perjantai 6. toukokuuta 2011

Hei hoi hauki!


Pekonilla on viime aikoina hunnutettu meillä vaikka mitä.

Haukea on yleensä tavattu ruokapöydässämme joko pannulla paistettuna tai uunissa kypsennettynä pestohaukena. Herkutellaan kalalla -kirjasta löysin kuitenkin kiinnostavan kuuloisen ohjeen pekonihauelle. Haukihan on varsin kuivalihainen kala, jonka takia sitä ei sellaisenaan yleensä uunissa valmisteta. Pekoni puolestaan sopii (melkein) kaikkeen, miksi ei siis kalallekin.

Pekonihauki (kolmelle)

n. 1 kg hauki
6 siivua pekonia (ks. kommentit)
8 salvian lehteä
suolaa, valkopippuria

Perkaa hauki, jos et pyytänyt kalakauppiasta sitä tekemään: poista sisälmykset ja kidukset ja suomusta. 
Huuhtele ja kuivaa hauki. 

Hiero hauen mahaan valkopippuria ja suolaa ja laita sinne salvianlehdet. Hiero hieman suolaa myös hauen kylkiin ja selkään. Leikkaa hauen selkäpuolelle viiltoja, joihin työnnät löysälle rullalle käärityt pekoniviipaleet.  Siirrä hauki isoon uunivuokaan ja paista 175-asteisessa uunissa n. 30 min (jos laitat isomman hauen, pidennä paistoaikaa). Valele välillä haukea paistoliemellä.


Meidän hauestamme ei lientä irronnut valelemiseen riittävää määrää. Lopputuloksessa ei silti ollut mitään varsinaista vikaa, vaan hauki oli pysynyt mehevänä uunissa. Pekoni ja salvia olisivat kuitenkin saaneet mielestämme maistua enemmän, joten lisäämme niitä ensi kerralla. Uskoisin että jos paistolientä olisi tullut riittävästi hauen valeluun, se olisi tuonut enemmän pekonin aromeita myös itse kalaan. Haukemme oli kuitenkin laiha kevätkala, kenties kesän ajan lihoneesta syyshauesta irtoaisi enemmän nestettä. Pekonin määrän lisäys epäilemättä auttaa myös.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails