maanantai 31. joulukuuta 2012

Stilton-päärynäpiiraat

Tunnustan että olen hulluna Stiltoniin, melkein kuin Wallace Wensleydaleen. Niinpä sitä tuli ostettua jouluksi parikin aika isoa kimpaletta, kun sain sitä ihan aitoa ja alkuperäistä Lentävästä Lehmästä. Stilton näytteli sivuosaa joulupöydässä sekä pääaterialla salaatin kaverina että illan herkkupöydässä, jossa se esiintyi paitsi sellaisenaan, myös näissä Ruoka&Viinistä (8/2012) bongatuissa piirakoissa. 

Stilton-päärynäpiirakat (16 kpl noin karjalanpiirakan kokoisia)

taikina:
250 g huoneenlämpöistä voita
250 g (1 tlk) maitorahkaa
 n. 4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
1 tl sokeria 

Mittaa voi kulhoon pehmiämään hyvissä ajoin. 

Sekoita voi ja rahka. Yhdistä kuiva-aineet ja lisää jauhoseos voi-rahkaseokseen. Vaivaa mahdollisimman vähän. Muotoile taikinasta pallo ja anna sen jähmettyä kylmässä noin tunnin ajan. 

Jaa taikina 16-20 palaan (minusta on helpompaa jakaa neljällä jaollisia määriä kuin alkuperäisen ohjeen antama n. 18 kpl). Kaulitse palat jauhotetulla pöydällä 1-2 mm paksuiksi, n. 15 cm halkaisiljaltaan oleviksi pyörylöiksi. 

Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen.

täyte:
3-4 päärynää (löysin kotimaisia päärynöitä!)
2 rkl makeaa chilikastiketta (meni enemmän)
1 dl pekaanipähkinöitä hienonnettuna (meni enemmän)
100 g Stiltonia (/Aurajuustoa)
1 tl chilihiutaleita*
1 tl sitruunan mehua (en mitannut, mutta luulisin että tätäkin meni enemmän)

Leikkaa päärynät ohuiksi viipaleiksi. Poista viipaleista siemenet (ja kanta). Hienonna pähkinät.

Voitele piiraiden keskiosat pullasudilla chilikastikkeella. Ripottele päälle pähkinärouhetta ja murenna homejuustoa. Nosta piirakoiden reunoja hiukan ja asettele 2-3 päärynäviipaletta jokaisen piirakan päälle. Ripottele lopuksi päärynöiden pinnale chiliä ja muutama tippa sitruunamehua.

Reunat voitelin kananmunalla, vaikka ohjeessa ei niin tehtykään, koska kaasu-uuni ei muuten oikein tahdo ruskistaa.

Paista piirakoita 20 minuuttia 200-asteisessa uunissa.

*Luulin että meillä oli maustekaapissa rouhittua kuivatua chiliä, mutta luulo ei ole tiedon väärti. Ne kokonaiset kuivatut chilit joita meillä on, ovat puolestaan mielestäni turhan tulisia tähän käyttöön. Jätin pinnalle ripoteltavan chilin siis pois. Olisin tietysti voinut vielä sivellä päärynät makealla chilikastikkeella, mutta en sitten enää viitsinyt. 


Pakko tunnustaa että nämä piirakat eivät olleet niin hyviä kuin olin kuvitellut reseptiä lukiessani niiden olevan. Piirakat ovat melkoisen rasvaisia, kun rasvaa tulee sekä taikinasta että juustosta. Uunista ottaessa rasva aivan lainehti pellillä, mutta imeytyi kyllä kohta takaisin piirakoihin. Parhaimmillaan piirakat olivat minusta jäähtyneinä, jolloin niiden rasvaisuus ei tuntunut niin päällekäyvältä ja mautkin tulivat paremmin esiin.

7 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Onpa herkulliselta kuulostavat piirakat!

aleksi kirjoitti...

Jos rasvaa "lainehtii" pellillä niin taikina on tehty jotenkin väärin.. Huonosti tehdylle voi taikinalle käy usein noin.

Ketturouva kirjoitti...

Yaelian, kuulostus oli tosiaan herkullisempi kuin lopputulos...

aleksi, tuotapa en tiennytkään. Et osaisi vinkata mikä luultavasti meni vikaan? Liikaa vaivaamista, vai liian vähän? Liiasta vaivaamisesta erikseen varoitettiin ohjeessa, yritin kyllä varoa, mutta mulla on tää jauhopeukalo tunnetusti vähän keskellä kämmentä...

Terhi kirjoitti...

Mä tein näitä samoja hieman soveltaen http://www.terhinkeittiossa.blogspot.fi/2012/12/aura-paarynapiiraat.html ja minusta oli superhyviä!

Rahka-voitaikina kannattaa kaulita & taitella kerroksiin jotta voi on tasaisesti taikinassa, silloin se ei valu pellille :).

Kokeile uudestaan koska nämä oli meillä herkkua joulun aikaan punaviinin kera!

Outi kirjoitti...

Hei! Muokkasin myös reseptistä mieleiseni. Käytin senhetkisen hedelmävarannon vuoksi omenia päärynöiden sijaan. Aivan ihanan hyvää tuli, eikä rasva vaivannut.

Annoin taikinan kylmetä kunnolla, voisiko se vaikuttaa rasvaisuuteen? Tai sitten juuston määrä ja laatu, itse käytin Castellon Creamy Blueta.

http://hammentaja.blogspot.fi/2012/12/sinihomejuuston-ja-omenan-liitto.html

Ketturouva kirjoitti...

Outi, ei luulisi stiltonin olevan sen rasvaisempaa..? Jäähdytin kyllä taikinaa ohjeessa annetun ajan, mutta voi tietysti olla ettei se riittänyt. Mutta harjoitusta lisää, sehän se lääke tietysti on.

Herkkusuun lautasella kirjoitti...

päärynä on aina hyvä yhdistelmä sinihomejuuston kanssa, varsinkin stiltonin. piparkakkutaikinasta myös hyvä vaihtoehto sille stiltonille. http://lautasella.blogspot.fi/2010/12/stilton-piparkakkukiekot.html

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails