lauantai 19. huhtikuuta 2014

Suppilolasse

Ohjeita sienilassen tekemiseen kurkimme Merisuolattu-blogista. Lähikauppamme valikoimaan ei kuitenkaan kuulunut ricottaa, joten korvasin sen maustamatomalla tuorejuustolla. Muutenkin ainesuhteita tuli hieman muuteltua, ja lisäsin makua antamaan tuoretta basilikaa sekä hiukkasen muskottia.

Lasagne suppilovahveroista (2 annosta)

Kastike: 
 
0,5 litraa kuivattuja suppilovahveroita
1 sipuli
voita
oliiviöljyä
1 valkosipulin kynsi murskattuna
100 g tuoretta pinaattia
kourallinen tuoretta basilikaa
200 g ricottaa/maustamatonta tuorejuustoa
200 g ranskankermaa
1 sitruunan raastettu kuori
mustapippuria, suolaa
ripaus muskottia

lasagnelevyjä
parmesaaniraastetta

Laita sienet likoamaan. Silppua sipuli. Kuullota sipulisilppua voissa pannussa. Kun se alkaa olla valmista, valuta sienet, purista niistä ylimääräinen vesi, lisää ne pannuun ja paistele vielä jonkin aikaa. Lisää sitten pannuun oliiviöljy, valkosipuli, pinaatti ja basilika ja pyörittele vielä nopeasti sekaisin.

Yhdistä juusto, ranskankerma ja sitruunankuori ja mausta seos mustapippurilla, suolalla ja muskotilla. Sekoita joukkoon sipuli-sieni-pinaattiseos. 


Voitele uunivuoka ja levitä pohjalle ensin kerros kastiketta, sitten lasagnelevyjä, taas kastiketta ja niin edelleen. Levitä vielä päällimäisten levyjen päälle kerros kastiketta ja ripottele pinnalle reippaasti raastettua parmesaania. 

Paista uunissa n. 200 asteessa 30 min. 



Tuomio: Helppoa ja hyvää, mutta tuorejuuston ja ranskankerman yhdistelmä oli hieman turhan rasvainen minun makuuni. Alkuperäisen ohjeen ricotta voisi toimia paremmin. Kokeilemme siis sitä seuraavalla kertaa.

1 kommentti:

Tupu kirjoitti...

Tämän täytyy olla todella herkullista.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails