sunnuntai 2. toukokuuta 2010

Karitsan file ja hunajakastike

Pääruuaksi vappulounaalle valikoitui karitsan ulkofile. Jokin peruna- tai juureslisäke olisi tuntunut turhan talviselta, joten karitsa sai seurakseen fenkolia. Tuntui siltä että tavanomainen punaviinikastike ei istahtaisi suunnitellun lisukkeen seuraksi. Niinpä lähdin kastikkeen etsinnässä liikkeelle fenkoleihin käytettävästä hunajasta. Uramamman keittokirjasta löytyikin ohje erittäin simppelille hunajakastikkeelle.

Karitsan ulkofilettä hunajakastikkeella

1 karitsan ulkofile / syöjä
voita ja oliiviöljyä paistamiseen

Anna fileiden lämmetä ainakin tunti huoneenlämmössä ennen paistamista.

Jos olet marinoinut fileet, kuivaa fileet marinadista. (Meillä oli tällä kertaa valmiiksi marinoituja fileitä.)

Ruskista fileisiin pannulla kaunis pinta. Siirrä ne uunivuokaan ja paista 175 asteessa kunnes sisälämpötila on 65 astetta (noin 15 min riippuen fileiden paksuudesta). Fileiden on tarkoitus jäädä sisältä punertaviksi.

Helppo hunajakastike

2 dl valmista demi-glace -kastikepohjaa
4 tl hunajaa (/maun mukaan)
mustapippuria myllystä
soijakastiketta

Kuumenna kastikepohja kasarissa. Lisää hunaja ja keittele kastiketta hiljakseen kymmenkunta minuuttia. Rouhaise sekaan mustapippuria ja lisää pieni loraus soijaa.

Karhuherra, jota käytin koemaistajana (itseni lisäksi), kommentoi, että kastike maistui yksinään aika erikoiselta, mutta sen sopivuutta karitsan ja fenkoleiden kaveriksi ylistivät kaikki.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails