Tällä viikolla päätin sitten kokeilla tuota pikkulapsiperheiden ikisuosikkia, jauhelihakeittoa, josta muistaakseni ennen pojan syntymää uhosin, että sitä ei meidän ruokapöydässämme tulla näkemään. Pari perunaa, porkkana, kasvisliemikuutio ja nokare jauhelihaa. Lopputulos oli melko aneemisen näköistä, porkkanat sentään vähän piristivät kalpeaa yleisvaikutelmaa. Maistoin. Maku ei ollut kovin ihmeellinen, mutta ei nyt mitenkään huonokaan.
Vaan mitä teki Poika? Maistoi lusikallisen ja työnsi sen saman tien kielellä suusta ulos. Tämä toistui useamman kerran kunnes luovutin. Seuraavana päivänä kokeilin tarjota keittoa uudestaan, yhtä laihoin tuloksin. Kun kolmaskin yritys päättyi siihen että poika inhon ilmein työnsi tarjotun sapuskan ulos suustaan, luovutin. Rangaistuksena söin lopun keiton itse. Ja jauhelihakeittoa ei meillä tulla vast'edeskään syömään.
4 kommenttia:
Juu lapsille on usein todella hankalaa keksiä hyvää ruokaa. Meidän lapset ovat ainakin niin kronkeleita ruoan suhteen - etenkin Pikkukakkonen. Joskus olen menettää hermoni, kun Pikkukakkonen tonkii ruokaa ja nostelee lähes kaiken lautasensa reunalle, ilmoittaen että ei syö. Toisena päivänä joku herkkuruuaksi nimetty ruoka onkin pahaa...jne.
Pojalle kyllä maistuu sitten toisaalta yllättävätkin asiat, esimerkiksi Karhuherran taannoin syömien Roquefort-etanoiden liemi ja jopa itse etana. Myös melkein kaikki mikä on äidin lautasella on hyvää.
Hei!
Melkeinpä yksivuotiaat voivat jo syödä samaa ruokaa. Mä ainakin tein harvoin pojalle omaa ruokaa, maustoin vain en niin kovin voimaakkaasti pojan ruuan ja lisäsin vasta omalla lautasella suolan ym. Usein kyllä poika on syönytkin tosi hyvin silloin kun on saanut samaa ruokaa kuin mamma ja isi...
Nyt reilu 2 ja puoli vuotias ja syö melkeimpä kaikkea, ei vielä kauheasti nirsoile.
Juu-uh, on huomattu tuo nirsoilu ja yllättävät herkut! Meidän Vilperi rakastui maksalaatikkoon jota huono äiti antoi neuvolan tädiltä salaa pojalle... Mutta oppiipahan isin ja äidin intohimoruokaan - maksaan ;)
Lähetä kommentti