torstai 9. lokakuuta 2008

Yllätyspihvit

Ennen vanhaan joka mökillä tapasi olla haltija eli tonttu. Kaupungistumisen ja maaltapaon seurauksena nämä olennot kävivät uhanalaisiksi, mutta voisin vaikka vannoa, että meillä on kodinhaltija. Työpäivän aikana jääkaappiimme nimittäin ilmestyi naudan ulkofileepihvejä. Onneksi Karhuherra ehätti vielä kauppaankin ja hankki punaviinikastikkeen ainesosista puuttuvat. Pihvien seurana maistuvat kasvikset, kuten höyrytetty parsakaali ja rakuunaporkkanat.

Punaviinikastike
(Maku-lehden reseptillä)

3 dl punaviiniä
3 dl vahvaa lihalientä
5 kokonaista mustapippuria
muutama timjamin tai 1 rosmariinin oksa
1 laakerinlehti
1-2 salottisipulia
1 pieni porkkana
(pala kanelitankoa)
2 rkl vehnäjauhoja tai maissitärkkelystä
1 rkl siirappia
25 g voita

Sekoita viini ja lihaliemi kattilassa ja lisää mausteet, pilkottu sipuli ja porkkana (ja pieni pala kanelitankoa jos haluat). Anna kiehua hiljalleen 15-20 minuuttia.

Siivilöi kastike, jota pitäisi nyt olla n. 4 dl. Lisää tarvittaessa punaviiniä tai lihalientä. Sekoita jauhot tai maissitärkkelys tilkkaan vettä (tai viiniä) ja kaada seos kastikkeeseen koko ajan sekoittaen. Anna kypsyä vielä noin 5 minuuttia. Lisää siirappi ja voinokareet joukkoon voimakkaasti vatkaten.


Rakuunaporkkanat
(muistaakseni Mysi Lahtisen reseptillä)

muutama porkkana
1-2 rkl voita
ripaus suolaa
teelusikallinen (ruskeaa) sokeria
reilusti kuivattua rakuunaa

Viipaloi tai suikaloi porkkanat. Kiehauta ne ja valuta vesi pois. Lisää kattilaan muutama nokare voita, ripaus suolaa, sokeri ja reilusti kuivattua rakuunaa ja ravistele reippaasti (kansi päällä!) jotta porkkanat maustuvaat.

Tuore, silputtu rakuunakin varmasti toimisi hyvin.

1 kommentti:

Ari Makela kirjoitti...

Teimme viikonloppuna kasvislisukkeeksi gratin dauphinoisin ja paistetun nieriän kera rakuunaporkkanoita. Porkkanat toimivat myös niiden lisukkeina erinomaisen hyvin. Kiitos reseptistä!

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails