sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Täytetty taimen

Äitienpäivän juhlintamme oli tavallista pienimuotoisempaa Karhuherran muiden menojen vuoksi. Varhain nautittu aamiainen poikkesi tavanomaisesta vain kortin ja lahjojen osalta. Pojan kanssa kävimme sentään päivällä keräämässä valkovuokkoja.



Päivällisen valmistaminen jäi myöhään iltaan, joten sekään ei saanut ihan tavanomaista määrää huomiota osakseen. Jo perinteeksi muodostunut parsa siinä toki esiintyi, tällä kertaa ilmakuivattuun kinkkuun käärittynä ja grillattuna:


Pääruuaksi laitoimme yrteillä täytettyä kalaa, jonka kehittelin yhdistämällä kahta aiemmin hyväksi havaittua reseptiä, uunitettua nieriää ja yrttikalaa. Hyvää tuli tästäkin.


Jos kalan käsittely tuntuu hankalalta, kokonaisena uunissa paistettu kala on sieltä helpoimmasta päästä. Käyttämämme kala oli Ahvenanmaalla kasvatettua taimenta, mutta tämän ruokalajin voi valmistaa monesta muustakin kalasta.

Yrteillä täytetty taimen

1 noin kilon painoinen taimen, sisälmykset poistettu
hienoa merisuolaa

täyte:
1 dl kuivaa vaaleaa leipää muruina
reilusti silputtua basilikaa, minttua, persiljaa, rosmariinia ja timjamia
1 kevätsipuli silputtuna
yhden sitruunan raastettu kuori
oliiviöljyä
suolaa

lisäksi
loraus valkoviiniä

Huuhdo ja kuivaa kala. Hiero suolaa kalan vatsaan. Halutessasi leikkaa vielä pyrstöä auki jonkin matkaa, jotta saat täytettä sinnekin. Siirrä kala voideltuun uunivuokaan.

Valmista täyte: silppua yrtit, viipaloi kevätsipuli, raasta sitruunankuori ja sekoita kaikki leivänmuruihin. Mausta ripauksella suolaa. Lisää oliiviöljyä sen verran että lopputulos on tahnamainen. Täytä kalan vatsa yrttiseoksella. Kaada lopuksi vuokaan sen verran valkoviiniä että sitä on joka puolella kalan ympärillä mutta ei kovin syvälti. 

Paista uunissa 200 asteessa n. 40 minuuttia (isompi kala tarvitsee pidemmän kypsymisajan). 

Poista kalasta päällimmäisen kyljen nahka tarjolle tuodessa. Kypsästä kalasta nahka ja ruodot irtoavat helposti.

2 kommenttia:

Nanna kirjoitti...

Nuo parsat kyllä puhuttelevat minua!

Ketturouva kirjoitti...

Nanna, parsa ja ilmakuivattu kinkku ovat kyllä loistoyhdistelmä. Ja me olemme tykästyneet kovasti vihreään parsaan grillattuna, emme olekaan tainneet keittää sitä aikoihin.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails