lauantai 12. helmikuuta 2011

Risottoa ystäville

Kutsuimme ystäviä syömään, pitkästä aikaa. Sattumoisin minulta oli poistettu edellisenä päivänä poistettu viimeinenkin viisaudenhampaani, mutta näiden nimenomaisten ystävien kanssa tätä päivällistä oli puhuttu jo kauan, enkä halunnut enää lykätä sitä jonnekin hamaan tulevaisuuteen. Niinpä tuumailin kokoon tällaisen pehmeän menun:

Tomaatti-mozzarellasalaatti
Kananmaksarisotto Padovan tapaan


Crostinien ohje on peräisin Tessa Kirosin Twelve -kirjasta, ja olemme sen jo aikaisemmin polkanneetkin (linkki aiempaan postaukseen löytyy menusta). Poikakin tykkäsi salaatista ja crostineista, mutta risotto ei maistunut. Pojalla tuntuu olevan vahvat ennakkoluulot kaikkia sellaisia ruokia kohtaan, joiden ainekset eivät ole selvästi erotettavissa.


Kananmaksarisoton ohje löytyi Maarit Enkovaara-Astraldin Pastatieto-kirjasta. Ohjeessa mainitun varsisellerin jätin pois, koska sitä tuntuu olevan myynnissä vain isoina pakkauksina, joista meillä lähes poikkeuksetta jää suurin osa pilaantumaan jääkaapin vihanneslokeroon, minä kun en mikään suuri sellerinystävä ole. Tämän takia Italian lipusta jäi ikävä kyllä puuttumaan vihreä väri.


Karhuherra ihmetteli, eikö ohjeessa tosiaankaan ole valkoviiniä. Ei ollut, mutta ei se meitä estänyt sitä lisäämästä, ja viini on mukana myös alla olevassa ohjeessa. Osuutensa täyteläiseen makuun oli myös Puljongin lihaliemellä. Sekä maksaa että pekonia meillä oli hiukan reilummin kuin ohjeessa mainitaan. Rosmariiniakin laitoin mielestäni reilummin, mutta olisin voinut panna vieläkin reippaammalla kädellä, nyt se ei juurikaan maistunut. Ohjeessa annettua juuston määrää voi pitää viitteellisenä - me raastoimme sitä ruokailua varten vielä lisää.

Kananmaksarisotto Padovan tapaan (neljälle)

400 g arborio- tai vialoneriisiä
n. 200 g broilerinmaksaa
vajaa 75 g voita
3 rkl oliiviöljyä
30 g amerikanpekonia (n. 3 viipaletta)
1 pieni porkkana
(pala varsiselleriä)
1 pieni sipuli
1 iso kypsä tomaatti
5 salvianlehteä tai n. 1,5 tl rosmariinia
n. 1,25 l kana- tai lihalientä (meillä oli 1 l lihalientä, joka oli juuri sopiva määrä)
1,5 dl kuivaa valkoviiniä
5 rkl parmesaania raastettuna
suolaa

Huuhtele ja puhdista broilerinmaksat ja säilytä ne viileässä vedessä. Lämmitä kana-/lihaliemi ja pidä lämpimänä. Kuori ja hienonna sipuli, porkkana, (selleri), pekoni ja salvia/rosmariini. Kuori ja paloittele tomaatti. Tomaatin kuoriminen käy helpoiten niin että leikkaat siihen ristiviillon ja kalttaat sen upottamalla sen hetkeksi kiehuvaan veteen. Sen jälkeen kuori irtoaa melkein itsestään.


Pane laajapohjaiseen kattilaan tai paistokasariin n. 25 g voita ja oliiviöljy ja lisää sipuli, porkkana, pekoni ja salvia/rosmariini (ja selleri). Ruskista kevyesti niin että pekonin rasva sulaa ja kasvikset pehmenevät. Lisää tomaatti.


Lisää riisi kasviksiin ja sekoita muutama minuutti. Pidä sitten risotto miedolla lämmöllä niin että se pysyy juuri kiehuvana, ja lisäile kuumaa lientä vähitellen riisin joukkoon sitä mukaa kuin se imeytyy. Sekoittele ahkerasti.

Risoton muhiessa leikkaa broilerinmaksat hyvin pieniksi palasiksi ja ruskista ne toisessa pannussa noin ruokalusikallisessa voita. Mausta maksat suolalla ja lisää ne riisin joukkoon noin 5 min ennen kuin risotto on kypsää (eli kun riisi alkaa vaikuttaa melkein valmiilta - itse testaan tämän aina maistelemalla, riisi saa olla tarjottaessa vielä aivan hiukkasen al dente). Itse lisäsin maksat ja viinin yhtä aikaa sen jälkeen kun kaikki lihaliemi oli käytetty. Kun risotto on valmista, sekoita siihen loput voista ja noin puolet parmesaanista ja tarkista suola. Anna maustua vielä minuutin pari ja tarjoa parmesaaniraasteen tai -lastujen kanssa. 


Tarinaa tiramisusta seuraa tuonnempana.

3 kommenttia:

Ari Makela kirjoitti...

Minullakin on tuo Pastatietokirja. Pidän siitä, mutta siinä näkyy varsin selvästi kirjan ikä. Nykyään risottoriisiä löytyy joka lähikaupan hyllyltä.

Hopealusikassa, joka on ymmärtääkseni italialisen keittiön The Kirja on montakin risottoreseptiä, joissa ei ole viiniä. Olisikohan liian kipeää laittaa risottoon viinin sijasta olutta tai siideriä?

Ketturouva kirjoitti...

Minusta on tavallaan hauskaakin se miten vanhoista keittokirjoista ja resepteistä näkyy ei-EU-Suomi.

Tässä tapauksessa viini minusta paransi makua. Miksei oluttakin voisi laittaa, jos olisi sopiva risotto? Voisihan sitä tehdä vaikka Äijän oluisen hirvirisoton, tietenkin pekonin kera. Ja korvata saman tien vaikka riisinkin ohralla tai speltillä.

Jos ohrasta tehty "risotto" on ohratto, onko speltistä tehty sitten speltitto? Speltto?

Ketturouva kirjoitti...

Niin, tuolla hauskuudella en siis tarkoita että kaipaisin takaisin niihin aikoihin kun kaupasta sai vain puuroriisiä ja unclebensiä.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails