Vihreä saari

Teimme 30.6.-7.7. häämatkan Irlantiin. Tarkennettakoon, että kyseessä ei ollut oma häämatkamme, vaan matka ystäviemme M:n ja C:n häihin, joita vietettiin Dublinin lähistöllä. Kaikin puolin onnistuneeseen ja mukavaan matkaan liittyi myös moninaisia ruokaelämyksiä alkaen M:n kokkaamasta suussasulavasta umbrialaisesta makkarapastasta ja päättyen päivälliseen viehättävässä pienessä ravintolassa nimeltä Ten Fourteen.

Varsinaista hääjuhlaa vietettiin torstaina. Kyläkirkon kappelissa tapahtuneen tunnelmallisen ja lämminhenkisen vihkitilaisuuden jälkeen siirryimme tavan mukaan hotelliin häävastaanotolle. Kuohumaljojen ja kahvittelun jälkeen olikin sitten vuorossa päivällinen.

Häiden pääruoka oli lämminruoka-buffet, jossa oli kolme vaihtoehtoa. Itse valitsin kasviscurryn, joka olikin täyteläisen mausteista. Lisäksi tarjolla oli erilaisia salaatteja ja kylmää kinkkua sekä kalkkunaa. Jälkiruokana tarjottiin suussasulavaa pavlovaa:


Ja kahvin kanssa tietenkin hääkakkua:


Perinteinen monikerroksinen hääkakku muistuttaa hedelmäkakkua, joka on kuorrutettu paksulla tomusokerikuorrutteella. Näissä häissä kakun kaksi ylintä kerrosta oli vähemmän perinteisesti tehty (mausta päätellen) konjakilla kostutetusta suklaakakusta. Täytyy tunnustaa että jälkimmäinen oli enemmän makuuni. Poika sen sijaan söi pelkät kuorrutukset.

Ilta jatkui tanssin - ja kun Irlannissa oltiin, tietenkin myös laulun - merkeissä, ja yöpalana naposteltiin vielä pikkumakkaroita ja minikolmioleipiä.

Hotellissa häitä seuraavana aamuna nautimme perinteisen irlantilaisen paistetun aamiaisen (fried breakfast), johon kuuluu (ylhäältä myötäpäivään): paistettua tomaattia, paistettu muna, pekonia, makkaraa, black puddingia ja white puddingia.


Aamiaisen voimin jaksoimmekin hyvin lähteä retkelle Newgrangen käytävähautaa katsomaan. Poikaa innoitti erityisesti Newgrange-keskuksen museossa vitriinissä makoillut luuranko (malli), jota piti käydä ihmettelemässä moneen kertaan.

Lauantai-iltana häiden juhlinta jatkui perinteisten irlantilaisten tanssien eli ceilín merkeissä. Jutun juju on yksinkertainen: askelia ei tarvitse osata, vaan bändiin kuuluu henkilö, joka opastaa tanssin saloihin ja huutaa ohjeita myös tanssin aikana. Hengästyttävän hauskaa! Kukahan toisi saman ajatuksen Suomeen ja nostaisi polskat ja katrillit uuteen suosioon?

Viimeisenä iltana ehdimme myös syömään Clontarfissa viehättävään pieneen ravintolaan nimeltä Ten Fourteen (nimi viittaa Clontarfin taistelun vuoteen 1014). Isäntäväkemme pahoitteli, että alkuillan menu on suppeahko - vain viisi eri vaihtoehtoa alku- ja pääruokia! Onneksi valinnanvaraa ei ollut enempää, jo nytkin valinnan tekeminen niin monesta houkuttelevasta vaihtoehdosta oli työlästä. Kuulemma ravintolan kokki on aiemmin työskennellyt jossakin Michelin-tähden ansainneessa paikassa, ja se oli kyllä helppo uskoa. Alkupalaksi nauttimamme sienirisotolla täytetyt grillatut metsäsienet halloumin ja aurinkokuivatusta tomaatista tehdyn salsan kanssa veivät kielen mennessään.



Maistuvaa oli myös paistettu kummeliturska pekonia ja kevätsipulia sisältäneen perunamuusin sekä salsa verden kera.


Kaiken kruununa oli matkan ehdottomasti paras leipä ja irlantilainen voi. Jälkiruoaksi nautimme uuteen suosioon noussutta tahmeaa toffeevanukasta vaniljajäätelön kera. Jos satutte piipahtamaan Dublinissa, suosittelemme ehdottomasti varhaista päivällistä Ten Fourteenissa!