sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Papuja, pennejä, pekonia

Kilkkeet, jotka nostavat vanhoja bloggauksia esiin, ovat minusta hauskoja. On kivaa nähdä mitä Ketun keittiöstä on viime aikoina haettu - suosiossa ovat viime viikkoina olleet varsinkin mustatorvisienikeitto ja -kastike.

Myös muiden blogeissa silmään voi sattua jotain, mitä ei muuten olisi osannut edes tulla etsineeksi. Tällä tavalla löysin Pastanjauhajilta v. 2006 ilmestyneen ohjeen pavuille, penneille ja pekonille. Pidän pavuista, ja plantaasimme papusato on ollut tänä vuonna ennätysmäinen, joten tuumasta toimeen. Hiukkasen muokkasimme ohjetta mennessämme. Lopputulos oli siinä määrin onnistunut, että ansaitsee postauksen.

Pennejä pekonin ja papujen kera (kahdelle-kolmelle)

pennepastaa
n. 250 g tuoreita kotimaisia vihreitä papuja
oliiviöljyä
2 valkosipulin kynttä
n. 150 g pekonikuutioita (tai viipaloitua amerikanpekonia)
mustapippuria
suolaa
pecorino romano -juustoa raastettuna

Aloita laittamalla pastavesi tulelle. 
Poista pavuista kannat ja pätki ne suupaloiksi. Laita pavut, liiskattu valkosipulin kynsi ja ripaus suolaa isoon paistinpannuun mahdollisimman vähään kiehuvaan veteen. Laita pasta kiehumaan. 

Kun pavut ovat kiehuneet n. 6 minuuttia ja ovat vähän napakoita, poista ne pannusta. Tässä vaiheessa pannulle on jäänyt vielä hieman kiehuvaa vettä. Lisää loraus oliiviöljyä, toinen valkosipulinkynsi ja pekoni. Paista pekonia kunnes se on rapeaa ja rasvaa on irronnut mukavasti. 

Lisää sekaan pavut ja pyörittele hetki. Mausta suolalla ja pippurilla. Lopuksi lisää valutettu pasta ja sekoita huolella. Raasta päälle pecorinojuustoa.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails