lauantai 31. lokakuuta 2009

12 kuukautta: lokakuu

eli pyhäinpäivän kurpitsarisotto

Tessan keittokirjassa on lokakuun kohdalla paljon kurpitsareseptejä. Kurpitsarisottoa on meillä tehty ennenkin, mutta tämä oli hiukan erilainen ohje. Mieleeni juolahti kokeilla uutta taginea myös risoton valmistuksessa, ja se palveli tarkoituksessa erittäin hyvin.

Risotto con la zucca gialla (kuudelle)

70 g voita
1 iso sipuli silputtuna
2 valkosipulin kynttä murskattuna
1 pieni porkkana hienonnettuna
(1 pieni sellerinvarsi hienonnettuna - emme käyttäneet)
70 g savustamatonta pancettaa (käytimme pekonikuutioita)
600 g kuorittua kurpitsaa josta on poistettu siemenet, pieninä kuutioina
1,5 l lihalientä tai kanalientä (teimme liemen riistafondista joka toimi mielestämme hyvin)
500 g risottoriisiä (esim. arborio tai vialone)
2,5 dl kuivaa valkoviiniä
suolaa, mustapippuria
kämmenenpohjallinen silputtua tuoretta persiljaa
50 g raastettua parmesaania (lisäksi tarjoiluun)

Pilko ainekset. Valmista lihaliemi ja pidä se kuumana.

Sulata sitten n. 40 g voita laakeassa kasarissa. Kun voi alkaa tiristä, lisää pekoni, sipuli, valkosipuli, porkkana (ja selleri, jos käytät). Hauduta miedolla lämmöllä kunnes ainekset alkavat saada hiukan väriä.

Lisää sitten kurpitsakuutiot ja 2,5 dl lihalientä ja hauduta vielä kymmenkunta minuuttia kunnes kurpitsa on hiukan pehmennyt.

Lisää riisi ja sekoita perusteellisesti. Kypsennä hetki ja lisää sen jälkeen viini. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Kun viini on haihtunut, ala lisätä lihalientä kauhallinen kerrallaan, sekoittaen huolellisesti ettei risotto ota pohjaan. Odota että neste imeytyy riisiin ennen kuin lisäät seuraavan kauhallisen. Jatka tällä tavoin kunnes riisi on kypsää - sen pitäisi olla pehmeää mutta vielä napakkaa, ei vetistä. Meillä ohjeessa annettu lihaliemimäärä riitti juuri riisin kypsentämiseen, mutta jos liemi loppuu kesken, voi nestettä jatkaa lisäämällä hiukan kuumaa vettä.

Lopuksi sekoita joukkoon loput voista (n. 30 g) nokareina, parmesaaniraaste ja persiljasilppu. Tarjoa heti. Voit vielä lisätä annosten päälle parmesaaniraastetta ja rouhaista hiukan mustapippuria myllystä.


Kurpitsakuutioiden kannattaa olla melko pieniä, jotta ne eivät jää liian koviksi. Niiden ei kuitenkaan kaiketi ole tarkoituskaan muuttua aivan mössöksi, vaan ne saavat olla al dente. Tessan kirjassa olen jäänyt kaipaamaan enemmän kuvitusta, nytkin olisi ollut kiva nähdä miltä valmiin ruuan on tarkoitus näyttää.

Keittokirjojen annoskoot ovat toisinaan kovin pieniä, mutta Tessan kuuden hengen annos on tosiaankin kuuden hengen annos. Onneksi osoittautui että tämä risotto kestää myös yön yli säilyttämisen ja uudelleenlämmityksen - kaikki risotot eivät siihen sovi.

perjantai 30. lokakuuta 2009

Uusi astia

Päivätär tuli vieraisille ja ehdotti taginea. Kun Arin pata, joka vietti meillä useita kuukausia kaapinpäällyshoidossa, oli jo tullut palautettua lailliselle omistajalleen, ja samaan aikaan erään postimyyntifirman kuvastossa komeili punainen taginepata varsin kohtuullisella hinnalla, uusi hankinta keittiöön oli tehtävä. Poikkesimme siis sienestysretkeltä palatessa kaupan kautta ja punainen pata muutti meille. Ainakin tämän koekäyttökerran perusteella olemme siihen kovin tyytyväisiä. Myös ruoka oli mukavan makuista.

Tagine mquali (neljälle)
(Alkuperäinen ohje kirjasta Miller: Välimeren maiden herkut)

1 kg lampaankyljyksiä - käytimme paloiteltua karitsan karetta
3 rkl oliiviöljyä
2 melko karkeasti silputtua sipulia
3 murskattua valkosipulinkynttä
3 dl lihalientä
2 rkl raastettua sitruunankuorta
2 rkl sitruunamehua (taisi kyllä mennä enemmän)
2 rkl tomaattipyrettä
0,5 tl sahramia
1 tl rouhittuja juustokuminan (jeera) siemeniä
suolaa, mustapippuria
1 rkl vehnäjauhoja
16 vihreää oliivia

Poista lampaanlihasta kova rasva. Ruskista kyljykset paistinpannulla öljy-voiseoksessa molemmin puolin ja siirrä pataan. Niiden ei tarvitse olla läpikypsiä. Ruskista samassa pannussa myös sipuli ja valkosipuli ja lisää pataan. Lopuksi huuhtele pannu vesitilkalla ja kaada se kyljysten päälle. Lisää kaikki mausteet, tomaattipyre ja lihaliemi ja sekoita. Hauduta kannen alla miedolla lämmöllä liedellä tai uunissa 45-55 min.
Sekoita vehnäjauhot vesitilkkaan ja lisää suurus pataan, sekoita hyvin. Hauduta kunnes liemi saostuu - meidän liememme oli käytännössä hyvin saennutta jo jauhoja lisätessä eikä tarvinnut enää hauduttelua. Lisää lopuksi oliivit.

Tarjoa lisukkeena couscousta tai keitettyä riisiä.


Jälkiruokana nautimme taannoiselta Lähi-itään suuntautuneelta työmatkalta tuliaisina tuotuja herkkuja, eli baklavaa ja suklaakuorrutettuja taateleita minttuteen kera.

maanantai 21. syyskuuta 2009

12 kuukautta: syyskuu

Kiireisen syyskuun vuoksi - olemme lähdössä parin viikon työmatkalle ja Poika on jo toimitettu mummolaan reissun ajaksi - hiukan petkutimme tällä kertaa. Todellisuudessa tämä ruoka laitettiin jo elokuun puolella.

Crostone ai funghi
Paahdettua leipää ja sieniä

600 g kantarelleja
1-2 timjamin oksaa (käytimme kuivattua timjamia noin teelusikallisen)
2 valkosipulin kynttä
3 rkl oliiviöljyä + lisäksi pirskotteluun leiville
6 paksua viipaletta vaaleaa maalaisleipää
3 rkl persiljasilppua

Puhdista sienet ja leikkaa ne kohtalaisen kokoisiksi paloiksi tai jätä kokonaisiksi, jos sienet ovat pieniä. Kuori valkosipulin kynnet.

Laita sienet paistinpannuun oliiviöljyn, timjamin ja silputun valkosipulinkynnen kanssa, ja paista keskilämmöllä muutama minuutti. Mausta suolalla ja pippurilla. Laske lämplä ja hauduta miedolla lämmöllä vielä n. 15 min kunnes sienistä irtoava neste on haihtunut mutta varo etteivät sienet kuivu.

Paahda leipäviipaleet molemmin puolin. Hiero toinen puoli viipaleesta kuoritulla valkosipulin kynnellä ja laita viipaleet tarjoilulautasille. Lusikoi päälle sieniseosta ja sirottele koristeeksi persiljaa sekä pirskota lopuksi sienille hieman oliiviöljyä.

sunnuntai 6. syyskuuta 2009

Syksyiset terveiset kesäkodista

Vietimme menneen viikon loppupuoliskon syyslomaa ja kävimme laittelemassa kesäkotimme talvikuntoon.

Talvehtimispaikkaa etsivä nokkosperhonen eksyi sisälle ja täytyi auttaa takaisin ulos:


Vanhat omenapuut olivat innostuneet tuottamaan ennätyssadon:


Metsässä riitti sieniä syötäväksi ja suolattavaksi:


Vaikka sää oli välillä lähes kesäisen lämmin, alkava syksykin muistutti itsestään kovilla tuulilla ja sateella.


Silloin oli mukava kuunnella tuulen tuiverrusta ja sateen rummutusta peltikattoon sisätiloissa ja lämmittää leivinuunia, jossa paistuivat niin omenapiirakka, possu-hirvipata kuin yön yli haudutettu lammaskaalikin.

Hyvää talviunta, kesäkoti, tavataan taas keväällä kun jäät ovat lähteneet!



Se Ihan Perinteinen Omenapiirakka

kymmenkunta pientä kotimaista omenaa
kanelia
sokeria

murotaikina:

150 g voita/margariinia
1,5 dl sokeria
1 muna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Ota voi pehmiämään. Pese omenat, viipaloi ne ja poista siemenkodat ja mahdolliset matoiset kohdat. Jos et tykkää kuorista piirakassa, kuori omenat ensin.

Tee murotaikina pohjaa varten: vaahdota keskenään pehmeä rasva ja sokeri. Lisää muna ja vatkaa hyvin. Sekoita leivinjauhe vehnäjauhoihin ja lisää jauhot taikinaan.

Painele taikina uunivuoan pohjalle. Paina taikinaan omenaviipaleet oman taiteellisen näkemyksesi mukaan. Ripota päälle reippaasti kanelia ja sokeria. Paista uunissa 200 asteessa n. 30 min, eli kunnes pinta on kullanruskea ja omenat pehmeitä.

Tarjoa vaniljakastikkeen kanssa.


(Meillä oli niin kiire maistamaan piirakkaa, että kuva tuli otettua vasta maistiaisten jälkeen.)

Tulipahan muuten sekin testattua, että jos käytettävissä ei ole sähkövatkainta, sopii sokerin ja rasvan sotkemiseen vallan mainiosti perunamuusisurvin, siis sellainen reiällinen malli.

lauantai 29. elokuuta 2009

12 kuukautta: elokuu

Elokuussa uudet kokkaukset ovat työkiireiden takia jääneet vähiin. Houkuttelevaan luontoruokahaasteeseenkaan emme ehtineet osallistua. Sen verran olemme metsään sentään ennättäneet, että mustikkapiirakkaa ja kanttarellikastiketta on tullut nautittua.

Elokuun kuukauden ruuaksi Twelvesta valikoitui tällä kertaa kalaa pinjansiementen kanssa. Alkuperäisessä ohjeessa käytettiin kampelaa, mutta kun sitä ei kerta kaikkiaan ollut saatavilla, käytin tähän kuhaa, ja lopputulos oli mielestäni onnistunut. Myös ruokavieraat kehuivat.

Filetti di sogliola ai pinoli (kahdelle)

2 kalafileetä, esim. kampelaa tai kuhaa

1,5 rkl vaaleita korppujauhoja
1,5 rkl silputtua persiljaa
1 valkosipulin kynsi murskattuna
1,5 rkl pinjansiemeniä
1 anjovisfilee oliiviöljyssä
n. 2 rkl oliiviöljyä + lisäksi kalan paistamiseen

n. 0,5 dl vehnäjauhoja
suolaa, mustapippuria

60 ml kuivaa valkoviiniä
1,25 dl vettä

Tee kalojen kuorrute:
Pilko anjovisfilee, murskaa valkosipulinkynsi ja rouhi pinjansiemenet. Sekoita ne keskenään ja lisää joukkoon korppujauhot ja persilja. Lopuksi lisää 1-2 rkl oliiviöljyä niin että syntyy tahnamainen lopputulos.

Mausta kalafileet suolalla ja pippurilla ja jauhota ne kevyesti vehnäjauhoilla. Paista fileitä pannulla oliiviöljyssä 1-2 min/puoli. Kaada sitten kalojen päälle valkoviini ja vesi ja kun se on kiehahtanut, levitä fileille kuorrute. Keitä kannen alla minuutti tai pari ja tarjoa heti.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails