maanantai 14. huhtikuuta 2014

Sienimakaronilaatikko

 Myönnän että suhtaudun yleensä aika nuivasti sellaisiin kasvisruokiin, joista on tehty kasvisruoka korvaamalla jauheliha soijarouheella tai nakit soijanakeilla. Se tuntuu vähän mielikuvituksettomalta, enkä oikein ymmärrä miksi kasvisruuan pitäisi ensinnäkään jäljitellä liharuokaa, ellei sitten tavoitteena ole yrittää syöttää sitä pienille lapsille ilman että nämä huomaavat eron. (En tosin usko että lapset ovat niin helposti huijattavissa. Pikkulasta nirsompi ruokansa suhteen on ollut vain kauan sitten edesmennyt suomenpystykorvani).

On kuitenkin tullut joskus mieleeni kokeilla itsekin korvata lihaproteiini jollakin muulla. Sienet toimivat makaronilaatikossa kuin häkä. Ei vain ole tullut laitettua tätä aikoihin, koska Poika on sienitotaalikieltäytyjä, joka seuloo hienoimmaksikin silputut sienet ruuastaan. Tällä kertaa teimme Pojalle oman laatikon jauhelihalla, ja jätimme aikuisten laatikkoon sienet ja sipulit rouhean kokoisiksi palasiksi.

Sienimakaronilaatikko

400 g makaronia
n. 3 dl liotettuja suolasieniä, sekarouskut ovat hyviä, pilkottuna mieltymysten mukaan
iso sipuli silputtuna
3 munaa
5 dl maitoa
(suolaa)
mustapippuria
n. 1 rkl kirveliä (kuivattua)
voita paistamiseen ja vuoan voiteluun
juustoraastetta, esim. emmental mustaleima (myös kuivahtaneet kannat sopivat hyvin)

Keitä makaronit suolatussa vedessä pussin ohjeen mukaan niin että ne ovat vielä napakoita, makaronit eivät saa olla löysää liimaa. Valuta makaronit. 

Paista sipulisilppu ja liotetut, pilkotut sienet pannussa voissa. 

Sekoita makaronit ja sipuli-sienisilppu sekä mausteet (suolaa lukuunottamatta) keskenään. Kaada seos reilunkokoiseen voideltuun uunivuokaan. 

Sekoita munat ja maito. Tarkista sienten suolaisuusaste ja säädä munamaidon suolamäärä sen mukaan. Valuta munamaito vuokaan. Ripota lopuksi pinnalle raastettua juustoa. 

Paista uunissa 180 asteessa n. 50 minuuttia. Pinta saa saada hieman väriä.  

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Korvaan jauhelihan makaronilaatikossa milloin milläkin, esim. porkkanaraaste sopii hyvin. Sieniä en ole tullut ajatelleksikaan. Kiitos vinkistä!
M.T.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails