Roma o morte!

Olimme menneen viikon yhdistetyllä työ/lomamatkalla Roomassa. Tarjoilemme nyt hiukan maistiaisia ja kokemuksia matkaltamme.

Asuimme Suomen Rooman instituutissa Villa Lantessa Janiculum (Gianicolo) -kukkulalla, joka ei kuulu niihin Rooman kuuluisiin seitsemään kukkulaan. Ikkunastamme sen sijaan avautui hieno näkymä Rooman yli.

Instituutissa on kohtuullisesti varusteltu keittiö asukkaiden käyttöön, jossa laitoimme aamupalaa ja toisinaan myös lounasta tai päivällistä. Koska enimmäkseen keskityimme pikemminkin hengenravintoon eli Rooman nähtävyyksiin, sapuskat joita kokkailimme olivat simppeleitä. Useimmiten kuitenkin söimme lounaan ja päivällisen ulkona.

Lounas paikallisen valkoviinin kera

Pieniä baareja ja kahviloita on Roomassa lähes joka nurkalla. Nimitysten ei pidä antaa hämätä, molemmat tarkoittavat käytännösä samaa, kahvilassa on todennäköisemmin enemmän pöytiä, joiden ääressä istua, kun taas baari on enemmänkin pistäytymispaikka, jossa siemaistaan tiskillä espresso (italialaisittain vain caffè) tai aperitivo taikka digestivo (edellinen nautitaan ennen ruokailua parantamaan ruokahalua, jälkimmäinen ruokailun jälkeen parantamaan ruoan sulatusta) . Tai sitten muuten vaan makuun sopiva juoma. Yleensä näistä saa kaikkea vedestä viinaan. Toki lämpimällä kaudella baarienkin edessä jalkakäytävällä tai aukealla (piazza) on pöytiä auringonvarjojen suojassa, joissa uupunut kulkija voi huokaista vaikka oluen äärellä.

Cappuccinoa ei muuten kannata tilata enää puolen päivän jälkeen, jos ei halua antaa itsestään mistään kulttuurista tietämättömän turistin kuvaa, sillä se on italialainen aamupala, yleensä voisarven (cornetto, ranskalaista serkkuaan normaalisti pienempi, monasti täytetty hillolla tai jollain suolaisella) tai kolmioleivän kera (tramezzino, englantilaista serkkuaan hieman suurempi, myydään yleisimmin vitriinistä ilman minkäänlaista muovikäärettä, siis ihan oikeasti tuoreena).

Caffe della Scala Trasteveressa

Iltapäivällä on kätevää poiketa baarissa hörppäämään espressot nähtävyyksien katselun lomassa. Roomalaiseen tapaan tilaus maksetaan ensin kassalle ja sormustimenkokoinen kupillinen erittäin vahvaa kahvia juodaan nopeasti seisaaltaan tiskin ääressä. Käypä hinta kupillisesta espressoa kulmakuppilassa on vajaan euron luokkaa, keskustassa hieman enemmän. Kannattaa myös huomioida, että jos kahvin haluaa välttämättä juoda pöydässä, kupin hinta saattaa kallistua. Tunnelmallisesti sisustettu ja perinteikäs Tazza d'Oro sijaitsee kulman takana Pantheonista. Kahvila myös valmistaa omaa kahvia, ja sieltä voi ostaa papukahvia sekä useita eri teelaatuja.

Trasteveren legendaarisessa Bar San Callistossa lasi amaroa, viiniä tai limoncelloa ei ole merkittävästi espressokupillista kalliimpi, turistialueilla ja keskustan trendikkäämmissä/nimekkäämmissä paikoissa niistä voi sen sijaan varautua maksamaan tuntuvastikin enemmän.

Bar San Callistossa eli tuttavallisesti "Kallistuksen baarissa"

Roomassa ei tarvitse kantaa kaupasta vettä, sillä vesijohtovesi on aivan juomakelpoista, vaikka maistuukin hieman kalkilta. Kesäkuumalla hikoilevaa turistia ilahduttaa lisäksi se, että kaupungissa on antiikin parhaita perinteitä noudattaen tiheässä julkisia vesipisteitä, joiden veden laatu on hyvä. Niinpä vesipulloa voi täytellä matkan varrella.

Satunnainen turisti täyttämässä pulloaan eräällä Rooman lukuisista julkisista lähteistä

Aktiivisesti nähtävyyksiä katsellessa riittävästä juomisesta onkin syytä pitää huolta. Helteisenä kesäpäivänä virkistävää on myös monissa baareissa ja gelaterioissa (jäätelökauppa) myytävä jääsohjoinen granita sekä italialainen jäätelö, jota on aina saatavilla montaa makua. Jätskin hinta vaihtelee paikasta riippuen - ketjut ovat edullisempia kuin artesaanijätskikojut, ja turistialueet ovat tietenkin kalleimpia riippumatta jäätelön laadusta.

Vasemmalla limone (sitruuna) ja oikealla menta (minttu) granita

Teimme ilahduttavan havainnon, että vaikka ne väistämättömät hampurilaisketjut ovat sielläkin edustettuna, perinteisemmät roomalaiset pikaruokapaikat ovat pitäneet hyvin pintansa. Ylikansallisen purilaisen sijasta nopeaa vatsantäytettä kaipaavan kannattaa ehdottomasti käydä kokeilemassa paikkaa joka mainostaa tavola caldaa. Sieltä voi ostaa valmiskeiton tai salaatin, ja monasti substantiaalisemmankin valmisruoan, taikka vaikkapa palan pizza al taglio'a, levypizzaa, joka on hinnoiteltu painon mukaan. 100 g maksaa 1-2,5 euroa täytteistä riippuen. Myyjälle osoitetaan minkä kokoinen pala halutaan ja se punnitaan hinnan määrittelemiseksi. Toimiva vaihtoehto on myös koota ateria kaikesta tarjolla olevasta.

Kevyempää lounasta kaipaava voi puolestaan etsiytyä tramezzinoja ja panineja tarjoavaan "baariin". Kolmioleivät maksoivat noin 1,5-2 euroa, paninit ovat 5-6 euron hintaluokkaa.

Yhden päivän vietimme aamusta iltaan antiikin raunioiden keskellä. 12 euron lipulla pääsee nimittäin näkemään sekä Forumin, Palatiumin että Colosseumin. Lippu oikeuttaa yhteen sisäänpääsyyn kumpaankin kohteeseen, ja se on voimassa kaksi päivää. Meillä oli seuraavalle päivälle jo muuta ohjelmaa, joten jouduimme urakoimaan kaiken kerralla. Samalla opimme kantapään kautta, että jos aikoo kiertää Forum Romanumin ja Palatiumin (Palatino), on syytä varautua omin eväin. Valtavalla alueella ei nimittäin ole mitään ruokintapisteitä, eikä samalla lipulla pääse enää takaisin, jos poistuu ruokailemaan. Emme voi myöskään suositella mm. Colosseumin aukiolla kojuista myytäviä ylihinnoiteltuja pizzalättyjä. Seuraavalla kerralla olemme siis kaukaa viisaita ja otamme eväät mukaan. Forum on piknikkiin turhan kansoitettu ja levoton, mutta Palatiumin alueella on puistoa, jossa eväiden nauttiminenkin onnistuu.

Koska asuimme Tiberin eli Tevere-joen toisella puolella, söimme päivällistä useimmiten Trasteveren alueella. Trasteveresta löytyy lukemattomia pieniä ravintoloita, joiden hinnoittelu on yleisesti ottaen maltillisempaa kuin keskikaupungilla. Hintahaitari tuntuu olevan noin viitosen pizzoista ylöspäin - sivumennen, viiden-kuuden euron pizza Trasteveressa pesee kevyesti jonkun kotipizzan.

Pizzeria La Scaletta (Via della Scala) voi näyttää hieman epämääräiseltä ulos,

mutta herkkutatti-salsicciapizzan hinta-laatusuhde oli enemmän kuin kohdallaan!

Optimaalisen hinta-laatusuhteen saavuttamiseksi kannattaa etsiytyä hiukan syrjemmälle turistien suosimilta aukioilta ja kaduilta ja valita sellainen paikka, jossa paikalliset käyvät. Omasta kokemuksestamme voimme suositella esimerkiksi La Fraschettaa (Via San Francesco a Ripa 134). Ulkoapäin lähes huomaamattoman pieneltä vaikuttavassa trattoriassa on tilava takahuone, jossa roikkuu valkosipulilettejä ja chilipaprikanippuja. Ruoka on maanläheistä ja maistuvaa.

Spaghetti vongolen simpukat ovat tiettävästi tuoreita, mutta maanantaisin tätä - kuulemma perinteistä roomalaista - pastaa voi olla vaikea saada. Noin kympin hintaiset pasta-annokset ovat niin isoja että ne käyvät pääruuasta. Ateria antipastoineen, pastoineen ja viineineen kustansi kahdelta hengeltä noin kolmekymppiä. Päivälliselle mielivän kannattaa varata pöytä tai olla paikalla ajoissa, sillä ravintola on paikallisten suosiossa ja täyttyy klo 20 jälkeen nopeasti.

Turistien suosimilla Campo Marzion (Campus Martius) alueella ja Via dei Fori Imperialin ympäristössä on myös runsaasti ravintolatarjontaa, mutta ne jäivät meiltä tällä retkellä kokonaan testaamatta. Osa näistä on nähtävästi suunnattu pääasiassa turisteille - vieroksuimme kovaa hinnoittelua, sisäänheittäjiä sekä isoja ja äänekkäitä turistiseurueita. Myönnän että meitä myös epäilytti, mikä mahtaa olla ruuan taso tällaisissa syöttölöissä. Toisaalta esimerkiksi tämä v. 1939 perustettu Taverna Antonina, joka jäi sattumalta matkamme varrelle, näytti kutsuvalta. Harmin paikka ettemme olleet silloin ateriaa vailla.

Rooman ravintola- ja kahvilatarjonnasta oli keväämmällä juttua Glorian Ruoka ja Viini -lehdessä (3/2011). Olin ottanut lehden matkalle mukaan sillä ajatuksella, että kävisimme syömässä jossakin jutussa mainituista ravintoloista Karhuherran syntymäpäivänä. Sattumoisin päädyimme kuitenkin juuri sinä päivänä instituutin järjestämälle retkelle Rooman ulkopuolelle, jossa kävimme myös aivan erinomaisessa ravintolassa syömässä lounaan pitkän kaavan mukaan - mutta siitä lisää myöhemmin.

Vanhan kesäterassi

Kävimme menneellä viikolla työkavereiden kanssa ottamassa maljat kesän kunniaksi nostalgisella Vanhan kesäterassilla.

Hiukan hiukoi jo paikalle tullessa, ja silmäilin pöydässä ollutta tapaslistaa uteliaana. Kuohujuoman jälkeen tilasin kolmihenkiselle seurueellemme maisteltavaksi viiden tapaksen lajitelman (12 €, yksittäin tapaksilla on hintaa 3€/kpl). Monomaanisuuteni takia valikoimasta tuli aika juustoinen: manchegoa viikunahillon kera, paahdettuja punajuuria ja vuohenjuustotahnaa sekä briejuustoa muistaakseni balsamicon ja mansikoiden kera. Marinoidut herkkusienet olivat ikävä kyllä päässeet loppumaan, mutta niiden tilalle saadut yrttimarinoidut oliivit passasivat varsin hyvin. Viidenneksi nappasin chorizo-makkaraa, jonka kimpassa oli paahdettua paprikaa.

Kun joskus olen syönyt täytettyjä leipiä tai jotain sen tapaista Vanhan kuppilan puolella, makuelämykset eivät ole olleet kovin mieleenpainuvia. Niinpä olin erittäin myönteisesti yllättynyt siitä kuinka maukkaita ja tuoreen oloisia tapakset olivat. Viidestä tapaksesta riitti hyvin maisteltavaa kolmelle, yhdeltä ihmiseltä ne varmaankin olisivat vieneet pikkunälän.

Hellepäivän terassireissun päätteeksi sopi nauttia tuoreesta mintusta ja limetistä sekä ruokosokerista survottu raikas mojito.

(Koska olin varustautunut vain kännykällä, kuvat eivät tee oikein oikeutta kuvauskohteille.)

Bloggaajapiknikki

Helli helli Helsinkiä 12.6. kun joukko ruokabloggaajia kokoontui piknikille Sinebrychoffin puistoon. Saavuimme paikalle hieman myöhässä, mutta parahiksi siihen kun ensimmäiset maisteltavaksi tarjotut viinipullot avattiin. Liinalle oli levitelty jo monenlaisia herkkuja, joista tässä kuvamaistiaisia. Useimpien herkkujen tekijöistä en ikävä kyllä ole selvillä, mutta vinkatkaa kuka mitäkin toi, niin lisäilen jälkeenpäin linkkejä. 

Omenamintun ihanaa leipää ja yrttitahnaa.

Salaattia

 Pienen Vispiläkaupan kylmää tomaattikeittoa

 Mansikka-raparperipiirakkaa - nam!

 Herkkua: niin ikään Pienen Vispiläkaupan key lime pie ja Liemessä-blogin mansikka-vuohenjuustovartaita

Lisää tarjoiluja: etualalla salaattia ja Äijäruuan lohipiirakkaa, taempana mukeissa gazpachoa ja Omenamintun leipää sekä oma kontribuutiomme eväisiin

Olimme päätyneet lämpötilojen innoittamina lähi-itäisiin salaatteihin, eli lisäsimme valikoimaan fattoushia, tabboulehia, mutabbalia ja hummusta. Laittelen ohjeita myöhemmin, jahka ehdin.

Jutut olivat odotetun levottoman hauskoja, ja useampi tunti vierähti melkein huomaamatta. Jätskitötteröä kummempaa iltapalaa ei enää kotona kaivannutkaan, kun muutaman tunnin putkeen oli syönyt ja juonut, vaikkakin matalalla intensiteetillä. Kiitos kaikille mukana olleille hauskasta piknikistä!

PS. Piknikillä maistelluista Sunrise-viineistä suosikkimme oli pehmeämakuinen Carmeniere, joka sopi mielestämme hyvin kesäisten piknik-herkkujen seuraksi.

Sesongin herkut: parsapiirakkaa ja raparperitoskaa

Onnistuinpa lopulta tekemään sitä parsapiirakkaakin, joka viimeksi muuttui sienipiirakaksi. Tämä ohje aloitti matkansa Voisilmäpelistä ja kiersi meille Soppakellarin kautta. Ja piirakka on kyllä kaikkien saamiensa kehujen arvoinen! Neljä henkeä söi tämän piirakan iltaruuaksi yhdeltä istumalta:

Niin hyvää kuin se onkin, hiukan enemmän väkeä tarvittiin tuhoamaan pellillinen Pastanjauhajien raparperi-toskapiirakkaa eli rappiotädin raparperipiirakkaa, joka tuli tietoisuuteemme Pata & Kattila -blogin kautta. Piirakka näyttää äkkiseltään isotöisemmältä kuin on - varsinkin kun käytettävissä oli lapsityövoimaa. Sähkövatkaimen käyttö on Pojan mielestä ehdottomasti miesten työtä, eikä minulla ole mitään sellaista työnjakoa vastaan.

Täydellisen rappion varmemmaksi vakuudeksi tämä turmiotäti korvasi margariinin voilla. Olen sitä mieltä, että silloin kun ylipäätään leivon, on turhaa kainostella ainesten kanssa. Kaasu-uuni paistoi pohjan näillä paistoajoilla ja lämpötiloilla mielestäni vähän turhan tummaksi, joten ensi kerralla kokeilen varmaankin miedompaa lämpötilaa. Haaveilen sellaisesta hellasta, jossa on kaasuliesi ja sähköuuni. Tai vielä mieluummin erillisestä kaasuliedestä ja uunista, joka on asennettu niin korkealle, ettei sitä käyttääkseen tarvitse pyllistellä lattianrajassa. Tämä jälkimmäinen ratkaisu vaatisi kuitenkin mittavampaa keittiöremonttia, joka puolestaan edellyttäisi lottovoittoa tai muuta äkkirikastumista.

Raparperi-toskapiirakka

4 munaa
2 dl sokeria
5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta 

100 g (=1 dl) sulatettua voita (margariinia)
1 dl maitoa 

5-7 raparperin vartta

Kuori ja pilko raparperinvarret pieniksi paloiksi. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää (keskenään sekoitetut) kuivat aineet*, hieman jäähtynyt rasva (jäähdyttäminen vesihauteessa nopeuttaa prosessia) ja maito vuorotellen taikinaan. Levitä taikina nuolijan avulla leivinpaperilla päällystetylle pellille ja ripottele päälle raparperinpalat. Paista piirakkaa 225 asteessa 10 minuuttia.

Piirakan paistuessa tee toskakuorrutus:

100 g voita (margariinia)
1/2 dl vehnäjauhoja
1 1/2 dl sokeria
1/2 dl maitoa
100 g mantelilastuja

Sulata voi ja sekoita siihen muut ainekset. Anna kiehahtaa, sekoita koko ajan. Lisää lopuksi mantelilastut. Levitä toska kuuman piirakan päälle ja paista vielä 10-12 minuuttia eli kunnes pinta saa hieman väriä. 

* Laiskuuttaan tämä täti ei myöskään vaivautunut sekoittamaan kuiva-aineita, totesi vain että niitä ole ennenkään tässä taloudessa sekoiteltu ja nakkasi leivinjauheen kyytiin viimeisen jauhodesin kanssa. Tämä suurpiirteinen menetelmä ei varmaankaan toimisi herkkien leivonnaisten kanssa kanssa, mutta kuivat kakut, piirakat ja pikkuleivät eivät ole nähdäkseni siitä hätkähtäneet.

Asiaa bloggaamisesta ja sen vierestä

Joukko (ruoka)blogien pitäjiä ja eri tuotevalmistajien edustajia kokoontui kuluneella viikolla Carat'in kutsumana helteisen kesäkuun päivän iltana viileään kellaritilaan kuuntelemaan pohtimaan, mitä annettavaa meillä voisi olla toisillemme.

Aluksi verkostoiduimme tuttujen ja tuntemattomampien kasvojen kanssa buffet-pöydän antimien ääressä. Minulta meni ohi kuka maistuvan tarjoilun oli hoitanut, mutta aivan erityisesti tykkäsin tuoreesta leivästä yrttilevitteen kanssa ja uusista perunoista.

Sen jälkeen ääneen pääsivät vuorollaan niin tilaisuuden isännät, potentiaaliset bloggaajien hyödyntäjät kuin itse bloggaajatkin. Puheena oli sekä se, mitä meiltä bloggaajilta toivotaan ja odotetaan, ja millaiseen yhteistyöhön me puolestamme olemme halukkaita ryhtymään.

Välillä juotiin kahvit ja herkuteltiin pienillä, sievillä valkosuklaatortuilla (kenties niitä pitäisi tosin kutsua jollakin hienommalla nimellä?). Ahneuksissani menin syömään puolet herkusta ennen kuin muistin etten ollut ottanut siitä kuvaa, mutta Sorsanpaistaja ystävällisesti lainasi minulle omaansa.

Harva ruokabloggaaja suhtautuu bloginpitoon kovin ammattimaisesti. Lähtökohtaisesti ruuanlaitto on rakas harrastus ja se jaetaan muiden kanssa ensisijaisesti jakamisen ilosta. Useimmat meistä tutustuvat kyllä mielellään erilaisiin uusiin tuotteisiin ja testailevat niitä, mutta haluamme säilyttää riippumattomuuden ja vapauden sanoa mielipiteemme - tai olla sanomatta. En kuitenkaan menisi niin pitkälle että toteaisin "Blogs are blogs and companies are companies and never shall the twain meet" Tällaisten tilaisuuksien antina on juuri se, että markkinavoimat ja bloggaajat alkavat vähitellen paremmin ymmärtää toisiaan ja sen myötä löytyvät tavat joilla yhdessä saamme molemmat. Mitä opimme: henkilökohtainen lähestyminen on plussaa, puolin ja toisin.

PS. Illan kiehtovin idea? Ruuanlaittoa suoralla aurinkoenergialla! Kurkatkaa Lapin Kulta Solar Kitchen Restaurant. Itse aloimme tietysti heti havitella tällaista kapistusta mökille. Hellepäivinä ei tee mieli hikoilla hellan ääressä!

PPS. Eilisen tilaisuuden innoittamana yritin jälleen myös hieman uudistella blogiamme. Tuosta englanninkielisestä You might also like -tekstistä en vieläkään keksinyt keinoa päästä eroon - jos joku osaa rakentaa rautalankamallin siitä, kuinka sen saa suomenkieliseksi, saa kertoa. Lisäsin kuitenkin tänne pienen namiskuukkelin - jos resepti kuulostaa houkuttelevalta tai tulet sen peräti testanneeksi ja hyväksi havainneeksi, voit jatkossa klikata "Nam!" Toivon tämän alentavan kävijöiden kynnystä kommentoida. :) Negatiivista palautetta emme luonnollisestikaan halua vastaanottaa. ;)

Pariisia muistellen, osa II

Pariisissa tutustuimme myös entrecôte-pihveihin, joiden mittasuhteet olivat toisinaan mielikuvitukselliset.

Suomessa olen harvemmin törmännyt välikyljykseen pihvin raaka-aineena, mutta hyvin valmistettuna se puolustaa kyllä paikkaansa. Meillä oli pala Metsäojan tilan ylämaankarjan välikyljystä, jonka suunnittelimme grillata pihveiksi Kesäkodissa. Erinäisten asioiden seurauksena päädyimme kuitenkin paistamaan ne pannulla kotona.

Tämä ohje löytyi MTV3:n reseptisivuilta. Alkuperäisen ohjeen valkosipulimäärää tosin vähensin radikaalisti - totta puhuen aivoni lukivat "yhden valkosipulin" automaattisesti "yhdeksi kynneksi". Lopputulos oli maukas, mutta vahvisti samalla päätöksen että grillaamista tullaan vielä kokeilemaan. Naudanfileetä rasvaisempana entrecôten voisi olettaa sopivan hyvin grilliin.

Yrttimarinoidut entrecôte-pihvit

600 g entrecôtea

marinadi:

1-2 valkosipulin kynttä

reilusti silputtua timjamia, rosmariinia ja persiljaa

rypsiöljyä

suolaa, mustapippuria

Poista liiat kalvot ja leikkaa liha pihveiksi. Halutessasi nuiji pihvejä hieman. Hienonna valkosipuli. Laita lihat astiaan, lisää murskattu valkosipuli ja yrttisilppu ja kaada päälle loraus öljyä. Pyörittele lihat marinadissa ja anna marinoitua ainakin tunnin ajan (samalla liha lämpenee paistolämpöiseksi).

Pyyhi ylimääräinen marinadi lihoista ja grillaa tai paista kuumalla pannulla muutama minuutti molemmin puolin pihvin paksuudesta ja halutusta kypsyysasteesta riippuen - itse tykkään syödä sen hieman kypsempänä kuin fileepihvin. Mausta suolalla ja pippurilla. Nosta lihat pannulta/grillistä ja anna vetäytyä hetki folion alla.

 

Tällä kertaa pihvimme sai seurakseen pelkkää vihersalaattia, mutta esimerkiksi edellisen postauksen vihreät pavut sopivat sen seuraksi mainiosti.

Pariisia muistellen

Vuoden takaisella Pariisinmatkallamme ihastuin jostakin syystä kovasti vihreisiin papuihin, joita tarjottiin usein liharuokien lisäkkeenä. Sen jälkeen olen välillä tuputtanut papuja perheelle. Pelkän höyryttämisen ja suolaamisen lisäksi kaivelin muistini pohjalta tämänä simppelin ohjeen, jonka olen vuosia sitten kirjannut talteen jostain, en vain enää muista, mistä. Oman maan papusatoa joutuu tosin odottelemaan vielä loppukesään, sitä ennen olen papujen himossani pakotettu turvautumaan ulkomaan tuontiin ja pakasteisiin.

Vihreät pavut (lisäkkeeksi kahdelle-kolmelle)

n. 200 g pakastettuja tai tuoreita vihreitä papuja

kunnon loraus oliiviöljyä

1-2 valkosipulin kynttä murskattuna

suolaa, mustapippuria

reilusti tuoretta, silputtua persiljaa

Jos käytät tuoreita papuja, ryöppää ne keittämällä muutaman minuutin ajan. Pakastepavutkin voi nopeasti kiehauttaa tai höyryttää. Valuta pavut. 

Lorauta paistinpannuun oliiviöljyä ja kuumenna se. Lisää murskattu valkosipuli ja anna sen hetken aikaa tiristä öljyssä, mutta varo ruskistamasta. Lisää pavut ja hauduta niitä valkosipuliöljyssä miedolla lämmöllä välillä sekoitellen, kunnes ne ovat hieman pehmenneet, mutta ovat kuitenkin vielä napakoita. Mausta suolalla ja pippurilla ja sekoita lopuksi joukkoon persiljasilppu.