perjantai 23. joulukuuta 2011

Mustatorvisienikeitto

Emme yleensä käytä maustettua ruokakermaa, mutta saimme tätä soppaa ollessamme Valion vieraana ja se oli niin hyvää, että päätimme tehdä sitä itsekin. Valiolla syömämme keitto tehtiin kantarelleista, mutta siihen sopivat testatusti hyvin myös suppilovahverot tai mustatorvisienet. Jokaisesta tulee keittoon oma, mainio makunsa.

Me teimme torvisienikeittoa evääksi syksyiselle metsäretkelle ja kuljetimme keiton metsään ruokatermoksessa. Hyvin pysyi kuumana ja herkkua oli!

Resepti löytyy myös Valion reseptisivuilta, mutta tässä vielä ohje.

Aura-sienikeitto (neljälle)

250 g (n. 2,5 dl) esikäsiteltyjä metsäsieniä TAI pari kourallista liotettuja, kuivattuja sieniä (esim. mustatorvisieniä, suppilovahveroita tai kanterelleja)
1 sipuli
1 rkl juoksevaa oivariinia (tai nokare voita/voimariinia)
0,5 dl vehnäjauhoja
1 l täysmaitoa / laktoositonta täysmaitojuomaa
1 kasvisliemikuutio
1 tlk (2,5 dl) Aura-ruokakermaa
mustapippuria
0,5 dl silputtua ruohosipulia tai persiljaa 

Jos käytät kuivattuja sieniä, aloita liottamalla sienet tilkassa vettä. Valuta sienet hyvin ja purista ylimääräinen vesi pois. 

Silppua sienet ja sipuli. Paista niitä kattilassa rasvassa, kunnes sipuli on läpikuultavaa ja pehmeää.

Lisää jauhot ja sekoita hyvin. Lisää maito vähitellen, koko ajan sekoittaen. Murenna sekaan liemikuutio. Anna kiehua hiljalleen n. 10 min välillä pohjaa myöten sekoitellen - jauhot tuntuvat hanakasti painuvan pohjaan ja jäävän sinne. Lisää Aura-ruokakerma. Mausta mustapippurilla ja ripota valmiin keiton päälle silputtua ruohosipulia tai persiljaa.

2 kommenttia:

Luka kirjoitti...

Mustatorvisienet ovat hyviä minun normaali sienestysmaastoissani vain kovin harvinaisia.

Karhuherra kirjoitti...

Luka, mustat torvisienet ovat meidänkin suosikkisieniä. Ammatikseen sienien parissa (yliopistolla) puuhaavien ihmisten kanssa puhuttuani olen vakuuttunut, että ne ovat yleisempiä kuin moni arvaakaan. Ne vaan pitää osata löytää. Syksyisessä metsässä ne osaavat piiloutua erinomaisen hyvin. Kannattaa katsoa pudonneiden lehtien alle...

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails