lauantai 28. helmikuuta 2009

Sekametelisoppa

Poika sai jostakin päähänsä haluta rusinakeittoa. Koska kaapista löytyi rusinoiden lisäksi myös kuivattuja taateleita ja viikunoita, päätin keittää vähän monipuolisempaa sekahedelmäsoppaa. Itse en ole ikinä ollut kuivatuista hedelmistä tehtyjen keittojen tai kiisseleiden ystävä, ja täytyy tunnustaa, että ei minusta tullut sitä tälläkään kertaa, joten voi olla, että tämä jää ainutkertaiseksi kokeiluksi.

Sekahedelmäkiisseli
(alkuperäinen ohje)

200-300 g kuivattuja hedelmiä
1 l vettä
3 rkl hedelmäsokeria (ehkä vähän enemmänkin voisi laittaa makeamman lopputuloksen saavuttamiseksi)
3 rkl perunajauhoja sekoitettuna tilkkaan vettä

Liota hedelmät litrassa vettä yön yli että ne pehmenevät. Keitä niitä sitten liotusvedessään n. 20 min. Lisää hedelmäsokeri ja sekoita hyvin. Nosta kattila tulelta ja suurusta veteen sekoitetulla perunajauholla huolellisesti sekoittaen, ettei perunajauhosta tule paakkuja. Laita takaisin tulelle siksi aikaa että kiisseli juuri ja juuri kiehahtaa, ja nosta syrjään jäähtymään. Tarjoa jäähtyneenä.

perjantai 27. helmikuuta 2009

Papuja pataan

Aikomukseni oli alkujaan laittaa papupataa laskiaisena, mutta sitten olimme sekä laskiaissunnuntain että tiistain reissussa. Myös tämä resepti on Tessa Kirosin kirjasta Twelve. Kiros kertoo, että pavut ovat Toscanassa tyypillinen raaka-aine.

Kannattaa huomauttaa heti alkuun, että jos käyttää kuivattuja papuja, valmistelu täytyy aloittaa edellisenä iltana laittamalla pavut likoon.


Salsicce e fagioli

toscanalainen makkara-papupata 6:lle


500 g kuivattuja valkoisia papuja, esim. cannellini
3 valkosipulin kynttä
2 salvian oksaa, tai pari teelusikallista kuivattua salviaa
2 rkl oliiviöljyä
n. 600 g italialaista salsiccia-raakamakkaraa*
400 g tlk kaltattuja tomaatteja omassa mehussaan, silputtuna
(suolaa, mustapippuria)

*Alkuperäisessä ohjeessa kehotettiin käyttämään italialaista possumakkaraa. Italialaistyyppisiä raakamakkaroita ei kuitenkaan ole tarjolla pilvin pimein, joten käytimme Reinin lihan hyväksi havaittua karitsa-salsicciaa.

Huuhdo pavut ja liota niitä kylmässä vedessä yön yli.

Valuta ja huuhtele liotetut pavut. Laita ne kattilaan ja lisää kylmää vettä niin paljon että pavut peittyvät. Kuumenna kiehuvaksi, kuori vaahto pois. Lisää keitinveteen kaksi kokonaista, kuorittua valkosipulin kynttä ja yksi salvian oksa (tai noin 1 tl kuivattua salviaa). Keitä papuja 1-1,5 tuntia.

Kun pavut alkavat olla kypsiä, paista makkarat oliiviöljyssä
isossa kasarissa. Pistä haarukalla pari reikää makkaran kuoreen ennen paistamista, ja paista sitten kohtuullisella lämmöllä kunnes makkarat ovat joka puolelta kauniin ruskeita. Lisää viimeinen valkosipulinkynsi ja salvianoksa tai n. 1 tl kuivattua salviaa sekä silputut tomaatit. Maista, lisää tarvittaessa suolaa ja mustapippuria ja hauduta noin 15 min, kunnes tomaatit ovat pehmenneet.

Valuta keitetyt pavut, mutta ota n. 2,5 dl keitinlientä talteen. Lisää pavut makkara-tomaattisoosin seuraksi kasariin ja hauduta kymmenkunta minuuttia. Ohenna soosia sekoittamalla joukkoon 1,25-2,5 dl papujen keitinlientä ja hauduta vielä kymmenisen minuuttia. Tarkista maku. Tarjoile lämpimänä.


Kaikessa yksinkertaisuudessaan tämä on maukas, tuhti talviruoka. Koska liotin papuja vielä työpäivänkin yli, lyhyempikin keittoaika olisi riittänyt - nyt pavut pääsivät tunnin keittämisellä vähän liikaakin muhentumaan.

torstai 26. helmikuuta 2009

12 kuukautta: helmikuu

Kuukauden ruuan kokkailu jäi kiireiden takia jälleen loppukuuhun. Ohje on siis jälleen peräisin Tessa Kirosin kirjasta Twelve, mutta kirjasin sen tähän siinä muodossa kuin itse sitä valmistimme.

Orecchiette ai broccoli
Parsakaalia ja orecchiettea 2-3:lle


parsakaali (n. 300 g)
3 rkl oliiviöljyä
valkosipulinkynsi murskattuna
pieni, kuivattu chili
n. 5 oliiviöljyyn säilöttyä anjovisfileetä

250 g orecchiette-pastaa tai vastaavaa
n. 1 dl pastan ja parsakaalin keitinlientä
vajaa 1 dl raastettua parmesaania (alkuperäisessä ohjeessa käytettiin kuivattua ricottaa, mutta parmesaani mainittiin vaihtoehtona)

Paloittele parsakaali nupuiksi. Kuori varresta puumainen kerros pois ja pilko se pieniksi paloiksi. Kuumenna pastankeittokattilassasi pastan keittämiseen riittävä määrä vettä kiehuvaksi, ja keitä siinä parsakaali, kunnes se on hiukan pehmennyt. Siirrä parsakaalin nuput reikäkauhalla lautaselle, jätä varrenpalaset kattilaan. Pidä keitinvesi kiehuvana sillä välin kun leikkaat nuput suunnilleen saman kokoisiksi kuin orecchiettet. Siirrä mahdolliset varrenkappaleet takaisin kiehuvaan keitinveteen ja lisää sinne pasta; keitä pakkauksen ohjeen mukaan.

Sillä välin kun pasta kiehuu, valmista kastike: kuumenna oliiviöljyä, chiliä, murskattua valkosipulia ja anjoviksia isossa kasarissa kunnes valkosipuli alkaa tuoksua ja anjovikset pehmenevät. Hajota anjovikset paistolastalla. Lisää pienet parsakaalinuppuset ja sekoittele muutama minuutti, jotta ne saavat makua. Kumoa sekaan valutettu pasta ja lisää hiukan keitinlientä; sekoita jotta kastike levittyy joka puolelle. Lisää lopuksi raastettu juusto ja sekoita hyvin. Tarjoa heti.


Pasta oli mukavan kevyt ja raikas, ja kokkaamme sitä varmasti toistekin. Ensi kerralla voisi vaivautua hankkimaan sitä ricottaakin.

Tähänastinen vaikutelma Kirosin kirjasta on, että reseptit kuulostavat herkullisilta, mutta monet niistä ovat melko suuritöisiä ja sisältävät raaka-aineita, joita ei aivan lähimarketista löydy, mikä rajoittaa kirjan käyttämistä arkikokkailuun. Tämäkin pasta vaatii hiukan näpertelyä parsakaalin parissa, ja kahdesta kokista oli ehdottomasti etua - sillä välin kun pienin parsakaalinuppusia, Karhuherra keitti pastan ja valmisti anjoviskastikkeen.

torstai 19. helmikuuta 2009

Asia on pihvi

Kun blogimme oli vielä tuore, Poika, tuolloin 2,5 kk, oli ensimmäistä kertaa tätikummillaan Päivättärellä hoidossa muutaman tunnin. Sen kunniaksi laitoimme pihvejä sherrysinihomekastikkeen kera. Nyt Poika, joka täytti juuri 3 vuotta, on ollut viettämässä hiihtolomaa mummolassa, ja juhlistimme tänä iltana tilannetta samalla ruokalajilla. Voisi todeta, että siitä on tullut jo perinne.

Naudan sisäfileestä valmistetut pihvit olivat juuri sopivia, sisältä lämpimiä mutta eivät kypsiä. Seurakseen pihvit ja kastike saivat höyrytetyn parsakaalin lisäksi Pastanjauhajien esittelemät lytätyt potut (olisiko tämä alkukielellä smashed potatoes?), joista tuli hiljattaisen kokeilun perusteella kertaheitolla kestosuosikki Kettulan keittiössä. Juomana nautimme argentiinalaista Ketturouvan nimikkoviiniä.

Muistaako joku vielä jäätelöannoksen nimeltä Banana Split? Siihen kuului puolikas banaani ja kolme jäätelöpalloa sekä koristeena paperinen päivänvarjo. Taisi siinä jotain kastikettakin olla päällä. Lapsuudessani tuo päivänvarjo oli aivan erityisen hieno juttu, koska niitä ei voinut ostaa jokaisesta itseään kunnioittavasta marketista niin kuin nykyisin. Säilytin yhtä vuosikausia.

Jälkiruoka tuli Tuulentuvasta, josta pihistin nämä banaanit kinuskikastikkeen ja jäätelön kera.

Kinuskibanaanit (2:lle)

3 kypsänlaista banaania
valmista kinuskikastiketta
vaniljajäätelöä
(kanelia, mantelirouhetta)

Kuori banaanit, puolita ne pituussuunnassa ja aseta mikronkestävään astiaan. Valuta kinuskikastiketta päälle oman taiteellisen näkemyksesi mukaan ja höystä halutessasi kanelilla ja mantelirouheella (emme käyttäneet kumpaakaan). Mikrota täydellä teholla 3 min. Nauti vaniljajäätelön kanssa. Yksinkertaista ja hyvää.


(Onnistuihan se kuvan lataaminenkin lopulta.)

tiistai 17. helmikuuta 2009

Makeannälkään

Niin kuin olen aiemminkin kertoillut, olen aina pitänyt leipomista jotenkin työläänä ja vaivalloisena. No, tuli jälleen huomattua, ettei se sitä välttämättä olekaan. Mieleni teki jotakin hyvää työpäivän päälle, mutta enpäs tarttunutkaan kaapissa majailevaan Fazerin siniseen vaan pyöräytin marjapiirakan. Ei tämä varmaankaan Kotilieden reseptikilpailua voittaisi, mutta syntyy kaapissa olevista aineksista kädenkäänteessä ja minun makeannälkäni se sopivasti tyydyttää.

Hirmuhelppo marjapiirakka

150 g voita tai leivontamargariinia (tai n. 1,5 dl nestemäistä rasvaa)
1 dl sokeria
1 kananmuna (ei liene välttämätön)
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
lisäksi esim. 1 tl kanelia tai vaniljasokeria
täytteeksi pakastemarjoja
hiukan sokeria
tarjoiluun vaniljajäätelöä tai vaniljakastiketta

Vatkaa rasva ja sokeri sähkövatkaimella. Lisää joukkoon kananmuna ja vatkaa vaahdoksi. Lisää vaniljasokeri/kaneli jos haluat, ja jauhot vähitellen. Kotitaloustunnilla opetettiin sekoittamaan leivinjauhe jauhojen sekaan, mutta itse laiskana heitän sen viimeisen jauhodesin kanssa kulhoon.

Kaavi taikina nuolijalla piirakkavuokaan ja painele piirakanpohjaksi. Sirottele päälle pakastemarjat ja lisää halutessasi niiden päälle hiukan sokeria. Paista uunissa 200 asteessa n. 25 min ja nauti kuumana vaniljajäätelön tai jäähtyneenä vaniljakastikkeen kanssa.


LinkWithin

Related Posts with Thumbnails