torstai 1. toukokuuta 2008

Parsahaasteen voittaja

Parsahaasteen voittajasta äänestettiin ilahduttavan ahkerasti. Tiukka kamppailu käytiin Monkeyfoodin parsamunkkien, Uneliaan kokin parsa-tillipiiraan ja Keittokomeron dijonkerman saatteleman kylmäsavulohen ja parsan välillä. Loppurutistuksessa parsamunkit jäivät 10 äänelle, kun taas parsa-tillipiiras ja parsa kylmäsavulohen kanssa olivat kumpikin saaneet 11 ääntä. Vaikea valinta jäi siis meidän tehtäväksemme. Kylmäsavulohen ja parsan liitto kuulostaa jumalaiselta, mutta toisaalta myös parsa-tillipiiraan vakuutettiin hivelevän makuhermoja eikä sitäkään ole mitään syytä epäillä (huolimatta Ketturouvan antipatiasta tilliä kohtaan, mutta sitähän on piiraassa melko vähän).

Valinnan helpottamiseksi heitimme lanttia ja onnetar suosi Uneliaan kokin parsa-tillipiirasta. Luovutamme siis juhlallisesti huhtikuun ruokahaasteen Uneliaaseen keittiöön, ja jäämme odottamaan toukokuun haastetta.

Suurensuuret kiitokset vielä kaikille kisaan osallistuneille! Saaliiksi saatuja reseptejä tullaan vielä kevään mittaan testailemaan keittiössämme, vaikka tämän päivän alkuruokavalinnaksi tulikin parsa & prosciutto.

(pahoittelen vielä syvästi voittajan julkistamisen myöhästymistä, meillä on ollut pieniä verkko-ongelmia)

2 kommenttia:

Anna kirjoitti...

Oi, tämäpä mukava yllätys! Tätä kautta kiitokset kaikille äänestäjille :) Pitääpä laittaa haastepostauksen miettiminen heti vireille...

ari kirjoitti...

FYI: kone, jossa äänestyshärveli pyörii tai pikemmin pyöri hajosi tänään.

Saan sen toivottavasti kuntoon, mutta kaipaamani ylimääräinen käsipari räkkikaapin kanssa taisteluun ei ole vielä löytynyt.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails