Kohtuullisen kävelymatkan päässä hotellistamme oli tällainen Bib Gourmand-paikka, Café des Musées. Sinne siis.
Tarjolla olisi ollut myös edullinen formule, mutta päätimme mieluummin valita ateriamme listalta. Karhuherra otti alkuruuaksi makkaralautasen (sivumennen, leikkelelautanen vaikuttaa olevan varsin yleinen alkupala sikäläisissä ravintoloissa) kun taas Ketturouva ei voinut vastustaa parsoja rakuunalla maustetussa bearnaisekastikkeessa. Enkä tullut pettymään, parsa oli makuhermot räjäyttävä elämys.
Kun näytteet ovat näin hyvät, odotukset ovat korkealla, mutta ateria piti tasonsa kautta linjan. Tylsähkösti päädyimme molemmat pääruokana entrecôteen. Salaattipedillä makoilleen pihvin koko hätkäytti suomalaiseen standardipihviin tottunutta. Ranskalaiset perunat olivat selvästi omatekoisia ja uskomattoman herkullisia. Mikä ei tiemmä enää ole mitenkään itsestään selvää edes Ranskassa.
Pääruuan jälkeen pohdiskelimme, että jälkiruokaa tekisi mieli, mutta meitä arvelutti kykenisimmekö syömään vielä jotakin. Siihen hyväntuulinen tarjoilija totesi iloisesti "jälkiruualle on aina tilaa!" ja niin sitä mentiin. Yhdistimme voimamme ja koska Brillat-Savarinin sanoin "ateria ilman juustoa on kuin silmäpuoli kaunotar", tilasimme yhden juustolautasen ja yhden talon suklaakakun. Juustoja - kolmea erilaista - oli riittävän suuret kimpaleet maisteluun kahdelle, ja suklaakakkuakin oli ajattelevaisesti kaksi viipaletta reilusti annostellun kastikkeen kera, joten niiden jakaminen onnistui helposti.
Café des Musés on kaikkien saamiensa kehujen arvoinen. Ruoka oli yksinkertaisesti herkullista. Palvelu oli ystävällistä, myös englanniksi. Paikka on pieni ja ilmeisen suosittu, joten ennakkovaraus kannattaa tehdä ainakin päivälliselle mieliessään (ravintolassa tarjotaan myös lounasta, jota emme kuitenkaan ehtineet käydä kokeilemassa).
Suosittelemme lämpimästi.
7 kommenttia:
Päivän Hesarin ruokatorstaissa on muuten hyvin kriittinen kirjoitus arkisen ranskalaisen ruokakulttuurin tilasta.
Mitä oli leikkelelautasella olevassa kupissa?
Kas, täytyypä tutustua, en olekaan ehtinyt vilkaista päivän lehteä. Ei kyllä sinänsä yllätä kun muistan mitä ranskalaiset kämppikseni tapasivat syödä - kukaan heistä ei vaikuttanut miltään ruokakulttuurin tukipylväältä. Ja kongressipaikan lounasruokalan taso oli sellainen että jos olisin syönyt vain siellä, voisin haukkua ranskalaisen keittotaidon syvempään maanrakoon kuin Berlusconi suomalaisen konsanaan.
ari, siinä kupissa on voita (hyvää leipää oli myös, mutta siitä ei tullut kuvaa).
Kulinaarinen barbaarisuus ei ole yhdenkään kansan yksinoikeus.
Kiinnostavaa on, että ainakin 90-luvun puolivälissä Ranskan Helsingin suurlähestystöstä moni kävi syömässä lounaansa USA:n suurlähetystössä.
Rauna, ehkä Ranskan lähetystön lounas oli sitten samaa luokkaa kuin INHAn lounaskuppilan. ;)
Lähetä kommentti