tiistai 3. toukokuuta 2011

Kevään juhla

Meille on muodostunut perinteeksi nauttia vappupäivänä myöhäistä lounasta/varhaistä päivällistä sisareni - ja nyttemmin myös hänen kumppaninsa - kanssa. Yleensä me vastaamme pääruokapuolesta, ja siskoni Päivätär, joka omaa huomattavasti enemmän taipumuksia leipomiseen kuin allekirjoittanut, hoitaa jälkiruuan.

Ilman parsaa tämä alkavan kevään juhla-ateria ei tietenkään suju, joten alkupalaksi söimme parsasalaattia. Parsat grillattiin, ja niiden seurana tarjottiin salaatteja, kirsikkatomaattia ja ilmakuivattua kinkkua, joista varsinkin viimemainittu sopii parsan kaveriksi erinomaisesti.


Tällä kertaa toinen ruokavieraistamme oli etukäteen toimittanut meille hirven paistin, joten pääruokalajin valinta oli helppoa. Kevät on myös maa-artisokan sesonkia. Siksipä pekonihuntuun kiedottu hirvipaisti sai seurakseen kermalla parannetun maa-artisokka-perunapyreen. Sienikastike hirvelle olisi mielestäni tuntunut syksyiseltä, joten sävelsin kastikkeen paistoliemestä ja punaviinistä. Ruokapöydässä tosin tuli puheeksi että korvasienikastike olisi tietysti käynyt vallan hyvin keväiseen teemaan.


Pääruaan jälkeen nautimme juustoja, keksejä ja viikuna- sekä taatelihilloja (jotka ensinmainittuja lukuunottamatta olivat myös Päivättären käsialaa).


Aterian loppuhuipennuksen muodosti Päivättären laatima vadelmin, karhunvatukoin ja pensasmustikoin koristeltu pavlova, josta jäi ihanan kesäinen jälkimaku.


Tervetuloa kevät!

Ei kommentteja:

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails