maanantai 7. toukokuuta 2007

Meksikolaisia rytmejä

Haltuumme päätyi jokin aika sitten muutama paketti Santa Marian yrtti-valkosipulimaustettuja tortilloita. Heräsin hiljattain huomaamaan, että niiden käyttöikä läheni loppuaan, joten piti kehittää niiden kanssa jotakin syötävää. Halusin hieman vaihtelua fajitoihin, joten vinkkejä täytteisiin haeskelin tällä kertaa Anne Wilsonin "Herkkuja Meksikosta" -vihkosesta. Sovelsin ohjeita hieman, mutta ainakin ruokaseura kehui lopputulosta. Paras yhdistelmä syntyi kun tortillaan kääräisi molempia mössöjä ja runsaasti oheissälää (salsaa, ranskankermaa, guacamolea, salaattia, punasipulia ja tomaattia).

Jauheliha-papumössö

n. 250 g jauhelihaa
pieni sipuli
ruokaöljyä
1 tlk (425 g) kidneypapuja
1 tlk tomaattipyreetä
1 tl jeeraa (juusto- tai intiankumina)
1 tl jauhettua korianteria (siemeniä)
0, 25 tl chilijauhetta

Ruskista jauheliha ja sipuli tilkassa öljyä. Valuta ja soseuta pavut. Lisää pavut jauhelihan ja sipulin sekaan. Lisää tomaattipyree ja mausteet ja hauduttele hetki. Tarpeen mukaan lisäile hieman vettä ettei mössö kuivu liikaa.

Tulinen paprikamössö

2 punaista paprikaa
oliiviöljyä
1 vihreä paprika (tai sellaisen puutteessa vaikka keltainen)
pieni sipuli
1 tlk tomaattipyreetä
1 tl oreganoa
2 viipaloitua jalapeno-paprikaa
(vettä)

Puolita punaiset paprikat ja poista siemenet. Voitele puolikkaat oliiviöljyllä ja paahda niitä kuori ylöspäin kuumassa uunissa kunnes kuori alkaa mustua. Ota paprikat uunista, peitä kostealla pyyhkeellä ja pistä jäähtymään. Paprikoiden jäähdyttyä kuori ne ja soseuta. Silppua sipuli ja pilko jäljellä oleva vihreä (tai keltainen) paprika kuutioiksi. Hauduta sipulia, kuutioitua paprikaa, oreganoa ja tomaattipyreetä oliiviöljyssä pannulla kunnes paprika alkaa pehmetä. Lisää paprikasose ja jalapenot. Kuumenna sekoitellen kunnes mössö on lämmintä. Jos se uhkaa kuivua liikaa, lisää hieman vettä.

Guacamole eli avokadomössö

Guacamole-ohjeita on monenlaisia, toisiin laitetaan silputtua tomaattia ja/tai sipulia, toisiin valkosipulia, muutamissa kehotetaan käyttämään jopa kermaviiliä tai ranskankermaa. Avokado on minusta kuitenkin parhaimmillaan kun siihen ei sekoita liikaa muita aineksia. Niinpä tyydyn soseuttamaan kypsät avokadot ja maustamaan ne limettimehulla ja muutamalla tipalla tabascoa. Avokadon pitää olla kypsä. Valitse sellainen jonka kuori on tumma ja joka tuntuu hieman pehmeältä käteen. Vihreät avokadot ovat raakoja, ja niistä tulee soseena purumaista ja mautonta. Jos pidät avokadosta, osta saman tien kaksi ja tee isompi annos.

tiistai 1. toukokuuta 2007

Vappupäivällinen


Uusi keittiömme pääsi todistamaan mihin siellä oikeasti pystyy, kun laitoimme jo perinteeksi muodostuneen vappupäivällisen. Olin löytänyt jostakin lehdestä menun, jota aioimme käyttää, mutta muuton jälkeen en enää löytänyt lehteä enkä muistanut ruokalistaakaan, joten suunnitelmat menivät vielä vappuaattona uusiksi.

Alkupaloiksi nautimme patonkia italialaisen salsan ja salaatin kera, pääruokana söimme sesonkiin sopivasti parsaa (josta niin ikään alkaa muodostua meille vappuperinne) ja aterian kruunasi valkosuklaalla maustettu panna cotta vadelmakastikkeen kera.

Italialainen salsa
(ohje on tullut talouteemme pippurimyllyn mukana)

6-8 luumutomaattia
1 pieni sipuli silputtuna
4 valkosipulin kynttä murskattuna
pieni nippu persiljaa silputtuna
vajaa 1 dl hyvää oliiviöljyä
reilu 0,5 dl balsamico-etikkaa
suolaa ja mustapippuria

Kalttaa ja kuori tomaatit, poista siemenet ja pilko karkeahkoksi silpuksi. Sekoita tomaattisilppuun muut ainekset. Anna seistä puoli tuntia huoneenlämmössä ja siirrä sitten jääkaappiin. Tarjoa paahdettujen patonkiviipaleiden kanssa (kätevimmin viipaloidun patongin paahtaa kuumassa uunissa pellillä).


Parsarisotto
(ohje Anna-lehden nettisivuilta, valmistusneuvot omia lisäyksiä)

6 valkoista parsaa
6 vihreää parsaa
vettä, suolaa, voita, sokeria
2 rkl kermaa
1 sipuli, hienonnettuna
2 rkl oliiviöljyä
200 g risottoriisiä, esim. arborio tai vialone
8-10 dl parsojen keitinlientä
2-3 dl kuivaa valkoviiniä
mustapippuria, suolaa
50 g parmesaaniraastetta tai lastuja
(ohjeessa olleen ruohosipulin jätimme pois)

Kuori parsat, poista tarvittaessa tyviosaa. Keitä vihreitä parsoja 7 min ja valkoisia 15 min suolalla, ripauksella sokerilla ja voinokareella maustetussa vedessä. Nosta parsat vedestä, valuta ja kuivaa ne. Säästä keitinliemi! Leikkaa parsojen varret noin sentin paloiksi, jätä nuppuosat vähän pidemmiksi.

Tässä vaiheessa voit aloittaa risoton valmistamisen. Kuullota hienonnettu sipuli öljyssä kattilassa risottoriisin kanssa. Sekoita joukkoon valkoviini, anna kiehahtaa. Lisää sitten parsan keitinlientä riisin joukkoon vähän kerrallaan ja ahkerasti sekoittaen, kunnes riisi on kypsää. Koeta keittää melko pienellä lämmöllä, koska muuten neste vain ehtii haihtua ennen kuin riisi kypsyy.

Riisin kypsyessä soseuta kolmannes parsanvarsista kerman kanssa. Säästä nuput.

Kun riisi on kypsää, lisää risottoon parsasose ja mausta mustapippurilla ja parmesaanilla. Lopuksi koristele ruoka parsanupuilla ja tarjoile.

Valkosuklainen panna cotta ja vadelmakaramelli (4 annosta)
(ohje Stockmannin nettisivuilta)

panna cotta:

1,5 liivatelehteä
2 dl kuohukermaa
2 dl maitoa
2 rkl ruokosokeria
100 g valkosuklaata

Liota liivatetta 10 min kylmässä vedessä. Pilko suklaa kulhoon. Kiehauta kerma, maito ja sokeri keskenään ja poista kattila tulelta. Purista vesi liivatelehdistä ja lisää ne sekoittaen kermamaitoon. Kaada seos suklaapalojen päälle ja sekoita kunnes suklaa on sulanut. Annostele valmiiksi ja anna jähmettyä vähintään 6 tuntia.

vadelmakaramelli:

puolikas vaniljatanko
200 g vadelmia
1 dl ruokosokeria
0,5 dl kuivaa valkoviiniä
0,5 dl vettä

Halkaise vaniljatangon puolikas ja kaavi veitsellä
sisus talteen. Sekoita kaikki ainekset pienessä kattilassa ja keitä 10 min. Siivilöi ja jäähdytä. Kaada karamelli panna cottan päälle vasta juuri ennen tarjoamista.

Mietin olisiko tämä pitänyt siivilöidä harson läpi, mutta osoittautui että tavallinen keittiösiivilä oli aivan sopiva ja harso olisi luultavasti ollut liian tiivis. En tiedä olisiko lopputuloksen pitänyt olla enemmän hillomaista, meidän tekeleemme oli kastiketta.

Tämä on ensimmäinen kerta, kun olen onnistunut liivatteen kanssa. Tosin jos ihan rehellisiä ollaan, Karhuherra hoiti sen vaiheen, jossa liivate sekoitetaan kermamaitoon. Vadelmakaramelli kuulosti ohjeen perusteella epäilyttävän makealta, mutta olikin sopivasti hieman kirpeää.

perjantai 13. huhtikuuta 2007

Uusi keittiö


Siirryimme siis pääsiäisen pyhinä uuteen, isompaan keittiöön. Ruokakomero vain on pienempi kuin ennen, joten hieman pitää vielä sompailla että kettuperheen varastot saadaan sinne sopimaan. Toistaiseksi joitakin ruoka-aineita ja astioita täytyy vielä etsiskellä muuttolaatikoista. Muutto on muuten oiva tilaisuus hankkiutua eroon vuosikertaryyneistä ja muusta sellaisesta komeron perukoille unohtuneesta.

Tämän kaaoksen keskelle saapui toisena pääsiäispäivänä Päivätär, joka on tämänkertaisen postauksen vieraileva tähti. Mukanaan tuomistaan aineksista ja meidän varastoistamme löytyneistä kuivatuista suppilovahveroista hän loihti seuraavan herkullisen risoton.

Sienirisotto (3-4 hengelle)

n. 1 kasvislientä

25 g kuivattuja sieniä (kantarelli, herkkutatti, siitake tai morel kirjan esimerkissä, ja kirja sanoo 50 g)

1 rkl oliiviöljyä

4 rkl suolatota voita

1 valkosipulin kynsi hienonnettuna

1 sipuli silputtuna

n. 3 3/4 dl risottoriisiä (vialone nano, carnaroli tai arborio)

1 dl kuivaa valkoviiniä

2.5 dl raastettua parmesan-juustoa (ei valmista raastetta) ja 75 g raastettuna tai lastuina tarjoiluun (vähempikin riittänee)

merisuolaa ja mustapippuria


Laita kasvisliemi ja sienet kattilaan ja anna sienten liota kymmenisen minuuttia. Kuumenna sitten liemi kiehuvaksi, siivilöi sienet pois ja laita liemi takaisin kasariin, jotta se pysyy lämpimänä.


Sulata öljy ja puolet voista isossa pannussa. Lisää valkosipuli ja sipulisilppu ja kuullota miedolla lämmöllä, kunnes pehmenneet (ei ruskistuneet). Lisää riisi ja sekoita hyvin, jotta kaikki jyvät peittyvät öljyyn.


Lisää 1 kauhallinen kuumaa kasvislientä riisiin ja sekoita hyvin. Kun riisi on imenyt nesteen, lisää toinen kauhallinen ja sekoita hyvin. Jatka riisin kypsentämistä miedolla lämmöllä kunnes riisi on imenyt kaiken liemen, 15-20 min. Silppua sillä aikaa sienet pienemmiksi mikäli tarpeen.


Lisää lopuksi sienet, valkoviini, loppu voi ja parmesan-raaste risottoon. Mausta suolalla ja pippurilla ja sekoittele miedolla lämmöllä vielä 2 minuuttia. Näin juusto sulaa riisin joukkoon ja risotosta tulee ihanan kermaista.


Nauti samantien hyvän leivän ja viinin kanssa! Jokainen voi lisätä juustoa päälle makunsa mukaan.

tiistai 20. maaliskuuta 2007

Possua oluessa

Possu, tuo jalo eläin, jalostuu tässä ruokalajissa entisestään tumman oluen vaikutuksesta. Resepti on muunnelma karjalanpaistista.

Olutpossua (2:lle)

500 g possun kassleria
1 iso sipuli tai 2 pienempää
200 g herkkusieniä
1-2 porkkanaa
laakerinlehti
n. 10 maustepippuria
suolaa
1 pullo (0,33 l) tummaa olutta

Kuutioi liha, pilko sienet, sipuli ja porkkanat sopivan kokoisiksi paloiksi. Ruskista liha pannulla nopeasti ja paista sienet kevyesti. Lado kaikki ainekset uunipataan mausteiden kera. Kaada päälle olut ja lisää tarvittaessa hieman vettä niin että ainekset juuri ja juuri peittyvät. Hauduta 180-asteisessa uunissa pari tuntia. Tarkkaile nesteen määrää, liha ei saa päästä kuivumaan. Possu sopii mainiosti haluamallasi tavalla valmistettujen perunoiden seuralaiseksi.

keskiviikko 14. maaliskuuta 2007

Tonnikala-sitruunapasta


Elellessäni flunssatoipilaana ja nauttiessani poikkeuksellisesta ylellisyydestä - saan olla yksin kotona - innostuin kokkaamaan itselleni. Normaalisti Karhuherra on meidän perheemme pastakokki, enkä edes rohkenisi tarjota pastankeitoksiani hänelle, mutta tämä on yksi omista suosikeistani ajalta kun emme vielä jakaneet liettä ja jääkaappia. Tämä pasta on mukavan simppeli ja nopea laittaa, joten sitä tulee laitettua yksinkin, vaikka muuten ruuan laittaminen pelkästään itselleni usein kehtuuttaa kohtuuttomasti.

Tonnikala-sitruunapasta (4:lle)
(alkuperäinen ohje Easy Mediterranean)

400 g pastaa, esim. fusilleja
60 g voita
3 dl kermaa*
4 rkl sitruunamehua
(1/2 tl anjovisten lientä)
1 rkl sitruunankuorta raastettuna
1 tlk tonnikalaa, mieluiten palana öljyssä
suolaa, mustapippuria

Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan.

Sillä välin kun pasta kiehuu, ehdit hyvin tehdä kastikkeen:
Raasta sitruunan kuorta ja purista mehu. Sulata pannussa voi, ja kun se alkaa tiristä, lisää kerma ja sitruunamehu. Sekoita ja hauduta pari minuuttia, sekoita välillä. Lisää raastettu sitruunankuori
(ja anjovisliemi). Sekoita valutettu pasta kastikkeeseen. Lopuksi kääntele sekaan hieman pienitty tonnikala ja odota että se ehtii lämmetä, mausta. Koristele annokset halutessasi raastetulla sitruunankuorella ja persiljalla.

* Alkuperäisessä ohjeessa käytetty kerma on englantilainen double cream, jossa on 48% rasvaa. Vastaavaa tuotetta ei tietääkseni Suomesta saa, mutta minusta tästä tulee hyvää ruokakermallakin, kastike on tosin ohuempaa kuin olisi tuplakermasta tehtynä.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails