Rodolfossa lounaalla ja päivällisellä

Helsingin mittapuulla Kirkkokadulla sijaitseva Rodolfo on jo perinteikäs, sillä ravintola viettää tänä vuonna 40-vuotisjuhliaan. Paikka on aloittanut pienenä pizzeriana Kruununhaassa vuonna 1970. Siellä niihin aikoihin toisinaan lounastellut isäni muistelee vieläkin kaihoisasti Rodolfon pizzoja.

Kymmenkunta vuotta sitten työpaikkani oli Kruunuhaassa aivan Rodolfon lähistöllä, ja silloin tuli muutaman kerran siellä lounastettua ja ruuasta tykättyä kovastikin, mutta sen jälkeen työpaikka siirtyi keskikaupungin tuntumaan ja Rodolfo jäi. Nyt olen uudistanut tuttavuutta lyhyellä aikavälillä sekä lounaalla pari viikkoa takaperin että päivällisellä tällä viikolla.

Jotakin ravintolan suosiosta kertonee se, että mennessämme lounaalle tarjoilija tiedusteli onko meillä pöytävarausta. Ei ollut, mutta onneksi olimme ajoissa liikkeellä ja saimme pöydän ilmankin. Puoli kahdeltatoista ravintola alkoi täyttyä ja puoliltapäivin oli aivan täyttä. Päädyimme molemmat pääruokana Pasta al menteen. Kauniissa, italian lipun värisessä annoksessa oli reilusti oliiviöljyä ja valkosipulia. Kirsikkatomaatit ja sokeriherneet antoivat hauskasti vaihtelevaa suutuntumaa. Erittäin maukasta oli, mutta voimakkaan valkosipulin maun alta en minttua kyllä juurikaan maistanut, vaikka yrttejä lautasella näkyikin. Pisteet kotiin kuitenkin Rodolfolle, sillä tässä on ravintola, jossa oikeasti kannattaa tilata ruuaksi pastaa.  (Kokemukseni mukaan pasta on useimmissa ravintoloissa ihan kivaa, mutta harvoin mikään erityinen elämys.)

Kun nyt kiireettömällä lounaalla oltiin, otimme vielä jälkiruuatkin, ruokaseura nautiskeli talon sorbetista (verigreippiä) ja allekirjoittanut talon jäätelöstä (arvelin pistaasiksi?). Ja tietenkin espressot päälle.

À la carte -listan aika alkaa klo 15. Päivällispöytä oli neljän hengen seurueellemme varattu ennakkoon, ja se olikin epäilemättä tarpeen, sillä vaikka oli arki-ilta, ravintola oli kuuden tietämillä tullessamme miltei täynnä. Söimme pitkän kaavan mukaan. Oma alkupalani, tomaatti-bufalasalaatti, ei voi mennä kovin pahasti vikaan jos näistä aineksista pitää. Karhuherra otti etanoita valkosipulivoin kera ja onnistuneita kuulemma olivat.

Pääruuan suhteen olimme harvinaisen yksimielisiä. Kolme meistä valitsi päivän suosituksista vasikankyljyksen vihannesten ja korvasienirisoton kanssa, yksi otti pastaa. Yrteillä maustettu vasikankyljys oli juuri sopivasti paistettu eli vielä hennon punertava, ja vihannekset mukavan al dente. Mutta korvasienirisotto olisi riittänyt minulle yksinäänkin, se oli yksinkertaisesti herkullista, täyteläistä ja samettista. Olisipa hauska tietää mikä oli sen salaisuus! Myös pasta, jossa oli tortellinien kanssa ainakin pekonia ja sinihomejuustoa, oli syöjänsä mukaan onnistunut valinta. Annokset ovat sen kokoisia, että nälkä kyllä lähtee ilman alkupalojakin.

Lopetimme aterian jälkiruokaan. Tiramisu olisi ruokaseuran mukaan kaivannut lisää marsalaa. Talon kakku limoncello-sorbetin kanssa ei sen sijaan jäänyt kaipaamaan yhtään mitään.

Molemmilla käynneillä tarjoilu oli ystävällistä. Täydehköstä tuvasta huolimatta ruuat tulivat kohtuuajassa eikä kiire, jota parilla tarjoilijalla varmaankin piti vilkkaimpaan aikaan, välittynyt asiakaspalvelun laatuun. Rodolfo on ehdottomasti suositeltava kokemus, mutta pöytävarauksella kannattaa valmistautua. Päivän lounaslistaan voi tutustua myös netissä.