perjantai 15. helmikuuta 2008

Ulkona syömässä

Olen kierrellyt irlantilaisen vieraamme kanssa Helsinkiä, ja sen seurauksena ruokaa on tällä viikolla tullut laitettua kotona poikkeuksellisen vähän. Sen sijaan olemme syöneet ravintoloissa ja kahviloissa.

Maanantaina jouduin hoitamaan joitakin työasioita, ja siinä sivussa poikkesimme nauttimaan pizzaa Benjam's Bistrossa Dagmarinkadulla. Pieni italialainen paikka on mm. Museoviraston henkilökunnan suosiossa, eikä syyttä. Quattro formaggi maistui mukana olleelle Pojallekin.

Vieraamme on - ainakin näin Aaltojen ja Arabioiden keskellä kasvaneen näkökulmasta - suorastaan hämmästyttävän ihastunut suomalaiseen muotoiluun, joten torstain ohjelmaan kuului penkkariajelun ihmettelemisen lisäksi kiertelyä Design district -nimellä markkinoitavassa Punavuoressa. Uudenmaankadulla sijaitseva Café Bar 9 on ehdottomasti suositeltava, epämuodollinen lounaspaikka, joka tosin saattaa olla hyvinkin täynnä. Listalla on annoksia leivistä ja salaateista wokkeihin ja pastoihin sekä pihveihin ja poronkäristykseen. Annokset ovat tuhdin kokoisia - Pollo limonello oli oikein maistuvaa mutta sellainenkin ihme tuli nähtyä, että en jaksanut syödä annostani kokonaan. Vieras kehui Diavoloaan.


Tänään perjantaina tapasimme ystäviä lounaan merkeissä Fezissä, entisen Motin tilalle ilmestyneessä marokkolaisessa ravintolassa Töölössä. Viihtyisä interiööri saa minulta kiitettävän arvosanan, ruoka tyydyttävän - annokseni oli kyllä maukas mutta lohkoperunat ja lohiviipale majoneesikastikkeen kanssa eivät olleet mielestäni millään tavalla erityisen marokkolaisia. Ehkä kyse olikin siitä, että listan tagine oli korvattu lohella ja lohkoperunoilla, mutta siinä tapauksessa olisin toivonut, että henkilökunta olisi huomauttanut asiasta tilausta tehdessäni.


Muu lounasseura kiitti falafeleja ja couscousta muuten onnistuneiksi mutta mausteita olisi saanut olla enemmän. Lounaaseen kuuluvan salaattipöydän antimet olivat merkillisen mauttomia. Harisa-alkukeitto ja tuoreet sämpylät sen sijaan saavat täydet pisteet, ja ateria oli mukavaa päättää lasilliseen minttuteetä.


Tällä kertaa kävimme Kappelissa vain kahvilla ja ihastelemassa sisätiloja, mutta jos haluaa tarjota ulkomaiselle vieraalle nimenomaisesti suomalaista ruokaa, Kappelin ravintola on hyvä vaihtoehto. Lounaita en ole kokeillut, mutta taannoinen vierailu blini-menuineen vakuutti makuhermoni - erityisesti kermainen madekeitto ja jälkiruuaksi nautittu mustikkapiirakka veivät kielen mennessään.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails