Iloksemme saimme kutsun Helkan keittiön ruokabloggaajille 5.2. järjestämään tilaisuuteen, joka oli imartelevasti nimetty VIP-tilaisuudeksi ruoka-alan asiantuntijoille. Mielihyvin tämän kutsun myös otimme vastaan, ja pääsimme viettämään hauskan ja herkullisen päivän noin kolmenkymmenen muun ruokabloggaajan kanssa.
Pohjustukseksi samppanjan maistelulle Essi piti kiinnostavan esitelmän tämän jalon juoman historiasta ja valmistuksesta. Tunnustan että jos minun pitäisi nimetä vain yksi lempijuoma, se olisi samppanja, vaikka sen nauttimiseen minulla on ollut mahdollisuuksia aivan liian harvoin. En kuitenkaan tiennyt samppanjasta järin paljoa etukäteen, ja se osoittautuikin kiehtovaksi aiheeksi. Lisäksi Essi on mukaansatempaava puhuja - mistä todistaa se, että häntä jaksoi hyvin kuunnella kuivin suin. Ehdottomasti parhaasta päästä koskaan mistään aiheesta kuulemiani luentoja, ja minä olen sentään kuullut niitä jokusen. Essin hyvästä yrityksestä huolimatta kysymyksiä yleisöstä tuli niin monta että itse maisteluun asti päästiin lopulta hiukkasen puolen päivän jälkeen.
Maistatetut neljä samppanjaa eivät olleet niitä tyypillisimpiä merkkejä, ja olivat ymmärtääkseni epätavallisempia myös siinä mielessä, että kolme niistä oli tehty vain yhdestä rypälelajikkeesta kukin: Jacques Lassaigne Les Vignes de Montgueux Blanc de Blancs Brut NV Chardonnay, Jérôme Prévost La Closerie Les Béguines Extra Brut (2007) Pinot Meunier, André Clouet Brut Grande Réserve NV Pinot Noir. Neljännessä samppanjassa, Billecart-Salmon Cuvée Nicolas Francois Billecart 1998, oli puolet ja puolet kahta rypälettä, Pinot Noiria ja Chardonnayta. Tämä viimemainittu oli Karhuherran suosikki. Itse en oikein millään osannut päättää omaa suosikkiani, koska pidin kaikista, mutta ehdittyäni punnita makuja mielessäni nimeäisin kenties Jérôme Prévost'in, koska mieleeni tuli maistellessa, että se voisi sopia sienten kaveriksi (tämä idea täytyy varmaan joskus kokeilla käytännössä).
Lounaaksi nautittujen maistuvien salaattien ja kalaisan lohikeiton jälkeen Helene Auramo Zipipopista tuli kertomaan meille siitä, kuinka blogilla voi ansaita rahaa. Toki on ruokablogeja, jotka sijaitsevat jollakin tavoin kaupallisessa ympäristössä - esimerkiksi lehtien sivustoilla - mutta harva meistä paikalla olevista oli kokeillut edes mainoksia blogissaan. (Me emme esimerkiksi ole halunneet blogiin mainoksia, pitkälti ihan siksi että itseäni kaikenlaiset silmille pomppivat ja esim. langattomilla yhteyksillä kovin hitaasti latautuvat mainokset ärsyttävät.) Myös ajatusta oman, rakkaan blogin "myymisestä" esimerkiksi lehdelle tai jollekin sivustolle useimmat taisivat pitää itselleen vieraana. Mutta ajatuksia ja keskustelua herättävä esitys oli, ja siinä tuli paljon hyödyllistä tietoa jos joskus tulevaisuudessa haluaisi kokeilla bloggaamalla myös ansaita.
Tämän luennon jälkeen meille oli varattu aikaa kahvittelulle median edustajien kanssa. Muutama toimittaja oli paikalle tullutkin. Äijäruuan Aria, Karhuherraa ja minua sattui jututtamaan toimittaja, joka teki juttua terveyspuolen asiantuntijoille suunnattuun ruokalehteen. Hiukan epäilytti ettemme me ehkä olleet paras mahdollinen saalis tällaiseen juttuun, mutta puhuimme kyllä toimittajalle vauhtiin päästyämme suut silmät täyteen. Olisi ihan hauska nähdä mitä hän sai siitä irti, jos juttu joskus ilmestyy.
Ja vihdoin pääsimme oikein tositoimiin: palatessamme iltapäiväkahvilta oli kokoustila muutettu keittiöiksi! Meidän tuli valmistaa Helkan keittiöpäällikkö Jani Ruohosen ohjeilla ja opastuksella erilaisia alkupaloja ja jälkiruokia annetuista aineksista. Jakauduimme noin viiden hengen ryhmiin - meidän kanssamme samaan pöytään päätyivät Essi ja Ari. Tässä oli kieltämättä hiukan epäreilua kilpailuetua, koska olemme laittaneet Arin kanssa yhdessä ruokaa ennenkin, ja Essi osoittautui myös hyvinkin turnauskelpoiseksi. Kohta improvisoitu keittiö raikui naurusta ja kiivaan kokkaamisen äänistä.
Essi laati kirsikkatomaattihillokkeen ja aura gold -moussen, Ari perunasalaatin ja minä marinoidut punasipulit alusta loppuun, mutta muuten tehtäväksi annetut ruokalajit taisivat syntyä yhteistyöllä. Minä vatkasin kaikki eri ruokalajeihin tarvittavat valkuaisvaahdot (yhteensä kolme) ja nipotin Arille siitä kuinka pieniksi asiat pitää pilkkoa, kun Karhuherra puolestaan liotti liivatteita ja juoksi edestakaisin keittiössä tiskaamassa astioita. Ystävällisesti huolta pidettiin myös bloggikokkien marinoinnista valko- ja/tai punaviinillä, mikä kunkin makuun parhaiten sopi. Veitset olivat hyvässä terässä ja niillä oli ilo silputa ja siivuttaa - ikävä kyllä haavereiltakaan ei siinä touhussa kokonaan vältytty.
Siinä kokkaamisen tuoksinassa meiltä hajosivat sekä haltuumme uskottu sähkövatkain että oma kameramme, johon ilmestyi jokin selittämätön tarkennusongelma. Tarkennus ei onnistunut enää sen jälkeen sen enempää automaatilla kuin manuaalisestikaan. Se lievästi sanoen harmitti, koska sen seurauksena kuvadokumentaatio katkesi kesken kaiken. Onneksi tilaisuuden virallisen kuvaajan Peero Lakasen kuvia on lupa lainata. Onni oli myös se, että kyseessä ei ollut kilpailu, koska meidän omenamarinadimme taisi kiehua kokoon kaikkein pisimpään sen jälkeen kun kaikki muu oli jo valmista. Ehdimme siinä välillä Helkan ravintolakeittiötäkin piipahtaa ihmettelemässä - ihmetystä herättivät erityisesti keittiön tehoneliöt ja laskutilan (vähäinen) määrä, mutta keittiömestarin mukaan Helkan keittiö on moniin muihin verrattuna suorastaan tilava.
Kun se vihonviimeinenkin kattila oli saatu liedeltä, hotelliin majoittuneet lähtivät raikastautumaan, ja me muut siirryimme vähitellen odottelemaan ateriaa Helkan Baarin puolelle, jossa juttu jatkui lennokkaasti kielenkantojen mukavasti irrottua. Siellä aika vierähtikin nopeasti, ja baarissa nautittujen alkumaljojen jälkeen pääsimme päivällispöytään.
Kuva: Peero Lakanen.
Alkupala-sapaksiin luomuksemme oli jatkojalostettu niin kauniisti että hetki meni tutkaillessa, missä mitäkin taas olikaan. Lautaselta löytyi savumuikkua ja perunasalaattia, Polven juustolan leipäjuustoa ja kirsikkatomaattihilloketta, savuporotartar ja marinoitua punasipulia, siikacheviche ja ruisleipää sekä paahdettua saaristolaisleipää, aura gold moussea ja marinoitua omenaa. Ja hyvältä maistui! Enpä ollut osannut arvatakaan, että me bloggaajat laitamme niin hyvää ruokaa, vaikka hiukkasen tuotoksia valmistuksen lomassa esimaistelinkin (kyllä, söin kuormasta, mutta kuinka muuten suolan ja pippurin määrät saisi kohdalleen). Taisivat keittiön velhot kyllä jotakin muutakin niille vielä tehdä ennen tarjolle tuomista kuin kauniin asettelun?
Pääruuaksi saimme nauttia keittiön valmistamaa grillattua poron paahtopaistia tumman herukkakastikkeen ja omena-perunapaistoksen kera, terästettynä vielä pätkällä Wotkinin peuramakkaraa. Liha oli ihastuttavaa, niin mureaa että sen olisi miltei voinut syödä pureskelematta, ja silti kauniin punaista sisältä. Peuramakkarassa oli myös mukava maku ja napakka tuntuma.
Kuva: Peero Lakanen.
Valmistamamme rosmariini-limesorbetti tarjottiin väliruokana kuohuviinin kera. Ensimmäinen lusikallinen hiukan tyrmäsi - jotenkin voimakas yrttinen maku toi mieleeni saippuan. Makuelämys kyllä parani kun suu tottui.
Kuva: Peero Lakanen.
Herkullisen aterian makeaksi lopuksi saimme vielä eteemme jälkiruokalajitelman, johon kuului tuhdin suklaista ja ihanan pehmeää suklaakakkua, mansikkasorbettia, punaherukkajäädykettä, marinoituja marjoja ja mustikkajuustokakkua. Sen jälkeen olo olikin kovin kylläinen ja tyytyväinen.
Tämän ateriakokemuksen perusteella veisin mielelläni ulkomaisen vieraan Helkaan päivälliselle maistelemaan suomalaista ruokaa. Tai vaikka kotimaisenkin.
Aterian päälle jaksoimme vielä jonkin aikaa viihtyä Helkan Baarissa muiden bloggaajien kanssa, mutta sitten alkoi pitkä, hauska päivä painaa. Suurkiitokset järjestäjille, samoin kuin kaikille osallistuneille seurasta, niin entuudestaan tutuille kuin uusillekin tuttavuuksille!
Samasta tilaisuudesta tarinoivat mm.
Kannat kattoon (hyvä referaatti Essin esitelmästä)
Kulinaarimuruja
Liemessä
Pastanjauhantaa
Sillä sipuli
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti