sunnuntai 14. helmikuuta 2010

Possunpihvit uunissa

OPT (=Operaatio Pakastin Tyhjäksi) kävi tällä kertaa käsiksi possun leikkeisiin. Olemme usein valmistaneet niitä leivitettyinä ja pannulla paistettuina, mutta tällä kertaa halusin jotakin mahdollisimman helppotekoista synttärijuhlinnan jälkeen. Lisäksi vähän arvelutti pitkään pakastimessa lojuneiden leikkeiden tila. Niinpä kysyin neuvoa Kuukkelilta, joka arpoi jälleen reseptin. Alkuperäinen löytyy täältä, mutta tietysti menin sitä vähän virittelemään, koska meillä ei ollut sitruunoita eikä edes mehua (puute joka täytyy pikimmiten korjata).Toisekseen alkuperäinen ohje jätti epäselväksi, missä vaiheessa perunat on tarkoitus lisätä.

Possunleikkeet kreikkalaiseen malliin

4 pienenpuoleista possunleikettä
4 tomaattia
2 sipulia
4 isoa perunaa
timjamia, tuoretta tai kuivattua
suolaa, mustapippuria
oliiviöljyä
n. 1 dl valkoviiniä + n. 1 dl vettä

Kalttaa tomaatit (reilu 10 sekuntia kiehuvassa vedessä ja kuori irtoaa helposti). Kuori ja lohko sipuli.

Lorauta uunivuokaan oliiviöljyä pohjan peitoksi. Jauha huhmareessa reiluhkosti suolaa, mustapippuria ja timjamia ja levitä seosta possunleikkeiden päälle. Aseta pihvit vuokaan. Levittele sipulilohkot pitkin vuokaa ja leikkeiden päälle. Laita myös tomaatit vuokaan. Ripottele päälle vielä suolaa, mustapippuria ja timjamia. Valuttele oliiviöljyä kasviksille. Sitten kaada päälle n. 1 dl valkoviiniä ja toinen mokoma vettä. Peitä vuoka kannella tai foliolla ja pane se uuniin 200 asteeseen noin tunniksi. Älä unohda foliota, niin kuin minä aluksi tein.

Vuoan ollessa uunissa kuori perunat ja lohko ne pituussuunnassa neljään osaan. Lisää tunnin jälkeen peunalohkot vuokaan päällimmäiseksi ja mausta niitäkin hiukan suolalla, pippurilla ja timjamilla sekä lorauksella oliiviöljyä. Palauta vuoka uuniin vielä toiseksi tunniksi. (Jos unohdit kannen/folion ensimmäisessä vaiheessa, jotain on vielä pelastettavissa jos lisäät sen nyt.) 

Tarjoa lisänä kreikkalaistyylistä salaattia, jossa on lehtisalaattia, kurkkua, tomaattia, sipulia ja reippaasti oliiviöljyä sekä ripaus suolaa ja mustapippuria. Halutessasi voit lisätä myös oliiveja ja fetajuustoa. 

3 kommenttia:

Anzku kirjoitti...

Mie oon kans joskus tehny tän tyylistä ruokaa - jonkun ohjeen mukaan, en muista ollenka mistä sen nappasin. Siihen tuli vielä lisäksi munakoisoviipaleita (jotka korvasin kesäkurpitsalla kun meillä jotkut ei suostu munakoisoa syömään...), reilulla kädellä valkosipulia ja fetajuustoa. Oli kyllä tosi hyvää! Muistelen että tein sen pihvifileestä (tai vastaavasta) josta leikkasin siivuja. Mie tykkäsin, muu porukka ei - lupaa uusinnalle ei myönnetty! ;)

Ketturouva kirjoitti...

Anzku, kesäkurpitsa kyllä sopisi tähän joukon jatkoksi vallan mainiosti. Miksei munakoisokin. Meillä nirsoiluikäinen Poika ei tästä paljon perustanut, kun perunoissakin oli epäilyttäviä vihreitä täpliä (=timjamia) mutta Karhuherra on onneksi lähes kaikkiruokainen. :D

Anonyymi kirjoitti...

Kiitti hyvästä ohjeesta!!! Uskomattoman urpoa porukkaa, jos ei hyvän ruuan päälle ymmärrä! No omat on menetyksensä, tässä on tosi mukailtava ja takuuvarma possuruoka! Itse lykkäsin rosé -kuoharia valkkarin puutteessa ja valkosipulia livahti sinapin kera pataan. Tomaatti vaihtui paprikaan laitoin ilman siemeniä sellaisenaan, isoina paloina sipulin kainaloon ja maittoi nekin. Mulla yrtiksi meni rosmariini ja salvia. Yksin söin (useamman kerran), mut olis takuulla maistunu muillekin. Potut jätin pois tykkänään ja lautasella kyljessä meni pannulla paistetut paksut kesäkurpitsaviipaleet, namskista ;-)

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails