perjantai 25. huhtikuuta 2014

Pääsiäisen viettoa

Ketun keittiön pääsiäisenvietossa keskityttiin herkutteluun hyvässä seurassa. Maistelimme niin vanhoja, hyviksi havaittuja kuin uusiakin makuja.

Pitkäperjantain aterialle Päivätär teki alkupalaksi parsatäytteisiä munia Julia Childin ohjeella. 


Pääruokana oli haukisaltimbocca, jonka lisäkkeenä nautimme höyrytettyä parsakaalia ja rakuunaporkkanoita.


Jälkiruokana oli niin ikään Päivättären valmistama kuohkea sitruunamousse. 


Myös lauantain alkupalasta, hunajaliemen ja rosmariinin kanssa uunitetusta Helsingin meijeriliikkeen Klippan-briestä, vastasi Päivätär. 


Päätimme pääsiäispaastomme lauantai-illan ateriaan ja nautimme sen kunniaksi kunniaksi pääruokana luomunaudan ulkofileepihvejä sherrysinihomejuustokastikkeen ja hunajaisten uunijuuresten kera.


Pääsiäissunnuntain päivällisen pääruokana oli Hesarin kuukausiliitteestä bongattu Pepin karitsaa gremolata, jonka lisänä oli tuoreen Glorian Ruoka ja Viinin ohjeella tehtyä parsakaali-pähkinäsalaattia sekä oman maan sadosta tehtyä maa-artisokkapyreetä.



Aterian kruunaksi Päivättären leipoma ihana vadelmainen juustokakkubrownie.

2 kommenttia:

Saltzu Pöö kirjoitti...

Moii, sori ny ku tällee mainostan mut olis kiva jos kattoisit mun blogin :) ; http://saltzulifestyle.blogspot.fi/

ssiiri kirjoitti...

Oi, ihanat herkut teillä on ollut! :)

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails