keskiviikko 11. maaliskuuta 2009

Hapankaalia pataan

Yleensä laitamme hapankaalista tätä pataa, ellemme sitten syö sitä kermatilkan ja hunajan kanssa haudutettuna bratwurstien kera. Tällä kertaa päätin kuitenkin kokeilla hiljattain Hesarin Ruokatorstaissa (tai oikeammin nykyisin "torstain Ruoka-sivuilla") julkaistua hapankaalipossupadan ohjetta.

Hapankaali-possupata

4-5 dl hapankaalia
200-300 g possunpaistisuikaleita (tai paistia, jonka suikaloit itse)
2 omenaa
1-2 porkkanaa
1 sipuli
1-2 valkosipulin kynttä
1 tl paprikajauhetta
2 tl salviaa
mustapippuria

Kuori vihannekset ja pilko ne. Laita ainekset kerroksittain uunivuokaan ja ripottele joukkoon mausteet. Kypsennä kannen alla 150 asteessa n. 1,5 tuntia.

Lisäsin myös hieman alkuperäiseen reseptiin kuulumatonta lihalientä, koska hapankaalimme oli aika kuiva versio ja pelkäsin padan kuivuvan uunissa liikaa.


Ja sitten kommentit: padasta tuli tosi pieni, sanoisin että riittää juuri ja juuri kolmelle hengelle. Enkä voi mitään sille että se tähän saakka suosimamme pata vetää vertailussa pidemmän korren, vaikka valmistus vaatiikin hiukan enemmän puuhaa. Ehkä tätäkin pataa voisi tuunata smetanalla...

Ei kommentteja:

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails