torstai 9. kesäkuuta 2011

Pariisia muistellen, osa II

Pariisissa tutustuimme myös entrecôte-pihveihin, joiden mittasuhteet olivat toisinaan mielikuvitukselliset.


Suomessa olen harvemmin törmännyt välikyljykseen pihvin raaka-aineena, mutta hyvin valmistettuna se puolustaa kyllä paikkaansa. Meillä oli pala Metsäojan tilan ylämaankarjan välikyljystä, jonka suunnittelimme grillata pihveiksi Kesäkodissa. Erinäisten asioiden seurauksena päädyimme kuitenkin paistamaan ne pannulla kotona.

Tämä ohje löytyi MTV3:n reseptisivuilta. Alkuperäisen ohjeen valkosipulimäärää tosin vähensin radikaalisti - totta puhuen aivoni lukivat "yhden valkosipulin" automaattisesti "yhdeksi kynneksi". Lopputulos oli maukas, mutta vahvisti samalla päätöksen että grillaamista tullaan vielä kokeilemaan. Naudanfileetä rasvaisempana entrecôten voisi olettaa sopivan hyvin grilliin.

Yrttimarinoidut entrecôte-pihvit

600 g entrecôtea

marinadi:
1-2 valkosipulin kynttä
reilusti silputtua timjamia, rosmariinia ja persiljaa
rypsiöljyä

suolaa, mustapippuria

Poista liiat kalvot ja leikkaa liha pihveiksi. Halutessasi nuiji pihvejä hieman. Hienonna valkosipuli. Laita lihat astiaan, lisää murskattu valkosipuli ja yrttisilppu ja kaada päälle loraus öljyä. Pyörittele lihat marinadissa ja anna marinoitua ainakin tunnin ajan (samalla liha lämpenee paistolämpöiseksi).

Pyyhi ylimääräinen marinadi lihoista ja grillaa tai paista kuumalla pannulla muutama minuutti molemmin puolin pihvin paksuudesta ja halutusta kypsyysasteesta riippuen - itse tykkään syödä sen hieman kypsempänä kuin fileepihvin. Mausta suolalla ja pippurilla. Nosta lihat pannulta/grillistä ja anna vetäytyä hetki folion alla.

 

Tällä kertaa pihvimme sai seurakseen pelkkää vihersalaattia, mutta esimerkiksi edellisen postauksen vihreät pavut sopivat sen seuraksi mainiosti.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails