torstai 30. elokuuta 2007

Kesäkurpitsapesto

Virallisen pastakokkimme Karhuherran kotiinpaluuta odotellessa päätin testata tämän tuoreehkosta Kodin Kuvalehdestä löytyneen kesäkurpitsapeston reseptin. En tiedä kuinka monelle hengelle alkuperäinen ohje oli ajateltu, mutta tästä puolikkaasta annoksesta riittäisi varmaankin neljälle, niin paljon sitä jäi ylitse syötyämme sitä Päivättären kanssa.

Kesäkurpitsapesto

400 g kesäkurpitsaa (yksi keskikokoinen kesäkurpitsa)
2 valkosipulin kynttä
1 dl pinjansiemeniä
0,75 dl oliiviöljyä
puolikkaan pienen sitruunan mehu
1 dl parmesaaniraastetta
0,5 tl rouhittua mustapippuria
0,5-1 tl sitruunapippuria
0,5 rkl sokeria
0,5 tl suolaa

rucolasilppua ja parmesaaniraastetta tarjoiluun

Peston ainekset laitetaan kulhoon ja hienonnetaan tehosekoittimella tai sellaisen puuttuessa sauvasekoittimella (jos käyttää sauvasekoitinta, pinjansiemenet kannattaa ensin hienontaa huhmareessa). Tarkistetaan mausteisuus. Keitetään pasta ja sekoitetaan kesäkurpitsapesto siihen.

Kuorin kesäkurpitsan, joten pestosta tuli hyvin vaaleaa. Jos kuoren jättäisi paikoilleen, väri olisi varmaankin kauniimpi. Öljyä olisi mielestäni voinut olla vähän vähemmänkin. Maku oli mieto, mutta ei hassumpi.

3 kommenttia:

Ketutar kirjoitti...

Tulin tänne http://www.blogilista.fi/hakemisto/ruokablogi
kautta - oli pakko, koska MINÄ olen kettu kanssa!
Ja arvaa mitä... olen naimisissa oman karhu-herrani kanssa!
Arvaa oliko silmät pudota kun näin blogin kirjoittajat? ;-)

Meillä ei tosin ole poikaa eikä yhteistä ruokablogia, mutta terveisiä toiselta kettu-karhu-parilta :-)

Ketturouva kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Ketturouva kirjoitti...

Jopas sattui, että tällaisia ketun ja karhun seka-avioliittoja on enemmänkin. :) Huomaan että meillä on ainakin yhteisiä lempikirjailijoita.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails