torstai 23. joulukuuta 2010

Pikkujoulua

Ystäväperheemme Barytonic ja Kissaemo lapsineen tekivät jo perinteeksi muodostuneen lahjojenvaihtovierailun luoksemme 22.12. 

Alkupalaksi tarjosimme suolaisia joulutorttuja - täytteenä on maustamatonta tuorejuustoa ja kylmäsavulohta.


Tortut siis valmistetaan kuin luumutortut, mutta paistetaan ilman hilloa. Uunista ottamisen jälkeen tortun keskiosa painetaan alas kylmällä lusikalla, ja torttujen annetaan jäähtyä ennen täyttämistä. Helppo, nopea ja kuitenkin aika näyttävä jouluisa alkupala.

Pääruuaksi laitoimme Hesarissa hiljattain ollutta balsamicosiirapilla glaseerattua possun filettä ja intialaisittain maustettuja bataattikuutioita.


Neilikoiden tökkiminen possun fileeseen kävi helpommin kun keksin pistää niille reiät paistolämpömittarin varrella. 

Karhuherra pääsi testaamaan joululahjaksi ostamaamme Victorinoxin paistinleikkaussettiä. Hyvin leikkaa!


Liha maistui kaikille syöjille, mutta bataattikuutiot olivat lasten makuun liian mausteisia vaikka puolitin reseptissä olleen chilin määrän. Lihan paistoliemestä valmistettu kastike oli herkullista!

Ja hyviä olivat myös jälkiruokakahvin kanssa nautitut suklaa-pekaanipähkinä-aprikoosicookiet, joita vieraat toivat tullessaan. Loputkin on syöty, kiitos vain. :)

2 kommenttia:

Merituuli kirjoitti...

Joulutorttuidea suolaisesti on tosi hauska! Mennee kokeiluun, kiitos vinkistä.

Ketturouva kirjoitti...

Merituuli, tekstistä näköjään oli jäänyt puuttumaan maininta että saimme näitä itse ekan kerran kaverin luona pikkujouluissa - kunnia sille jolle se kuuluu. Hyvä kun muistuivat taas mieleen, voisikn laatia alkupaloiksi joulupöytään.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails