perjantai 25. maaliskuuta 2016

Lahmacun

Lahmacun on "itäisen Välimeren pizza." Näitäkin tuli tehtyä jo aikoja sitten, mutta bloggaaminen on jäänyt. Resepti oli Hesarissa 28.1.2016, ja muistaakseni siitä ei mennyt kuin viikko-pari, kun testasin sitä. Tämä ohje edustaa Turkin ja Armenian alueita, mutta samantyyppisiä systeemejä voi saada eteensä Levantissakin.

Hyviä olivat, ja helpompia kuin voisi luulla. Valmistelukaan ei vie tolkuttomasti aikaa. 

Lahmacun (8 kpl)

Pohja:
1,5 dl vettä
0,5 tl suolaa
1-2 rkl oliiviöljyä
n. 3 dl vehnäjauhoja

Täyte: 
pieni salottisipuli
2 valkosipulin kynttä
puolikas miedohko chilipalko
2 rkl oliiviöljyä
3 rkl tomaattipyrettä
1 rkl hienonnettua lehtipersiljaa
0,5 tl cayennepippuria
0,5 tl jeeraa (juustokuminaa)
0,5 tl paprikajauhetta
0,25 tl kanelia
400 g karitsan (tai pihvikarjan) jauhelihaa
suolaa, mustapippuria myllystä

tarjoiluun: hienonnettua salottisipulia, kuutioitua tomaattia ja kurkkua, korianteria tai lehtipersiljaa, limettilohkoja

päälle: n. 2 rkl chili- tai oliiviöljyä

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää suola, öljy ja jauhot ja alusta taikina tasaiseksi. Anna nousta vedottomassa paikassa noin kaksinkertaisesti (n. puoli tuntia). 

Tee täyte: kuori ja hienonna sipuli mahdollimman pieneksi. Kuutioi vhili. Sekoita sipulisilppu ja chili öljyn, tomaattipyreen, lehtipersiljan ja mausteiden kanssa. Lisää jauheliha ja sekoita tasaiseksi, mausta suolalla ja pippurilla. 

Lämmitä uuni 250 asteeseen. Painele kohonneesta taikinasta kuplat pois. Kauli jauhotetulla pöydällä 8 soikeahkoa "pizzapohjaa". Painele täyte pohjille. 

Paista noin 8 minuuttia tai kunnes täyte on kypsä ja reunat kauniin ruskeat. 

Ennen syömistä lisää päälle sipulia, tomaattia, kurkkua ja yrttejä. Pirskota päälle hieman öljyä ja purista limettimehua. Kääri rullalle ja ysö (me emme käärineet rullalle, koska ahnehdimme omiimme liikaa täytteitä eikä niitä voinut enää rullata).  




perjantai 18. maaliskuuta 2016

Kymmenen vuotta

Hämmästyttävää mutta totta, on kulunut jo kymmenen vuotta siitä kun pienperheemme lisääntyi Pojalla, jonka syntymää meidän on oikeastaan kiittäminen siitä että tulimme aloittaneeksi ruokablogin.  

Suuren juhlan kunniaksi meille kutsuttiin kaikki luokkakaverit, joita toistakymmentä pääsikin paikalle. Tein tällä kertaa kakkupohjan ilman kananmunia Marttojen ohjeella.


Marttojen munaton kakkupohja

8 dl vehnäjauhoja
4 dl sokeria
4 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
4 dl nestettä: vettä, mehua, maitoa tms. 
200 g sulatettua voita tai margariinia (tai vastaava määrä juoksevaa - minulla oli hiukan vajaa määrä, mutta se ei tuntunut haittaavan)

Sekoita kuivat ainekset hyvin. Lisää vesi ja sulatettu rasva ja sekoita taikina tasaiseksi. Kaavi taikina n. 26 cm halkaisiljaltaan olevaan irtopohjavuokaan, jonka olet joko jauhottanut tai laittanut pohjalle leivinpaperin.  

Paista 180 asteessa 50-60 minuuttia. Kumoa jäähtyneenä.  


Pojan toivomuksena oli Minecraft-kakku, joten minun piti ryhtyä leikkimään sokerileipuria. Leikkasin halkaistusta pyöreästä kakkupohjasta ensin reunoilta viipaleet pois, jotta sain siitä kutakuinkin neliön muotoisen. Kakun kuorrutukseen käytin kaulittua valkoista marsipaania, jonka alle levitin kerroksen sokeri-voikreemiä. Etukäteen pelkäämäni kuorruttaminen olikin yllättävän yksinkertaista. Koristelu on tehty Dr. Oetkerin pursotettavalla punaisella kakunkoristelugeelillä. Päivänsankari oli lopputulokseen tyytyväinen, ja vaikka kakku olikin aika hurjan makeaa, se oli myös hyvää.  




lauantai 20. helmikuuta 2016

Lammaspaimenen piiras

Peribrittiläinen shepherd's pie eli lammaspaimenen piiras ei oikeastaan ole piirakkaa nähnytkään, vaan se on pikemminkin maukkaammansorttinen jauheliha-perunasoselaatikko. Ainakin Jamie Oliverin ohjeella tehtynä.

Lämpimästi suosittelen käyttämään lampaan jauhelihaa, vaikka naudanjauhelihakin on optio.

Sivumennen, mikä tekeekään keski-ikäisen naisen onnelliseksi? Täyskorkeat kylmäkaapit! Vihdoinkin minulla on lähes riittävän suuri pakastin, joka mahdollistaa esimerkiksi puolikkaan karitsan ostamisen suoraan lammastilalta, josta se ystävällisesti toimitettiin kotiovelle saakka. 


Lammaspaimenen piiras (kuudelle)


Jauhelihakastike:
1 punasipuli
2 porkkanaa
2 sellerinvartta (/pieni palsternakka)
2 valkosipulin kynttä
tuoretta rosmariinia (kuivattukin käy)
oliiviöljyä
500 g hyvää lampaanjauhelihaa
400 g purkki tomaattimurskaa (käytin kokonaisia säilyketomaatteja, jotka musersin)
2,5 dl lammas- tai kasvislientä
merisuolaa
vastajauhettua mustapippuria

Kuori sipuli, valkosipuli ja porkkanat (ja palsternakka, jos käytät). Silppua sipuli, hienonna valkosipuli ja kuutioi porkkana ja selleri/palsternakka. 

Lorauta korkealaitaiseen pannuun oliiviöljyä ja paistele sipulia, porkkanaa, selleriä ja valkosipulia sekä rosmariinia keskilämmöllä kunnes vihannekset alkavat pehmetä. Lisää lämpöä ja jauheliha pannuun, ja ruskista liha. Kippaa sekaan tomaatit. Lisää vielä liha-/kasvisliemi, suolaa ja pippuroi, ja keittele miedolla lämmöllä kasaan tunnin verran.

Perunamuusi:
1,5 kg sopivan jauhoisia perunoita
1 dl kevytmaitoa
kunnon klöntti voita (sulatettuna)

Kuori ja lohko perunat. Keitä ne kypsiksi ja valuta vesi pois. Lisää maito ja sulatettu voi, ja survo kuohkeaksi, melko notkeaksi muusiksi. 

Levitä isoon uunivuokaan pohjalle jauhelihakastike ja sen päälle perunamuusi. Ripottele pinnalle vielä vähän oliiviöljyä ja halutessasi tuoreita rosmariinin lehtiä. Uunita 200 asteessa 25 minuuttia, tai kunnes pinta on saanut väriä. 

Minun piiraani pinta sai väriä myös siitä että kastike pyrki pulppuamaan pintaan. Kovin esteettisiä kuvia tästä herkusta ei sitten syntynyt, varsinkaan kun nälkäisimmät söivät sitä ennen kuin ehdin ottaa kuvia, mutta vakuutan että se maistui hyvältä! 



sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Tuunattu sardiinipasta

Löysin Liemessä -blogista sardiinipastan ohjeen. Koska halusin saada ruoan nopeasti valmiiksi, oikaisin kastikkeen kanssa sieltä missä aita on matalin, eli käytin paseerattua tomaattia. Ne sardiinit, joita meillä sattui olemaan kaapissa, olivat grillattuja ja sitruunalla maustettuja. Siinä sivussa tuli vähän tuunattua kastiketta muutenkin.

Tähän samaan kastikepohjaan voisivat mielestämme sopia myös äyriäiset tai simpukat.

Tuunattu sardiinipasta

loraus oliiviöljyä
1 keltasipuli silputtuna
2 murskattua valkosipulin kynttä
2 pientä mutta tulista kuivattua chiliä
3 anjovisfileetä
1 rasia sardiineja (grillattuja sitruunalla maustettuja)
1 prk (2 dl) paseerattua tomaattia 
3 tl kapriksia 
suolaa, mustapippuria

Kuullota silputtu sipuli ja valkosipuli chilin kanssa oliiviöljyssä isossa pannussa. Lisää joukkoon anjovisfileet ja sardiinit, joita voit muhentaa etukäteen veitsellä tai haarukalla (ota mahdolliset sitruunaviipaleet pois purkista ensin). Lisää paseerattu tomaatti ja tarvittaessa tilkka vettä sekä kaprikset. Keittele kokoon sen aikaa että keität spagetin (noin 10 minuuttia). Mausta suolalla ja mustapippurilla. 

Valuta spagetti ja sekoita se kastikkeeseen. Tarjoa parmesaaniraasteen kanssa.


lauantai 23. tammikuuta 2016

Nyhtöpossulla uuteen vuoteen

Viime aikoina on eri medioissa uutisoitu uudesta suomalaisesta keksinnöstä, nyhtökaurasta - onko tästä odotettavissa vuoden 2016 ruokailmiö? Ainakin Stockmannille myyntiin tullut erä oli myyty loppuun ennätysajassa.

Ennen kuin nyhtökauraa pääsee täällä maaseudulla maistamaan, laitoimme vielä nyhtöpossua Maku-lehden reseptillä.

Nyhtöpossu


1200 g possun kasleria (/lapaa) - saa olla silava pinnassa

mausteseos:
1,5 dl (raaka-)ruokosokeria 
1,5 rkl suolaa
1 rkl jauhettua korianteria
2 tl inkivääriä
1,5 tl mustapippuria*

Ota liha lämpiämään noin tuntia aikaisemmin. 

Sekoita mausteseoksen ainekset hyvin keskenään ja hiero seosta reippaasti lihan pintaan (loput voi laittaa tiiviiseen purkkiin odottamaan seuraavaa kertaa).  

Laita liha kannelliseen tai foliolla peitettyyn uunivuokaan 110-asteiseen uuniin 5,5-6,5 tunniksi. Katkaise uunista virta ja anna tekeytyä vielä jälkilämmössä tunnin verran. 

Riivi liha haarukalla ja kostuta paistoliemellä. Jos liha jää liian kuivaksi, siihen voi sekoittaa kastiketta, vaikkapa tätä Pastanjauhajilta löytämäämme Länsi-Carolinan BBQ-kastiketta:

Länsi-Carolinan BBQ-kastike

3 rkl suolatonta voita
0,6 dl silputtua sipulia
4,8 dl ketsuppia
1,6 dl ruskeaa sokeria
1,2 dl amerikkalaista sinappia (yellow mustard) tai dijonia
1,2 dl siiderietikkaa
2 tl Worcestershire-kastiketta
1 tl Tabascoa

Sulata voi pienessä kasarissa. Kuullota sipulia voissa kunnes se on läpikuultavaa. Lisää loput ainekset ja kiehauta. Vähennä sitten lämpöä ja hauduta n. 10 minuuttia.

Anna kastikkeen jäähtyä huoneenlämpöön ennen tarjoamista. Kastiketta voi tehdä reilumman annoksen, se säilyy tiiviissä, puhtaassa purkissa jääkaapissa hyvän aikaa. 


Nyhtöpossua voi laittaa esim. hampurilaisten tai pitaleipien täytteeksi. Kaveriksi sopii vaikkapa coleslaw.

  * Onko keittiössäsi vain kokonaisia mustapippureita? Ei hätää! 1,5 tl kokonaisia pippureita on aika tarkkaan sama määrä jauhettuna, eli huhmare heilumaan.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails