Ruisleipäpizza? Pizzaruisleipä? Leipäruispizza?

Muistaako joku muu tämän ilmiön?

Jostakin syystä aloin himoita ruisrevityn päälle rakenneltua "pizzaa", jota lapsuudenkodissani syötiin aika useinkin hamalla 80-luvulla. Pettymysten pettymys, kaupasta ei löytynyt sitä aitoa ruisrevittyä, joka oli iso pyöreä ja - tämä on tärkeää - reiätön. Ilmeisesti sen valmistus on loppunut, päätellen siitä että kaikkitietävä googlekin tarjoili ruisrevityn nimellä vain erilaisia pieniä leipäpaloja ja reikäleipiä.

Ehkä ruisrevitty on poistunut valikoimista siksi, ettei sille ole luokitusta. Meidän lähihyperagorastamme löytyy nimittäin luokka "reikäleivät", joissa, yllätys yllätys, luokitusperusteena on leivän keskellä sijaitseva reikä, sekä  luokka "tumma palaleipä", joka typologisessa mielessä kattaa sekä viipaloidut limput että reissumies ja ruispala -tyyppiset leivät, mutta jonka edustajille yhteistä näytästää olevan leipien/viipaleiden pieni koko.

Täytyi siis tyytyä reissumieheen ja tehdä pizzaleivistä pienempiä, mikä saa ne visuaalisesti muistuttamaan entistäkin enemmän lämmintä voileipää ja vähemmän pizzaa.

Ruisleipäpizzat

1-2 kpl reissumiestä tms. pyöreitä keskeltä halkaistuja ruisleipiä per syöjä

tomaattipyreetä

täytteitä, esimerkiksi: 

hyvää palvikinkkua pilkottuna + sinihomejuustoa

savulohta + sipulirenkaita + anjoviksia 

tomaattiviipaleita

juustoa (meillä juuston virkaa hoiti 18 kk kypsytetty mustaleima-Emmental, ja hyvin hoitikin)

oreganoa, että tietää kyseessä olevan pizzankaltainen ruokalaji

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. 

Kokoa leipäpizzat: levitä pohjalle tomaattipyreetä ja kasaa päälle haluamasi täytteet. Uunita pizzaleipiä kunnes juusto on sopivasti sulanut.

Pitäisiköhän yrittää välillä laittaa myös oikeaa ruokaa?

 Etulalla kinkkuversio, taka-alalla kalaversio. Oregano unohtui kuvasta.

Silakkalaatikko

Lapsuudessani - silloin kun presidentit olivat vielä Kekkosia - söimme muistaakseni useinkin silakkalaatikkoa. Se oli tehty mummini suolaamista kilohaileista, ja vaikka kalat olikin liotettu ennen käyttöä, makumuistiini on laatikosta jäänyt lähinnä suola. Sen jälkeen en ollut silakkalaatikkoa syönytkään, ennen kuin nyt.

Silakkalaatikko

(Ruokavuosi)

n. 800 g perunoita kuorittuna ja siivutettuna (kymmenkunta perunaa, koosta riippuen)

250 g silakkafileitä (tai tuoreita silakoita, jotka fileoit itse)

150 g siansivua siivuna, tai amerikanpekonia

1 sipuli silputtuna

munamaito:

0,5 l maitoa

2 munaa

0,5 tl valkopippuria

suolaa

pinnalle: voinokareita ja korppujauhoja

Viipaloi perunat, silppua sipuli ja leikkaa silakkafileet paloiksi. Sekoita munamaito. 

Lado ainekset kerroksittain uunivuokaan niin että alin ja päällimmäinen kerros ovat perunaa. Kaada munamaito päälle. Ripota pinnalle korppujauhoja ja muutama voinokare. 

Paista 175 asteessa puolitoista - kaksi tuntia.

Alkuperäisessä ohjeessa silakat fileoitiin itse, mutta valmiit fileet nopeuttavat ja helpottavat laatikon laittoa. Lisää helppoutta saa käyttämällä pakastettuja perunaviipaleita. Mitään pikaruokaa silakkalaatikko ei silti ole. Hauduttelin sitä uunissa miedolla lämmöllä kaksi tuntia. Mutta kärsivällisyys palkittiin onnistuneella lopputuloksella. Tämä oli oikeasti hyvää.

Maalaissalaatti

Meillä oli Välimäen sänyköistä yli jäänyttä salaattia ja pekonia. Lisäksi meillä oli halloumia ja mausteista makkaraa. Siispä synnyttämään niistä maalaissalaattia. Tutkailin muutamaa ohjetta, ja lisäilin niitä aineksia, joita jääkaapista vähällä vaivalla löytyi. Tällainen salaatista tuli:

Maalaissalaatti

pieni kerä jäävuorisalaattia

pari tomaattia

kurkkua

renkaiksi leikattua purjoa

vihreitä oliiveja

mausteista makkaraa (bocconcini)

1 keitetty kananmuna/syöjä

muutama siivu pekonia/syöjä

1 halloumi-juusto

Pilko salaatti, tomaatit ja kurkku.Viipaloi purjo ja makkara. Kuori keitetyt kananmunat ja leikaa lohkoiksi. Leikkaa juusto viipaleiksi ja paista ne pannussa oliiviöljyssä kullankeltaisiksi. Lopuksi käristä pekoni.

Kokosin salaatin suoraan lautasille laittamalla kerroksittain karkeasti silputun salaatin, pilkotun tomaatin, kurkun ja purjorenkaat, joiden päälle levittelin makkaran, oliivit ja kananmunalohkot. Päällimmäisiksi asettelin paistetut halloumiviipaleet ja pekonisiivut.

Sopivalta kuulostavan maalaissalaatin kastikkeen ohje löytyi Kotilieden sivuilta. Kastiketta tulee aikamoinen annos, mutta en viitsinyt alkaa puolittaa munankeltuaista. Täytynee tehdä pian lisää salaattia koska en usko että tämä säilyy hirveän kauan.

Kastike

1 munankeltuainen

2 rkl Dijon-sinappia

1 tl suolaa

1 tl rouhittua mustapippuria

2 dl rypsiöljyä

1 dl omenamehua

0,5 dl valkoviinietikkaa

Sekoita kaikki ainekset ravistamalla isossa pullossa tai vispaa ne ensin sekaisin ja siirrä sitten kastikepulloon.

Oiva iltapala tuoreen patongin kanssa nautittuna.

Hans Välimäki, Koti keittiössä

Projektin tausta: Meille on päässyt kertymään vuosien varrella vino pino keittokirjoja joista emme ole saaneet aikaiseksi kokata vielä kertaakaan. Tänä vuonna otamme härkää sarvista ja testaamme joka kuukausi reseptin yhdestä ennenkokkaamattomasta keittokirjasta.

Tämän pitkähkön johdannon jälkeen, olkaa hyvät:

Kokkauksia lukemattomista keittokirjoista I

Hans Välimäen v. 2004 ilmestynyt Koti keittiössä (vieläpä aikanaan painotuore signeerattu kappale) oli koristanut kirjahyllyämme vuosia. Kun nyt aloimme tutkia kirjan toinen toistaan herkullisemmilta kuulostavia reseptejä, emme voineet kuin ällistellä miten näin olikin päässyt käymään. Lopulta selvisi, että kirja oli itse asiassa ollut lainassa pitkähkön ajan, ja siis poissa omasta keittokirjahyllystämme, jonne se oli palannut vasta joitakin aikoja takaperin.

Sen jälkeen kun olimme kuolanneet kirjan läpi ja lähes jokainen sivu oli merkattu keltaisella post it -lapulla "tätä voisi laittaa", päätimme lähestyä kirjaa jollakin nopealla ja helpolla, ja valitsimme ensimmäiseksi ohjeeksi

Lohisänykät

puolikas pakettia pekonia

200 g graavilohta

amerikansalaattia (=jäävuorisalaattia)

4 tomaattia

4 keitettyä kananmunaa

12 viipaletta paahtoleipää

2 dl majoneesia

raastettua piparjuurta

Munat keitetään. Pekoni pilkotaan ja paistetaan pannussa rapeaksi. Paahtoleivät paahdetaan. Salaatti, tomaatti ja keitetyt, kuoritut munat viipaloidaan, samoin graavilohi, jos ei jo ole viipaleina.

Leivät voidellaan majoneesilla ja maustetaan varovaisesti piparjuuriraasteella. Leipäviipaleelle kootaan kerroksina salaattia, kalaa, kananmunaa ja laitetaan päälle toinen voideltu leipäviipale. Kasataan edelleen salaattia, pekonia ja tomaattia ja asetetaan kolmas leipäviipale kanneksi. Jos halutaan jakaa leivät neljään osaan ja saada ne pysymään nätisti kasassa, tökätään pitkään cocktailtikkuun (joita meillä ei ollut) vihreä oliivi ja tämä keihäs koko komeuden läpi.

Emme saaneet ainesmääriä oikein täsmäämään, lohta olisi joko pitänyt laittaa vähemmän per leipä (laitoimme kaksi kerrosta) tai sitten sitä olisi saanut olla alunperinkin enemmän. Pekoniakin olisi huoleti voinut olla hiukan reilummin. Majoneesia emme sen sijaan varmastikaan käyttäneet kahta desiä. Saimme reseptin täytemäärillä aikaan kolme kolmikerroksista leipää.

Välimäki ehdottaa sänyköiden seuraksi esimerkiksi paistinperunoita. Laatimamme sänykät saivat kaverikseen oman palstan läpimustista perunoista laadittuja paksuja lastuja.

Perunat ryöpättiin, leikattiin n. vajaan puolen sentin paksuisiksi viipaleiksi ja uppopaistettiin rypsiöljyssä, valutettiin sekä maustettiin sormisuolalla.

Lyhyesti ja ytimekkäästi: Herkkua!

Café Engel

Café Engel on ollut Senaatintorin laidalla kauan, ja minäkin olen ehtinyt istuskella siellä lukemattomat kerrat juttelemassa tuntikaudet ystävien kanssa, alkaen siitä syksystä, jolloin kirkassilmäisenä fuksina saavuin Helsinkiin pian parikymmentä vuotta sitten. 

Café Engel oli välillä pitkään suljettuna remontin takia ja ehdin jo pelätä että se kokee saman kohtalon kuin sympaattiset Kiseleffin basaarin käsityöläiskaupat ja muut pikkupuodit, jotka katosivat turisteille suunnattujen design-kauppojen tieltä. Onneksi sentään ei.

Koska istuskelen nykyisin kahviloissa harvemmin kuin toivoisin, kävin Engelissä ensimmäistä kertaa remontin jälkeen vasta vuodenvaihteen jälkeen. Hiukan huolestutti, miten remontissa tehdyt muutokset ovat vaikuttaneet tunnelmaan, mutta Engelin viihtyisyys tuntui olevan ennallaan, ja siellä on edelleen pöytiintarjoilu, jota Helsingissä ei kai ole enää Engelin lisäksi muualla kuin Ekbergillä.

Nautin vihdoin Engelissä elämäni ensimmäisen macaronin - tämän trendin suhteen en ole vain jälkijunassa, vaan suorastaan jäänyt laiturille. Nyt ehkä ymmärrän, mistä kaikki se kohu. Macaronissa oli ohut rapsakan kova pinta, mutta sisus oli ihanan kuohkea ja aivan suli suuhun. Muun hyvän lisäksi Engelin macaronit eivät ole mitään sormenpään kokoisia, vaan käyvät hyvinkin leivoksesta. Oivallinen seuralainen kupilliselle hyvää kahvia. Olen myyty.

PS. Café Engel sijaitsee yhdessä Helsingin vanhimmista taloista, ja sen lattian alla on tehty myös arkeologisia kaivauksia.

Omenaiset teeleivät

Tykästyin näihin aikanaan Valiolla tarjottuihin teeleipiin niin, että niitä on meillä tehty jo muutamaan kertaan. Kuten olen sanonut varmaan sata kertaa aiemminkin, en ole mikään jauhopeukalo, mutta näin helppoja leipomuksia on kiva toteuttaa. Poikakin osaa leipoa näitä melkein yksin, minun tehtäväkseni jää vain paistaminen.

Rahkateeleivät

3 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

2 dl juustoraastetta (pizzajuusto/emmental)

1 prk maustettua rahkaa makea & tulinen (Valio)

1 dl maitoa

0,5 dl juoksevaa oivariinia (tai ruokaöljyä)

1 omena raastettuna

Raasta omena (ja juusto).

Sekoita kuivat aineet kulhossa. Lisää loput ainekset ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Älä vaivaa liikaa, ettei taikina sitkisty. 

Ripota leivinpaperilla peitetylle pellille Jaa taikina neljään osaan pellille leivinpaperin päälle ja taputa jauhotetulla tai kostutetulla kädellä noin sentin paksuisiksi teeleiviksi. Leikkaa jokainen leipä vielä takinapyörällä (tai pizzaleikkurilla) neljään osaan. 

Paista leipiä uunissa 225 asteessa noin 15 minuuttia.

Yleensä leivinjauheella kohotetut teeleivät eivät enää seuraavana päivänä ole mistään kotoisin. Parhaita nämäkin ovat tietysti tuoreeltaan, mutta omena ja rahka mehevöittävät taikinaa niin että leivät ovat hyviä vielä seuraavanakin päivänä. Jos niitä sattuu jäämään jäljelle.

IV SATVRNALIA

Kaivellaanpa vielä hiukan viime vuoden viimeisten päivien satoa ennen siirtymistä uuteen vuoteen ja uusiin kujeisiin...

Kokoonnuimme uudenvuoden edellä viettämään jo perinteeksi muodostunutta Saturnalia-juhlaa Äijäruuan Arin ja Heidin kanssa. Ennakkoluulottomien uusien kokeilujen sijasta pysyimme tällä kertaa vanhoissa, hyviksi havaituissa ruokalajeissa.

Alkujuomaksi tarjotun lämmitetyn mulsumin pippurimäärää vähensin melkoisesti, mutta kyllä siinä mustapippurin puraisu tuntui edelleen.

Pinjansiementahnalla täytetyt munat ovat aina yhtä hyviä, ja kelpaisivat kyllä alkupalaksi muullekin kuin antiikkiselle aterialle.

Lisäksi tarjolla oli hunajaglaseerattuja katkarapuja.

Eikä Saturnaliaa voi viettää ilman Ketturouvan herkkua, hunajoituja sieniä.

Raikas kaalisalaatti maistui pääruuaksi tarjotun paahdetun villisian, palsternakkapyreen ja linssien kanssa.

Villisialle kokeilimme sentään uutta kastiketta, joka löytyi English Heritagen julkaisemasta kirjasesta Roman Cookery. Suurustamisen käytimme maissijauhon sijaan ohratärkkelystä, joka roomalaisillakin olisi ainakin teoriassa ollut saatavillaan. Lopputulos oli kyllä pikemminkin tahna kuin kastike - olisikohan reseptin ainesmäärissä jokin virhe? 

Kastike lihalle

hyppysellinen mustapippuria, lipstikkaa, kuminan siemeniä ja kuivattua minttua
1 munankeltuainen
1 rkl juoksevaa hunajaa
1 rkl valkoviinietikkaa
1 rkl oliiviöljyä
1 tl kalakastiketta
1 laakerinlehti
1 rkl maissitärkkelystä (/ohratärkkelystä)
(pala purjoa)

Murskaa pippurit, lipstikka, kumina ja minttu huhmareessa. Sekoita mausteet ja munankeltuainen, hunaja, valkoviinietikka, oliiviöljy ja kalakastike. 

Siirrä seos kattilaan ja kuumena miedolla lämmöllä, lisää laakerinlehti. Halutessasi voit lisätä kastikkeeseen myös palan purjoa makua tuomaan. Sekoita joukkoon maissitärkkelys ja hämmennä kunnes kastike sakenee. Poista  laakerinlehti ja purjo, ja kaada kastike lihan päälle.

Menneiden kaivelua

Menneen vuoden parhaita paloja on mukava muistella.

Tammikuussa kävin viikinkiravintola Haraldissa Tampereella. Tunnelmasta vastasi loistava seurue, ja ruoka oli hyvää. Erityisesti minua miellytti se, että ravintola käytti paljon kotimaisia raaka-aineita ja mm. pienempien tuottajien valmistamia juustoja ja jäätelöitä.

Helmikuun huippuhetki oli ehdottomasti bloggaajille järjestetty tilaisuus Helkan keittiössä. Menneenä vuonna pääsimmekin mukaan moniin hauskoihin ja herkullisiin bloggaajatilaisuuksiin ja -tapaamisiin. Toivottavasti niitä on luvassa myös tälle vuodelle!

Maaliskuussa osallistuimme monien muiden tavoin Helkan keittiön reseptikilpailuun. Äänestyksessä jäimme muistaakseni puolivälin tietämille, mutta tärkeintä ei tietenkään ole voitto vaan jalo kilpa. Ja saimmehan joka tapauksessa kiitokseksi osallistumisesta Helkan keittiöön kahden hengen lahjakortin, jonka kävimme lopulta lunastamassa tuossa hiukan ennen joulua. Herkkua oli niin Karhuherran konjakki-pippurikastikkeessa tarjoiltu pihvi kuin oma savustettu fileeni punaviinikastikkeen kera. Alkupalasapaksista meihin teki erityisen vaikutuksen sienitarteletti (mikä yllätys!) ja jälkiruuaksi nauttimamme juustot ja suussa sulava suklaakakku vahvistivat aterian tason kautta linjan.

Huhtikuun parasta antia oli tutustuminen sampeen, jota olimme jo pidemmän aikaa mielineet päästä maistamaan. Luonnonvarainen sampi on uhanalainen laji, jota ei pidä syödä, mutta kotimaisen kasvatetun sammen voi syödä hyvällä omallatunnolla. Sammen päästä ja "ruodosta" keittelin muuten myöhemmin liemen lohiseljankaan, josta tuli myös aivan yltiöhyvää ja täyteläisen makuista.

Toukokuussa kokkasimme ahkerasti arkeen ja juhlaan. Äitienpäivänä herkuttelimme mm. grillatulla parsalla ja täytetyllä taimenella. Tutustuimme myös raakaruokaan.

Kesäkuussa kokoonnuimme lajitovereiden kanssa piknikille Sinebrychoffin puistoon, ja tarjolla oli niin hauskaa seuraa kuin herkkua monenlaista, kuten arvata saattaa. Seuraavana päivänä lähdimmekin sitten matkalle Roomaan. Ehdottomasti kirkkain ruokamuisto matkaltamme on ateria, jonka nautimme Ristorante Sora Maria e Arcangelossa pienessä Olevano Romanon kylässä. Se ansaitsisi kyllä oman muistelupolkkauksensa vaikka näin jälkeenkin päin.

Heinäkuussa helteet hellivät. Nautimme elämästä Kesäkodissa ja teimme retkiä lähisaariin. Itse emme (valitettavasti) kalasta, mutta onneksi paikallinen kalastaja kävi myymässä meille vastapyydettyä merilohta, jota tuli laitettua useammallakin tavalla, mm. viskigraavattuna.

Minulle henkilökohtaisesti elokuun paras hetki oli pullakirouksen päättyminen. Metsäretkiltä saimme saaliiksi paitsi muhkeita mustikoita myös kelpoisan sadon herkkutatteja. Palstalta korjasimme loppukesästä mm. kesäkurpitsavonkaleita, vihreitä papuja ja vadelmia.

Syyskuun postaukset jäivät vähiin johtuen siitä että vietimme lähes koko kuukauden vierailla mailla herkutellen Alin kokkauksilla - tutuksi tulivat mm. kibbe-pullat. Alin falafel-resepti on vielä testaamatta.

Lokakuullekin sattui mukava bloggaajatilaisuus, tällä kertaa Valion isännöimänä. Täytyy sanoa että kaikkein hauskimpia ovat kyllä nämä tapaamiset, joissa päästään yhdessä kokkaaman ja tietysti myös syömään herkulliset lopputulokset.

Marraskuussa laitoimme bigosta - parasta koskan - Hakaniemen hallin puolalaisen kauppiaan antamin vinkein ja muistelimme Roomaa paistamalla pizzaa. Vietimme myös jälleen yhden hauskan ja herkullisen illan, tällä kertaa aluksi chileläisiä Cono Sur -viinejä maistellen ja sen jälkeen aterialla ravintola Yumessa. Erityisesti pääruokana tarjottu rapea ankka vei aivan kielen mennessään! Yllätys oli se, kuinka hyvin Cono Sur Viognier kävi sushin ja sashimin kaveriksi. Tämä yhdistelmä kannattaa pitää mielessä.

Joulukuun alussa reissasin Berliinissä ihmettelemässä joulutoreja ja maistelemassa currywurstia. Joulua vietimme vanhempieni luona ja söimme äidin laittamaa perinteistä jouluruokaa niin että napa naukui. Onnistunutta oli myös hirvenpaisti.

Aivan tavoitteeseemme ylittää vuoden 2010 polkkausmäärä emme päässeet - syytän työkiireitä, jotka haittasivat ajoittain harrastusta pahasti. Useammin kuin kerran suunniteltu polkkaus jäi tekemättä ajanpuutteen vuoksi. Siinä mielessä tavoitteeseen kuitenkin pääsimme, että kaikille kuukausille tuli enemmän kuin kaksi postausta, lukuunottamatta syyskuuta, edellä mainitusta syystä.

Ja sitten ne uuden vuoden lupaukset.

Viime maaliskuussa julistamani kalakokkaustavoite jatkuu vielä. Lupaan raportoida maaliskuun lopussa hankkeen onnistumisesta. Tällä hetkellä "kala" on blogimme asiasanalistan ykkönen (59 ohjetta kalalle)! En ole alkanut eritellä kaloja lajin mukaan - mitä mieltä te lukijat olette, pitäisikö niin tehdä?

Olemme jo jonkin aikaa yrittäneet olla ostamatta keittokirjoja, mutta taisipa niitä pari-kolme tänäkin vuonna jostakin kotiimme ilmestyä, vaikka hyllyssä on entuudestaankin vino pino kirjoja joista emme ole vielä koskaan mitään kokanneet. Siksi lupaammekin nyt vuoden 2012 aikana kokata joka kuukausi yhdestä sellaisesta keittokirjasta, joka on vielä kokonaan "korkkaamatta".

Herkullista vuotta 2012 itse kullekin!

Hunajapannareita aamiaiseksi

Ketun keittiön vuosi 2012 alkoi hunajapannareilla.

Hunajapannukakut (4 kpl)

taikina:

2,5 dl vettä

2,5 dl vehnäjauhoja

1 rkl juoksevaa hunajaa

(ripaus suolaa)

ruokaöljyä paistamiseen

pinnalle:

juoksevaa hunajaa, paahdettuja seesaminsiemeniä

Paahda ensin seesaminsiemenet kuivalla pannulla - ole varovainen, että et polta niitä. Siirrä ne pois pannusta odottamaan.

Vispaa taikinan ainekset sekaisin. Paista paksuja pannukakkuja runsaassa rasvassa molemmin puolin kunnes ne ovat kullanruskeita. Valuta valmiille pannukakuille juoksevaa hunajaa ja ripottele päälle paahdettuja seesaminsiemeniä.

Pannareiden alkuperäinen resepti on peräisin Galenokselta, antiikin lääketieteelliseltä kirjailijalta. Me löysimme sen Dalby&Graingerin Classical Cookbookista. Paistoin pannarit juoksevalla oivariinilla, ja lisäisin taikinaan ripauksen suolaa. Taikina ei ole kovin makea, mutta hunajaa voi lisätä maun mukaan.