sunnuntai 25. toukokuuta 2008

Rautaista ruokaa

Nokkossesonki on täällä etelässä parhaimmillaan. Tänään olimme menossa ystäväperheen luokse grillaamaan, joten lounaaksi söimme kevyesti keittoa. Tämä ohje on mukaelma Mysi Lahtisen reseptistä, jonka olen ottanut talteen Hesarin kuukausiliitteestä joskus varmaankin jo toistakymmentä vuotta sitten. Keittoannos on pienempi ja maitoa on alkuperäistä vähemmän, alkuperäinen maito:kasvisliemi -suhde oli 2:1. Myös keittoaikaa tämä kiireinen emäntä lyhensi, alkuperäistä kehotettiin hauduttelemaan puolisen tuntia.

Nokkoskeitto (2:lle)

0,5 l tuoreita nokkosia
3 rkl voita
3 rkl vehnäjauhoja
5 dl kasvislientä (kuutiosta; itse suosin Reformi-yrttilientä)
3 dl maitoa
valkopippuria
(suolaa)

Ryöppää nokkoset keittämällä niitä muutama minuutti kiehuvassa vedessä. Valuta nokkoset siivilässä ja laske niiden päälle kylmää vettä. Silppua ryöpätyt nokkoset.

Valmista suurus: sulata voi kattilassa ja sekoita siihen vehnäjauhot. Älä anna ruskistua, vaan lisää heti neste koko ajan hyvin sekoittaen ettei keittoon jää jauhopaakkuja. Lisää nokkossilppu ja mausteet ja kuumenna kiehuvaksi. Keittele noin 10 minuuttia miedolla lämmöllä ja ahkerasti sekoittaen, ettei maito pala pohjaan.

lauantai 3. toukokuuta 2008

Vappupäivällinen

Tämän vuoden vappupäivällisen reseptit löytyivät tuoreimmasta Glorian Ruoka & Viini -lehdestä (No 52, 3/2008). Koska ahven-tai kuhafileitä emme saaneet, tilli unohtui kauppaan ja maizena oli päässyt loppumaan, reseptejä täytyi hieman soveltaa.

Kuohuviini-fenkolirisotto

1 salottisipuli
1 fenkoli
1 rkl voita
1 rkl öljyä
2,5 dl risottoriisiä (esim. arborio)
2 dl kuivaa kuohuviiniä
5-7 dl kuumaa kasvislientä (fondista tai kuutiosta)
1 rkl voita
1 dl kuorittuja paahdettuja manteleita
veitsenkärjellinen aitoa vaniljaa
merisuolahiutaleita
mustapippuria myllystä

Kuori ja hienonna salottisipuli. Poista fenkolista tupsuinen yläosa ja kova kanta ja leikkaa se erittäin ohuiksi viipaleiksi. Paahda mantelit valmiiksi - pidä varasi, alettuaan ruskistua ne palavat helposti.

Sulata voi ja öljy laakeassa kasarissa ja kuullota sipulia ja fenkolia kunnes ne pehmenevät ja muuttuvat läpikuultaviksi. Lisää riisi ja kuullota läpikuultavaksi.

Lisää kuohuviini, sekoita ja kypsennä keskilämmöllä. Kun kuohuviini on lähes kokonaan imeytynyt riisiin, lisää kasvislientä vähän
(n. 1,5 dl) kerrallaan ja odota aina että edellinen erä imeytyy ennen kuin lisäät lientä. Sekoittele risottoa välillä. Kun riisi on vielä hieman kovaa sisältä, ota kattila tulelta. Lisää voi ja anna risoton vetäytyä kannen alla 5 min. Viimeistele ennen tarjoilua paahdetuilla manteleilla, aidolla vaniljalla, mustapippurilla ja tarvittaessa suolalla.

Teimme risoton valmiiksi ennen alkupalojen syömistä ja jätimme sen hiukan vetiseksi. Tämä toimi hyvin, risotto oli tekeytynyt juuri sopivaksi kun pääsimme pääruokaan asti.

Täytetyt (puna-)ahvenrullat


4 isokokoista ahven- tai kuhafileetä
merisuolahiutaleita
mustapippuria myllystä

täyte:
1 dl säilöttyjä ravunpyrstöjä
silputtua persiljaa (alkup. reseptissä tilliä)
2 rkl silputtua timjamia
1 limetin hienoksi raastettu kuori ja puristettu mehu
0,5 tl suolaa

Mausta fileet suolalla ja pippurilla.

Tee täyte: silppua valutetut ravunpyrstöt ja yhdistä niihin yrtit, limetinkuori ja -mehu sekä suola. Jaa täyte kalafileille. Kääri fileet rullalle ja kiinnitä puisilla cocktailtikuilla tai kiedo (kuumennusta kestävään) muovikelmuun.

Tee liemi:

2 dl kuivaa kuohuviiniä
0,5 tl suolaa
1 (luomu)appelsiinin suikaloitu kuori ja puristettu mehu

Mittaa ainekset laakeaan kattilaan. Kuumenna liemi lähes kiehuvaksi. (Käytä apuna paistolämpömittaria jos sellaisen omistat, ideaali lämpötila on 95 astetta - jos käytät muovikelmua, lämpötilan kanssa on oltava tarkkana, koska muovikelmu ei kestä korkeita lämpötiloja. Me käytimme cocktailtikkuja, mutta kelmulla lopputulos olisi varmaankin ollut kauniimpi.) Laske kalafileet liemeen ja kypsennä niitä miedolla lämmöllä kannen alla 5-8 min molemmin puolin.

Nosta kalarullat liemestä (poista kelmu). Pidä kalat lämpiminä alumiinifolion alla sillä välin kun valmistat kastikkeen
lisäämällä kalojen kypsennysliemeen:

vaaleaa kastikesuurusta
(ripaus sahramia)*
2 rkl kylmää voita

*Kastike oli aluksi kauniin keltaista, mutta minulla oli vain ruskeaa kastikesuurusta, joka tietenkin pilasi värin. Siksi lisäsin sahramia - lopputulos oli voimakkaan keltainen mutta ehdottomasti kauniimpi kuin ilman.

Nosta lopuksi kalarullat hetkeksi kuumenemaan kastikkeeseen. Tarjoa kuohuviinirisoton kanssa.

torstai 1. toukokuuta 2008

Parsahaasteen voittaja

Parsahaasteen voittajasta äänestettiin ilahduttavan ahkerasti. Tiukka kamppailu käytiin Monkeyfoodin parsamunkkien, Uneliaan kokin parsa-tillipiiraan ja Keittokomeron dijonkerman saatteleman kylmäsavulohen ja parsan välillä. Loppurutistuksessa parsamunkit jäivät 10 äänelle, kun taas parsa-tillipiiras ja parsa kylmäsavulohen kanssa olivat kumpikin saaneet 11 ääntä. Vaikea valinta jäi siis meidän tehtäväksemme. Kylmäsavulohen ja parsan liitto kuulostaa jumalaiselta, mutta toisaalta myös parsa-tillipiiraan vakuutettiin hivelevän makuhermoja eikä sitäkään ole mitään syytä epäillä (huolimatta Ketturouvan antipatiasta tilliä kohtaan, mutta sitähän on piiraassa melko vähän).

Valinnan helpottamiseksi heitimme lanttia ja onnetar suosi Uneliaan kokin parsa-tillipiirasta. Luovutamme siis juhlallisesti huhtikuun ruokahaasteen Uneliaaseen keittiöön, ja jäämme odottamaan toukokuun haastetta.

Suurensuuret kiitokset vielä kaikille kisaan osallistuneille! Saaliiksi saatuja reseptejä tullaan vielä kevään mittaan testailemaan keittiössämme, vaikka tämän päivän alkuruokavalinnaksi tulikin parsa & prosciutto.

(pahoittelen vielä syvästi voittajan julkistamisen myöhästymistä, meillä on ollut pieniä verkko-ongelmia)

sunnuntai 27. huhtikuuta 2008

Polttaripurtavaa

On aina iloinen asia kun ystävät löytävät elämänkumppanin. Lauantaina vietimme yhden tällaisen ystävän polttareita erilaisten tehtävien, saunomisen ja syömisen merkeissä. Koska en ole kovin kekseliäs leikkien tai sentapaisen ajanvietteen suhteen, tarjouduin tietenkin laittamaan ruokaa. Morsiussaunan ohessa nautittiin siis morsiamen ja meidän muutamien muiden paikallaolleiden yhteiseen historiaan liittyen Lähi-idän herkkuja. Viime aikaiset työkiireet pakottivat kuittaamaan isotöisimmät tarjottavat - viininlehtikääryleet ja falafelit - kaupan tarjoomuksilla (Finduksen yllättävän raikkaanmakuiset pakastefalafelit kyllä puolustivat hienosti paikkaansa). Salaatit ja tahnat sen sijaan laadin paikan päällä - kauniit kiitokset avustajille.


Salatit al-batata (perunasalaatti)

1 kg isoja, salaattiin sopivia perunoita
1 dl sitruunamehua
1 dl oliiviöljyä
muutama valkosipulinkynsi
nippu kevätsipulia
nippu persiljaa
suolaa, mustapippuria

Keitä perunat kuorineen ja anna jäähtyä. Kuori ja pilko perunat, pilko kevätsipuli ja silppua persilja. Sekoita sitruunamehusta, oliiviöljystä ja murskatusta valkosipulista kastike, jonka kaadat salaatin päälle. Mausta suolalla ja mustapippurilla ja sekoita salaatti hyvin. Anna maustua pari tuntia ennen tarjoamista.


Fattoush

1 pkt pitaleipää (6 kpl)
2 kerää salaattia
2 tuoretta kurkkua
5 tomaattia
2 vihreää paprikaa
nippu kevätsipulia
1 dl oliiviöljyä
1 dl sitruunamehua (tai 1 tl jauhettua sumakkia ja 1 dl vettä, liotetaan 15 min)
suolaa, mustapippuria

Leikkaa pitaleipä salmiakinmuotoisiksi n. 1 cm kantiltaan oleviksi paloiksi ja uppopaista leipäpalat öljyssä 2-3 erässä punaruskeiksi. Revi salaatti ja pilko kasvikset. Sekoita ainekset ja lisää oliiviöljy ja sitruunamehu tai sumakkivesi (sumakki on punertava mauste, jota saattaa Suomessa löytyä etnisistä ruokakaupoista - en ole varma, omani olen tuonut matkoilta mukanani).


Hummus

2 tlk kikherneitä (á 425 g josta 260 g herneitä)
1,25 dl tahinia
oliiviöljyä
sitruunamehua
tilkka vettä
suolaa

Soseuta kikherneet ja tahini sauvasekoittimella tai monitoimikoneella. Lisää öljy, sitruunamehu ja vettä sen verran että saat aikaan notkean tahnan. Mausta suolalla maun mukaan ja koristele esim. paprikajauheella ja persiljalla.


Baba ghanoush (munakoisotahna)

1 iso tai 2 pientä munakoisoa
0,5 dl tahinia
n. 1 dl paksua maustamatonta jugurttia
2 rkl sitruunamehua
valkosipulin kynsi
1 tl juustokuminaa
(tuoreita, silputtuja korianterinlehtiä koristeluun)

Halkaise munakoisot ja itketä niitä puolisen tuntia (ripota niille suolaa, jonka lopuksi pyyhit pois). Sivele sitten puolikkaiden leikkauspinnat oliiviöljyllä ja laita ne uuniin 200 asteeseen n. tunniksi kunnes munakoiso on päältä ryppyinen. Kaavi lusikalla hedelmäliha kulhoon, lisää tahini, jugurtti, sitruunamehu, juustokumina ja valkosipuli. Soseuta sauvasekoittimella tai muulla vastaavalla.

perjantai 25. huhtikuuta 2008

Parsahaasteen äänestys!

Huhtikuun ruokahaasteeseen tuli ilahduttava määrä osanottajia. Täytyy tunnustaa että olen iloinen siitä, että minun ei tarvitse yrittää valita suosikkiani näistä kaikista herkullisista ja luovista vaihtoehdoista. Sen sijaan toivomme, että mahdollisimman moni muu niin tekee! Linkit parsahaasteeseen osallistuneisiin kokkauksiin löytyvät äänestyslomakkeen yhteydestä.

TÄSTÄ ÄÄNESTÄMÄÄN!

Äijäruoan Ari toteutti meille äänestyssysteemin, siitä kaunis kiitos.

Äänestys päättyy tiistaina 29.4. ja voittaja julkistetaan vappuaattona.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails