lauantai 31. heinäkuuta 2010

Lomatunnelmia

Heinäkuussa olemme lomailleet. Ruokaakin on toki laitettu, mutta olemme laiskotelleet ja laittaneet vanhoja suosikkeja. Säät ovat suosineet grillaamista ja eväsretkiä, mieluiten veden ääreen.

torstai 29. heinäkuuta 2010

Ankanrintaa Gordon Ramsayn tapaan

Kun taannoin olimme sunnuntaina syömässä äijäruokaa Arin luona, Karhuherra keksi samaisesta Gordon Ramsayn keittokirjasta reseptin ankanrinnalle karviaiskastikkeessa. Koska resepti vaikutti hyvältä ja karviaisiakin meillä oli vielä pakastimessa, Karhuherra esitti spontaanin päivälliskutsun. Ankka ja varhaiskaali järjestyivät ongelmitta Hakaniemen hallista. Ainoastaan yksi reseptin ainesosa tuotti meille päänvaivaa, nimittäin japaninpippuri. Sen puutteen japanilaisruokaa harrastava Ari pystyi onneksi korjaamaan.

Ankanrintaa karviaiskastikkeessa varhaiskaalin kera
(lähde: Gordon Ramsay, Sunnuntairuokaa ja muita herkullisia reseptejä)

1 ankanrinta / syöjä, n. 175 g kpl (Gordonin ankat ovat pienempiä, nämä kromosomiankanrinnat painoivat 750 g 2 kpl)
3 rkl japaninpippureita (/jauhettua japaninpippuria)
merisuolaa, mustapippuria

kastike:
3 dl sokerilientä (3 dl sokeria, 5 dl vettä, 1/2 sitruunan kuori)
150 g karviaismarjoja
1,5 dl punaviiniä
1,5 dl ruskeaa kanalientä tai ankkalientä (käytimme valmista kanalientä)
3 rkl karviaismarjahilloa / hunajaa
nokare voita

varhaiskaali
pari nokaretta voita

Paahda japaninpippureita kuivassa pannussa kunnes ne alkavat tuoksua. Kaada ne huhmareeseen, lisää hiukan merisuolaa ja mustapippuria ja rouhi. Leikkaa ankanrintoihin rasvapuolelle ristikkäisiä viiltoja ja peitä ne mausteseoksella. Jätä maustumaan tunnin ajaksi. - Koska Arin pippuri oli valmiiksi jauhettua, hyppäsin paahtamisen ylitse, ja maustoin ankanrinnat yksinkertaisesti japaninpippurin, mustapippurin ja merisuolan seoksella.

Valmista sokeriliemi: keitä 3 dl hienoa sokeria ja puolikkaan sitruunan kuori (vain keltainen osa!) 5 dl:ssa vettä n. 5 min ajan. Ota 3 dl lientä erikseen kattilaan, loput voi säästää jääkaapissa myöhempää käyttöä varten. Lisää karviaiset ja keitä hiljalleen 2-3 min. Jätä marjat jäähtymään sokeriliemeen.

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Asettele ankanrinnat nahkapuoli alaspäin kuivaan uuninkestävään pataan ja kypsennä hyvin matalalla lämmöllä kunnes suurin osa rasvasta valuu pois (10-15 min).

Ankan tiristessä pannussa keitä punaviiniä kattilassa 7-8 min kunnes sen tilavuus on vähentynyt puoleen. Lisää kanaliemi ja keitä jälleen kunnes nesteen tilavuus on vähentynyt puoleen.

Nosta lämpöä ja ruskista ankanlihaa kunnes nahka muuttuu rapeaksi. Käännä ankanrinnat ja ruskista toiselta puolelsta 1-2 min. Pane pata kuumaan uuniin ja paista 8-10 min jos halaut lihan olevan puolikypsää - sen pitäisi tuntua painettaessa kimmoisalta.

Kun ankka on uunissa, sekoita karviaismarjahillo kastikkeeseen ja lisää nokare voita antamaan kiiltoa. Valuta karviaismarjat, lisää ne kastikkeseen ja lämmitä. Mausta maun mukaan (suolalla ja mustapippurilla, oletan).

Kun ankka on valmis, anna sen tekeytyä vielä 10 min lämpölevyn päällä (vaihtoehtoisesti folion sisällä). Valmista kaalilisuke: Laita kuumaan pannuun pari nokaretta voita ja kypsennä varhaiskaali nopeasti. Mausta reilusti ja jaa varhaiskaali lämmitetyille lautasille. Leikkaa ankanliha vinosti paksuiksi viipaleiksi ja asettele ne viuhukamaisesti varhaiskaalin pälle. Lusikoi kastiketta viipaleiden päälle ja ympärille ennen tarjoilemista.


Jälkkäriksi laitoimme pakastimentyhjennysprojektia, eli pakkasmarjoja kuuman kinuskikastikkeen kanssa. Yhteen aikaan laitoin kinuskikastiketta usein, mutta jostakin käsittämättömästä syystä sitä ei ole tullut laitettua pitkään aikaan (no, totta puhuen se syy on yksi epäonnistunut kinuskikastike...). Yksinkertaisesti hyvää.

Kinuskikastike
(Ruokavuosi)

1 dl sokeria
1 dl siirappia
2 dl kuohukermaa
nokare voita
(inkivääriä, vaniljasokeria tms. maustamiseen jos niin halutaan)

Keitä sokeria, siirappia ja kermaa sekoitellen kunnes kastike sakenee. Lisää nokare voita ja halutessasi mausta inkiväärillä tai vaniljasokerilla, sekoita tasaiseksi. Kaada kuuma kinuskikastike vielä hiukan jäisien marjojen päälle.

Kuvat olivat vähällä jäädä kokonaan ottamatta, kun kameran salama pamahti ensimmäisen kuvan ottamisen yhteydessä. Onneksi on myös ulkoinen salamalaite, ja kuvista tulee sillä kieltämättä parempia. Ikävä kyllä jälkiruuan kohdalla loppui sitten kamerasta akku.

torstai 15. heinäkuuta 2010

Lauantai: Moskeijan kahvila

Moskeijan kahvila sijaitsee Pariisin vanhimman moskeijan yhteydessä Rue Geoffroyn ja Rue Daubentonin kulmassa lähellä kasvitieteellistä puutarhaa (Jardin des Plantes). Istuutuessaan viikunapuiden varjostamalle sisäpihalle mosaiikkipöydän ääreen päivänvarjon alle nauttimaan minttuteetä voi miltei kuvitella siirtyneensä jonnekin Pohjois-Afrikkaan.


Ainakin lauantaina kahvilassa vieraillessamme siellä oli vilkasta. Moskeijan kahvila on suosittu paitsi turistikohteena myös pariisilaisten keskuudessa; seurueet vaihtelivat polttariporukasta nuoriin perheisiin ja vanhempiin rouviin. Me saimme vinkin kahvilasta Päivättäreltä.

Koska alkoi olla jo lounasaika, söimme hiukopalana vihanneslettuja, joissa oli ainakin tomaattia, paprikaa ja erilaisia mausteita. Näiden resepti olisi hauska saada!


Kahvilan herkkutiskistä puolestaan saa itämaisia makeisia ja leivonnaisia, jotka sopivat nautittavaksi vaikkapa jälkiruokana turkkilaisen kahvin kanssa.


Kahvilan lisäksi moskeijan yhteydessä on myös ravintola. Sinne syömään menevän kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että ravintolassa ei tarjoilla viiniä.

Perjantai: Bib Gourmand

Kuten kaikki tietävät, sivistyneen maailman merkittävimmät ravintolat kirjataan Guide Micheliniin, jossa ne luokitellaan tähdillä. Nämä tähtiravintolat tarjoavat merkittävän hyvää ruokaa, ja jokseenkin säännönmukaisesti hinnatkin ovat tavallisia ravintoloita korkeampia. Koska budjettimme ei ollut ollut suuren suuri, turvauduimme toiseksi parhaaseen vaihtoehtoon. Michelin on pitänyt tapana merkitä Bibendumin (siis sen Michelin-ukon) pään kuvalla ravintoloita, joissa saa kohtuuhintaan erityisen laadukkaan kolmen lajin aterian. Ranskan kohdalla hintaraja on 35 euroa. Hinta ei sisällä juomia.

Kohtuullisen kävelymatkan päässä hotellistamme oli tällainen Bib Gourmand-paikka, Café des Musées. Sinne siis.

Tarjolla olisi ollut myös edullinen formule, mutta päätimme mieluummin valita ateriamme listalta. Karhuherra otti alkuruuaksi makkaralautasen (sivumennen, leikkelelautanen vaikuttaa olevan varsin yleinen alkupala sikäläisissä ravintoloissa) kun taas Ketturouva ei voinut vastustaa parsoja rakuunalla maustetussa bearnaisekastikkeessa. Enkä tullut pettymään, parsa oli makuhermot räjäyttävä elämys.


Kun näytteet ovat näin hyvät, odotukset ovat korkealla, mutta ateria piti tasonsa kautta linjan. Tylsähkösti päädyimme molemmat pääruokana entrecôteen. Salaattipedillä makoilleen pihvin koko hätkäytti suomalaiseen standardipihviin tottunutta. Ranskalaiset perunat olivat selvästi omatekoisia ja uskomattoman herkullisia. Mikä ei tiemmä enää ole mitenkään itsestään selvää edes Ranskassa.


Pääruuan jälkeen pohdiskelimme, että jälkiruokaa tekisi mieli, mutta meitä arvelutti kykenisimmekö syömään vielä jotakin. Siihen hyväntuulinen tarjoilija totesi iloisesti "jälkiruualle on aina tilaa!" ja niin sitä mentiin. Yhdistimme voimamme ja koska Brillat-Savarinin sanoin "ateria ilman juustoa on kuin silmäpuoli kaunotar", tilasimme yhden juustolautasen ja yhden talon suklaakakun. Juustoja - kolmea erilaista - oli riittävän suuret kimpaleet maisteluun kahdelle, ja suklaakakkuakin oli ajattelevaisesti kaksi viipaletta reilusti annostellun kastikkeen kera, joten niiden jakaminen onnistui helposti.


Café des Musés on kaikkien saamiensa kehujen arvoinen. Ruoka oli yksinkertaisesti herkullista. Palvelu oli ystävällistä, myös englanniksi. Paikka on pieni ja ilmeisen suosittu, joten ennakkovaraus kannattaa tehdä ainakin päivälliselle mieliessään (ravintolassa tarjotaan myös lounasta, jota emme kuitenkaan ehtineet käydä kokeilemassa).

Suosittelemme lämpimästi.

torstai 1. heinäkuuta 2010

Torstai: Päivällinen latinalaiskortteleissa

Latinalaiskorttelien alue lähellä Clunyn museota eikä kovin kaukana Sorbonnen yliopistolta on täynnään pääasiassa turisteille suunnattuja pieniä ravintoloita. Perinteisen ranskalaisen lisäksi tarjonnasta löytyy paitsi erilaisia etnisiä keittiöitä myös esimerkiksi grilli- ja fondueravintoloita. Monet näistä tarjoavat erilaisia ateriakokonaisuuksia (ranskaksi formule), joissa alkupalat, pääruuan ja jälkiruuan saa valita muutamasta vaihtoehdosta. Halvimmillaan formule irtoaa kymmenellä eurolla. Samassa ravintolassa on yleensä tarjolla useita eritasoisia ateriakokonaisuuksia, joista paremmat ovat tietenkin myös hinnakkaampia.


Torstaina olimme viettäneet koko päivän kaupungilla ja viipyneet lasillisella ystävän kanssa niin myöhään, ettemme enää viitsineet lähteä käymään hotellissa ennen päivällistä. Koska emme olleet myöskään kaukana latinalaiskortteleista, päätimme suunnata sinne. Muutamissa paikoissa oli hyvinkin aggressiiviset sisäänheittäjät, emmekä oikein lämmenneet niille. Myös paikat, jotka mainostavat ryhmien olevan tervetulleita, kannattanee kiertää kaukaa. Lähempää Boulevard St. Germainia löysimme kuitenkin paikan, jonka keskihintainen formule vaikutti meille passelilta ja jossa näytästi olevan myös tilaa.

Le Chalet St. Michel mainostaa edustavansa savoijilaista keittiötä. Ravintolan sisustus täytettyine eläimineen ja hirvenpäineen on kai tuovinaan mieleen metsästysmajan.

Karhuherra valitsi alkupalaksi roquefort-etanoita. Ketturouva puolestaan yritti löytää jotakin kevyehköä ja päätyi pekonisalaattiin. Etanat olivat maukkaita, mutta eivät räjäyttäneet tajuntaa; maku oli erilainen kuin Suomessa syödyissä. Salaatti oli salaattia, ja se oli hukutettu sinappiseen kastikkeeseen.


Pääruuaksi valitsimme ankkaa, joka ei ollut laisinkaan hullumpaa. Ikävä kyllä olemme päässeet unohtamaan, mikä kastike ankalla oli. Joka tapauksessa se sopi oikein hyvin. Lisänä tarjottiin ranskanperunoita ja ohuita vihreitä papuja.


Jälkiruokana Karhuherra päätyi suklaamousseen, kun taas Ketturouva valitsi jotakin, mikä osoittautui kahdeksi taikinan sisään leivotuksi jäätelöpalloksi, jotka olivat saaneet päälleen valtavan määrän kermavaahtoa ja tummaa suklaakastiketta. Ei kevyttä, mutta hyvää. Nam!


Yhteenvetona voidaan todeta, että aterian hinta-laatusuhde oli hyvinkin kohdallaan. Ruoka oli maukasta, jos kohta ei unohtumaton elämys. Formule maksoi yhdeltä hengeltä noin 17 euroa, ja juomineen ateria tuli kustantamaan vajaata viisikymppiä.