Päätin että vaivojen säästämiseksi mökki tehdään valmiista pakastetaikinasta, ja mieluiten myös valmiilla piirustuksilla. Varustauduin siis puolellatoista kilolla Sunnuntai-piparitaikinaa ja tulosteella tuoteperheen piparitalon kaavoista, joita hiukan yksinkertaistin jättämällä mm. kattoikkunat pois. Ja sitten kaulittiin, leikattiin ja paistettiin toista tuntia. Pizzaleikkuri on muuten oiva apuväline piparitalon osien leikkelemiseen.
Kun osat olivat jäähtyneet, koristelimme ne vieraaksi tulleen Päivättären suosiollisella avustuksella. Koristelu kannattaa tehdä mahdollisimman pitkälle valmiiksi silloin kun osat ovat vielä vaakatasossa, koska silloin koristetahna ei ala valua sinne sun tänne. Paras tahna syntyy kananmunanvalkuaisesta ja tomusokerista sekoittamalla, vaikka lasten kanssa puuhastelevan voikin olla helpompi käyttää valmiita sekoituksia - meillä oli molempia.
Sen jälkeen päästiinkin siihen haasteellisimpaan vaiheeseen, eli talonrakennukseen. Teoriassahan piparitalon voi koota myös sillä valkoisella sokeritahnalla liimaamalla, mutta aikaisemmat käytännön kokemukset ovat osoittaneet että pipariliimana sulatettu sokeri on lyömätön. Varovainen sen kanssa täytyy kuitenkin olla, koska se on KUUMAA.
Täytyy sanoa, että jos ei tulisi minusta rakennusarkkitehtiä, niin hiukan toivomisen varaa nämäkin piirustukset jättivät. Katto on niin jyrkkä että se oli todella vaikeaa saada liimatuksi paikoilleen. Tässä vaiheessa toinen aikuinen käsipari oli tarpeeseen. Ohjeessa mainittu pohjan koko, 22 x 28 cm, vaikuttaa myös aika pieneltä, koska leipomani pohja oli n. 26 x 34 cm ja silti teki tiukkaa saada talo mahtumaan sille hiukan vinottain.





