sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Puoli tusinaa

Aloitellessamme Ketun keittiötä puoli tusinaa vuotta takaperin olimme tuoreet ja pöllämystyneet vanhemmat. Iloisen perhetapahtuman lähestyessä lapselliset ystävämme nyökyttelivät tietävästi ja totesivat, että jatkossa meilläkin sitten syödään kalapuikkoja ja kananuggetteja, ja jauhelihakeitosta tulee kulinarismin huippu. Tuolloin, blogimme ensimmäisessä postauksessa vannoimme, että niin ei tule käymään. Tunnustettakoon, että kalapuikkoja ja jauhelihakeittoa olemme sittemmin laittaneet.

Kuluneiden vuosien varrella on ehtinyt tapahtua muutoksia. Kolmikiloisesta ja vajaata puolimetrisestä jälkeläisestämme, joka tankkasi maitoa mieluiten silloin kun äidin oli tarkoitus istua ruokapöytään, on tullut rapiat kaksikymmentäkiloinen ja metrikaksikymmentäsenttinen, joka osallistuu mielellään ruuanlaittoon ja tykkää varsinkin leipomisesta. Bloggaamisen myötä olemme saaneet liudan uusia tuttuja ja hauskoja kokemuksia, ja tietysti syöneet paljon (ainakin enimmäkseen) hyvää ruokaa!

Kuusivuotisen taipaleen kunniaksi halusimme tehdä päivitetyn uusintaoton jostakin sellaisesta ruokalajista, jota laitoimme aivan blogin ensimmäisissä postauksissa. Juhlaruoaksi valikoitui possua mangosalsassa. Tuunasimme possun itämaisemmaksi kookosmaidolla ja sitruunaruoholla. Mango-chilisalsan tarjosimme erikseen.

Kookospossua ja mango-chilisalsaa

Aloita valmistamalla mango-chilisalsa:

1 punainen pitkä chili (miedohko)
1 tlk säilykemangoa
suolaa

Valuta mango ja leikkaa se pieniksi kuutioiksi. Poista chilistä siemenet ja leikkaa se samoin pieniksi paloiksi. Sekoita mango- ja chilikuutiot, lisää ripaus suolaa ja anna maustua noin tunnin ajan.

Laadi sitten kookospossu:

possun sisäfile (n. 600 g)
rypsiöljyä, juoksevaa oivariinia
suolaa, mustapippuria myllystä
2 dl kookosmaitoa
1 sitruunaruohon varsi
0,5 dl mangochutneya
2 valkosipulin kynttä
0,5 rkl limettimehua
(suolaa)

Ota possu lämpiämään noin tuntia ennen ruuanlaiton aloittamista. Poista fileestä kalvot ja näkyvä rasva ja leikkaa se n. 1,5 cm viipaleiksi. Painele viipaleita hiukan ohuemmaksi nyrkillä. 

Leikkaa sitruunaruoho reilunkokoisiksi viipaleiksi. Hienonna valkosipuli veitsellä. 

Paista possuviipaleet vähissä erin esim. öljy-voi seoksessa tai juoksevassa oivariinissa molemmin puolin niin että ne kypsyvät ja saavat väriä. 

Siirrä possut takaisin pannuun ja mausta ne suolalla ja mustapippurilla. Lisää kookosmaito ja sitruunaruoho ja sekoita hyvin. Anna kiehua miedolla lämmöllä n. 4 min. 

Lisää mangochutney ja valkosipuli, sekoita hyvin ja anna kiehua vielä muutama minuutti. Lopuksi lisää limettimehu ja tarkista suola.

Tarjoa mango-chilisalsan ja keitetyn basmatiriisin kera.

5 kommenttia:

Nanna kirjoitti...

Onnea melkoiselle veteraanille jo tällä alalla!

Nelle kirjoitti...

Onnea puolitusinavuosien johdosta :) Niin se menee elämä, tuota lukiessa ei voinut kuin miettiä miten täällä meillä semmoinen jo reipas puolivuotias haluaa kaikenlaista kun äidin pitäisi istua pöytään :) Tai tehdä ruokaa, tai... :) Kuulosti tutulle. Ja sekin on hassua, että A on jo teini joka tarjoutui aamulla paistamaan vohvelit loppuun :)

Tusla kirjoitti...

Onnea eskari-ikäiselle! :)

Muistan, kun eksyin ruokablogien maailmaan silloin joskus, kuutisen vuotta sitten. Tämä taisi olla niitä ensimmäisiä lukulistalleni päätyneitä. :)

hanna kirjoitti...

Onnea kuusivuotiaalle! Tulkoon blogivuosia rutkasti lisää. Tapaamisiin :)

Ketturouva kirjoitti...

Kiitos onnitteluista!

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails