torstai 10. tammikuuta 2008

Thaipyttis

Lempinimen thaipyttis on keittiössämme saanut paistettu riisi, jonka ohje tuli aikanaan bongattua - mistä muualtakaan kuin Hesarin Ruokatorstaista (kiitokset oivallisista sivuista Hesariin). Aivan kuten kotoisampikin pyttipannu, tämä on tähderuokaa, jota voi viritellä sen mukaan, mitä kaapista sattuu löytymään. Oheinen resepti on siis suuntaa-antava, ja edustaa paistettua riisiä siinä muodossa kuin se meidän taloudessamme useimmiten syödään.

Paistettu riisi (kahdelle isolle ja yhdelle pienelle nälkäiselle)

muutama desilitra tähteeksi jäänyttä keitettyä riisiä (puuroutumatonta, esim. basmati tai jasmiiniriisi sopii hyvin tähän ruokaan)
150-200 g kalkkunan fileesuikaleita (voi käyttää myös possua tai tähteeksi jäänyttä lihaa, mutta sitä ei meidän taloudessamme yleensä jää)
2-3 rkl punaista thai-currytahnaa
1 sipuli silputtuna
2-3 valkosipulin kynttä hienonnettuna
200 g esim. vihreitä papuja, pikkuporkkanoita, parsakaalin nuppuja tai sokeriherneitä
1 tomaatti silputtuna
3 kananmunaa
2 tl hienoa sokeria (demerara)
2 rkl kalakastiketta (tai soijakastiketta)
maapähkinäöljyä paistamiseen

Sekoita 1 rkl currytahnaa kalkkunasuikaleisiin ja paista ne wokissa öljyssä sopivan kypsiksi. Kippaa lihat sivuun odottamaan.

Lisää öljyä, kuumenna ja paista sipulit ja valkosipulit. Lisää sitten 1-2 rkl currytahnaa, riisi, paistetut lihat, kasvikset, kalakastike ja sokeri. Kääntele ainekset kunnolla sekaisin ja paista jonkin aikaa käännellen, jotta ne kuumenevat kunnolla ja kauttaaltaan.

Sekoita munien rakenne rikki. Lisää munat ruuan joukkoon niin että siirrät riisiä hiukan syrjään ja kaadat ohuelti kananmunaa kuumaan wokkiin, annat hetken hyytyä ja kaavit sitten "munakkaan" riisin joukkoon, jatka tätä kunnes kaikki kananmuna on kypsennetty.

Lisää lopuksi muiden ainesten joukkoon tomaatti, kuumenna vielä hetki, ja thaipyttis on valmista nautittavaksi.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Vaikutat tekevän herkullisen näköistä ruokaa melko usein.. :) Olisitkohan kiinnostunut osallistumaan käynnissä olevaan tammikuun ruokahaasteeseen, jossa etsitään värikkäintä mahdollista ruokaa?

Uroskokki kirjoitti...

Paljon kiitoksia Ketturouvalle herkullisista wok-resepteistä. Osittain Ketturouvankin innoittamana aloin pitämään myös omaa ruoka-aiheista blogia osoitteessa uroskokki.blogspot.com. Lisäsin sivustolle linkin myös Ketturouvan resepteihin.

Ketturouva kirjoitti...

Tiiviin työtahdin takia polkkaaminen on jäänyt viime aikoina taas vähiin, ja tammikuun ruokahaasteeseen emme ehtineet paneutua. Täytynee selvitellä helmikuun haastetta.

Kiitokset myös Uroskokille, imartelevaa että keittiömme on toiminut jollekulle toiselle innoituksen lähteenä ruokabloggaukseen. :)

Vaikka tammikuussa ei juuri blogientryjä syntynytkään, ruokaa on laitettu tasaista tahtia, ja meillä on nyt melkoinen backlog jota yritämme lähiaikoina purkaa postauksiksi asti.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails