Mustatorvisienirisotto on periaatteessa tehty vanhan kunnon sienirisoton ohjeella. Yleensä olemme käyttäneet tähän ruokaan suppilovahveroita. Mustatorvisienistä tehtynä risotosta tuli kuitenkin niin kaunista ja mainion makuista, että se ansaitsee oman polkkauksensa. Myös yrttiliemellä oli epäilemättä vaikutuksensa lopputulokseen. Meillä oli kuivattuja mustatorvisieniä, mutta risoton voi tietenkin tehdä tuoreistakin.
Mustatorvisienirisotto (3-4 hengelle)
n. 1 l kasvislientä (esim. Reformi yrttiliemikuutiosta)
(2 dl sienten liotuslientä)
pari kourallista kuivattuja mustatorvisieniä (tai n. 0,5 l tuoreita)
1 rkl oliiviöljyä
4 rkl voita
1 valkosipulin kynsi hienonnettuna
1 sipuli silputtuna
n. 400 g risottoriisiä (vialone tai arborio)
1 dl kuivaa valkoviiniä
2.5 dl raastettua parmesan-juustoa + lisäksi tarjoiluun
merisuolaa ja mustapippuria
Jos käytät kuivattuja sieniä, liota ne. Ota talteen pari desilitraa liotuslientä ja valuta sienet, purista ylimääräinen neste pois ja pilko sienet. Silppua sipuli ja valkosipuli.
Keitä kasvisliemi. Jos sinulla on sienten liotuslientä, sekoita se kuuman kasvisliemen joukkoon.
Laita isoon, korkealaitaiseen paistokasariin öljy ja 2 rkl voita. Lisää valkosipuli ja sipulisilppu ja kuullota miedolla lämmöllä, kunnes sipuli pehmenee. Jos käytät tuoreita sieniä, lisää myös ne tässä vaiheessa ja paistele niitä sipulin kanssa kunnes sienistä irtoava neste haihtuu.
Lisää riisi ja sekoita hyvin, jotta kaikki jyvät peittyvät öljyyn.
Lisää kauhallinen kuumaa kasvislientä riisiin ja sekoita hyvin. Kun riisi on imenyt nesteen, lisää toinen kauhallinen ja sekoita hyvin. Jatka riisin kypsentämistä miedolla lämmöllä lisäten nestettä tällä tavalla kauhallinen kerrallaan kunnes riisi on sopivan kypsää - siinä saa olla vielä hiukkasen hammastuntumaa.
Lisää lopuksi sienet, valkoviini, loppu voi ja parmesan-raaste risottoon. Mausta suolalla ja pippurilla ja sekoittele miedolla lämmöllä vielä pari minuuttia kunnes juusto on sulanut ja sekoittunut hyvin risoton joukkoon.
sunnuntai 23. lokakuuta 2011
torstai 13. lokakuuta 2011
"Ketun keittiön piirakka"
Halusin testata Valiolta saatua yrttirahkaa, ja päätin leipoa piirakan. Niin ikään Valiolta mukaan saadussa Kotiruokaa-lehdessä oli helppo suolaisen piirakan ohje. Tapani mukaan sain kuningasajatuksen piirakan leipomisesta kaupassa matkalla töistä kotiin, ja muistin ohjeesta tasan sen, että piirakan päällä näytti olevan kirsikkatomaatteja. Onneksi pohjataikinaan tarvittavat ainekset löytyivät kaapista - no, ainakin suurin piirtein - ja piirakan täytteeksihän voi laittaa melkein mitä vain.
Tämä on ehkä helpoin ja nopein suolaisen piirakan pohja ikinä.
Minulla ei ollut kauraleseitä, mutta spelttileseitä oli. Juoksevan oivariinin tilalle laitoin rypsiöljyä. Piirakkavuokani oli hieman liian iso, taikina piti levittää hyvin ohueksi jotta sain sen riittämään. Seuraavalla kerralla täytyy kasvattaa ainesmääriä hiukan.
Täytteeseen laitoin silputtua sipulia, purjoa ja mangoldia, jotka freesasin rypsiöljyssä, maustoin suolalla ja mustapippurilla ja sekoitin yrttirahkaan. Kirsikkatomaatit pääsivät koristamaan piirakan pintaa.
Piirakan paistoaika on 15-20 min 200-asteisessa uunissa. Omasta piirakastani tuli 20 minuutissa hiukan kuiva, joten kannattaa kokeilla lyhyempää aikaa.
Kokeilu oli onnistunut, yrttirahka sopii hyvin tällaiseen kasvispiirakkaan. Olisin tosin voinut hyvin pistää rahkaa toisenkin purkillisen ja tehdä muutenkin täytettä hiukan reilummin.
Poika halusi antaa piirakalle nimeksi Ketun keittiön piirakka.
Tämä on ehkä helpoin ja nopein suolaisen piirakan pohja ikinä.
Piirakkapohja (vuoan halkaisija 25 cm)
2 ½ dl vehnäjauhoja
1/2 dl (kaura-)leseitä
1 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
3/4 dl laktoositonta maitojuomaa (/maitoa)
3/4 dl juoksevaa oivariinia (/rypsiöljyä)
Kuivat aineet sekoitetaan. Lisätään maito ja rasva ja sekoitetaan kuivien aineiden kanssa taikinaksi.
Minulla ei ollut kauraleseitä, mutta spelttileseitä oli. Juoksevan oivariinin tilalle laitoin rypsiöljyä. Piirakkavuokani oli hieman liian iso, taikina piti levittää hyvin ohueksi jotta sain sen riittämään. Seuraavalla kerralla täytyy kasvattaa ainesmääriä hiukan.
Täytteeseen laitoin silputtua sipulia, purjoa ja mangoldia, jotka freesasin rypsiöljyssä, maustoin suolalla ja mustapippurilla ja sekoitin yrttirahkaan. Kirsikkatomaatit pääsivät koristamaan piirakan pintaa.
Piirakan paistoaika on 15-20 min 200-asteisessa uunissa. Omasta piirakastani tuli 20 minuutissa hiukan kuiva, joten kannattaa kokeilla lyhyempää aikaa.
Kokeilu oli onnistunut, yrttirahka sopii hyvin tällaiseen kasvispiirakkaan. Olisin tosin voinut hyvin pistää rahkaa toisenkin purkillisen ja tehdä muutenkin täytettä hiukan reilummin.
Poika halusi antaa piirakalle nimeksi Ketun keittiön piirakka.
keskiviikko 12. lokakuuta 2011
Sieniretken saalista
Tässä päivänä muutamana pakkasimme autoon eväät ja sienikorin, ja lähdimme katsastamaan suppilovahveromaastoja. Harmillisesti sieniapajamme oli joutunut hakkuutoimien kohteeksi, ja oli siellä näköjään joku muukin sienestänyt, mutta puoli korillista saimme kuitenkin saaliiksemme.
Sen jälkeen siirryimme tulipaikalle paistamaan makkaraa* ja tekemään lämpimiä voileipiä hiilloksella.
Suurin osa sienisaaliista päätyi kotona kuivuriin, mutta toki jotain pääsi myös tuoreeltaan käyttöön, halusin nimittäin kokeilla Valion Kotiruokaa -lehden sienipannarin ohjetta. Paistoin sienet voissa ja tein pannarin kevytmaitoon, koska niitä sattui kotona olemaan.
Enkä olisi minä, jos en olisi heti alkanut miettiä erilaisia tuunauksia tähänkin herkkuun. Raejuuston, tai ainakin osan siitä, voisi korvata jollain maukkaammalla juustoraasteella. Ja sienten ja sipulin seuraksi pannariin sopisi tietysti pekoni...
*Testasimme tällä kertaa Pajuniemen luomugrillimakkaraa. Ihan kelpoisa perusgrillimakkara, meidän perheemme kuitenkin tykkää grillimakkarassa hieman lihaisammasta tunnusta.
Sen jälkeen siirryimme tulipaikalle paistamaan makkaraa* ja tekemään lämpimiä voileipiä hiilloksella.
Suurin osa sienisaaliista päätyi kotona kuivuriin, mutta toki jotain pääsi myös tuoreeltaan käyttöön, halusin nimittäin kokeilla Valion Kotiruokaa -lehden sienipannarin ohjetta. Paistoin sienet voissa ja tein pannarin kevytmaitoon, koska niitä sattui kotona olemaan.
Sienipannukakku
2 munaa
2 dl (täys-)maitoa
1,5 dl vehnäjauhoja
1 tlk raejuustoa
suolaa
1 sipuli
1 dl puhdistettuja suppilovahveroita tai muita esikäsiteltyjä metsäsieniä
voita paistamiseen (/juoksevaa oivariinia)
suolaa, mustapippuria
Tee ensin taikina: Vatkaa munien rakenne rikki ja sekoita niihin maito, vehnäjauhot, raejuusto ja suola. Jätä taikina turpoamaan.
Silppua puhdistetut sienet ja sipuli. Paista sieni-sipulisilppu pannussa voissa (tai muussa vapaavalintaisessa rasvassa...). Mausta suolalla ja mustapippurilla.
Levitä sieni-sipulisilppu voidellun uunivuoan (n. 20x30 cm) pohjalle ja valuta taikina päälle. Paista unissa 200 asteessa n. 30 min.
Kuvan pannaripalaa vaivaa kaasu-uunikalpeus. Kauniimpi lopputulos olisi voinut syntyä pannussa paistamalla, jolloin pannaria paistetaan miedolla lämmöllä kannen alla ja käännetään puolivälissä paistamista kannen avulla.Enkä olisi minä, jos en olisi heti alkanut miettiä erilaisia tuunauksia tähänkin herkkuun. Raejuuston, tai ainakin osan siitä, voisi korvata jollain maukkaammalla juustoraasteella. Ja sienten ja sipulin seuraksi pannariin sopisi tietysti pekoni...
*Testasimme tällä kertaa Pajuniemen luomugrillimakkaraa. Ihan kelpoisa perusgrillimakkara, meidän perheemme kuitenkin tykkää grillimakkarassa hieman lihaisammasta tunnusta.
maanantai 10. lokakuuta 2011
Silakkapihvit
Silakka on viime päivinä ollut pinnalla lauantaina päättyneiden Stadin silakkamarkkinoiden ansiosta. Kotimainen silakka on myös edullinen ja ekologinen vaihtoehto ruokapöytään.
Tunnustan että viitseliäisyysrajani kalan käsittelyssä kulkee silakan fileoimisessa. Fileoitunakin silakka on niin edullista, että säästän mieluummin aikaa ja vaivaa kuin rahaa. Kannattaa kuitenkin katsoa, että saa tuoreita fileitä. Ikääntyneet silakkafileet käyvät vetisiksi ja haisevat tympeältä.
Vanhoista kunnon silakkapihveistä syntyi tällä kertaa tällainen sovellutus. Tekemieni silakkapihvien ongelmana on ollut se, että niistä tulee liian kuivia. Näitä tuorejuustolla täytettyjä pihvejä kuivuus ei ainakaan vaivannut, ja muutenkin pidin kokeilua onnistuneena. Ruohosipulin lisäksi silakkapihvejä voisi kokeilla täyttää myös muilla yrteillä tai vaikka maustetulla tuorejuustolla.
Tunnustan että viitseliäisyysrajani kalan käsittelyssä kulkee silakan fileoimisessa. Fileoitunakin silakka on niin edullista, että säästän mieluummin aikaa ja vaivaa kuin rahaa. Kannattaa kuitenkin katsoa, että saa tuoreita fileitä. Ikääntyneet silakkafileet käyvät vetisiksi ja haisevat tympeältä.
Vanhoista kunnon silakkapihveistä syntyi tällä kertaa tällainen sovellutus. Tekemieni silakkapihvien ongelmana on ollut se, että niistä tulee liian kuivia. Näitä tuorejuustolla täytettyjä pihvejä kuivuus ei ainakaan vaivannut, ja muutenkin pidin kokeilua onnistuneena. Ruohosipulin lisäksi silakkapihvejä voisi kokeilla täyttää myös muilla yrteillä tai vaikka maustetulla tuorejuustolla.
Tuorejuustolla täytetyt silakkapihvit uunissa (kolmelle)
600 g silakkafileitä
hienoa merisuolaa
100 g maustamatonta tuorejuustoa
1 ruukku ruohosipulia
valkopippuria
Valmista täyte: silppua ruohosipuli hienoksi terävällä veitsellä. Sekoita tuorejuustoon puolet ruohosipulisilpusta, valkopippuria ja noin puoli teelusikallista suolaa. Tarkista maku.
Lado puolet silakkafileistä voidellulle uunipellille nahkapuoli alaspäin ja ripota niille kevyesti suolaa. Ota sitten silakkafile ja voitele sen sisäpuoli tuorejuustoseoksella. Laita tuorejuustolla voideltu file "kanneksi" kullekin suolatulle fileelle.
Paista silakkapihvejä uunisa 180 asteessa 15-20 min silakoiden koosta riippuen. Siirrä pihvit pelliltä tarjoiluastiaan ja ripottele päälle loput ruohosipulisilpusta. Halutessasi ripauta pihvien päälle hieman (sormi-)suolaa.
Tarjoa vihersalaatin ja perunamuusin kanssa.
sunnuntai 9. lokakuuta 2011
Hyvää pataa
Pakastimeen piti tehdä tilaa uudelle erälle ylämaankarjaa, joten siellä viereksinyt rapiat 600 g ylämaansonnin lapaa täytyi syödä pois. Onneksi säätila on pataruokia ajatellen optimaalinen. Juureksia ja muita kasviksia sisältävät pataruuat sopivat myös hyvin syksyyn ja lopuillaan olevaan satokauteen.
Postilaatikosta kolahti jonkin aikaa sitten viimeinen kirjakerhon jäsenlahjana saatu Anna-lehti (37/2011), jossa oli pataruokaohjeita halvemmista ruhonosista. Päätin vilkaista olisiko joukossa jotain sopivaa, ja silmääni sattui ohje ranskalaiselle sunnuntaipadalle, pot-au-feu. Sunnuntaipata tämä on kaiketi siksi, että kypsennysaika on huomattavan pitkä, yhteensä n. 3,5 tuntia. Olin melko uskollinen ohjeelle, tosin ainesten suhteet olivat tekemässäni padassa hieman erilaiset kuin alkuperäisessä ohjeessa, joka oli 1,5 kg:lle lihaa. Laitoin pataan suhteessa enemmän kasviksia, ja korvasin sellerin palsternakalla. Tässä ohje sellaisena kuin padan tein.
Luuta minulla ei tällä kertaa ollut, mutta voimakkaan makuinen ylämaankarjan liha ei sitä ehkä niin kaivannutkaan. Tavallisesta naudanlihasta padasta tulisi merkittävästi miedomman makuinen joten luu kannattaa lisätä mukaan, tai vaihtoehtoisesti lisätä pataan pari lihaliemikuutiota tai vastaava määrä fondia.
Timjamia ja rosmariinia laitoin kumpaakin noin neljä oksaa, mutta yrttejä olisi voinut käyttää reilumminkin, tai lisätä hiukan tuoreita, silputtuja yrttejä vielä kypsennyksen päätteeksi.
Padan kanssa sopisi tarjota maalaisleipää, Dijonin sinappia ja pieniä ranskalaisia maustekurkkuja.
Postilaatikosta kolahti jonkin aikaa sitten viimeinen kirjakerhon jäsenlahjana saatu Anna-lehti (37/2011), jossa oli pataruokaohjeita halvemmista ruhonosista. Päätin vilkaista olisiko joukossa jotain sopivaa, ja silmääni sattui ohje ranskalaiselle sunnuntaipadalle, pot-au-feu. Sunnuntaipata tämä on kaiketi siksi, että kypsennysaika on huomattavan pitkä, yhteensä n. 3,5 tuntia. Olin melko uskollinen ohjeelle, tosin ainesten suhteet olivat tekemässäni padassa hieman erilaiset kuin alkuperäisessä ohjeessa, joka oli 1,5 kg:lle lihaa. Laitoin pataan suhteessa enemmän kasviksia, ja korvasin sellerin palsternakalla. Tässä ohje sellaisena kuin padan tein.
Sunnuntaipata (neljälle)
n. 600 g naudan lapaa (+ pala ydinluuta tuomaan lisää makua)
1 l vettä
1 laakerinlehti
5-6 kokonaista valkopippuria
2-3 kokonaista neilikkaa
1 tl suolaa
2-3 porkkanaa
palsternakka
purjo
4-6 salottisipulia (meidän oman palstamme salottisipulit ovat pieniä, joten laitoin kuusi)
1 tlk kokonaisia säilöttyjä tomaatteja
muutamia rosmariinin ja timjamin oksia
suolaa
Leikkaa liha reilunkokoisiksi paloiksi. Mittaa pataan litra vettä ja kuumenna se kiehuvaksi. Lisää teelusikallinen suolaa, lihat ja mausteet (lukuunottamatta tuoreita yrttejä). Keitä lihoja miedolla lämmöllä 2,5 tuntia. Kuori pois vaahto.
Kuori porkkanat ja palsternakat ja pilko nekin reiluiksi paloiksi. Viipaloi purjo paksuhkoiksi renkaiksi. Kuori salottisipulit mutta jätä ne kokonaisiksi. Lisää pataan kaikki kasvikset sekä yrtit, ja anna padan kypsyä miedolla lämmöllä vielä tunnin ajan.
Lopuksi tarkista suola.
Luuta minulla ei tällä kertaa ollut, mutta voimakkaan makuinen ylämaankarjan liha ei sitä ehkä niin kaivannutkaan. Tavallisesta naudanlihasta padasta tulisi merkittävästi miedomman makuinen joten luu kannattaa lisätä mukaan, tai vaihtoehtoisesti lisätä pataan pari lihaliemikuutiota tai vastaava määrä fondia.
Timjamia ja rosmariinia laitoin kumpaakin noin neljä oksaa, mutta yrttejä olisi voinut käyttää reilumminkin, tai lisätä hiukan tuoreita, silputtuja yrttejä vielä kypsennyksen päätteeksi.
Padan kanssa sopisi tarjota maalaisleipää, Dijonin sinappia ja pieniä ranskalaisia maustekurkkuja.
lauantai 8. lokakuuta 2011
Valion vieraana
Sateinen tiistai-ilta vierähti mukavasti Valion vieraana. Valiolla on järjestetty ruokabloggaajille tilaisuuksia aikaisemminkin, ja paikalla olleista vajaasta kymmenestä bloggaajasta moni olikin jo vieraillut Pitäjänmäessä. Me olimme mukana ensimmäistä kertaa.
Aluksi saimme nauttia kahvia, mehua - tietysti Valion - ja täytettyjä leipiä samalla kun kuuntelimme lyhyen esittelyn isäntämme toiminnasta. Täytyy tunnustaa että siinä tuli esiin yllättävän paljon sellaista, mitä emme tienneet tai olleet edes tulleet ajatelleeksi - ilmeisesti Valio on niin "tuttu" että siitä on kuvitellut tietävänsä kaiken tietämisen arvoisen.
Sen jälkeen päästiin tutustumaan makujen maailmaan - ja samalla hajujenkin, ovathan useimmat mauiksi mielletyt aistimukset itseasiassa retronasaaleja hajuja, kuten opimme. Lyhyen esitelmän jälkeen saimmekin itse kokeilla tunnistammeko makuja ja hajuja.
Maistelutestissä kokeilimme, tunnistammeko perusmaut. Hyvin tunnistimme. Useimmat liuokset olivat hyvin miedon makuisia, mutta karvas liuos maistui niin kitkerältä, että ihmettelin melkoisesti kun Karhuherralla oli vaikeuksia tunnistaa sitä! Selitys kuitenkin löytyi: ihmisissä on geneettisesti kolmea tyyppiä karvaan maun erottamisessa. Yksi ryhmä aistii sen erittäin voimakkaasti, kun taas toinen tuskin huomaa. Kolmas on sitten näiden väliltä. Ilmeisesti me kuulumme noihin ääripäihin.
Hajutestissä nuuskuteltiin ruoka-aineiden aromeja muoviputkiloista. Se ei mennyt aivan yhtä hyvin kuin makutesti - kaakao tuoksui mielestäni lihaliemeltä ja vadelmaa väitin mustikaksi. Päänvaivaa tuotti myös karkkituoksu - jotain hedelmää haeskelin, ja karkit tulivat mieleen, mutta en oivaltanut että "karkki" on oma tuoksunsa. Kaakaon tuoksu oli aivan selvä tapaus sen jälkeen kun se kerrotiin, mutta vadelma tuoksui minusta edellen pikemminkin mustikalta. Nenäni oli tosin vähän tukossa, joten voin syyttää sitä.
Lopuksi saimme vielä maistella ja vertailla erilaisia kehittelyvaiheita ja valmista tuotetta tiramisu-rahkasta ja puolukkajugurtista. Tässä vaiheessa aika alkoi ikävä kyllä käydä vähiin, joten tuotteiden vaiheet käytiin läpi aika pika pikaa jotta päästiin illan pääasiaan, eli valmistamaan yhdessä ruokaa Valion koekeittiössä.
Bloggaajat jaettiin neljään ryhmään, joista jokainen sai "valiolaisen kummin", meidän ryhmämme jopa kaksi. Kukin ryhmä valmisti yhden tai pari ruokalajia. Itse päädyin ryhmään, jonka tehtäväksi tuli laatia pääruoka ja salaatti. Karhuherra puolestaan oli ryhmässä, joka teki pääruuan lisäkkeen sekä jälkiruokakääretortun. Kaiken lisäksi suurin osa ruokalajeista vielä valokuvattiin ammattikuvaajan toimesta! Kuvausta saattoi käydä myös seuraamassa - itse en juurikaan ehtinyt kuvaushuoneeseen kurkkiman, mutta Karhuherra toivon mukaan otti vinkit talteen.
Kokit ja potit -blogin Hannele toimi maistajana ja kokeli, olivatko lopputulokset syötäviä. (Hannele-rukka joutui jo säntäämään taksiin kohti lentokenttää ennen kuin me muut olimme ehtineet edes pöytään saakka.)
Lopulta kaikki oli valmista ja istuimme pöytään. Ja kyllä olimmekin taas onnistuneet laittamaan yhdessä hyvää ruokaa! Nämä ruuanlaittoa sisältävät bloggaajatilaisuudet ovat mielestäni kaikkein hauskimpia.
Rento tunnelma, hauska seura ja hyvä ruoka saivat meidät viihtymään pöydässä liki iltayhdeksään.
Ketun keittiö kiittää isäntäväkeä ja kaikkia mukana olleita mukavasta illasta!
PS. Käytetyt ohjeet olivat kalan kastiketta lukuunottamatta Valion koekeittiön kehittelemiä. Samoja ohjeita - ja ammattilaisen ottamia kuvia laittamistamme ruuista! - voi bongata marraskuussa ilmestyvästä Valion Kotiruokaa-lehdessä.
Aluksi saimme nauttia kahvia, mehua - tietysti Valion - ja täytettyjä leipiä samalla kun kuuntelimme lyhyen esittelyn isäntämme toiminnasta. Täytyy tunnustaa että siinä tuli esiin yllättävän paljon sellaista, mitä emme tienneet tai olleet edes tulleet ajatelleeksi - ilmeisesti Valio on niin "tuttu" että siitä on kuvitellut tietävänsä kaiken tietämisen arvoisen.
Sen jälkeen päästiin tutustumaan makujen maailmaan - ja samalla hajujenkin, ovathan useimmat mauiksi mielletyt aistimukset itseasiassa retronasaaleja hajuja, kuten opimme. Lyhyen esitelmän jälkeen saimmekin itse kokeilla tunnistammeko makuja ja hajuja.
Perusmaut purkeissa
Maistelutestissä kokeilimme, tunnistammeko perusmaut. Hyvin tunnistimme. Useimmat liuokset olivat hyvin miedon makuisia, mutta karvas liuos maistui niin kitkerältä, että ihmettelin melkoisesti kun Karhuherralla oli vaikeuksia tunnistaa sitä! Selitys kuitenkin löytyi: ihmisissä on geneettisesti kolmea tyyppiä karvaan maun erottamisessa. Yksi ryhmä aistii sen erittäin voimakkaasti, kun taas toinen tuskin huomaa. Kolmas on sitten näiden väliltä. Ilmeisesti me kuulumme noihin ääripäihin.
Tuoksuttelutikkuja
Hajutestissä nuuskuteltiin ruoka-aineiden aromeja muoviputkiloista. Se ei mennyt aivan yhtä hyvin kuin makutesti - kaakao tuoksui mielestäni lihaliemeltä ja vadelmaa väitin mustikaksi. Päänvaivaa tuotti myös karkkituoksu - jotain hedelmää haeskelin, ja karkit tulivat mieleen, mutta en oivaltanut että "karkki" on oma tuoksunsa. Kaakaon tuoksu oli aivan selvä tapaus sen jälkeen kun se kerrotiin, mutta vadelma tuoksui minusta edellen pikemminkin mustikalta. Nenäni oli tosin vähän tukossa, joten voin syyttää sitä.
Tuotteen matka maustamattomasta valmiiseen
Lopuksi saimme vielä maistella ja vertailla erilaisia kehittelyvaiheita ja valmista tuotetta tiramisu-rahkasta ja puolukkajugurtista. Tässä vaiheessa aika alkoi ikävä kyllä käydä vähiin, joten tuotteiden vaiheet käytiin läpi aika pika pikaa jotta päästiin illan pääasiaan, eli valmistamaan yhdessä ruokaa Valion koekeittiössä.
Bloggaajat jaettiin neljään ryhmään, joista jokainen sai "valiolaisen kummin", meidän ryhmämme jopa kaksi. Kukin ryhmä valmisti yhden tai pari ruokalajia. Itse päädyin ryhmään, jonka tehtäväksi tuli laatia pääruoka ja salaatti. Karhuherra puolestaan oli ryhmässä, joka teki pääruuan lisäkkeen sekä jälkiruokakääretortun. Kaiken lisäksi suurin osa ruokalajeista vielä valokuvattiin ammattikuvaajan toimesta! Kuvausta saattoi käydä myös seuraamassa - itse en juurikaan ehtinyt kuvaushuoneeseen kurkkiman, mutta Karhuherra toivon mukaan otti vinkit talteen.
Salaattia valmistellaan kuvaukseen
Vilskettä riitti, kun lähemmäs kaksikymmentä ihmistä pyöri ruuanlaittopuuhissa, mutta hauskaa oli. Ihan ilman kommelluksiakaan ei selvitty: pääsin juuri nimittämästä itseäni ADHD-kokiksi ja kehumasta yrittäväni keskittyä paremmin, kun mittasin liikaa Dijon-sinappia salaattikastikkeeseen. Onneksi lipsahdus oli helppo naamioida lisäämällä himpun verran myös muita aineksia, ja lopputulos maistui hyvältä. Tästä huolimatta minulle uskottiin myös Pumpkin Jamin Marin eteen päätyneen ahvenannoksen kastikkeen laatiminen. Vapaasti sävellettyyn kastikkeeseen päätyi kolmen juuston ruokakermaa, luomuappelsinimehua, valkopippuria ja sitruunabasilikaa sekä hiukan vaaleaa maizenasuurustetta.Kastiketta kalalle
Kokit ja potit -blogin Hannele toimi maistajana ja kokeli, olivatko lopputulokset syötäviä. (Hannele-rukka joutui jo säntäämään taksiin kohti lentokenttää ennen kuin me muut olimme ehtineet edes pöytään saakka.)
Lopulta kaikki oli valmista ja istuimme pöytään. Ja kyllä olimmekin taas onnistuneet laittamaan yhdessä hyvää ruokaa! Nämä ruuanlaittoa sisältävät bloggaajatilaisuudet ovat mielestäni kaikkein hauskimpia.
Hiillostettu lohitartar alkupalana
Kantarellikeittoa (ihanaa!) ja omenateeleipää
Pääruoka lisäkkeineen: possun sisäfilepihvit paprikaisella kastikkeella ja Aura-timbaali
Juuston maistelulaudat herättivät ihastusta. Tarjolla täyteläistä Oltermannia ja 18 kk(!) kypsytettyä Mustaleimaa omena-inkiväärihillokkeen kera
Tiramisu-rahkalla täytetty kääretorttu muuntautuu häpeilemättä leivokseksi
Rento tunnelma, hauska seura ja hyvä ruoka saivat meidät viihtymään pöydässä liki iltayhdeksään.
Ketun keittiö kiittää isäntäväkeä ja kaikkia mukana olleita mukavasta illasta!
PS. Käytetyt ohjeet olivat kalan kastiketta lukuunottamatta Valion koekeittiön kehittelemiä. Samoja ohjeita - ja ammattilaisen ottamia kuvia laittamistamme ruuista! - voi bongata marraskuussa ilmestyvästä Valion Kotiruokaa-lehdessä.
maanantai 3. lokakuuta 2011
Arki ja makaronilaatikko
Syyskuu vierähti Lähi-idän lämmössä sikäläisten herkkujen ääressä - kokkimme Ali laittoi aivan luvattoman hyvää ruokaa. Mukaan tarttuikin mm. Alin falafel-ohje ja pullien pyöräyttelyyn tarkoitettu väline sekä vakaa aikomus yrittää saisiko yhtä maukkaan lopputuloksen aikaan itse.
Nyt on palattu syksyyn, sateeseen, arkeen ja makaronilaatikkoon, tuohon lasten ja lapsenmielisten ikisuosikkiin. Ohje on peräisin Karhuherran äidiltä, tässä reilumpi annos, josta riittää pariksi päiväksi kolmihenkiselle perheellemme.
Kuumenna vesi kiehuvaksi ja keitä makaronit pussin ohjeen mukaan tai hiukkasen niukemmin - älä päästä kiehumaan lötköiksi.
Mitä teillä arkena syödään?
Nyt on palattu syksyyn, sateeseen, arkeen ja makaronilaatikkoon, tuohon lasten ja lapsenmielisten ikisuosikkiin. Ohje on peräisin Karhuherran äidiltä, tässä reilumpi annos, josta riittää pariksi päiväksi kolmihenkiselle perheellemme.
Lihamakaronilaatikko
(kuudelle)
n. 6 dl makaronia
500 g naudan jauhelihaa
iso sipuli
rypsiöljyä paistamiseen ja vuoan voiteluun
2 kananmunaa
6 dl maitoa
valkopippuria, suolaa
emmental-juustoa raasteena
Kuumenna vesi kiehuvaksi ja keitä makaronit pussin ohjeen mukaan tai hiukkasen niukemmin - älä päästä kiehumaan lötköiksi.
Ruskista jauheliha ja sipuli. Itse nakkaan sipulin pannuun mukaan kun liha alkaa olla kypsää.
Sekoita makaronit ja jauheliha-sipuliseos.
Voitele riittävän suuri ja korkealaitainen uunivuoka (rypsiöljyllä). Kippaa jauheliha-makaroni-sipuliseos vuokaan.
Sekoita kananmunat, maito ja mausteet. Valuta munamaito vuokaan. Ripota halutessasi pinnalle vähän raastettua emmental-juustoa.
Paista uunissa 180 asteessa n. 50 minuuttia, kunnes makaronilaatikko on saanut kauniin ruskean pinnan ja munamaito on hyytynyt.
Nauti ketsupin kanssa.
Mitä teillä arkena syödään?
Tunnisteet:
jauheliha,
laatikot ja kiusaukset,
lasten makuun,
nauta,
pasta
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)