sunnuntai 5. lokakuuta 2008

Vielä kerran kurpitsa...

Sillä sipulin syyskuun ruokahaasteeseen postaama kurpitsarisotto kuulosti niin hyvältä, että päätin kokeilla sitä itsekin.Pahan tapani mukaan aloin lukea reseptiä tarkemmin vasta lauantai-iltana kauppojen mentyä kiinni. Salvia parvekkeella vetelee viimeisiään eikä suuresta kurpitsastammekaan ollut enää jäljellä kuin n. 360 g, joten täytyi tehdä kurpitsarisotosta vähän omanlainen sovellus. Pekonia olisi voinut olla hiukan enemmänkin, mutta hyvää tämä oli koko kolmihenkisen raadin mielestä.

Keltainen kurpitsarisotto

1 sipuli
400 g arborio-riisiä
n. litra kasvislientä kuutiosta tai fondista
n. 400 g keltaista kurpitsaa
oliiviöljyä
3 siivua pekonia
3 pientä chiliä
kymmenkunta salvian lehteä
kourallinen kurpitsansiemeniä
1,5 dl valkoviiniä
n. 25 g voita
reilusti raastettua parmesaania
suolaa, mustapippuria myllystä
hyppysellinen sahramia

Kuori kurpitsa ja viipaloi se n. puolen sentin viipaleiksi. Pyörittele kurpitsaviipaleet oliiviöljyssä ja laita ne uunivuokaan. Jauha päälle vähän mustapippuria ja suolaa ja laita ne uuniin 180 asteeseen noin puoleksi tunniksi.

Suikaloi pekoni. Lorauta pannuun oliiviöljyä, heitä perään kolme pientä chiliä ja paista pekoni pannussa rapeaksi.

Kun kurpitsa on ollut uunissa puolen tuntia, sirota sen päälle silputtu salvia ja puolet kurpitsansiemenistä. Pistä vielä 5-10 minuutiksi takaisin uuniin riippuen siitä kuinka pehmeitä ne jo ovat. Ota sitten kurpitsa uunista ja muussaa se esim. haarukalla. Sekoita pekoni kurpitsamössöön.

Valmista risotto: kuumenna kasvisliemi. Kuullota sipuli oliiviöljyssä pannulla. Lisää riisi ja kääntele sitä niin että se on öljyssä kauttaaltaan. Lisää kasvislientä pari desiä kerrallaan ja keitä hiljaisella tulella. Odota että edellinen liemi on imeytynyt ennen kuin lisäät lientä. Lisäile lientä ja keittele kaikessa rauhassa kunnes riisi on miltei kypsää. Sen jälkeen sekoita sahrami desilitraan vettä ja lisää se risottoon sekoittaen hyvin. Lopuksi lisää joukkoon valkoviini, kurpitsamössö, muutama nokare voita ja pari kourallista raastettua parmesaania sekä mausta suolalla ja mustapippurilla. Koristele halutessasi kurpitsansiemenillä ja ripottele päälle raastettua parmesaania.

3 kommenttia:

Merituuli kirjoitti...

kiva että teillekin maistui. me tykkäsimme kovasti!

sahrami antaa risottoonne mukavaa väriä ja hiukan ylellisyyttä.

miksi laitatte viinin vasta keittämisen lopussa? risotto-ohjeissa "aina" ohjeistetaan laittamaan se riisin ja sipulien kuullotuksen jälkeen. ja tämä kysymys on uteliaisuudesta, ei arvostelumielessä :)

Ketturouva kirjoitti...

hyppysellinen, viinin lisääminen loppupuolella johtui yksinkertaisesti siitä että melkein unohdin koko viinin... :D Tosin hämärä mielikuva minulla on että jossain toisessa käyttämässämme risottoreseptissä se olisi lisätty loppupuolella, mutta tästä en mene valalle.

Merituuli kirjoitti...

selvisi sitten sekin. kiitos :D

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails