torstai 16. maaliskuuta 2006

Wok-kokkausta

Katkarapuwokki on yksi arkisuosikeistamme, jonka ainekset pyrimme aina pitämään kotona. Tänään poika täytti kuukauden, ja tajusimme, että edellisestä wokista on jo aikaa, koska viimeksi laitoimme sitä ennen pojan syntymää.

Ketturouva on tottunut tekemään tämän ruuan ns. omasta päästä, mikä tarkoittaa että aineksia ei mitata ja lopputulos vaihtelee jonkin verran. Seuraavassa ohjeessa esitettyjä määriä kannattaa siis pitää viitteellisinä.

Nopea katkarapuwokki

2-3 rkl maapähkinäöljyä
2 isoa valkosipulin kynttä hienonnettuna
2-3 rkl inkivääritahnaa (esim. Rajah tai Spice Up, em. mielestäni parempaa ja ennen kaikkea isommat purkit)
3-4 rkl makeaa thai-chilikastiketta
noin 1 dl kookosmaitoa
2 rkl soijakastiketta
1 pss
(400-500 g) pakastettuja wok-vihanneksia (käytämme yleensä Rainbown itämaisia)
1/2 pss pakastettuja isoja katkarapuja
nuudeleita (suosimme osuuskaupan myymiä Long Life Brand munanuudeleita)

Laita nuudeleita varten vesi kiehumaan ennen kuin aloitat. Kuumenna öljy wokissa ja lisää siihen valkosipuli, inkivääri, chilikastike ja kookosmaito. Sekoita ja keitä seosta
jonkin aikaa kokoon välillä sekoitellen. Lisää soijakastike, sekoita ja lisää jäiset wok-vihannekset. Kypsennä vihannekset kieritellen niitä välillä kastikkeessa ja laita nuudelit kiehumaan. Kun vihannekset ovat valmiita, lisää jäiset katkaravut, pyöräytä ne kastikkeeseen ja anna lämmetä hetki. Tässä vaiheessa myös nuudelien pitäisi olla kypsiä. Valuta ne nopeasti, kippaa wokkiin ja sekoita hyvin. Nuudelien kannattaa antaa hetki imeä makua kastikkeesta ennen tarjoilua.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Haa, bongasin bloginne sattumalta ja taisin ehtiä ensimmäiseksi tilaajaksi! Mielenkiinnolla odottelen herkullisia reseptejä ja mikä ettei kuulumisia tätäkin kautta. Jospa vaikka itsekin innostuisin kokkailemaan enemmän.

Pseudoanonymiteetin säilyttämiseksi allekirjoitan mystisellä salanimellä:

-Blondi Täti

Ketturouva kirjoitti...

Kommentoinpa itseäni: Piti sitten kokeilla tuota katkawokin reseptiä, jonka arviolta laadin. Huomasin arvioineeni muutamia määriä yläkanttiin. Korjasin ne reseptiin, eli 2-3 rkl inkivääritahnaa (alkuperäinen arvio 3-4) ja 3-4 rkl chilikastiketta (alkup. 4-5 rkl). Kookosmaitoa voi huoleti laittaa täyden desilitran.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails