torstai 4. helmikuuta 2010

Lihakeitto

Olen nyt varsin ihastunut näihin pitkään keiteltäviin, ruokaisiin keittoihin. Periaatteessa olen sitä mieltä että kun eläimiä syödään, niistä pitäisi syödä muutkin osat kuin fileet ja paistit. Ja pitkällä keittämisellä (tai muulla hauduttamisella) suhteellisen vaatimattomastakin lihasta tulee mureaa.

Olin jo jonkin aikaa sitten korjannut pakastimeen parempaan talteen puoli kiloa naudan keittolihaa. Nyt, kun nuha vaivaa ja Poikakin on vähän kuumeinen, vaikutti hyvältä ajatukselta keitellä ravitsevaa lihasoppaa meille kotimiehille lounaaksi. Hain inspiraatiota Ranskalaisen keittiön salaisuuksista, mutta lihakeitto-ohjetta en sieltä löytänyt. Niinpä yhdistelin arkistoistani löytyneitä kahta eri ranskalaiseksi mainittua lihakeitto-ohjetta, joista toinen on peräisin jostain tuntemattomaksi jääneestä naistenlehdestä - kenties Kodin kuvalehti? - ja toinen vanhasta kunnon Ruokavuosi-kirjasta. Ja sitten oikeastaan vain laitoin joukkoon kaikkea mitä mieleni teki.

Lihasoppaa ranskalaiseen malliin

puoli kiloa naudan keittolihaa + ydinluupala
valkosipulinkynsi
iso sipuli
purjo
n. 150 g lanttua
2 isoa porkkanaa
pienehkö palsternakka
laakerinlehti
muutama persiljanoksa
muutama timjaminoksa
5 mausteneilikkaa
parikymmentä kokonaista mustapippuria
suolaa

Laitoin kokonaisen lihan kylmään veteen ja kuumensin kiehuvaksi, kuorien vaahdon pois. Sitten lisäsin murskatun valkosipulin, silputun sipulin, rengastetun purjon ja kuutioidut juurekset. Niiden seuraksi pataan saivat mennä mausteet. Ja sen jälkeen vain keittelin soppaa hiljaisella tulella kolmisen tuntia. Lopuksi ongin lihan pois, annoin sen hiukan jäähtyä, paloittelin ja palautin keittoon, ja koko komeus kylmään. 

Seuraavana päivänä ei tarvitse kuin kuumentaa keitto uudestaan kiehuvaksi, ja se on valmista syötäväksi.  

klo

5 kommenttia:

  1. Merituuli4. helmikuuta 2010 klo 19.13

    periatteessa olen ihan samaa mieltä eläinten syömisestä! nimim. sianpäästä hernekeittoa

    VastaaPoista
  2. Ketturouva4. helmikuuta 2010 klo 20.59

    Merituuli, täytyy tunnustaa että periaatteestani huolimatta sisäelimet tekee vähän tiukkaa. Hyvin laitetusta maksasta tosin tykkään, Karhuherran äiti laittaa aivan jumalaisen herkullisia maksapihvejä. Joskus pitäisi uskaltaa itsekin yrittää.

    VastaaPoista
  3. Ari Makela4. helmikuuta 2010 klo 23.23

    Totta puhutte.

    Esimerkiksi sen taannoisen lammaspilahvin lammas ei todellakaan ollut mitään ns. hyvää osaa, mutta huomasiko sitä? Ei.

    Sherrysinihomeen alkuperäinen resepti, kuten muistanet, väittää että se on erityisen hyvää maksan kanssa. Täytyy joskus kokeilla vaikka on minullakin tietty henkinen sisäelinallergia - erityisesti munuaisia kohtaan. Mutta toisaalta esimerkiksi Sikalan kateenkorva on jumalaista.

    VastaaPoista
  4. Kissaemo5. helmikuuta 2010 klo 9.31

    Mikä niissä sisäelimissä niin ällöttää? Meidän lapsuudenperheessä syötiin aina isän ampumasta hirvestä lähes kaikki mitä irti saatiin, esim. kylmää kieltä leivän päällä. (Ja kalakeitossakin kalan aivot yms. olivat parhaita herkkupaloja.)

    Ketturouva, älä huolestu, emme kuitenkaan aio tarjota teille mitään tappaiskeittoa tulevana viikonloppuna :-)

    VastaaPoista
  5. Ketturouva5. helmikuuta 2010 klo 12.19

    ari, juu, ei ole munuaiset munkaan suosikkilistalla. Jotenkin se koostumus... Äitini laittoi niitä joskus karjalanpaistiin kun olin lapsi. Siihen aikaan sisäelimiä ehkä syötiin vielä enemmän?

    Kissaemo, en tiedä mikä niissä tökkii. Kieli on mulle jotenkin erityisen paha, yritin viime syksynä syödä keitettyä kieltä jota kaikki muut kehuivat, mutta en vaan saanut menemään alas.

    VastaaPoista