keskiviikko 18. marraskuuta 2009

Jotakin aivan hirveä

Tuli käytyä viikonloppuna Hakaniemen hallissa. Oikeastaan olimme lammasostoksilla (ks. curry), mutta kun lihakauppiaalla oli myynnissä myös tuoretta hirveä, emme voineet vastustaa kiusausta - jos kohta emme hirveän kovasti yrittäneetkään.

Kauppiaalta saimme myös seuraavan ohjeen hirven valmistamiseen. Koska jotkin ainesmäärät olivat ohjeessa hyvinkin viitteellisiä, olen lisännyt ohjeeseen sulkuihin arviot siitä kuinka paljon laitoin kutakin.

Hieno hirvihöystö
(Reinin lihan ohjeella)

marinadi:
3 dl punaviiniä
1 porkkana
puolikas purjo
2 punasipulia
laakerinlehti
6 valkopippuria
15 katajanmarjaa

höystöön:
voita/öljyä lihan paistamiseen
siivilöity marinadiliemi
1 dl vettä
loraus soijaa
hiukan homejuustoa (50 g)
mustaherukkahyytelöä (n. 1 dl)
kermaa (n. 3 dl)


Kuutioi liha ja valmista marinadi. Laita liha marinoitumaan noin vuorokaudeksi.



Valuta liha (ota marinadi talteen). Ruskista liha pannussa. Lisää siivilöity marinointiliemi ja 1 dl vettä, loraus soijaa, homejuustoa ja mustaherukkahyytelöä. Hauduta kypsäksi. Lisää lopuksi kerma ja keitä hiukan kokoon. Suurusta halutessasi jauhoilla.


Sitten kommentit: Minulla oli melko tujakkaa sinihomejuustoa, jota olisi riittänyt vähemmänkin kuin 50 g, varsinkin kun juusto oli myös melkoisen suolaista. Nyt sen mausta tuli ehkä lopputuloksessa turhan hallitseva, ja suolaakin olisi sietänyt olla vähemmän, koska suolaa tuli myös soijakastikkeesta. Lisäilin siis kermaa reilunpuoleisesti.

Maistamisen jälkeen voin lisätä, että lopputulos perunamuusin kanssa ei kuitenkaan tuntunut mitenkään ylettömän suolaiselta, ja muutkin maut pääsivät mukavasti esiin, joten ei se juustomäärä sitten metsään mennytkään.

6 kommenttia:

Insanity_ kirjoitti...

Jösses, että kuulostaa hyvältä! Hirvi on todella maukasta riistaa, sellaista täyteläisen makuista. :) Tykkään myös kovasti käyttää tuota mustaherukkahyytelöä riistan kaverina, yleensä kastikkeissa. Koskaan en ookkaan höystöön laittanut, joten pitää pitää mielessä!

Ketturouva kirjoitti...

Insanity, erilaiset liharuuat hyötyvät usein marjahyytelöiden lisäämisestä, kannattaa kokeilla! Itse aloin miettiä voisiko hirvihöystön maustaa pihlajanmarjahyytelöllä.

Pitäisköhän sittenkin piipahtaa myös huomenna halliin...

Kissaemo kirjoitti...

Pihlajanmarjahyytelö sopii oikein hyvin hirveän höystön sekaan! Tai lisukkeeksi.

Ketturouva kirjoitti...

Kissaemo, hirveä on taas jääkaapissa, tällä kertaa kokeilen pihlajanmarjaa.

Anonyymi kirjoitti...

Olisihan tuossa voinut mainita vielä, mitä osaa hirvestä ja kuinka paljon tuohon tulee. Ohjeita orjallisesti seuraten kun tulisi kasvissyöjällekin uppoavaa apetta :)

Ketturouva kirjoitti...

Hupsista, hirven osa ja sen paino ovat tosiaan pudonneet matkasta - ja nyt vasta joku hoksasi!

TUnnustan että niin pitkään tuosta ruuanlaitosta on, etten enää muita yksityiskohtia, mutta arvelen että lihaa oli ehkä kilo ja se oli varmaankin paistia.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails