perjantai 17. kesäkuuta 2011

Vanhan kesäterassi

Kävimme menneellä viikolla työkavereiden kanssa ottamassa maljat kesän kunniaksi nostalgisella Vanhan kesäterassilla.


Hiukan hiukoi jo paikalle tullessa, ja silmäilin pöydässä ollutta tapaslistaa uteliaana. Kuohujuoman jälkeen tilasin kolmihenkiselle seurueellemme maisteltavaksi viiden tapaksen lajitelman (12 €, yksittäin tapaksilla on hintaa 3€/kpl). Monomaanisuuteni takia valikoimasta tuli aika juustoinen: manchegoa viikunahillon kera, paahdettuja punajuuria ja vuohenjuustotahnaa sekä briejuustoa muistaakseni balsamicon ja mansikoiden kera. Marinoidut herkkusienet olivat ikävä kyllä päässeet loppumaan, mutta niiden tilalle saadut yrttimarinoidut oliivit passasivat varsin hyvin. Viidenneksi nappasin chorizo-makkaraa, jonka kimpassa oli paahdettua paprikaa.



Kun joskus olen syönyt täytettyjä leipiä tai jotain sen tapaista Vanhan kuppilan puolella, makuelämykset eivät ole olleet kovin mieleenpainuvia. Niinpä olin erittäin myönteisesti yllättynyt siitä kuinka maukkaita ja tuoreen oloisia tapakset olivat. Viidestä tapaksesta riitti hyvin maisteltavaa kolmelle, yhdeltä ihmiseltä ne varmaankin olisivat vieneet pikkunälän.

Hellepäivän terassireissun päätteeksi sopi nauttia tuoreesta mintusta ja limetistä sekä ruokosokerista survottu raikas mojito.


(Koska olin varustautunut vain kännykällä, kuvat eivät tee oikein oikeutta kuvauskohteille.)

2 kommenttia:

Kissaemo kirjoitti...

Hmmm - tuonnehan olisi mukava mennä viettämään aurinkoista päivää/iltaa vaikkapa syntymäpäiviemme aikoihin :-) Joko kahdestaan tai puolisoiden kanssa?

Ketturouva kirjoitti...

Kissaemo, jos vain yhteinen aika löytyy, niin mikäpä ettei!

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails