perjantai 26. marraskuuta 2010

Pastaa siskonmakkarasta

Arjen pyörityksessä keittotaidolliset kokeilut ovat jääneet vähiin, ja valtaa ovat pitäneet vanhat, hyväksihavaitut ruuat jotka osaan vääntää vaikka silmät ummessa vasen käsi selän taakse sidottuna. Viime aikojen kokkailuista mainita kannattaa kuitenkin fasaani, joka oli keittiömme kontribuutio Kekrikekkereihin (ja samalla marraskuun ruokahaasteeseen).

Päivänä muutamana sattui kaupasta tarttumaan mukaan paketti siskonmakkaroita. Aluksi ajattelin tehdä niistä soppaa, mutta sitten muistin viimeksi soppaa kokatessani suunnitelleeni tekeväni siskonmakkarasta pastaa. Sattumoisin sopiva pastakin tuli ihan hakematta mieleen. Tätä herkkua irlantilainen ystäväni kokkasi meille toissa kesänä, ja sitä on pitänyt itsekin yritellä siitä saakka. Vihdoin osuivat kuu ja kiertotähdet suotuisiin asemiin.

Maryn umbrialainen makkarapasta

n. 25 g voita
2 silputtua sipulia
n. 250 g tuoremakkaraa (3 siskonmakkaraa)
1,25 dl valkoviiniä
reilu 1 dl kermaa + reilu ruokalusikallinen smetanaa*
vajaa 1 dl parmesaaniraastetta

reilu 0,5 l pennepastaa

Silputtua sipulia haudutetaan miedolla lämmöllä voissa kunnes se on pehmeää. Lisätään kuorestaan puristettu makkaramassa pienen marmorikuulan kokoisina palloina ja kaadetaan perään viini. Haudutellaan taas miedolla lämmöllä noin 10 min ja lisätään kerma ja smetana, keitetään kokoon. Ropsaus parmesaaniraastetta nopeuttaa kastikkeen sakenemista. Lopuksi sekoitetaan joukkoon keitetty pasta.

* Mary käytti tämän ruuan valmistukseen double creamia, paksua kermaa jollaista ei saa Suomesta. Me olemme havainneet, että smetanalla vahvistettu kerma vastaa melko hyvin italialaista, miedosti hapatettua, paksua panna dello chefiä, ja sitä käytimme tässäkin herkullisin tuloksin.

Kermasta, valkoviinistä ja sipulista hautuu hienon makuinen kastike, ja maultaan mieto siskonmakkara istui siihen vallan mukavasti. Kovin voimakkaasti maustettu makkara ei tähän kastikkeeseen sopisikaan, koska se hukuttaisi muut maut alleen.

Nälkäisiä taisimme olla syömään käydessämme, sillä muistin kameran vasta kun lautasen olivat jo miltei tyhjiä, joten kuva tulee perässä jahka seuraavan kerran laitamme tätä pastaa.

 (Kuvaa ei tarvinnut odottaa kovin kauan, lisätty 4.12.)

Ei kommentteja:

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails