maanantai 16. marraskuuta 2009

Sunnuntaiaamiainen

Kiireettömänä viikonloppuaamuna on mukavaa syödä vähän tavallisesta poikkeava aamiainen. Tällä kertaa päädyimme Karhuherran ehdotuksesta tekemään ranskalaista paahtoleipää.

Erilaiset versiot köyhistä ritareista tunnetaan ympäri maailmaa tapana käyttää kuivahtanutta leipää. "Ranskalainen paahtoleipä" (french toast) mainitaan Wikipedian mukaan ensimmäisen kerran kirjallisissa lähteissä Englannista 1600-luvulla, mutta on luultavasti alkuperältään keskiaikainen. Allakuvatun kaltaiset ranskalaiset paahtoleivät ovat nykyisin aamiaisruokaa ainakin englanninkielisissä osissa maailmaa.


Ranskalaiset paahtoleivät (3-4 annosta)


12 viipaletta vaaleaa vuokaleipää (leikattuna kolmioiksi)

5 kananmunaa
voita paistamiseen

tarjoiluun esim.
paistettuja sieniä ja pekonia
banaaniviipaleita
marjoja
vaahterasiirappia


Riko munat laakeaan kulhoon ja sekoita niiden rakenne rikki. Kasta leipäkolmiot molemmin puolin munaseokseen ja paista pannulla voissa molemmin puolin kullanruskeiksi. Tarjoa suolaisten ja/tai makeiden päällisten kanssa - sienet ja pekoni ainakin toimivat kuin häkä (mutta niin niillä on tapana tehdä), samoin banaaniviipaleet ja vaahterasiirappi olivat hyvä yhdistelmä. 



3 kommenttia:

tei kirjoitti...

Njam, lempiaamiaiseni pitkilla pyoramatkoilla :)

Itse valmistamme leivat niin, etta vatkaamme maitoon yksi tai kaksi kananmunaa, ja maistamme sekoituksen kanelilla ja/tai muskottipahkinalla, ja liotamme leipia tovin sekoituksessa.

Ketturouva kirjoitti...

Tei, kiitos vinkistä. Laitatteko mausteiden lisäksi vielä jotain leivän päälle vai syöttekö sellaisenaan?

tei kirjoitti...

Joo, banaani ja pakastemustikat ovat minun suosikkejani. Ja joskus (jos on) vatkaamme oheen pienen nokareen kermavaahtoa.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails