tiistai 22. helmikuuta 2011

Blinejä ja mateen mätiä

Piti niitä blinejäkin tietysti viikonloppuna paistaa, kun kerran oli mateenmätiä. Blininpaistossa oli tosin vähällä käydä huonosti, sillä jokin - ehkä vallitsevasta säätilasta seurannut keittiömme liiallinen kylmyys? - tappoi hiivan saunassa ollessamme sillä seurauksella että taikina ei kohonnutkaan. Onneksi valkuaisvaahto pelasti tilanteen ja blineistä kehittyi pannussa kaikesta huolimatta mukavan kuohkeita ja maukkaan makuisia. Myös "omatekoinen" mateen mäti oli mainiota merisuolalla ja mustapippurilla maustettuna.


Jostakin muistelen hiljattain lukeneeni, että Venäjällä voidaan blinit leikata suikaleiksi, jotka paistetaan pannussa ja tarjotaan hillon kanssa. Valitettavasti en lähdettä tähän hätään löytänyt, vaikka kuinka etsin. Rahola kuitenkin mainitsee tämän valmistustavan, tosin sokerin ja kanelin kanssa jälkiruuaksi tarjottuna.

Laitoin ylijäämäblinit meille aamupalaksi paistamalla blinisuikaleet nopeasti voinokareen kanssa pannulla ja tarjoamalla ne äidin vadelmahillon ja kermavaahdon kanssa. Ei yhtään hullumpi tapa tämä käyttää blinejä - tai vaikka lettuja - jos niitä jää yli.

maanantai 21. helmikuuta 2011

Rekkakakku viisivuotiaalle kuskille

Poika tilasi varmaankin jo puoli vuotta sitten synttäreilleen rekkakakun. Sen jälkeen lisävaatimuksia esitettiin säännöllisin väliajoin. Googlettelin päivänä muutamana inspiraatiota, mutta yllättävän harvoja rekan muotoisia kakkuja löytyi. Useampiakin sellaisia kyllä, joissa oli rekan kuva tai rekka päällä. Määritelmän mukaan rekan tuli olla kolmiulotteinen ("siinä pitää olla rekan muoto") ja kuorrutuksen piti olla marsipaania. Onneksi minua huomattavasti taitavampi sokerileipuri Päivätär lupautui auttamaan kakun kokoamisessa ja koristelussa.


Rekka on koottu kääretorttupohjasta, josta leikkasimme sopivia paloja. Kääretorttupohjan ohje on peräisin Kinuskikissalta. Teimme taikinaa tupla-annoksen, päivänsankarin itse toimiessa ansiokkaasti sähkövatkaimen käyttäjänä, ja paistoimme kaksi pohjaa valmiiksi edellisenä päivänä.

Koska marsipaanikakku kestää huonosti säilyttämistä kuvun alla, koristelu hoidettiin samana päivänä kuin kakku oli tarkoitus syödä. Kerrosten väliin laitoimme mascarpone-vadelmavaahtoa ja kostutukseen vaniljamaitoa.

 
Sen jälkeen koko kakku voideltiin kaakao-voikreemillä, joka valmistettiin yksinkertaisesti sekoittamalla pehmeään voihin siivilöityä tomusokeria ja tummaa kaakaojauhetta kunnes syntyi riittävän kiinteä tahna.


Lopuksi rekka päällystettiin ohueksi kaulitulla, valmiiksi värjätyllä marsipaanilla, josta tehtiin myös rekan tuulilasi. Marsipaanin kaulitseminen sujuu hyvin tomusokerijauhotetulla silikonialustalla. Rekan kulmia varten marsipaaniin piti leikata viiltoja, ja se hoitui parhaiten saksilla.


Lopuksi täydensimme koristelun yhdessä. Ohuemmat koristelut on tehty Dr. Oetker -kakunkoristeluväreillä. Vilkut ja valot, jotka Poika asensi korkeimman omakätisesti, ovat viinikumeja. Olisin halunnut renkaiksi lakritsanauharullia, mutta sellaisia ei kaupasta löytynyt. Niinpä renkaiden merkki on Domino.





Hauskat pikeerikuorrutetut autokeksit ovat niin ikään Päivättären käsialaa.

Kakun kuorrutus oli melkoisen makeaa, samoin kääretorttupohja, mutta mascarpone-vadelmaseos taittoi makeutta mielestäni mukavasti niin ettei lopputulos maistunut liian imelältä. Aikuiset tuntuivatkin kakusta tykkäävän. Lapset jakautuivat 2-2 niihin, jotka tykkäsivät ja niihin jotka eivät tykänneet, yksi ei ottanut kakkua ollenkaan. 

PS. Pojalla on jo monivuotinen suunnitelma valmiina: seuraavaksi synttäriksi pitää kuulemma leipoa ratikkakakku, sitten junakakku ja sen jälkeen metro... Onneksi mieli ehtii vielä muuttua, mutta mahtaako tilalle tulla mitään sen helpommin toteutettavissa olevaa?

sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Vähähiilisellä aamiaisella

Kävimme viime perjantaina taas aamiaisella, tällä kertaa Fazerin tarjoamana. Sidosryhmäaamiaisen tarkoituksena oli esitellä Fazerin uusi, tuotteen hiilijalanjäljestä kertova hiilikukka-merkki, jonka voi jo löytää ruispuikulapussista, ja tulevaisuudessa muistakin Fazerin leivistä. Samalla meille osallistujille kerrottiin laajemminkin, kuinka Fazerin leipomo- ja ravintolapuolella on ryhdytty toimenpiteisiin tuotteiden ja toiminnan ekologisuuden parantamiseksi. Tilaisuus liittyi myös Fazerin 120-vuotisen taipaleen juhlavuoden viettoon.

Yhä useampi ihminen miettii ostoksissaan ja ruuanlaitossaan myös ekologisuuteen ja eettisyyteen liittyviä kysymyksiä, ja Fazerilla on selvästi huomattu aiheen ajankohtaisuus - ja toki myös markkinarako - sekä päätetty tarttua siihen. Paikalla oli vankka edustusto Fazerilla työskenteleviä ihmisiä, joita sai asian tienoilta jututtaa. Siinä ohessa nautimme ravintola Pääpostin keittiömestari Tommi Hedmanin laatimaa vähähiilistä aamiaista, jossa pääosaa näytteli tietenkin ruispuikulaleipä. Leivän päällä oli mm. savusiikamoussea, kylmäsavukinkkua ja kotijuustoa, ja palanpainikkeeksi löytyi tyrninektaria ja metsämansikka-smoothieta sekä reilun kaupan kahvia.


Lopuksi vinkkaus kilpailuhenkisille jauhopeukaloille: Fazerilla on juhlavuoden kunniaksi huhtikuun loppupuolelle saakka jatkuva sekaleipäkilpailu.

torstai 17. helmikuuta 2011

Made in keitto

Madekeittoa on pitänyt tehdä jo aikapäiviä sitten, mutta vuodet ovat vierineet ja madesesongit ehtineet aina päättyä ilman että olen saanut soppaa aikaiseksi. Tänä vuonna päätin olla hukkaamatta tilaisuutta. Tuumasta toimeen, kävin ostamassa Hakaniemen hallista pienehkön mateen, kun sille suunnalle oli muutenkin asiaa. Ystävällisesti made nyljettiin ja suolistettiin minulle valmiiksi, ja muhkeat mätipussit ja maksa pakattiin toiveitteni mukaisesti kalan kanssa samaan pakettiin.


Nyljetty made ei ole kovin kaunis ilmestys, ja Poika suhtautui epäilevästi puuhiini, kun ryhdyin keiton valmistukseen.

Ohjeet soppaan olin etsinyt Maku-lehden ja Hesarin sivuilta. Yhdistin mielestäni parhaat puolet näistä kahdesta reseptistä, ja keitin keiton seuraavasti:

Madekeitto

liemi:
1 noin kilon painoinen nyljetty made (maksoineen)
1 litra vettä
pieni sipuli
laakerinlehti
muutama maustepippuri
2 tl merisuolaa

keitto:
mateen keitinliemi
sipuli
n. 8 perunaa
1 dl kuohukermaa + 1 dl maitoa (2 dl kermamaitoa) ja 1 rkl vehnäjauhoja
1 rkl voita
tuoretta tilliä
suolaa

Paloittele made n. 10 cm pätkiksi. 

Keitä liemi: Mittaa kattilaan vesi. Kuumenna se kiehuvaksi ja lisää mausteet ja paloiteltu made päineen ja maksoineen. Keitä n. 20 minuuttia. Nosta kypsät kalapalat ja maksa liemestä ja siivilöi liemi talteen. Ruodi kalapalat. Säästä maksa.

Kuori ja pilko sipuli ja perunat. Lisää ne kattilaan madeliemeen ja keitä keittoa noin 15 min. kunnes perunat ovat melkein kypsiä. Sekoita vehnäjauhot kermamaitoon ja sekoita se keittoon, kuumenna kiehuvaksi ja anna kiehua vielä viitisen minuuttia. Lisää kypsät, ruoditut mateen palaset ja kuumenna vielä hetki. Lisää nokare voita, tilliä ja suolaa maun mukaan. Tarjoa viipaloitu mateen maksa keiton kanssa erikseen.


Kun keitto oli valmista, suostui Poikakin sitä maistamaan, ja huomasi, että sehän olikin tosi hyvää. Mateen maksaa Poika ei kuitenkaan huolinut. Minä sen sijaan söin, ja herkkua oli.

Entä mitä sille mädille tapahtui? Tuhlausta sitä olisi ollut keittoon heittää. Maku-lehden ohjeen mukaan lypsin mädin talteen, sekoitin sen haarukalla ja pakastin kahdessa erässä käytettäväksi myöhemmin blinien päällä. Mätiä oli miltei 300 g.

sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Gorgonzolakastike gnoccheille

Pikaruokaa Ketun keittiön tapaan: löysin kaupasta näitä kurpitsagnoccheja ja halusin kokeilla.


Samaisesta Enkovaara-Astraldin Pastatiedosta, josta hiljattain laitoimme kananmaksarisottoa, löytyi ohje gorgonzolakastikkeeseen gnoccheille. Koska gorgonzolaakin oli jäänyt yli, tartuin siihen. Tämä ohje oli omatekoisille perunagnoccheille kilosta perunaa. Meillä oli puoli kiloa gnoccheja, ja tein kastiketta 2/3.

Gorgonzolakastike gnoccheille
(Maarit Enkovaara-Astraldi, Pastatieto)

100 g gorgonzolajuustoa (puolet mietoa ja puolet voimakasta)
100 g pehmeää voita
mustapippuria
1,5 dl kevytkermaa
3 rkl raastettua parmesaania

Lämmitä tarjoiluastia. Kuumenna kerma kattilassa. Leikkaa gorgonzola pieniksi kuutioiksi ja pane ne tarjoiluastiaan. Lisää pehmeä voi palasina ja hiukan mustapippuria ja sekoita ainekset hyvin. Kaada päälle kuuma kerma vähitellen, samalla koko ajan sekoittaen. Sekoita joukkoon parmesaani. Lopuksi sekoita valutetut gnocchit kastikkeeseen ja tarjoa heti.


Gnocchit olivat aika pehmeitä ja pyrkivät hajoamaan keitettäessä. Ne on helpointa nostella kattilasta reikäkauhalla suoraan tarjoiluastiaan. Sekoittamisen kanssa piti olla varovainen

Tämä kastike ei tosiaankaan ole mitään laihdutusruokaa, mutta hyvää se oli, ja Poikakin tykkäsi. Ehkä kurpitsagnoccheille olisi kuitenkin sopinut paremmin jokin yrttivoisula-tyyppinen ratkaisu.

lauantai 12. helmikuuta 2011

Tessan taivaallinen tiramisu

Italialaisteemaisen aterian jälkiruuaksi laitoin - elämäni ensimmäistä kertaa - tiramisua. Tämä Tessa Kirosin Twelve-kirjasta kokattu tiramisu oli meidän kaikkien mielestä aivan taivaallisen hyvää. Neljän aikuisen ja yhden lapsen seurueemme söi melkein koko kymmenen hengen annoksen kertaistumalta.

Oheinen ohje mahtuu n. 25x30 cm syvään vuokaan. Oma vuokani oli hieman pienempi, 20x30 cm. Tiramisun pohjaan kului minulta vähän vajaa paketillinen kuvassa näkyviä Savoiardi-keksejä. Keksien sijasta tiramisun pohjaan voi käyttää myös ohutta täytekakkupohjaa.


Tiramisu (10 annosta)
(Tessa Kiros, Twelve)

6 munaa, keltuaiset ja valkuaiset eroteltuna
125 g hienoasokeria
500 g mascarpone-juustoa
3,75 dl (1,5 kuppia) vahvaa kahvia (espressoa)
4 rkl Marsala-viiniä
n. 30 Savoiardi-keksiä
tummaa kaakaojauhetta tai suklaalastuja pinnalle

Huom! Tiramisun valmistus kannattaa aloittaa keittämällä ja jäähdyttämällä kahvi.

Vispaa keltuaiset sokerin kanssa paksuksi vaahdoksi. Lisää mascarpone ja vatkaa hyvin sekaisin, kunnes seos muistuttaa rakenteeltaan valmista sokerikakkutaikinaa. Vispaa munanvalkuaiset melko kovaksi vaahdoksi. Kääntele varovaisesti valkuaisvaahto mascarponeseoksen joukkoon.


Sekoita kulhossa jäähtynyt kahvi ja marsala. Kasta keksit nesteeseen ja vuoraa niillä annosvuoat tai isompi, syvä tasapohjainen vuoka. Murenna tarvittaessa keksejä niin että saat tiiviin kerroksen (painelin kostuneet keksit haarukalla astian pohjalle, ja tarpeen mukaan valutin vielä hieman kahvi-marsalaseosta päälle). Jos käytät täytekakkupohjaa, asettele se ensin vuokaan ja kostuta sitten kahvi-marsalaseoksella.


Peitä keksipohja mascarponeseoksella tasaisesti. Jos käytät korkeaa vuokaa tai annoslaseja, voit tehdä annoksesta myös kaksikerroksisen.


Laita tiramisu jääkaappiin ainakin pariksi tunniksi. Ennen tarjoilua sirota päälle reippaasti tummaa kaakaojauhetta tai suklaalastuja.


Tässä vaiheessa tiramisu näytti vielä näin kauniilta, mutta kun aloimme lusikoida sitä lautasillemme, osoittautui että koostumus ei ollut mennyt ihan nappiin, sillä täyte oli edelleen kovin valuvaa. Joko tiramisun olisi pitänyt olla jääkaapissa vielä pidempään (oli noin neljä tuntia) tai sitten - ja tätä itse epäilen - vika oli siinä että aloittaessani tiramisun valmistuksen lähdin seuraamaan kirjan ohjetta, joka alkoi keltuaisvaahdon vispaamisella. Vasta keltuaiset ja valkuaiset vaahdotettuani tajusin, että olisi kannattanut aloittaa kahvinkeitolla. Vaahdot siis joutuivat seisomaan melko pitkään ja ehtivät varmaankin hieman lätsähtää. Onneksi se ei vaikuttanut makuun.

Risottoa ystäville

Kutsuimme ystäviä syömään, pitkästä aikaa. Sattumoisin minulta oli poistettu edellisenä päivänä poistettu viimeinenkin viisaudenhampaani, mutta näiden nimenomaisten ystävien kanssa tätä päivällistä oli puhuttu jo kauan, enkä halunnut enää lykätä sitä jonnekin hamaan tulevaisuuteen. Niinpä tuumailin kokoon tällaisen pehmeän menun:

Tomaatti-mozzarellasalaatti
Kananmaksarisotto Padovan tapaan


Crostinien ohje on peräisin Tessa Kirosin Twelve -kirjasta, ja olemme sen jo aikaisemmin polkanneetkin (linkki aiempaan postaukseen löytyy menusta). Poikakin tykkäsi salaatista ja crostineista, mutta risotto ei maistunut. Pojalla tuntuu olevan vahvat ennakkoluulot kaikkia sellaisia ruokia kohtaan, joiden ainekset eivät ole selvästi erotettavissa.


Kananmaksarisoton ohje löytyi Maarit Enkovaara-Astraldin Pastatieto-kirjasta. Ohjeessa mainitun varsisellerin jätin pois, koska sitä tuntuu olevan myynnissä vain isoina pakkauksina, joista meillä lähes poikkeuksetta jää suurin osa pilaantumaan jääkaapin vihanneslokeroon, minä kun en mikään suuri sellerinystävä ole. Tämän takia Italian lipusta jäi ikävä kyllä puuttumaan vihreä väri.


Karhuherra ihmetteli, eikö ohjeessa tosiaankaan ole valkoviiniä. Ei ollut, mutta ei se meitä estänyt sitä lisäämästä, ja viini on mukana myös alla olevassa ohjeessa. Osuutensa täyteläiseen makuun oli myös Puljongin lihaliemellä. Sekä maksaa että pekonia meillä oli hiukan reilummin kuin ohjeessa mainitaan. Rosmariiniakin laitoin mielestäni reilummin, mutta olisin voinut panna vieläkin reippaammalla kädellä, nyt se ei juurikaan maistunut. Ohjeessa annettua juuston määrää voi pitää viitteellisenä - me raastoimme sitä ruokailua varten vielä lisää.

Kananmaksarisotto Padovan tapaan (neljälle)

400 g arborio- tai vialoneriisiä
n. 200 g broilerinmaksaa
vajaa 75 g voita
3 rkl oliiviöljyä
30 g amerikanpekonia (n. 3 viipaletta)
1 pieni porkkana
(pala varsiselleriä)
1 pieni sipuli
1 iso kypsä tomaatti
5 salvianlehteä tai n. 1,5 tl rosmariinia
n. 1,25 l kana- tai lihalientä (meillä oli 1 l lihalientä, joka oli juuri sopiva määrä)
1,5 dl kuivaa valkoviiniä
5 rkl parmesaania raastettuna
suolaa

Huuhtele ja puhdista broilerinmaksat ja säilytä ne viileässä vedessä. Lämmitä kana-/lihaliemi ja pidä lämpimänä. Kuori ja hienonna sipuli, porkkana, (selleri), pekoni ja salvia/rosmariini. Kuori ja paloittele tomaatti. Tomaatin kuoriminen käy helpoiten niin että leikkaat siihen ristiviillon ja kalttaat sen upottamalla sen hetkeksi kiehuvaan veteen. Sen jälkeen kuori irtoaa melkein itsestään.


Pane laajapohjaiseen kattilaan tai paistokasariin n. 25 g voita ja oliiviöljy ja lisää sipuli, porkkana, pekoni ja salvia/rosmariini (ja selleri). Ruskista kevyesti niin että pekonin rasva sulaa ja kasvikset pehmenevät. Lisää tomaatti.


Lisää riisi kasviksiin ja sekoita muutama minuutti. Pidä sitten risotto miedolla lämmöllä niin että se pysyy juuri kiehuvana, ja lisäile kuumaa lientä vähitellen riisin joukkoon sitä mukaa kuin se imeytyy. Sekoittele ahkerasti.

Risoton muhiessa leikkaa broilerinmaksat hyvin pieniksi palasiksi ja ruskista ne toisessa pannussa noin ruokalusikallisessa voita. Mausta maksat suolalla ja lisää ne riisin joukkoon noin 5 min ennen kuin risotto on kypsää (eli kun riisi alkaa vaikuttaa melkein valmiilta - itse testaan tämän aina maistelemalla, riisi saa olla tarjottaessa vielä aivan hiukkasen al dente). Itse lisäsin maksat ja viinin yhtä aikaa sen jälkeen kun kaikki lihaliemi oli käytetty. Kun risotto on valmista, sekoita siihen loput voista ja noin puolet parmesaanista ja tarkista suola. Anna maustua vielä minuutin pari ja tarjoa parmesaaniraasteen tai -lastujen kanssa. 


Tarinaa tiramisusta seuraa tuonnempana.

tiistai 8. helmikuuta 2011

Samppanjaa ja teräviä veitsiä

Jos päivä alkaa Master of Wine Essi Avellanin pitämällä samppanja-tastingilla, se ei voi alkaa muuta kuin hyvin.

Iloksemme saimme kutsun Helkan keittiön ruokabloggaajille 5.2. järjestämään tilaisuuteen, joka oli imartelevasti nimetty VIP-tilaisuudeksi ruoka-alan asiantuntijoille. Mielihyvin tämän kutsun myös otimme vastaan, ja pääsimme viettämään hauskan ja herkullisen päivän noin kolmenkymmenen muun ruokabloggaajan kanssa.

Pohjustukseksi samppanjan maistelulle Essi piti kiinnostavan esitelmän tämän jalon juoman historiasta ja valmistuksesta. Tunnustan että jos minun pitäisi nimetä vain yksi lempijuoma, se olisi samppanja, vaikka sen nauttimiseen minulla on ollut mahdollisuuksia aivan liian harvoin. En kuitenkaan tiennyt samppanjasta järin paljoa etukäteen, ja se osoittautuikin kiehtovaksi aiheeksi. Lisäksi Essi on mukaansatempaava puhuja - mistä todistaa se, että häntä jaksoi hyvin kuunnella kuivin suin. Ehdottomasti parhaasta päästä koskaan mistään aiheesta kuulemiani luentoja, ja minä olen sentään kuullut niitä jokusen. Essin hyvästä yrityksestä huolimatta kysymyksiä yleisöstä tuli niin monta että itse maisteluun asti päästiin lopulta hiukkasen puolen päivän jälkeen.


Maistatetut neljä samppanjaa eivät olleet niitä tyypillisimpiä merkkejä, ja olivat ymmärtääkseni epätavallisempia myös siinä mielessä, että kolme niistä oli tehty vain yhdestä rypälelajikkeesta kukin: Jacques Lassaigne Les Vignes de Montgueux Blanc de Blancs Brut NV Chardonnay, Jérôme Prévost La Closerie Les Béguines Extra Brut (2007) Pinot Meunier, André Clouet Brut Grande Réserve NV Pinot Noir. Neljännessä samppanjassa, Billecart-Salmon Cuvée Nicolas Francois Billecart 1998, oli puolet ja puolet kahta rypälettä, Pinot Noiria ja Chardonnayta. Tämä viimemainittu oli Karhuherran suosikki. Itse en oikein millään osannut päättää omaa suosikkiani, koska pidin kaikista, mutta ehdittyäni punnita makuja mielessäni nimeäisin kenties Jérôme Prévost'in, koska mieleeni tuli maistellessa, että se voisi sopia sienten kaveriksi (tämä idea täytyy varmaan joskus kokeilla käytännössä).


Lounaaksi nautittujen maistuvien salaattien ja kalaisan lohikeiton jälkeen Helene Auramo Zipipopista tuli kertomaan meille siitä, kuinka blogilla voi ansaita rahaa. Toki on ruokablogeja, jotka sijaitsevat jollakin tavoin kaupallisessa ympäristössä - esimerkiksi lehtien sivustoilla - mutta harva meistä paikalla olevista oli kokeillut edes mainoksia blogissaan. (Me emme esimerkiksi ole halunneet blogiin mainoksia, pitkälti ihan siksi että itseäni kaikenlaiset silmille pomppivat ja esim. langattomilla yhteyksillä kovin hitaasti latautuvat mainokset ärsyttävät.) Myös ajatusta oman, rakkaan blogin "myymisestä" esimerkiksi lehdelle tai jollekin sivustolle useimmat taisivat pitää itselleen vieraana. Mutta ajatuksia ja keskustelua herättävä esitys oli, ja siinä tuli paljon hyödyllistä tietoa jos joskus tulevaisuudessa haluaisi kokeilla bloggaamalla myös ansaita.

Tämän luennon jälkeen meille oli varattu aikaa kahvittelulle median edustajien kanssa. Muutama toimittaja oli paikalle tullutkin. Äijäruuan Aria, Karhuherraa ja minua sattui jututtamaan toimittaja, joka teki juttua terveyspuolen asiantuntijoille suunnattuun ruokalehteen. Hiukan epäilytti ettemme me ehkä olleet paras mahdollinen saalis tällaiseen juttuun, mutta puhuimme kyllä toimittajalle vauhtiin päästyämme suut silmät täyteen. Olisi ihan hauska nähdä mitä hän sai siitä irti, jos juttu joskus ilmestyy.

Ja vihdoin pääsimme oikein tositoimiin: palatessamme iltapäiväkahvilta oli kokoustila muutettu keittiöiksi! Meidän tuli valmistaa Helkan keittiöpäällikkö Jani Ruohosen ohjeilla ja opastuksella erilaisia alkupaloja ja jälkiruokia annetuista aineksista. Jakauduimme noin viiden hengen ryhmiin - meidän kanssamme samaan pöytään päätyivät Essi ja Ari. Tässä oli kieltämättä hiukan epäreilua kilpailuetua, koska olemme laittaneet Arin kanssa yhdessä ruokaa ennenkin, ja Essi osoittautui myös hyvinkin turnauskelpoiseksi. Kohta improvisoitu keittiö raikui naurusta ja kiivaan kokkaamisen äänistä.

Essi laati kirsikkatomaattihillokkeen ja aura gold -moussen, Ari perunasalaatin ja minä marinoidut punasipulit alusta loppuun, mutta muuten tehtäväksi annetut ruokalajit taisivat syntyä yhteistyöllä. Minä vatkasin kaikki eri ruokalajeihin tarvittavat valkuaisvaahdot (yhteensä kolme) ja nipotin Arille siitä kuinka pieniksi asiat pitää pilkkoa, kun Karhuherra puolestaan liotti liivatteita ja juoksi edestakaisin keittiössä tiskaamassa astioita. Ystävällisesti huolta pidettiin myös bloggikokkien marinoinnista valko- ja/tai punaviinillä, mikä kunkin makuun parhaiten sopi. Veitset olivat hyvässä terässä ja niillä oli ilo silputa ja siivuttaa - ikävä kyllä haavereiltakaan ei siinä touhussa kokonaan vältytty.

Siinä kokkaamisen tuoksinassa meiltä hajosivat sekä haltuumme uskottu sähkövatkain että oma kameramme, johon ilmestyi jokin selittämätön tarkennusongelma. Tarkennus ei onnistunut enää sen jälkeen sen enempää automaatilla kuin manuaalisestikaan. Se lievästi sanoen harmitti, koska sen seurauksena kuvadokumentaatio katkesi kesken kaiken. Onneksi tilaisuuden virallisen kuvaajan Peero Lakasen kuvia on lupa lainata. Onni oli myös se, että kyseessä ei ollut kilpailu, koska meidän omenamarinadimme taisi kiehua kokoon kaikkein pisimpään sen jälkeen kun kaikki muu oli jo valmista. Ehdimme siinä välillä Helkan ravintolakeittiötäkin piipahtaa ihmettelemässä - ihmetystä herättivät erityisesti keittiön tehoneliöt ja laskutilan (vähäinen) määrä, mutta keittiömestarin mukaan Helkan keittiö on moniin muihin verrattuna suorastaan tilava.

Kun se vihonviimeinenkin kattila oli saatu liedeltä, hotelliin majoittuneet lähtivät raikastautumaan, ja me muut siirryimme vähitellen odottelemaan ateriaa Helkan Baarin puolelle, jossa juttu jatkui lennokkaasti kielenkantojen mukavasti irrottua. Siellä aika vierähtikin nopeasti, ja baarissa nautittujen alkumaljojen jälkeen pääsimme päivällispöytään.

Kuva: Peero Lakanen.

Alkupala-sapaksiin luomuksemme oli jatkojalostettu niin kauniisti että hetki meni tutkaillessa, missä mitäkin taas olikaan. Lautaselta löytyi savumuikkua ja perunasalaattia, Polven juustolan leipäjuustoa ja kirsikkatomaattihilloketta, savuporotartar ja marinoitua punasipulia, siikacheviche ja ruisleipää sekä paahdettua saaristolaisleipää, aura gold moussea ja marinoitua omenaa. Ja hyvältä maistui! Enpä ollut osannut arvatakaan, että me bloggaajat laitamme niin hyvää ruokaa, vaikka hiukkasen tuotoksia valmistuksen lomassa esimaistelinkin (kyllä, söin kuormasta, mutta kuinka muuten suolan ja pippurin määrät saisi kohdalleen). Taisivat keittiön velhot kyllä jotakin muutakin niille vielä tehdä ennen tarjolle tuomista kuin kauniin asettelun?

Pääruuaksi saimme nauttia keittiön valmistamaa grillattua poron paahtopaistia tumman herukkakastikkeen ja omena-perunapaistoksen kera, terästettynä vielä pätkällä Wotkinin peuramakkaraa. Liha oli ihastuttavaa, niin mureaa että sen olisi miltei voinut syödä pureskelematta, ja silti kauniin punaista sisältä. Peuramakkarassa oli myös mukava maku ja napakka tuntuma.

Kuva: Peero Lakanen.

Valmistamamme rosmariini-limesorbetti tarjottiin väliruokana kuohuviinin kera. Ensimmäinen lusikallinen hiukan tyrmäsi - jotenkin voimakas yrttinen maku toi mieleeni saippuan. Makuelämys kyllä parani kun suu tottui.

Kuva: Peero Lakanen.

Herkullisen aterian makeaksi lopuksi saimme vielä eteemme jälkiruokalajitelman, johon kuului tuhdin suklaista ja ihanan pehmeää suklaakakkua, mansikkasorbettia, punaherukkajäädykettä, marinoituja marjoja ja mustikkajuustokakkua. Sen jälkeen olo olikin kovin kylläinen ja tyytyväinen.

Tämän ateriakokemuksen perusteella veisin mielelläni ulkomaisen vieraan Helkaan päivälliselle maistelemaan suomalaista ruokaa. Tai vaikka kotimaisenkin.

Aterian päälle jaksoimme vielä jonkin aikaa viihtyä Helkan Baarissa muiden bloggaajien kanssa, mutta sitten alkoi pitkä, hauska päivä painaa. Suurkiitokset järjestäjille, samoin kuin kaikille osallistuneille seurasta, niin entuudestaan tutuille kuin uusillekin tuttavuuksille!

Samasta tilaisuudesta tarinoivat mm.

Kannat kattoon (hyvä referaatti Essin esitelmästä)
Kulinaarimuruja
Liemessä
Pastanjauhantaa
Sillä sipuli

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails