomaattia ja ilmakuivattua kinkkua, joista varsinkin viimemainittu sopii parsan kaveriksi erinomaisesti.

Tällä kertaa toinen ruokavieraistamme oli etukäteen toimittanut meille hirven paistin, joten pääruokalajin valinta oli helppoa. Kevät on myös maa-artisokan sesonkia. Siksipä pekonihuntuun kiedottu hirvipaisti sai seurakseen kermalla parannetun maa-artisokka-perunapyreen. Sienikastike hirvelle olisi mielestäni tuntunut syksyiseltä, joten sävelsin kastikkeen paistoliemestä ja punaviinistä. Ruokapöydässä tosin tuli puheeksi että korvasienikastike olisi tietysti käynyt vallan hyvin keväiseen teemaan.

Pääruaan jälkeen nautimme juustoja, keksejä ja viikuna- sekä taatelihilloja (jotka ensinmainittuja lukuunottamatta olivat myös Päivättären käsialaa).

Aterian loppuhuipennuksen muodosti Päivättären laatima vadelmin, karhunvatukoin ja pensasmustikoin koristeltu pavlova, josta jäi ihanan kesäinen jälkimaku.

Tervetuloa kevät!

Filee Wellington

2011-05-01T12:35:00.001+03:00

Pääsiäismaanantain pääruoka oli Arin toissa kesänä meille esittelemä filee Wellington. Ohje, jonka olemme siis saaneet Arilta, on alkujaan Paul Gaylerin kirjasta Pihvi. Laitan sen tähän alkuperäisessä muodossa, vaikka toteutuksemme erosikin paikoin alkuperäisestä - liha oli naudan ulkofileetä, sienet herkkusieniä ja madeirankin tilalla meillä oli marsalaa.

Filee Wellington

50 g suolatonta voita
3 salottisipulia hienonnettuina
250 g portobelloja hienonnettuna
1 dl kuivaa valkoviiniä
50 g tuoreita vaaleita leivänmuruja
suolaa ja vastajauhettua mustapippuria
2 rkl auringonkukkaöljyä
1 kg keskiosasta leikattua naudan sisäfileetä
600 g valmista lehtitaikinaa
vatkattua kananmunaa voiteluun
1½ dl madeiraa
1 dl vahvaa lihalientä
1 tl arrow-juurta sekoitettuna 1 tl madeiraa

Lämmitä uuni 190 °C. Kuumenna voi paistinpannussa, lisää salottisipuli ja kuullota miedolla lämmöllä noin 2-3 minuuttia eli kunnes sipuli on pehmeää. Nosta lämpöä, lisää sienisilppu ja paista vielä 5 minuuttia eli kunnes se on pehmeää. Lisää valkoviini ja anna porista kaksi minuuttia. Lisää leivänmurut ja mausta suolalla ja pippurilla. Siirrä tehosekoittimeen ja surauta karkeaksi massaksi. Kaavi seos tehosekoittimesta kulhoon ja jäähdytä.

Kuumenna öljy pannussa. Ruskista pinta kuumassa öljyssä kauttaaltaan kullanruskeaksi ja mausta suolalla ja pippurilla.

Kaulitse voitaikina fileen peittäväksi suorakaiteen muotoiseksi palaksi. Leikkaa taikainan reunat siisteiksi ja säästä taikinanauhat koristeeksi. Levitä sieniseosta taikinalevylle, mutta jätä reunoille 3 cm reunus. Voitele reunus kananmunalla. Aseta paistettu filee taikinalevylle ja kääri tiukauksi paketiksi.

Karhuherran taidonnäyte

Laita paisti saumapuoli alaspäin suurelle uunipellille ja voitele taikinakuori kananmunalla. Tuikkaa lihaan paistolämpömittari, jos sellaista käytät.

Valmiina uuniin

Paista uunissa 30-35 minuuttia (sisälämpötila 60-65 astetta) jos haluat jättää lihan mediumiksi. Ota huomioon, että lämpötila nousee ja liha jatkaa kypsymistä vielä jonkin aikaa uunista ottamisen jälkeen.

Lämpötila on noussut 70 asteeseen

Siirrä uunista leikkuulaudalle, anna vetäytyä (vähintään) viisi minuuttia ja leikkaa viipaleiksi.

Valmista kastike keittämällä madeiraa ja lihalientä kokoon kunnes nesteen määrä on vähentynyt lähes puoleen. Suurusta kastike arrowjuuritahnalla, mausta suolalla ja pippurilla ja tarjoile lihan kanssa.

Madeiran puutteessa käytimme kastikkeeseen marsalaviiniä. Kastike ei ollut yhtään hullumman makuista, mutta sen suurustaminen kyllä epäonnistui - joko vika oli reseptin antamissa määrissä tai iäkkäässä arrowjuuri-jauheessa. Arrowjuurisuuruste myös pyrki erottumaan kastikkeesta - olisikohan pitänyt keittää enemmän suuruksen lisäämisen jälkeen?

Liha oli uunissa mittarin kanssa kunnes sisälämpötila oli 65 astetta, mutta jälkikypsymisen tuloksena se pääsi kuitenkin hivenen turhan kypsäksi. Ensi kerralla otamme lihan uunista heti mittari näyttää 60 astetta. Voitaikinakuori kostui pohjasta uunissa, eikä täyte halunnut oikein pysyä mukana kun viipaleita nosteltiin lautaselle. Tärkein oli kuitenkin kohdallaan, eli maku oli hyvä. Lisukkeena nautimme höyrytettyjä ruusukaaleja ja Pastanjauhajilta omaksumiamme lyttypottuja.

Kermainen parsasosekeitto

2011-04-30T00:05:00.000+03:00

Alunperin ajattelimme laittaa parsasosekeiton lampaan alkukeitoksi, mutta sattumusten kautta kävi niin, että päädyimmekin keittelemään keittoa vasta pääsiäismaanantaina. Aioin ensin käyttää jotain reseptiä uudesta Parsa-keittokirjassamme, mutta siinä keitot olivat lähes kaikki valkoisesta parsasta tai eivät muuten houkutelleet, joten lopulta päädyin tuunailemaan viime keväänä koeponnistettua Jamien parsasosekeittoa kermalla ja valkoviinillä. Tällaista viritellystä keitosta tuli:

Kermainen parsasosekeitto (3-4:lle)

500 g vihreää parsaa

n. 0,5 l kasvislientä

1 keltasipuli silputtuna

oliiviöljyä

1 dl kuohukermaa

0,5 dl valkoviiniä

suolaa, mustapippuria

Leikkaa parsoista pois puumaiset tyvet ja leikkaa nuput poikki ja siirrä ne syrjään odottamaan. Pilko parsan varret pätkiksi. Silppua sipuli.

Kuullota sipuli öljyssä kattilan pohjalla. Lisää parsanvarret ja kasvisliemi ja keitä n. 20 minuuttia.

Soseuta keitto. Nosta sitten kattila takaisin liedelle ja lisää kerma, valkoviini ja parsan nuput. Anna kiehahtaa ja tarjoa.

Tein muuten sen virheen, että yritin - ensimmäistä kertaa ikinä - soseuttaa keiton tehosekoittimella. Erittäin huono ajatus. Saatuani keittoroiskeita seinille ja lievän palovamman vasempaan käteen palasin vanhaan kunnon sauvasekoittimeen ja jätän tehosekoittimen jatkossakin suosiolla pirtelöiden sun muiden kylmien juomien sekoitteluun.

Keittoon olen kuitenkin erittäin tyytyväinen. Siihen tuli juuri sellainen pehmeän täyteläinen parsainen maku kuin halusinkin.

Polskaa lampaanviulun tahtiin

2011-04-29T23:56:00.001+03:00

Pääsiäissunnuntaina olimme kutsuneet ystäväperheen kylään. Aterian itseoikeutettu päätähti oli tietysti lammas, tai oikeammin karitsa.

Karhuherra varasi meille ahvenanmaalaisen luomukaritsan viulun jo maaliskuun lopulla. En ollutkaan muistaakseni kokonaista lampaanviulua koskaan ennen paistanut. Reseptien kanssa hieman arvottuani päädyin lopulta toteuttamaan teoksen Reinin lihan vinkein, eli marinoimme viulua pari vuorokautta (ohjeen mukaan jopa 3-4 vrk) yrttiöljyseoksessa, johon päätyi sitruunamehua, rypsiöljyä, suolaa ja valkosipulia sekä reilusti minttua, timjamia, rosmariinia ja salviaa, ja paistelimme sen sitten uunissa mahdollisimman lempeällä lämmöllä (ohjeessa 100-125 astetta). Kaasu-uunissa tämä tarkoitti kahta tuntia noin 160 asteessa, joka on alin lämpötila jonka uunimme tuottaa. Aina välillä kieltämättä harmittavat nuo uunin rajoitukset, vaikka kaasuliettä en sähköiseen vaihtaisi, enkä totta puhuen toistakymmentä vuotta kaasulla kokattuani enää oikein osaa sähkölevyjen kanssa pelatakaan.

Estääkseni paistia kuivumasta tyrkkäsin sen paistopussiin, mutta hiukan minua huolestutti missä vireessä karitsan viulu uunista tulee. Lopputulos oli kuitenkin varsin onnistunut. Paistoimme lihan ylikypsäksi, sisälämpötila 80 astetta, ja se oli erittäin mureaa ja silti mehevää juuri niin kuin oli tarkoituskin. Suolaa olisin voinut käyttää reippaammalla kädellä - liian varovainen suolaus on helmasyntini. Itse jäin myös kaipaamaan yrttien makua, tässä varmaankin se pidempi marinointiaika olisi auttanut (ja isompi jääkaappi, jossa viulua olisi mahtunut marinoimaan kauemmin). Kaverikseen karitsa sai rosmariiniuunipottuja ja niin ikään Reinin ohjeella valmistetun punaviinikastikkeen. Maistui muuten lapsillekin.

Punaviinikastike lampaanviululle

(puolet alkuperäisestä ohjeesta)

2 salottisipulia silputtuna

voita

rosmariinin oksa, timjamin oksa

1-2 valkosipulin kynttä viipaleina

2 dl punaviiniä

1 tl (intiaani-)sokeria

2-3 dl demi glace -kastikepohjaa

mustapippuria

Kuullota salotti ja valkosipuli voissa. Lisää sokeri, hämmennä pari minuuttia. Lisää yrtit ja viini. Keitä kovalla lämmöllä kunnes liemi on huvennut puoleen. Siivilöi liemi ja lisää demi glace. Keitä edelleen kunnes liemi saostuu. Vispaa lopuksi kastikkeen joukkoon muutama kylmä voikuutio, älä enää keitä. Mausta mustapippurilla.

Kuvat pitäisi muistaa ottaa ennen kuin ruoka on syöty

- ei aina niin helppoa, jos ruokaa odottaa lauma nälkäisiä lapsia.

Lammasaterian jälkiruuasta vastasivat ruokavieraamme, jotka toteuttivat tuomalleen savariinipohjalle uunijäätelön. Marenkikuorrutuksen alle piilotettiin jäisiä pensasmustikoita, jonka jälkeen koko komeus sai käydä pikaisesti ottamassa väriä kuumassa uunissa. Herkkua!

Sampi on kala

2011-04-26T19:13:00.000+03:00

Pitkänäperjantaina tarjosimme aterian Karhuherran vanhemmille.

Sammen tarina on seuraava: Jokin aika sitten huomasin Hakaniemen hallissa Töölön kalan tiskissä Imatralla kasvatettuja sampia. Tiedusteluuni kerrottiin, että heille tulee tuoreita sampia joka keskiviikko. Koska olen haaveillut sammesta jo pidemmän aikaa, näin tilaisuuteni tulleen ja päätin että pääsiäisen tienoo olisi sopiva hetki sampikokeilulle. Siispä poikkesin keskiviikkona töihin mennessäni Hakaniemen halliin ennen kuin kalat ehtivät päätyä muiden haaveihin. Ohje sampeen luostarin tapaan löytyi Suomi-Venäjä seuran sivuilta.

Sampea luostarin tapaan (4-5:lle)

n. 1,5 kg sampi

esikeitettyjä perunoita

2 isohkoa keltasipulia

250 g puhdistettuja tuoreita tai pakastettuja (herkku-)tatteja

vehnäjauhoja

suolaa
valkopippuria

voita ja rypsiöljyä paistamiseen

mustapippuria

kastike:

1 tl voita

1 tl vehnäjauhoja

1 tlk (200 g) smetanaa
suolaa, valkopippuria

Esikeitä perunat (kuorineen). Viipaloi ne. Kuori sipuli ja leikkaa se renkaiksi. Pilko sienet.

Fileoi puhdistettu, huuhdottu sampi ja poista fileistä nahat.

Kalan pinta on tahmean liman peitossa, joka tarttui alle asetettuun sanomalehteen. Kun alusta vaihdettiin leikkuulautaan, touhu sujui paremmin, vaikka fileointi olikin hiukan konstikasta kalan selässä olevien luulevyjen takia.

Paloittele fileet annospaloiksi. Kieritä kalapalat vehnäjauhoissa, joihin on sekoitettu suolaa ja valkopippuria. Ruskista nopeasti pannussa voin ja rypsiöljyn seoksessa molemmin puolin (käytin sitruunalla maustettua rypsiöljyä). Pitkä paistaminen kuulemma sitkistää sammen lihan. Siirrä paistetut sampipalat isoon uunivuokaan.

Paista sitten perunaviipaleett, sienet ja sipulirenkaat voi-rypsiöljyseoksessa ja mausta suolalla ja mustapippurilla. Siirrä ne uunivuokaan sammen kaveriksi. Minä sekoitin perunat, sienet ja sipulin ensin keskenään, mutta ne voi varmaankin asetella oman taiteellisen näkemyksensä mukaan.

Tee kastike: sulata kasarissa voi ja sekoita siihen vehnäjauhot. Lisää smetana, sekoita hyvin ja lämmitä juoksevaksi. Valele sampi smetanakastikkeella ja gratinoi koko komeutta uunissa n. 10 minuuttia.

Sampi lisukkeineen onnistui yli odotusten. Sampi on kiinteälihainen, vähäruotoinen (vai pitäisikö sanoa -luinen?) ja erittäin hyvänmakuinen kala. Myös tatti-sipuli-perunaseos vei melkein kielen mennessään.

Sampiaterian alkupalana tarjosimme viimeisimmän Ravintola Kielossa nautitun aterian innoittamaa savumuikkusalaattia. Säilötyt Oulujärven savumuikut saivat keväisten herneenversojen, rucolan ja kirsikkatomaattien lisäksi seurakseen omatekoisia perunalastuja sekä valkosipulista, balsamicosta ja oliiviöljystä tehtyä kastiketta.

Marsalaa parsalle

2011-04-25T23:09:00.001+03:00

Työkiireiden ja - matkojen takia Ketun keittiössä on vietetty monta viikkoa hiljaiseloa. Kun Poika oli mummolassa ja itse kävin kotona vain nukkumassa, ruuanlaitto on ollut linjalla "nopeaa, helppoa ja lämmittämistä kestävää". Mahtuu kuluneisiin viikkoihin sentään muutamia kulinaarisiakin hetkiä - kirkkaimpana niistä päivällinen joensuulaisessa Ravintola Kielossa, jonka tarjoomukset hivelivät makuhermojamme jälleen kerran.

Pääsiäisenpyhät tarjosivat kuitenkin tilaisuuden ottaa vahinkoa takaisin kotikeittiössä. Lankalauantain vietimme sentään Karhuherran vanhempien luona hyvissä ruuissa, mutta muuten nautimme pyhistä kokkaillen vaihteleville kokoonpanoille sukulaisia ja ystäviä. Reseptejä ja ruokakokemuksia seuraa sitä mukaa kuin ehdin niitä kirjata. Aloitetaanpa aikajärjestyksessä, eli kiirastorstaista.

Sikäli kuin ei ole vielä käynyt ilmi, olen hulluna paitsi kalaan ja sieniin - joista lisää hiukan myöhemmin - myös parsaan. Niinpä en tietenkään malttanut olla ostamatta kirja-alessa hyppysiini sattunutta Parsa-keittokirjaa, jonka ääressä olen sen jälkeen unelmoinut keväästä. Kiirastorstain iltana aloittelimme pääsiäisenviettoa ja avasimme samalla parsakauden grillaamalla parsoja - tällä kertaa pihvien seuraksi. Parsa-kirjasta pihvien ja parsan kaveriksi löytyi tämä marsalakastike, joka kirjassa tarjottiin kokonaisena paistetun fileen seurana, mutta mielestämme sopi hyvin myös pihveille. Ainoana miinuksena mainittakoon että kastike on kovin ohutta ja sitä voisi harkita suurustavansa. Viinissä hautunut punasipuli sopi hyvin grillatun parsan kanssa, keitetylle se olisi ehkä ollut turhan hallitseva?

Marsalakastike parsalle ja naudanlihalle

1 salottisipuli silputtuna

oliiviöljyä

0,5 dl punaviiniä

0,75 dl marsalaviiniä

2 rkl voita

Kuullota sipuli tilkassa öljyä. Lisää punaviini ja hauduta sipuli siinä pehmeäksi. Lisää myös marsala ja keitä kokoon. Mausta kastike suolalla ja pippurilla ja lopuksi sekoita joukkoon voi pieninä nokareina.

Kevään korvalla

2011-03-31T22:17:00.000+03:00

Maaliskuu on lopuillaan - kevät tulee, vaikka rännän tuiskutessa taivaalta ei siltä tuntuisikaan. Kohta alkaa parsakausi, ja pian sen jälkeen putkahtelevat korvasienet maasta. Meillä oli maanantai-iltana syytä pieneen juhlaan, ja virittäydyimme keväisiin tunnelmiin säästä huolimatta herkuttelemalla paistetulla hauella keväisen korvasienirisoton kera.

Tein risoton näppituntumalla, muistellen ihanaa korvasienirisottoa jota sain viime keväänä eteeni Rodolfossa. Aivan niin herkulliseen lopputulokseen en päässyt - mikä lienee Rodolfon risoton salaisuus? - mutta onnistunutta tämäkin risotto oli.

Korvasienirisotto (lisäkkeeksi neljälle)

n. 10 kuivattua korvasientä*

1 salottisipuli silputtuna

oliiviöljyä (/voita)

300 g risottoriisiä (Vialone tai Arborio)

vajaa litra kuumaa kasvislientä

n. 1 dl valkoviiniä

n. 1 dl vasta raastettua parmesaania

muutama nokare voita

suolaa

* Liota kuivattuja korvasieniä pari tuntia. Kaada liotusvesi pois ja huuhdo sienet. Sen jälkeen keitä ne kuten tuoreetkin sienet 2x5 min välillä vettä vaihtaen. Lopuksi huuhdo sienet kylmällä vedellä ja purista liika vesi pois.

Valmista kasvisliemi - minä tein omani Reformi-liemijauheesta. Omatekoinen liemi olisi varmasti paras (pitäisikin kokeilla - ehkä sillä saisin risottoon sen hakemani täyteläisen maun!). Pidä liemi kuumana.

Silppua salotti ja pilko esikäsitellyt korvasienet melko reilunkokoisiksi paloiksi. Sen jälkeen kuumenna laakeassa kasarissa öljy tai voi ja kuullota sipulisilppua ja sieniä. Lisää riisi ja kuullota se sekoitellen miedolla lämmöllä.

Sen jälkeen ala lisätä kasvislientä vähän kerrassaan riisin sekaan. Pidä risotto miedolla lämmöllä, niin että liemi pysyy kiehuvana mutta ei haihdu taivaan tuuliin vaan imeytyy riisiin. Sekoittele. Kun liemi on imeytynyt, lisää jälleen hieman lientä ja sekoittele, ja niin edelleen. Maista välillä riisiä. Lopputuloksessa sen pitäisi olla vielä hieman al dente.

Kun riisi alkaa vaikuttaa melkein valmiilta, lisää valkoviini ja anna sen imeytyä riisiin. Lopuksi lisää voinokareet ja juusto ja tarkista suola. Ripota päälle persiljasilppua.

Haukifileestä leikatut annospalat maustoimme kevyesti suolalla ja valkopippurilla ja paistoimme voissa molemmin puolin muutaman minuutin ajan. (Sitruunaöljy olisi kyllä raikastanut makua.) Lopuksi ripotimme haukipaloille vielä sormisuolaa.

Mainintansa ansaitsee myös juomapuoli, itävaltalainen biodynaamisesti viljelty luomuvalkoviini Mainklang Grüner Veltliner. Meistä tämä viini sopi hyvin risoton ja hauen kaveriksi. Kalan lisäksi sitä suositellaan myös äyriäisten ja salaatin seuraksi.

Paholaisen spagettia

2011-03-28T23:53:00.000+03:00

Emme yleensä polkkaa uusintaottoja samasta ruokalajista, mutta tällä kertaa teemme poikkeuksen. Pastanjauhajat järjestivät nimittäin chilireseptikilpailun, johon tämä ruoka tuntui sopivan kuin nenä päähän. Aikaisempi polkkaus on jo aika vanha, ja olemme hieman tuunailleet reseptiä sen jälkeen. Alkuperäinen ohje on jälleen peräisin Enkovaara-Astraldin Pastatiedosta.

Tulisuutta tulee sekä tabascosta, pienistä kuivatuista chileistä että tuoreesta chilipalosta, jonka tulisuuden jokainen voi tietysti valita makunsa mukaan, me olemme käyttäneet melko mietoja pitkiä, punaisia chilejä, joista tulee kauniita sattumia pastan joukkoon. Sukulaisuuden carbonaraan huomaa helposti, mutta siinä missä carbonara on Pojan herkkua, tämä olisi liian tulista Pojan makuun. Toisaalta loppuvaiheessa sekaan lisättävä konjakki ei sekään sopisi lapsille.

Paholaisen spagetti (neljälle)

(spaghetti al diavolo)

400 g spagettia

2-3 viipaletta pekonia
nokare voita tai 3 rkl oliiviöljyä

Kananmunaseos:
4 huoneenlämpöistä kananmunaa
reilu 1 dl raastettua parmesaania
6 viipaletta peperoni-makkaraa (ei liian ohutta)
1/4 tl mustapippuria
15 tippaa tabascoa

Konjakkikastike:
50 g voita
0,75 dl hyvää konjakkia
4-5 tippaa tabascoa
20 tippaa Worcestershire-kastiketta
1/4 tl valkopippuria
1/4 tl mustapippuria
1 pitkä, mieto chilipalko
4 rkl kermaa

Ruuanlaitto kannattaa aloittaa laittamalla pastan keitinvesi kiehumaan. Sillä välin voi hoitaa kastikkeen valmistelut: pekonin ja peperonin paloittelun, parmesaanin raastamisen, chilipalon viipaloinnin (poista siemenet), munien rikkomisen tarjoiluastiaan sekä kaikkien muiden tarpeiden ottaminen valmiiksi esille. Itse kastike valmistuukin sitten nopeasti.

Ruskista pieniksi paloiksi leikattu pekoni parin pikkuchilin kanssa voissa tai öljyssä. Ota chilit pois jos et halua todella tymäköitä chiliyllätyksiä lautasellesi, pidä pekoni lämpimänä. Sekoita lämmitetyssä tarjoiluastiassa kananmunat, parmesaani ja pilkotut peperoni-viipaleet ja mausta mustapippurilla.

Valmista konjakkikastike: sulata voi pienessä kattilassa mutta älä ruskista sitä. Lisää puolet konjakista sekä tabasco ja Worcestershire-kastike ja pippurit. Lisää sitten maustepaprika ja kerma, anna samalla kastikkeen lämmetä koko ajan kevyesti sekoittaen, ettei kastike pääse kiehahtamaan. Lisää loppu konjakki kastikkeeseen juuri ennen pastan päälle kaatamista.

Keitä pasta vedessä, johon on suolan lisäksi pantu pari kuivattua pikkuchiliä. Kun pasta on kypsää, ongi pikkuchilit pois keitinvedestä, valuta spagetti ja kaada se nopeasti tarjoiluastiaan kananmunien päälle. Lisää lämpiminä pidetty pekoni ja kuuma konjakkikastike. Sekoita hyvin ja tarjoa heti parmesaaniraasteen kanssa.

Arviomme mukaan kastikkeen laatimiseen menee suunnilleen yhtä paljon aikaa kuin pastaveden kuumennuksessa ja pastan keittämisessä. Kun kaikki muu on saatu valmiiksi, pastakin on valmista valutettavaksi. Pasta kumotaan tarjoiluastiaan, päälle kaadetaan pekoni ja konjakkikastike samalla sekoittaen. Tarkoitus on saada pastan ja muiden lämmöllä munaseos aavistuksenomaisesti kypsymään samoin kuin Carbonarassa.

Onnistuessaan tässä kastikkeessa tuntuu erilaisten chilien aikaansaama lämpimän tulisten makujen sinfonia. Sopii erityisen hyvin näin kylmään vuodenaikaan.

Tattipasta

2011-03-20T17:24:00.000+02:00

Jälleen yksi helppo ja herkullinen kastike Enkovaara-Astraldin Pastakirjasta. Tämän tomaattisen tattikastikeen voi varmasti tehdä myös kuivatuista, liotetuista tateista, mutta meillä on toistaiseksi riittänyt pakastettuja. Enkovaara-Astraldi ehdottaa kokeiltavaksi saman kastikkeen kanssa myös muita metsäsieniä.

Penneä tattikastikkeessa (neljälle)

400 g penneä

250 g puhdistettuja, viipaloituja (kuutioituja) herkkutatteja

2 valkosipulinkynttä

oliiviöljyä*

100 g amerikanpekonia

2 dl kuivaa valkoviiniä

400 g hyvää tomaattimurskaa

suolaa, mustapippuria

hienonnettua persiljaa

Puhdista ja viipaloi tatit ohuiksi viipaleiksi (omamme oli pakastettu kuutioituna).

Lorauta korkealaitaiseen pannuun oliiviöljyä. Ruskista kuorittu, karkeasti hienonnettu valkosipuli kevyesti oliiviöljyssä. Lisää pieneksi viipaloitu pekoni ja tatit. Paista kovalla lämmöllä n. 10 min että pekoni hieman ruskistuu ja tateista irtoava neste haihtuu.

Lisää viini, sekoita ja lisää tomaattimurska. Mausta suolalla ja pippurilla.

Anna poreilla miedolla lämmöllä noin 30 min. Jos kastike näyttää kiehuvan liikaa kokoon, lisää siihen hieman pastankeitinvettä. Tarkista maku.

Kastikkeen hautuessa keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan ja valuta se hyvin. Sekoita pasta kastikkeen joukkoon ja lisää päälle hienonnettu persilja. Tarjoa halutessasi lisänä parmesaania.

* Alkuperäisessä ohjeessa oliiviöljyä on 1 dl. Minulle lopputulos on kuitenkin silloin liian öljyinen. Mielestäni öljyn määräksi riittää, kun se peittää pannun pohjan.

Gluteeniton piirakka

2011-03-17T14:53:00.000+02:00

Menneen lauantain vierasvaraksi värkkäsin äitini kanssa tällaisen helpon piirakan. Ohje on äidin muistin mukaan, alunperin kuulemma tattarijauhopussista löytynyt.

Gluteeniton kinkkupiirakka

pohja:

100 g voita

3 dl tattarijauhoja

1 tl leivinjauhetta

0,5 tl suolaa

1 dl vettä, maitoa tai kermaa

täyte:

3 munaa

1 tlk (120 g) smetanaa

200 g palvikinkkua kuutioina

150 g raastettua emmentalia

ripaus valkopippuria

silputtua persiljaa

Sekoita kuivat ainekset nyppimällä pehmeään voihin. Lisää neste. Painele taikina piirakkavuokaan ja paista pohjaa uunissa 200 asteessa 10-15 min kunnes reunat saavat aivan hieman väriä.

Valmista täyte sekoittamalla kaikki ainekset kulhossa keskenään ja kaada ne pohjan päälle. Paista vielä 15-20 min kunnes täyte saa väriä.

Minusta piirakan pohjasta tuli turhan kuiva, tosin on vaikea sanoa kuinka paljon siihen vaikutti kaasu-uunin sammuminen välillä kesken paiston. Kokeilisin ehkä silti lisätä pohjaan vähän rasvaa tai nestettä tai molempia, tai vaikka smetanaa, niin kuin uusimman Hesarin Ruoka-liitteen venäläisissä piirakoissa. Täytettäkin voisi huoleti tehdä vähän reilumman annoksen. Nyt tattarin maku hallitsi mielestäni piirakkaa liikaa.

Kinkun sijasta piirakan täytteeseen voi käyttää myös savukalaa, ja tuskinpa kevyesti ruskistetut sienetkään, joko kinkun kanssa tai ilman, olisivat huono yhdistelmä.

Patakukko

2011-03-13T19:00:00.000+02:00

Patakukolla (Gallus piscosus var. ollarius) ei nimestään huolimatta ole mitään tekemistä Coq au vin'in kanssa, vaan se on läheistä sukua kalakukolle (Gallus piscosus), joka, kuten kaikki tietävät, ei ole lintu-, vaan kalaruoka. Lentävästä kalakukosta (Gallus piscosus var. volans) on tosin tiettävästi myös havaintoja, mutta sitä on parempi olla panematta pataan ollenkaan. Epäilemme että nimestään huolimatta G. piscosus var. volans ei ole mitään sukua sen enempää kaloille kuin linnuillekaan.

Mainio patakukko syntyy katiskaan uineista peratuista pikkuahvenista leivinuunissa miedolla lämmöllä ja pitkällisellä haudutuksella, mutta koska meillä ei ole tähän hätään sen enempää leivinuunia kuin katiskaakaan, korvaamme ahvenet pikkumuikuilla, joiden ruodot pehmenevät lyhyemmässä ajassa.

Patakukko muikuista

täyte:

1 kg pieniä, perattuja muikkuja

300 g amerikanpekonia, puolita viipaleet
suolaa

taikinakansi:

n- 2-2,5 dl ruisjauhoja
vettä
suolaa
tilkka öljyä/sulatettua voita

Perkaa muikut poistamalla päät ja sisälmykset. Lado muikut tiiviisti kerroksittain pekonin kanssa korkealaitaiseen uunivuokaan, ripottele suolaa väliin. Laita päällimmäiseksi kerros pekonia.

Tee taikinakansi: Sekoita ruisjauhoihin hieman suolaa. Lisää vettä sen verran, että saat aikaan melko löysän mutta koossa pysyvän taikinan. Lisää loraus öljyä tai sulatettua voita että taikina irtoaa käsistä eikä kovetu uunissa. Pyöräytä taikina palloksi käsissä, litistä sitä hieman ja painele muikku-pekonikerrosten päälle kanneksi jauhojen avulla.

Paista patakukkoa aluksi uunissa 250 asteessa puoli tuntia, että kansi paistuu. Vähennä sitten lämpö 150-180 asteeseen, laita kansi tai folio päälle, ja paista vielä ainakin kaksi tuntia, riippuen kalojen koosta (ahvenia pidempäänkin), että ruodot pehmenevät.

Lopuksi voit voidella uunista otetun patakukon taikinakannen voilla. Leikkaa patakukosta viipaleita syöjille ja tarjoa keitettyjen perunoiden, etikkasäilykkeiden ja/tai salaatin kanssa.

Perinteiset maksapihvit

2011-03-12T14:05:00.001+02:00

Äitini kävi hakemassa Pojan hiihtolomalle mummolaan, ja opetti minulle siinä sivussa muutamien kotiruokaklassikkojen valmistusta.

Maksapihvit, joista en muistaakseni lapsena niin suuresti välittänyt, ovat nykyään herkkuani. Meillä oli Ylimuulin välityksellä Metsäojan tilalta ostettua luomuylämaankarjan maksaa, josta pihvit tehtiin. Maksa oli erittäin hyvälaatuista ja siitä tuli tosi mureat pihvit.

Maksapihvit kastikkeessa (kuudelle)

1 kg naudan maksaa

2 tl suolaa

1,5 dl vehnäjauhoja

2-3 sipulia suikaloituna

voita

vettä

2 dl (ruoka-)kermaa

n. 6 maustepippuria

valinnaisia lisiä kastikkeeseen:

viipaloitua pekonia, ruskistettuna

viipaloituja (herkku-)sieniä, ruskistettuna

Jos mahdollista, yritä valita maksan pala, joka ei näytä kovin kalvoiselta ja suonikkaalta. Leikkaa maksa noin sentin paksuisiksi viipaleiksi, poista veitsellä pintakalvot ja leikkaa pois isot suonet.

Suikaloi sipuli ja hauduta se pehmeäksi voissa paistinpannussa, siirrä kattilaan. Jos haluat kastikkeeseen pekonia tai sieniä tai sekä että, paista ne tässä välissä - pekoni rapsakaksi, viipaloituja sieniä (voissa) sen verren että neste haihtuu, ja siirrä nekin kattilaan.

Sekoita vehnäjauhoihin reiluhkosti suolaa. Pyöräytä maksapihvit jauhoissa ja paista ne vähin erin pannussa niin että pihvi saa kauniin ruskistuneen pinnan eikä tihku enää nestettä. Siirrä valmiit pihvit kattilaan.

Lopuksi kaada pannuun noin litra vettä ja kuumenna se kiehuvaksi. Kaada maksakattilaan vettä ja sen mukaansa irrottamia paistoliemiä niin paljon, että pihvit juuri peittyvät. Lisää muutama maustepippuri ja hauduta pihvejä n. 20 min hiljaisella tulella. Lisää kerma, ja hauduttele kastiketta vielä kymmenkunta minuuttia. Tarkista suola.

Tarjoa maksapihvit ja kastike perunamuusin, puolukkasurvoksen ja etikkakurkkujen kanssa. Meidän kastikkeessamme oli tällä kertaa lisänä herkkusieniä.

Syökää kalaa!

2011-03-11T22:31:00.000+02:00

Olen viettänyt lapsuuteni kesät vuoroin meren ja järvenrannalla, ja rakastan kaikkia kaloja - ahventa, kuhaa, siikaa, muikkuja, lohta sukulaisineen, haukea, silakkaa ja kilohailia. Maistuupa minulle lahna ja särkikin, varsinkin jos sitä sattuu saamaan tuoreeltaan savustettuna. Hiljattain kokeilemamme tomaattikastikkeeseen säilötty särki hakkasi mielestäni sardiinin mennen tullen. Kala on terveellistä, ja useimmiten kotimainen kala on myös ekologinen vaihtoehto, kuten WWF:n uudesta kalaoppaasta selviää.

Kotimaisessa kalassa on kuitenkin yksi ikävä puoli - hinta. Kilo kotimaista kuhaa tai siikaa fileenä, jos sitä välillä löytyykin, maksaa neljättäkymmentä euroa. Edullisemmaksi tulee - ja isomman valikoiman ääreen pääsee - jos ostaa kalansa hallista kokonaisena, mutta kaikilla ei siihen ole mahdollisuutta. Markettien kalatiskeissä uiskentelee useimmiten lähinnä kirjolohta ja norjalaista kassilohta. Silakkaakaan ei kuulemma kannata enää pitää valikoimassa, kun sitä ei osteta kuin jouluna.

Otan nyt tämän Ketun keittiön kuudennen vuoden tehtäväksi laittaa ruuaksi vähintään kerran kuussa kotimaista kalaa, vuoden mittaan mahdollisimman montaa lajia, eri tavoin, ja pienemmällekin budjetille. Alkajaisiksi maailman yksinkertaisesti paras lohikeitto. Jaa miksikö paras? Tietysti siksi että ohje on omalta äidiltäni. Ja niin kuin näette, se on myös äärimmäisen yksinkertainen.

Mummon lohikeitto (n. 6 annosta)

8-10 perunaa

sipuli

vettä

suolaa

6-8 maustepippuria

600-800 g lohta tai kirjolohta, josta ruodot ja nahka on poistettu

2 dl (ruoka-)kermaa

tuoretta tilliä

Kuori ja kuutioi perunat. Kuori ja lohko sipuli. Laita ne kattilaan, kaada päälle sen verran vettä, että ne peittyvät, ja heitä sekaan muutama maustepippuri ja noin teelusikallinen suolaa. Keitä perunat melkein kypsiksi (kokeile kypsyyttä tikulla). Lisää sen jälkeen ruokakerma ja paloiteltu kala. Keitä vielä n. 10 min. miedolla lämmöllä, kunnes kala on läpikypsää. Tarkista suola, ja mausta keitto tuoreella tillillä.

PS. Saimme väliaikatietoja Canonin voinnista. Jokin virtapiiri on hiiltynyt. Varaosan pitäisi ehtiä ensi viikoksi.

Lasilla on väliä

2011-03-10T13:30:00.000+02:00

Jos joku olisi väittänyt minulle tiistaiaamuna, että viinin maku riippuu siitä, millaisesta lasista sen juo, en olisi uskonut, tai olisin väittänyt vaikutuksen olevan korkeintaan juojan korvien välissä.

Osallistuimme siis tiistai-iltana monen muun mukavan ruokabloggaajan kanssa Decanter Oy:n järjestämään viininmaistelutilaisuuteen, jossa pääsimme Essi Mäntylahden opastuksella kokeilemaan erilaisista rypäleistä tehtyjä viinejä sekä niille vartavasten tehdyistä Riedelin laseista, että muista viinilaseista ja muille viineille tehdyistä Riedelin laseista. En ole koskaan ennen ollut maistelemassa viinejä, enkä ole aikaisemmin myöskään oikein mieltänyt, miksi eri viineille on erilaiset lasit. Ällistykseni olikin melkoinen, mutta pakko kai se on uskoa oman haju- ja makuaistinsa todistusta: lasilla ja lasilla todellakin on eroa.

Sauvignon Blanc, joka sopivasta lasista maistuu raikkaan hedelmäiseltä, on vääränlaisesta lasista pelkästään pistävän hapokasta valkkaria. Liian avonaisessa lasissa pehmeä Pinot Noir menettää makunsa kokonaan, ja rehdiksi ja ryhdikkääksi punaviiniksi esittäytynyt Cabernet Sauvignon muuttuukin liian umpinaisessa lasissa hyökkääväksi. Kaikkein hämmästyttävintä oli ehkä se, mitä standardoitu viininmaistelulasi teki kaikille kokeilluille viineille - viini kuin viini oli yksinkertaisesti pahaa.

Pitäisikö nyt sitten ostaa jokaiselle rypäleelle oma lasinsa? Ei sentään, jos ei välttämättä halua hifistellä (ja sijoittaa pientä omaisuutta lasitavaraan). Yksillä hyvillä yleislaseilla pääsee oikein kelpo tulokseen. Itse ajattelisin että valko- ja punaviineille on hyvä olla omat lasinsa, sillä näissä ne suurimmat erot tuntuivat olevan - pieni, kapeasuinen valkoviinilasi tekee tanniinisesta punaviinistä helposti suorastaan kitkerän, kun taas isommasta ja leveämmästä punaviinilasista valkoviinin aromit pääsevät karkuun. Chardonnaylle tosin sopisi hyvinkin suuri ja avarasuinen lasi, mutta mitä muuta siitä voisi tarjota, en tiedä. Punaviinin tällainen kultakalamalja ainakin "tappaa".

Viinien jälkeen maistelimme Marko ja Tiina Laasosen luotsaaman, tämän vuoden alussa aloittaneen Rullan riisipaperirullia, jotka ovat kuulemma maailmalla nouseva ruokatrendi. Meille oli tarjolla kolmea sorttia: tofua ja sientä, lohta sekä ankkaa, kostukkeeksi kala- ja sienikastikepohjaisia dippejä ja seuraksi pirteän tulista salaattia. Pidin kaikista tarjotuista rullista, mutta yhdistelmä ankkarulla + sienikastike oli suosikkini. Läpikuultavat riisipaperirullat ovat kauniita katsellakin. Kaiken lisäksi riisipaperi pitää paketin koossa ja sormet puhtaina. Maistelemaan rullia pääsee tällä hetkellä Helsinki-Vantaan lentokentällä - tai tilaamalla rullia kotiin.

Viinejä ja riisirullia maistellessa ja mukavia jutustellessa ilta vilahti ihan huomaamatta yhdeksään. Siinä vaiheessa meidän täytyi pahoitellen alkaa tehdä lähtöä kotiin, että lapsenvahtikin pääsisi joskus omaansa.

Sattumoisin tiistaina tuli täyteen myös viisi vuotta virtuaalikeittiössämme. Viininmaistelu hyvässä seurassa olikin hieno tapa viettää tätä juhlapäivää! Lisäksi saimme vielä synttärilahjojakin: tilaisuuden emäntä oli pakannut jokaiselle osanottajalle lahjakassit, joista löytyi myös kaksi kappaletta Riedelin jalattomia viinilaseja. Lasin muoto on siis aivan kuin viinilasissa, mutta jalka puuttuu. Laseja piti tietysti testata heti seuraavana iltana viikonlopulta jääneen ruuanlaittovalkkarin jämillä. Viini ei ollut kovin kummoinen, mutta kyllä sieltä Chardonnayn voimainen tuoksu löytyi, nyt kun sitä edellisiltana oli opeteltu haistelemaan. Toisaalta, ehkä tämäkin viini olisi ollut enemmän edukseen siitä isosta Chardonnay-lasista?

Tämä valaistumisen hetki saattaa kyllä koitua vielä meille kalliiksi, koska lasikaapin sisältöä on jo tullut alettua katsella entistä kriittisemmällä silmällä.

PS. Helkan keittiössä oikuttelun aloittanut Canonimme teki myöhemmin täyden lakon ja on edelleen huollossa. Unohdin pokkarin kotiin, ja ottamani kännykkäkamerakuvat tekevät niin laseille kuin rullillekin suunnilleen yhtä paljon oikeutta kuin stardardoitu viininmaistelulasi viinille. Paikalla oli kuitenkin useita kamerallisia lajitovereita, joten kuviakin päässee ihailemaan ennen pitkää esim. Liemessä-blogin tai Sillä sipulin sivuilta.

Alkupaloista voileipätarjottimelle

2011-03-07T23:30:00.001+02:00

Vietimme laskiaisviikonloppua ystäväperheen kanssa. Kun ensin olimme pulkkailleet grillimakkaroiden, pannukakun ja kuuman mehun voimin, siirryimme Kissaemon ja Barytonicin kotiin, jossa makuaistejamme hemmoteltiin jälleen kerran erinomaisen hyvällä ruualla ja juomalla.

Tällä kertaa osallistuimme hemmotteluun sen verran itsekin, että olimme luvanneet huolehtia alkupaloista. Kun pääruuaksi oli luvattu pihviä rosmariiniuuniperunoiden ja punaviinikastikkeen kanssa, ja jälkiruuaksi paahtovanukasta, päätimme nähdä alkupalojen eteen vähän enemmän vaivaa ja laitella muutamia samoista herkuista joita Helkan keittiössä opettelimme valmistamaan.

Kirsikkatomaattihilloke

(Helkan keittiö)

2 salottisipulia suikaleina

1 dl valkoviiniä

2 dl tomaattimehua

200 g kirsikkatomaatteja

loraus valkoista balsamicoa

suolaa, pippuria

hunajaa

oliiviöljyä

Freesaa salottisuikaleet oliiviöljyssä ja lisää suolaa ja pippuria. Lisää valkoviini ja keitä hiukan kasaan. Sen jälkeen lisää tomaattimehu, balsamicoa ja hunajaa. Keitä kasaan noin puolet tai kunnes liemi on sakeutunut. Anna liemen hivenen jäähtyä, lisää siihen kirsikkatomaatit ja jäähdytä.

Savuporotartar

(Helkan keittiö)

250 g savupororouhetta

1 salottisipuli

tuoretta rosmariinia ja timjamia

voita

1/2 suolakurkku

75 g maustamatonta tuorejuustoa

1,5 dl kuohukermaa

1 liivatelehti

suolaa, pippuria

Freesaa kuutioitu salottisipuli ja hienonnetut yrtit voissa ja lisää pororouheeseen. Laita pieni osa kermasta lämpenemään ja vatkaa tuorejuusto ja loppu kerma vaahdoksi. Lisää juusto-kermavaahto ja kuutioitu suolakurkku pororouheeseen. Sulata liotettu liivate lämpimään kermaan ja lisää se massaan. Mausta suolalla ja pippurilla ja jäähdytä.

Sellainen pikku unohdus meille sattui, että liivatelehti jäi porotartarista pois. Onneksi se ei maussa tuntunut.

Marinoitua punasipulia

(Helkan keittiö)

2 punasipulia

0,5 dl sitruunamehua

0,25-0,5 dl sokeria

pippuria, suolaa

loraus rypsiöljyä

Leikkaa punasipuli ohuiksi suikaleiksi. Lisää muut ainekset, sekoita hyvin ja anna maustua seuraavaan päivään.

Lisäksi Karhuherra oli urkkinut taannoin aamiaisella nauttimamme siikamoussen raaka-aineet selville, joten laitoimme sitä kolmanneksi sortiksi. Ainekset yhdistelin arviolta. Lopputulos oli onnistunut, mistä epäilemättä merkittävä ansio kuului Hakaniemen hallista saaliiksi saamalleni tuoreelle, kotimaiselle savusiialle, joka maistui juuri siltä miltä savusiian pitääkin! Siis niin hyvältä että vähältä piti ettei koko siika mennyt ruotiessa.

Siikamousse

puolikas tuore isohko kotimainen savusiika huolellisesti ruodittuna

1,5 dl kuohukermaa

100 g maitorahkaa (1/2 tölkkiä)

silputtua ruohosipulia

(tarvittaessa suolaa)

Silppua siika esim. tehosekoittimen leikkurissa aivan hienoksi. Vatkaa kerma ja maitorahka vaahdoksi, mausta ruohosipulilla ja tarvittaessa lisää hieman suolaa.

Myötäpäivään ylhäältä alkaen: leipäjuustoa kirsikkatomaattihillokkeen kanssa, siikamoussea Rosalan saaristolaisleivällä ja savuporotartaria marinoidun punasipulin kanssa Päivärinteen ruislastun päällä. Eivät nämä ihan yhtä taiteellisilta näytä kuin alkuperäisannokset. ;)

Esivalmistelimme kaiken perjantaina, ainoastaan vaahtojen vispaamisen jätimme tehtäväksi juuri ennen tarjoilua. Tuo ruislastu pääsi kyllä kostumaan ainakin aikuisten alkupaloissa, koska ne odottelivat jonkin aikaa lasten syödessä ensimmäisessä kattauksessa. Lapsia varten laitoin alkupalojen eri elementit enemmän erikseen toisistaan lautasille. Poika söi kaiken omaltaan ja kehui että hyvää oli.

Koska nämä ohjeista syntyvät satsit ovat aika isoja, sain sitten loistoidean että lyömme kaksi kärpästä yhdellä iskulla ottamalla lauantaina mukaan vain puolet esivalmistelluista aineksista ja tarjoamme samoja systeemejä hiukan eri muodossa myös sunnuntain päiväkahvivieraille. Tekaisin toisesta puolikkaasta tällaisen voileipätarjottimen, ja tuntuivat maistuvan vieraille tässäkin muodossa:

Kuha Walewska uudella tavalla

2011-03-03T11:11:00.014+02:00

Helkan keittiö järjesti ruokabloggaajille kilpailun aiheella "Moderni suomalainen perinneruoka". Kun haasteena oli tehdä suomalainen perinneruoka uudella tavalla, ensimmäinen, spontaani ajatuksemme oli, että käyttäisimme ruokaan kalaa ja sieniä, koska pidämme paljon molemmista, ja laitamme melko sumeilematta kaikenlaisia kaloja ja sieniä, joita vain satumme käsiimme saamaan.

Kala ja sienet ohjasivat ajatuksemme kuha Walewskaan. On tietenkin kyseenalaistettavissa, onko kuha Walewska varsinaisesti suomalainen perinneruoka. Rahola kuitenkin muistelee sen esiintyneen suomalaisilla ruokalistoilla jo 1950-luvulla, ja sekä kuha että kantarellit ovat varmasti kotimaisia raaka-aineita. Järvi-Suomessa ja rannikolla on totta kai syöty kalaa ammoisista ajoista, kuten jo kampakeraamisen ajan arkeologiset löydöt todistavat, ja sieniä puolestaan on vanhastaan käytetty ravinnoksi varsinkin Itä-Suomessa.

Kuhaa, kantarelleja ja perunaa - tästä kolminaisuudesta kehkeytyivät kylmäsavulohi-kantarellitäytteiset kuhanyytit kantarellikastikkeen ja chevre-perunapaistoksen kera.

Kylmäsavulohi-kantarellitäytteiset kuhanyytit (kahdelle)

2 pienehköä, nahatonta kuhafilettä, joista ruodot on huolellisesti poistettu

2 isoa, ohutta siivua kylmäsavulohta - ihanteellisesti siivut ovat samankokoisia kuin kuhafileet

kuhien ruodot ja päät

1 l vettä

sipuli

laakerinlehti

tilliä

n. 5 kokonaista valkopippuria

120 g säilöttyjä/pakastettuja kantarelleja (tuoreita sieniä tarvitaan vähemmän)

salottisipuli

voita

suolaa, valkopippuria

Suolaa kuhafileet kevyesti "mahapuolelta".

Keitä kalaliemi: Keitä kattilassa miedolla lämmöllä kuhan ruotoja ja päitä, lohkottua sipulia, laakerinlehteä, muutamaa tillinoksaa ja valkopippureita puolen tunnin ajan, kuori vaahto pois. Siivilöi valmis liemi talteen ja pidä lämpimänä.

Kalaliemen kiehuessa hienonna salottisipuli ja kantarellit (säästä halutessasi muutama kokonainen kantarelli koristeeksi). Hauduta sieni- ja sipulisilppua voissa kunnes sipuli on pehmennyt. (Jos käytät tuoreita sieniä, aloita paistamalla sieniä voissa kunnes sienistä irtoava neste on haihtunut, ja lisää sen jälkeen hieman voita ja sipulisilppu.) Mausta valkopippurilla ja suolalla.

Ota n. 1/4 kantarelli-salottiseoksesta erikseen. Levitä tämä osuus seoksesta tasaisesti kuhafileiden "mahapuolelle". Laita sieniseoksen päälle siivu kylmäsavulohta - ihanteellinen lohisiivu on jokseenkin samankokoinen kuin kuhafile. Rullaa kuha täytteineen pyrstöpäästä alkaen nyytiksi, jonka kiinnität cocktail-tikulla.

Tässä välissä valmista kantarellikastike ja perunat uuniin (alla).

Lopuksi laita kalaliemi kattilaan ja laske kuhanyytit varovaisesti liemeen. Niiden tulisi jotakuinkin peittyä kalaliemeen. Lämmitä lientä. Kun se alkaa hiljalleen poreilla, ota kattila tulelta, peitä se kannella ja anna nyyttien kypsyä kuumassa liemessä vielä n. 5 min. Poista nyytit liemestä reikäkauhalla ja nosta ne suoraan lautasille kastikepedille. Poista tikut.

Kantarellikastike

loput kantarelli-salottiseoksesta

n. 3 dl kuohukermaa

0,5 dl kuivaa valkoviiniä

suolaa

tuoretta, hienonnettua kirveliä

Kun olet ottanut kuhanyytteihin tarvittavan osuuden kantarelli-salottisilpusta, lisää kattilaan kerma ja keitä kokoon. Kerman vähennyttä noin puoleen lisää valkoviini. Keitä kokoon. Tarkista maku ja pyöristä sitä tarvittaessa tilkalla kermaa. Mausta suolalla ja tuoreella, hienonnetulla kirvelillä.

Chevre-perunapaistos

perunoita (Rosamunda)

vettä, suolaa

n. 50 g (Kolatun) chevreä

voita

mustapippuria

Kuori perunat ja viipaloi ohuiksi siivuiksi. Ryöppää perunoita n. 2-2,5 min kiehuvassa, kevyesti suolatussa vedessä. Jäähdytä.

Murenna chevre. Lado perunasiivuja ja juustomurua kerroksittain voideltuihin annosvuokiin, ja rouhaise hieman mustapippuria väliin. Lopuksi murenna juustoa pinnalle. Uunita n. 225 asteessa 12-15 min kunnes juusto annosten pinnalla on sulanut ja saanut väriä. Ota uunista ja anna jäähtyä hetki ennen kuin kumoat annokset lautasille.

"Maailman mahtavin maku" kommentoi Poika perunapaistosta. (Koska Poika on monien lasten tapaan sienien suhteen asennerajoitteinen, hän sai testata toista versiota kalapääruuasta, josta lisää joskus myöhemmin.)

Äänestä annostamme!

Tästä pääset tutustumaan muihin kilpailuannoksiin. Äänestys jatkuu 31.3.2011 kello 23:30 saakka.

Kaikkien äänestäneiden ja yhteystietonsa jättäneiden kesken arvotaan viisi illallislahjakorttia Helkan keittiöön tai vaihtoehtoisesti majoituslahjakorttia hotelli Helkaan.

Pinaattipiirakat

2011-03-02T18:02:00.000+02:00

Joululta oli jäänyt yli vajaa paketti torttutaikinalevyjä, jotka piti saada käytetyksi pois. Hetken tuumailtuani päädyin tällaisiin kreikkalaisen spanakopita-piirakan innoittamiin piiraisiin - vai pasteijoiksiko näitä pitäisi nimittää.

Pinaattipiirakat (12 kpl)

6 valmista voitaikinalevyä (tai vastaava määrä kaulittavaa taikinaa)

125 g tuoretta pinaattia

200 g fetajuustoa tai salaattijuustoa

kourallinen tuoretta tilliä

oreganoa, basilikaa

ripaus jauhettua muskottipähkinää

mustapippuria

Silppua tuore pinaatti esim. tehosekoittimen terällä ja sekoita siihen juusto niin että syntyy melko tasainen vihreä tahna. Mausta tillillä ja yrttimausteilla, mustapippurilla ja ripauksella muskottia.

Leikkaa taikinalevyt puoliksi niin että syntyy 12 neliskanttista palaa. Laita täytettä levylle hiukan keskikohdan toiselle puolen. Taita levy kulmittain kaksinkerroin niin että syntyy kolmioita ja ummista reunat huolellisesti.

Voitele piirakat kananmunalla ja sirota halutessasi päälle esim. unikonsiemeniä. Paista uunissa 200 asteessa n. 12-15 min kunnes piirakat saavat väriä.

(pahoittelen kuvalaatua, parempi kamera on huollossa)

Käytin tähän tuoreita pinaatinlehtiä, mutta varmaankin pakastepinaatillakin onnistuisi. Täyte oli kuitenkin näinkin aika kosteaa, joten pakastepinaatista kannattaisi puristaa mahdollisimman paljon nestettä pois. Aidon fetajuuston sijasta laitoin salaattijuustoa, joka on koostumukseltaan samankaltaista mutta hieman vähemmän suolaista - ihan riittävän suolaisia piirakoista tuli näinkin.

Poika auttoi innokkaasti leipomisessa: käytti konetta pinaatinlehtien silppuamiseen, leikkasi taikinalevyt kahtia taikinapyörällä ja annosteli täytteen. Minun tehtäväkseni jäi vain täytteen valmistaminen ja piirakoiden ummistaminen, sillä Poika huolehti myös niiden voitelusta ja sirotteli unikonsiemenet. Kohta taidan saada keittiössä vapaavuoron!

Blinejä ja mateen mätiä

2011-02-22T18:37:00.000+02:00

Piti niitä blinejäkin tietysti viikonloppuna paistaa, kun kerran oli mateenmätiä. Blininpaistossa oli tosin vähällä käydä huonosti, sillä jokin - ehkä vallitsevasta säätilasta seurannut keittiömme liiallinen kylmyys? - tappoi hiivan saunassa ollessamme sillä seurauksella että taikina ei kohonnutkaan. Onneksi valkuaisvaahto pelasti tilanteen ja blineistä kehittyi pannussa kaikesta huolimatta mukavan kuohkeita ja maukkaan makuisia. Myös "omatekoinen" mateen mäti oli mainiota merisuolalla ja mustapippurilla maustettuna.

Jostakin muistelen hiljattain lukeneeni, että Venäjällä voidaan blinit leikata suikaleiksi, jotka paistetaan pannussa ja tarjotaan hillon kanssa. Valitettavasti en lähdettä tähän hätään löytänyt, vaikka kuinka etsin. Rahola kuitenkin mainitsee tämän valmistustavan, tosin sokerin ja kanelin kanssa jälkiruuaksi tarjottuna.

Laitoin ylijäämäblinit meille aamupalaksi paistamalla blinisuikaleet nopeasti voinokareen kanssa pannulla ja tarjoamalla ne äidin vadelmahillon ja kermavaahdon kanssa. Ei yhtään hullumpi tapa tämä käyttää blinejä - tai vaikka lettuja - jos niitä jää yli.

Rekkakakku viisivuotiaalle kuskille

2011-02-21T00:16:00.002+02:00

Poika tilasi varmaankin jo puoli vuotta sitten synttäreilleen rekkakakun. Sen jälkeen lisävaatimuksia esitettiin säännöllisin väliajoin. Googlettelin päivänä muutamana inspiraatiota, mutta yllättävän harvoja rekan muotoisia kakkuja löytyi. Useampiakin sellaisia kyllä, joissa oli rekan kuva tai rekka päällä. Määritelmän mukaan rekan tuli olla kolmiulotteinen ("siinä pitää olla rekan muoto") ja kuorrutuksen piti olla marsipaania. Onneksi minua huomattavasti taitavampi sokerileipuri Päivätär lupautui auttamaan kakun kokoamisessa ja koristelussa.

Rekka on koottu kääretorttupohjasta, josta leikkasimme sopivia paloja. Kääretorttupohjan ohje on peräisin Kinuskikissalta. Teimme taikinaa tupla-annoksen, päivänsankarin itse toimiessa ansiokkaasti sähkövatkaimen käyttäjänä, ja paistoimme kaksi pohjaa valmiiksi edellisenä päivänä.

Koska marsipaanikakku kestää huonosti säilyttämistä kuvun alla, koristelu hoidettiin samana päivänä kuin kakku oli tarkoitus syödä. Kerrosten väliin laitoimme mascarpone-vadelmavaahtoa ja kostutukseen vaniljamaitoa.

Sen jälkeen koko kakku voideltiin kaakao-voikreemillä, joka valmistettiin yksinkertaisesti sekoittamalla pehmeään voihin siivilöityä tomusokeria ja tummaa kaakaojauhetta kunnes syntyi riittävän kiinteä tahna.

Lopuksi rekka päällystettiin ohueksi kaulitulla, valmiiksi värjätyllä marsipaanilla, josta tehtiin myös rekan tuulilasi. Marsipaanin kaulitseminen sujuu hyvin tomusokerijauhotetulla silikonialustalla. Rekan kulmia varten marsipaaniin piti leikata viiltoja, ja se hoitui parhaiten saksilla.

Lopuksi täydensimme koristelun yhdessä. Ohuemmat koristelut on tehty Dr. Oetker -kakunkoristeluväreillä. Vilkut ja valot, jotka Poika asensi korkeimman omakätisesti, ovat viinikumeja. Olisin halunnut renkaiksi lakritsanauharullia, mutta sellaisia ei kaupasta löytynyt. Niinpä renkaiden merkki on Domino.

Hauskat pikeerikuorrutetut autokeksit ovat niin ikään Päivättären käsialaa.

Kakun kuorrutus oli melkoisen makeaa, samoin kääretorttupohja, mutta mascarpone-vadelmaseos taittoi makeutta mielestäni mukavasti niin ettei lopputulos maistunut liian imelältä. Aikuiset tuntuivatkin kakusta tykkäävän. Lapset jakautuivat 2-2 niihin, jotka tykkäsivät ja niihin jotka eivät tykänneet, yksi ei ottanut kakkua ollenkaan.

PS. Pojalla on jo monivuotinen suunnitelma valmiina: seuraavaksi synttäriksi pitää kuulemma leipoa ratikkakakku, sitten junakakku ja sen jälkeen metro... Onneksi mieli ehtii vielä muuttua, mutta mahtaako tilalle tulla mitään sen helpommin toteutettavissa olevaa?

Vähähiilisellä aamiaisella

2011-02-20T21:36:00.001+02:00

Kävimme viime perjantaina taas aamiaisella, tällä kertaa Fazerin tarjoamana. Sidosryhmäaamiaisen tarkoituksena oli esitellä Fazerin uusi, tuotteen hiilijalanjäljestä kertova hiilikukka-merkki, jonka voi jo löytää ruispuikulapussista, ja tulevaisuudessa muistakin Fazerin leivistä. Samalla meille osallistujille kerrottiin laajemminkin, kuinka Fazerin leipomo- ja ravintolapuolella on ryhdytty toimenpiteisiin tuotteiden ja toiminnan ekologisuuden parantamiseksi. Tilaisuus liittyi myös Fazerin 120-vuotisen taipaleen juhlavuoden viettoon.

Yhä useampi ihminen miettii ostoksissaan ja ruuanlaitossaan myös ekologisuuteen ja eettisyyteen liittyviä kysymyksiä, ja Fazerilla on selvästi huomattu aiheen ajankohtaisuus - ja toki myös markkinarako - sekä päätetty tarttua siihen. Paikalla oli vankka edustusto Fazerilla työskenteleviä ihmisiä, joita sai asian tienoilta jututtaa. Siinä ohessa nautimme ravintola Pääpostin keittiömestari Tommi Hedmanin laatimaa vähähiilistä aamiaista, jossa pääosaa näytteli tietenkin ruispuikulaleipä. Leivän päällä oli mm. savusiikamoussea, kylmäsavukinkkua ja kotijuustoa, ja palanpainikkeeksi löytyi tyrninektaria ja metsämansikka-smoothieta sekä reilun kaupan kahvia.

Lopuksi vinkkaus kilpailuhenkisille jauhopeukaloille: Fazerilla on juhlavuoden kunniaksi huhtikuun loppupuolelle saakka jatkuva sekaleipäkilpailu.

Made in keitto

2011-02-17T00:15:00.001+02:00

Madekeittoa on pitänyt tehdä jo aikapäiviä sitten, mutta vuodet ovat vierineet ja madesesongit ehtineet aina päättyä ilman että olen saanut soppaa aikaiseksi. Tänä vuonna päätin olla hukkaamatta tilaisuutta. Tuumasta toimeen, kävin ostamassa Hakaniemen hallista pienehkön mateen, kun sille suunnalle oli muutenkin asiaa. Ystävällisesti made nyljettiin ja suolistettiin minulle valmiiksi, ja muhkeat mätipussit ja maksa pakattiin toiveitteni mukaisesti kalan kanssa samaan pakettiin.

Nyljetty made ei ole kovin kaunis ilmestys, ja Poika suhtautui epäilevästi puuhiini, kun ryhdyin keiton valmistukseen.

Ohjeet soppaan olin etsinyt Maku-lehden ja Hesarin sivuilta. Yhdistin mielestäni parhaat puolet näistä kahdesta reseptistä, ja keitin keiton seuraavasti:

Madekeitto

liemi:

1 noin kilon painoinen nyljetty made (maksoineen)

1 litra vettä

pieni sipuli

laakerinlehti

muutama maustepippuri

2 tl merisuolaa

keitto:

mateen keitinliemi

sipuli

n. 8 perunaa

1 dl kuohukermaa + 1 dl maitoa (2 dl kermamaitoa) ja 1 rkl vehnäjauhoja

1 rkl voita

tuoretta tilliä

suolaa

Paloittele made n. 10 cm pätkiksi.

Keitä liemi: Mittaa kattilaan vesi. Kuumenna se kiehuvaksi ja lisää mausteet ja paloiteltu made päineen ja maksoineen. Keitä n. 20 minuuttia. Nosta kypsät kalapalat ja maksa liemestä ja siivilöi liemi talteen. Ruodi kalapalat. Säästä maksa.

Kuori ja pilko sipuli ja perunat. Lisää ne kattilaan madeliemeen ja keitä keittoa noin 15 min. kunnes perunat ovat melkein kypsiä. Sekoita vehnäjauhot kermamaitoon ja sekoita se keittoon, kuumenna kiehuvaksi ja anna kiehua vielä viitisen minuuttia. Lisää kypsät, ruoditut mateen palaset ja kuumenna vielä hetki. Lisää nokare voita, tilliä ja suolaa maun mukaan. Tarjoa viipaloitu mateen maksa keiton kanssa erikseen.

Kun keitto oli valmista, suostui Poikakin sitä maistamaan, ja huomasi, että sehän olikin tosi hyvää. Mateen maksaa Poika ei kuitenkaan huolinut. Minä sen sijaan söin, ja herkkua oli.

Entä mitä sille mädille tapahtui? Tuhlausta sitä olisi ollut keittoon heittää. Maku-lehden ohjeen mukaan lypsin mädin talteen, sekoitin sen haarukalla ja pakastin kahdessa erässä käytettäväksi myöhemmin blinien päällä. Mätiä oli miltei 300 g.

Gorgonzolakastike gnoccheille

2011-02-13T23:57:00.001+02:00

Pikaruokaa Ketun keittiön tapaan: löysin kaupasta näitä kurpitsagnoccheja ja halusin kokeilla.

Samaisesta Enkovaara-Astraldin Pastatiedosta, josta hiljattain laitoimme kananmaksarisottoa, löytyi ohje gorgonzolakastikkeeseen gnoccheille. Koska gorgonzolaakin oli jäänyt yli, tartuin siihen. Tämä ohje oli omatekoisille perunagnoccheille kilosta perunaa. Meillä oli puoli kiloa gnoccheja, ja tein kastiketta 2/3.

Gorgonzolakastike gnoccheille

(Maarit Enkovaara-Astraldi, Pastatieto)

100 g gorgonzolajuustoa (puolet mietoa ja puolet voimakasta)

100 g pehmeää voita

mustapippuria

1,5 dl kevytkermaa

3 rkl raastettua parmesaania

Lämmitä tarjoiluastia. Kuumenna kerma kattilassa. Leikkaa gorgonzola pieniksi kuutioiksi ja pane ne tarjoiluastiaan. Lisää pehmeä voi palasina ja hiukan mustapippuria ja sekoita ainekset hyvin. Kaada päälle kuuma kerma vähitellen, samalla koko ajan sekoittaen. Sekoita joukkoon parmesaani. Lopuksi sekoita valutetut gnocchit kastikkeeseen ja tarjoa heti.

Gnocchit olivat aika pehmeitä ja pyrkivät hajoamaan keitettäessä. Ne on helpointa nostella kattilasta reikäkauhalla suoraan tarjoiluastiaan. Sekoittamisen kanssa piti olla varovainen

Tämä kastike ei tosiaankaan ole mitään laihdutusruokaa, mutta hyvää se oli, ja Poikakin tykkäsi. Ehkä kurpitsagnoccheille olisi kuitenkin sopinut paremmin jokin yrttivoisula-tyyppinen ratkaisu.