maanantai 7. huhtikuuta 2014

Dosa

Soccan lisäksi toinen hauska uusi lettututtavuus ovat nämä intialaiset dosa-letut, joihin sain vinkin tutulta. Me teimme omamme eteläintialaiseen tapaan riisistä ja linsseistä, mutta reseptejä löytyy monenlaisia, ja dosai voidaan valmistaa myös esimerkiksi perunasta.

Dosai vaatii hieman suunnitelmallisuutta, koska riisiä ja linssejä täytyy liottaa vähintään yön ylitse ja sen jälkeen taikinaa täytyy vielä hapattaa 6-8 tuntia, mutta yksittäiset työvaiheet eivät vie kauan, joten päivää aiemmin liottamisella aloitettu dosataikina syntyy helposti vaikkapa iltaruualle tai seuraavaksi aamuksi.

Alkuperäinen ohje jota käytimme oli meidän tarpeisiimme turhan isolle taikinalle, joten pienensimme sen noin kolmannekseen. Tästä ohjeesta syntyi noin puoli tusinaa lettua.

Dosat

3 dl basmatiriisiä
1 dl kuorittuja urad dal -linssejä (mustia linssejä)

1/4 tl fenkolin siemeniä
vettä
suolaa

Rapsi- tai auringonkukkaöljyä tai muuta mietoa kasvisöljyä paistamiseen


Huuhdo riisi ja linssit hyvin. Lisää fenkolinsiemenet ja sekoita kaikki ainekset kulhossa. Lisää sen verran vettä, että ainekset peittyvät ja niiden päälle jää n. 5 cm vettä. Jätä likoamaan yön ylitse.

Seuraavana aamuna valuta vesi pois ja jauha riisi ja linssit vähin erin tehosekoittimella tai vastaavalla sileähköksi tahnaksi. Lisää tarvittaessa hieman vettä jauhamisen aikana.
 

Laita riisi-linssitahna isoon kulhoon ja sekoita siihen vesi. Taikinan pitäisi olla sen verran paksua että se jos siihen kastaa lusikan, se tarttuu lusikkaan. Lisää suola, peitä kulho ja anna sen tekeytyä lämpimässä paikassa valolta suojattuna 6-8 tuntia. Hapattamisen jälkeen sekoita taikina vielä hyvin, ja dosa-letut ovat valmiita paistettavaksi. 

Kuumenna paistinpannu, pyyhkäise siihen ohuelti öljyä esim. talouspaperilla ja valuta kauhalla ensimmäinen annos taikinaa pannulle. Levitä taikina pitkin pannua pyöräyttämällä lastalla keskeltä ulospäin, ripota päälle hieman öljyä esim. pullasudilla ja paista lettua keskilämmöllä kunnes taikina alkaa olla keskeltäkin hyytynyt ja pohjasta kauniin ruskea. Käännä ympäri ja anna ruskistua vielä toiseltakin puolelta.

Lettujen paiston välillä pannua kehotetaan jäähdyttämään pyyhkäisemällä sitä jääveteen kastetulla pyyhkeellä ennen seuraavaa öljysipaisua ja taikinan lisäämistä. 


Ohjeessa kehotetaan käytämään kuorittuja urad dal -linssejä, mutta minulle kävi kaupassa pikku lipsahdus ja ostin linssit kuorineen. Sen takia taikinamme sai hieman harmaan sävyn. Riisin ja linssit olisi myös voinut jauhaa hienommaksi jotta taikina olisi ollut tasaisemmin levittyvää.


Dosa-lettujen kanssa syötäväksi valmistimme punaista chutney'a Camellia Panjabin Intialaisen keittokirjan ohjeella. Poika tosin söi omansa mieluummin voin kanssa.

Punainen chutney

100 g kookostiivistettä (creamed coconut) - alkuperäisessä ohjeessa käytetään tuoretta, raastettua kookospähkinää
1 pieni, silputtu sipuli
2 tl silputtuja korianterinlehtiä
2x2 cm pala tuoretta inkivääriä silputtuna
1,5 tl chilijauhetta
0,5 tl jauhettua jeeraa (roomankuminaa)
2 valkosipulin kynttä
1 tl sokeria
3 rkl ketsuppia
6 kivetöntä taatelia
2 tl limettimehua
0,5 tl suolaa

Kaikki ainekset hienonnetaan tehosekoittimella tahnaksi. 

Chutney säilyy jääkaapissa tiiviisti suljetussa astiassa viikon, pari.


Ei kommentteja:

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails