Edellisestä käynnistäni Kappelissa on jo muutamia vuosia aikaa, ja siinä välillä ravintola on ilmeisesti ollut taas kerran remontissakin. Viimeksi muistin ruuan olleen erittäin hyvää, joten odotukset olivat kohtalaisen korkealla. Kappeli on minusta ihana myös miljöönä - sen kaltaisia valurautarunkoisia 1800-luvun lopun rakennuksia ei muuten ole säilynyt hirveän monia edes maailmalla. Remontti on onneksi tehty kiitettävällä pieteetillä.
Kävimme syömässä 24.1. Kappelissa oli meneillään bliniviikot, ja vaikka oli arki-ilta, sali oli täynnä - taisi olla hyvä että teimme pöytävarauksen ennakkoon.
Koska menu vaikutti ennakkosilmäyksellä kalapitoiselta, valitsimme ruokajuomaksi talon valkoviinin, Fairhills Chardonnay 2010, mikä olikin varsin onnistunut valinta ja toimi useimpien menun ruokalajien kanssa. Viini tuotiin ja maistatettiin asianmukaisesti.
Pääsin juuri toteamasta Karhuherralle, että alkaisi olla aika ensimmäisen ruokalajin, kun huomasin sen lähestyvän pöytäämme.
Kylmäsavusilakkaa Skagen
Hyvä, raikas savusilakan maku ja kiva koostumus. Nam.
Poromoussea ja savuporonkieltä pienellä karjalanpiirakalla sekä herkkutattipikkelsiä
Hienostunut savunmakuinen makumaailma jatkuu seuraavassakin alkupalassa, jossa savustettu poronkieli oli ohuena lastuna - ja miten pehmeää! Aivan suli suuhun. Myös moussessa oli hienostunut maku, joka tosin hävisi vähän karjalanpiirakan ruiskuorelle.
Karpalokastike sopi loistavasti näiden molempien kanssa. Samoin itse asiassa punasipuli-sienipikkelsi, jonka sieniä oletin suutuntuman ja maun perusteella haaparouskuiksi, mutta jotka ilmeisesti olivat kuitenkin herkkutattia.
Pieni hunajainen salaatti
Alkuun en oikein tiennyt mitä ajatella salaatista. Se tuli tarjolle pienessä kupissa, joka oli niin täynnä, että ensimmäisten haarukallisten haarukoiminen oli hiukan hankalaa. Maku oli jännä. Bongailin salaatista ainakin vuonankaalia, viinisuolaheinää ja salaattisikuria, paprikaa, omenaa ja paahdettuja saksanpähkinöitä. Kastikkeessa oli aika hapan maku, joka sai meidät arvailemaan, olisiko osa raaka-aineista ollut marinoituja. (Tarjoilijalta kysymällä selvisi että kastike oli sinappi-hunajakastike, marinadeja ei ollut.) Kun pääsin annoksessa syvemmälle ja sain kaikkia ainesosasia haarukkaan kerralla, maut alkoivat toimia yhteen. Mieleen tuli, että salaatin tarkoitus oli ehkä vähän sama kuin sushi-inkiväärillä, puhdistaa makuaisti seuraavia alkupaloja varten. Sellaisena se ainakin toimi mainiosti.
Jokirapukeitto
Kuten olin uumoillut, makumaailma muuttui salaatin jälkeen aivan erilaiseksi. Rapukeitto oli täyteläisen maukasta.
Keitto oli tarjolle tullessaan kuumaa - vähän turhankin, Karhuherra poltti kielensä.
Herkkutatteja timjamismetanassa
Reilun kokoisina paloina olevaa herkkutattia timjamilla maustetussa smetanassa. Tukeva timjamin maku. Sienifriikki tykkää. Hiukan alkoi tosin tässä vaiheessa pelottaa, loppuuko vetoisuus kesken, koska vatsa alkoi osoittaa täyttymisen merkkejä. Tuhtia makumaailmaa edusti tämäkin.
Paistettua siikaa, hollanninkastiketta, pinaattia ja voitaikinatyyny
Näiden moninaisten alkupalojen jälkeen päästiin pääruokaan. Siika oli aivan optimaalisesti paistettu ja sopivasti suolattu. Pinaattikin oli kaiketi haudutettu voissa, namnam. Kastike oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Siian ja pinaatin seurana olleen salaattisikurin maku on omaan makuhermooni vähän kitkerä, mutta se toi mukavaa hammastuntumaa muuten pehmeään annokseen ja syödessä maut joka tapauksessa alkoivat pyöristyä. Voitaikinatyyny vei ajatukset venäläiseen keittiöön.
Veikkailin ennakkoon Karhuherralle olisiko voisen kastikkeen jälkeen vuorossa jälleen jokin hapan maku, ja oikeaan osuin. Jälkiruokana oli nimittäin
Raparperisorbetti
Raparperisorbetti oli oikein onnistunutta. Raparperin kirpakkuus vei mukavasti rasvaisen tunnun suusta ja sen kanssa tarjottu makea, hiukan siirappimainen päärynähilloke pyöristi sopivasti happamuutta.
Mokkakahvi ja Kappelin makea
Pieni espressokupillinen ja pikkuruinen suklaaleivos. Sopi kuin nenä päähän. Enempää ei olisi tähän maistelijaan enää sopinutkaan.
Muut kommentit
Raaka-aineissa oli selvästi haettu kotimaisuutta, mistä pisteet. Yleisvaikutelmaksemme jäi, että tämä menu on huolella mietitty ja koottu taitavasti erityyppisten makujen ja niiden perään tulevien "puhdistavien" makujen/ruokien kokonaisuudeksi, joka alkaa miedompien, hienojen savustettujen makujen pianissimolla ja lähtee etenemään voimakkaampien makujen crescendona, joka nälän jo taittuessa tasaantuu pääruoan kylläiseen forteen ja rauhoittuu jälkiruokaan ja kahviin tultaessa tyytyväiseksi pianoksi.
Aikaa kannattaa varata Design-menun läpisyömiseen reilummin kuin normaaliin kolmen ruokalajin ateriaan. Vaikka ruokalajit seurasivat toisiaan jokseenkin optimaalisella nopeudella - ainoa hiukan pidempi odottelu sattui ennen jälkiruokasorbettia, ja tarjoilija pahoitteli meille kylmäkeittiössä ollutta ruuhkaa - aikaa vierähti pelkkään syömiseen kolmatta tuntia. Siinä vaiheessa meillä alkoi olla jo paineita lähteä vapauttamaan lapsenvahti tehtävistään, mutta onneksi muodollisuudet eli lasku hoituivat kiitettävän ripeästi.
Täysin ulkoruuallisena kommenttina haluaisin huomioida, että osa tarjoiluun käytetyistä astioista edusti - tarkoituksella, oletan - kotimaista muotoilua, mm. Iittalan kuppi jollaisesta keitto ja timjamitatit tarjoiltiin. Olisi tietysti mukavaa jos Design-menun astiat edustaisivat suomalaista muotoilua kautta linjan.
Erikseen kiitokset kuuluvat vielä meistä huolehtineelle iloiselle ja ystävälliselle tarjoilijalle, joka muisti aina kertoa mitä saimme eteemme, tapa jonka soisimme vakiintuvan suomalaiseen ravintolakulttuuriin.
(Pahoittelemme heikkoa kuvalaatua joka ei tee oikeutta annoksille. Koska menimme syömään suoraan töistä, otin laiskuuttani mukaan vain pokkarin, ja siitäkin uhkasivat loppua akut.)
PS. Muita kokemuksia Kappelista voit lukea mm. Liemessä, Chez Jasu ja Pumpkin Jam -blogeista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti