lauantai 26. joulukuuta 2009

Jollei jouluna saada sampea, mitä sitten syödään?

Tänäkin vuonna Ketun keittiö piti kiinni linjastaan, jonka mukaan jouluna ei laiteta perinteistä jouluruokaa. Alkupaloina herkuttelimme juopuneilla viikunoilla ja ohraleipäpaloille sivellyllä Hauhalan hanhenmaksapateella joululahjaksi saadun puolukkahyytelön kera.


Pääruoka tuotti tänä vuonna hiukan päänvaivaa. Alkujaan tarkoituksemme oli valmistaa sampea luostarin tapaan, mutta kalaonni ei suosinut. Kun myös kakkosvaihtoehtona ollut fasaani lensi karkuun, oli meidän tyytyminen ankkaan. Jouluisen ankan ohje löytyi samasta lehdestä kuin sinihomejuuston kanssa nautittujen piparitikkujen. Koska alkuperäinen ohje oli alkupala-ankalle, tuplasin mausteseoksen määrän. Suolan määrää en kuitenkaan kaksinkertaistanut.

Jouluinen ankanrinta (neljälle)
(alkuperäinen ohje Kotivinkki 17/2009)

2 ankanrintaa

mausteseos:

2 tl kanelia
2 tl suolaa (laitoin vähemmän, arviolta 1-1,5 tl)
3 tl inkiväärisosetta (Rajah) tai raastettua, tuoretta inkivääriä maun mukaan
reilusti silputtua, tuoretta timjamia
oliiviöljyä
mustapippuria

Leikkaa ankanrintaan viiltoja nahkapuolelle - tämä estää sen käpristymisen pannussa paistettaessa. Voitele sitten lihapuoli mausteseoksella. Laita ankanrinnat nahkapuoli alaspäin hiukan esilämmitettyyn pannuun ja paista niitä melko miedolla lämmöllä jonkin aikaa, niin että nahka käristyy ja niistä irtoaa reilusti rasvaa. Käännä sitten ankanrinnat ja paista 2 min maustepuolelta.

Siirrä ankanrinnat uunivuokaan ja paista 150 asteessa n. 8 min, niin että ankka jää sisältä ruusunpunaiseksi. Viipaloi tarjolle.


Kastikkeen valmistin juopuneiden viikunoiden liemestä suurustamalla sekä lisäämällä hiukan kermaa, suolaa ja mustapippuria. Kastike oli maultaan makea, jopa kinuskimainen, mutta sopi hyvin ankan kaveriksi.

Lisukkeeksi laadimme jo viime vuonna hyviksi havaittuja ruusukaaleja pekonin ja saksanpähkinöiden kanssa.
 

Leivoin - tai oikeammin leipäkone leipoi - aterialle myös jouluisen pähkinä-hedelmäleivän. Oheinen ohje on leipäkoneelle, mutta leivän voi tietysti leipoa myös käsin ja paistaa uunissa.

Pähkinä-hedelmäleipä (n. 750 g)

3 dl vettä
2 rkl juoksevaa hunajaa
pari rkl rypsiöljyä

3 dl kauraisia sämpyläjauhoja
vajaa 4 dl erikoisvehnäjauhoja
ripaus suolaa
1,5 tl kuivahiivaa

n. 1 dl pilkottuja kuivattuja luumuja ja aprikooseja
n. 1 dl karkeasti rouhittuja hassel- ja saksanpähkinöitä


Pilko pähkinät ja hedelmät. Lisää ainekset kuivahiivaan asti leipäkoneen vuokaan ja käynnistä perusohjelma. Kun äänimerkki ilmoittaa, että on aika lisätä aineksia, lisää pilkotut pähkinät ja hedelmät. Paistoin leivän normioletusta tummemmalla paistolla, koska leivät ovat normipaistoajalla tupanneet jäämään vaaleanpuoleisiksi, ja tällä kertaa väristäkin tuli onnistunut.

Jälkiruuasta vastasi tuttuun tapaan kakkuleipurina aiemminkin ansioitunut Päivätär, jonka anti joulupöytään oli tällä kertaa valkoisella marsipaanilla kuorrutettu, suklaatorttupohjasta ja puolukkahyytelöstä koostuva täytekakku.

2 kommenttia:

Merituuli kirjoitti...

oi mitä herkkuja!

meilläkin oli pöydässä ruusukaaleja, mutta ihan vaan höyrytettynä. teidän pekoninen ja pähkinäinen ruusukaalikekonne näyttää ihan hurrrrjan hyvältä!

Ketturouva kirjoitti...

Merituuli, nuo ruusukaalit on tosiaan hyväksi havaittu jo viime vuonna, voin lämpimästi suositella. :)

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails