perjantai 10. kesäkuuta 2011

Asiaa bloggaamisesta ja sen vierestä

Joukko (ruoka)blogien pitäjiä ja eri tuotevalmistajien edustajia kokoontui kuluneella viikolla Carat'in kutsumana helteisen kesäkuun päivän iltana viileään kellaritilaan kuuntelemaan pohtimaan, mitä annettavaa meillä voisi olla toisillemme.

Aluksi verkostoiduimme tuttujen ja tuntemattomampien kasvojen kanssa buffet-pöydän antimien ääressä. Minulta meni ohi kuka maistuvan tarjoilun oli hoitanut, mutta aivan erityisesti tykkäsin tuoreesta leivästä yrttilevitteen kanssa ja uusista perunoista.


Sen jälkeen ääneen pääsivät vuorollaan niin tilaisuuden isännät, potentiaaliset bloggaajien hyödyntäjät kuin itse bloggaajatkin. Puheena oli sekä se, mitä meiltä bloggaajilta toivotaan ja odotetaan, ja millaiseen yhteistyöhön me puolestamme olemme halukkaita ryhtymään.

Välillä juotiin kahvit ja herkuteltiin pienillä, sievillä valkosuklaatortuilla (kenties niitä pitäisi tosin kutsua jollakin hienommalla nimellä?). Ahneuksissani menin syömään puolet herkusta ennen kuin muistin etten ollut ottanut siitä kuvaa, mutta Sorsanpaistaja ystävällisesti lainasi minulle omaansa.


Harva ruokabloggaaja suhtautuu bloginpitoon kovin ammattimaisesti. Lähtökohtaisesti ruuanlaitto on rakas harrastus ja se jaetaan muiden kanssa ensisijaisesti jakamisen ilosta. Useimmat meistä tutustuvat kyllä mielellään erilaisiin uusiin tuotteisiin ja testailevat niitä, mutta haluamme säilyttää riippumattomuuden ja vapauden sanoa mielipiteemme - tai olla sanomatta. En kuitenkaan menisi niin pitkälle että toteaisin "Blogs are blogs and companies are companies and never shall the twain meet" Tällaisten tilaisuuksien antina on juuri se, että markkinavoimat ja bloggaajat alkavat vähitellen paremmin ymmärtää toisiaan ja sen myötä löytyvät tavat joilla yhdessä saamme molemmat. Mitä opimme: henkilökohtainen lähestyminen on plussaa, puolin ja toisin.

PS. Illan kiehtovin idea? Ruuanlaittoa suoralla aurinkoenergialla! Kurkatkaa Lapin Kulta Solar Kitchen Restaurant. Itse aloimme tietysti heti havitella tällaista kapistusta mökille. Hellepäivinä ei tee mieli hikoilla hellan ääressä!

PPS. Eilisen tilaisuuden innoittamana yritin jälleen myös hieman uudistella blogiamme. Tuosta englanninkielisestä You might also like -tekstistä en vieläkään keksinyt keinoa päästä eroon - jos joku osaa rakentaa rautalankamallin siitä, kuinka sen saa suomenkieliseksi, saa kertoa. Lisäsin kuitenkin tänne pienen namiskuukkelin - jos resepti kuulostaa houkuttelevalta tai tulet sen peräti testanneeksi ja hyväksi havainneeksi, voit jatkossa klikata "Nam!" Toivon tämän alentavan kävijöiden kynnystä kommentoida. :) Negatiivista palautetta emme luonnollisestikaan halua vastaanottaa. ;)

8 kommenttia:

tei kirjoitti...

Taytyy kylla tunnustaa, etta ruokablogit, jotka alkavat olla enemman ja vahemman tuotetestien raportointikanavia, ovat tippuneet luettavien listalta. Ei vaan jaksaa kiinnostaa. Omaehtoiset ravintola-arviot seen sijaan ovat mielenkiintoisia.

Ketturouva kirjoitti...

tei, tuosta testattavaksi lähetettyjen tuotteiden arvioimisesta blogissa oli puhetta - ainakaan tuolla paikalla olleista kukaan ei ollut kiinnostunut muuttamaan blogiaan pelkäksi "tuotetestikanavaksi". Samoin todettiin että jos sama tuote arvostellaan 20 blogissa, siitä menee maku.

Anonyymi kirjoitti...

"You might also like" -tekstistä luulisi pääsevän eroon, kun muokkaa blogin ulkonäköä html-muodossa. Etsi "You might also like" ja korvaa se mieleisellä tekstillä. Tallenna blogi ennen kokeilua....

Ketturouva kirjoitti...

Anonyymi, näin olen menetellyt, mutta kun sitä pannahisen tekstiä ei löydy. Tuo on tietysti blogiin lisäämäni widget, mutta senkään näyttämää koodia katsomalla en ole keksinyt kuinka tekstin vaihtaisi. Tunnustan taitojeni loppuvan tässä kohti.

Jos joltain löytyy saman asian hoitava widget joka on valmiiksi suomeksi, sekin kelpaa.

annika kirjoitti...

Moi! Tulin tänne ruokablogi-illan innoittamana mutta hoksasin, että viime syksyn kasviskokkikoulutuksessa yksi ryhmäläinen laitettiin tekemään bataattisosekeittoa, joka oli tehty teidän blogin ohjeella. Tunnistin ulkoasun nimittäin samaksi, mikä oli tulostunut opettajan jakamaan monisteeseen.. ;)

Miten sait tuon You might also like -boksin tuonne? Haluaisin semmoisen myös, mutta en oikein osaa näitä hommia. Bloggerin oma se ei taida olla? En ainakaan löytänyt.

Ketturouva kirjoitti...

Hei annika! Vai on meidän bataattisosekeitto päässyt oikein kasvisruokakurssille.

Täytyy sanoa, että käytettäväksihän näitä reseptejä tietysti tänne kirjataan, eikä resepteillä ole tekijänoikeuksia, mutta silti sitä ikään kuin toivoisi että jos joku haluaa käyttää reseptiämme jollain kurssilla tai vastaavassa tarkoituksesta, pyytäisi kuitenkin luvan, kyllä se heltiäisi.

Muistelisin kyllä että olisin tuon bloggerin widgeteistä löytänyt. Vai olisinko sitten jostakin toisesta blogista jäljittänyt sen? Täytyypä tutkia.

annika kirjoitti...

No, toivottavasti reseptin käyttö oli enemmän positiivinen kuin negatiivinen juttu. Ainakin minulla jäi blogin nimi mieleen. ;) Opettaja ehkä saanee asian anteeksi, hän kun oli vanhempi rouva. Pätäkkä, mutta ei mikään nettinero.

Ketturouva kirjoitti...

annika, juu, kyllä se positiivisen puolelle kuitenkin menee että reseptit kelpaavat kurssimateriaaliksi.

Ja tuleehan tässä toisaalta itsekin polkattua milloin mistäkin julkaisusta löytyneitä reseptejä, vaikka toki yritänkin laittaa tiedot mukaan, jos ne vain saatavilla ovat.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails